Hei. Anteeksi, en osannut laittaa parempaa otsikkoa.
Olen 20-vuotias tyttö, en ole kotoisin Suomesta, olen asunut täällä noin kaks vuotta, eli jos löytyy virheitä mun tekstistäni, niin älkää suuttuko.
Olen taistellut BEDin kanssa jo pari vuotta, mutta pystyin pitämään sen kuitenkin kurissa. Ei enää. Painoni on nyt 105 kiloa (saattaa olla jopa enemmänkin, mutta en uskalla astua enää vaa'alle) ja pituus 178 cm. Energiaa ei ole, nukkuisin joka päivä 12-13 tuntia, jos olisi mahdollista. Motivatio on täysin nolla. Melkein joka päivä syön kaikenlaisia herkkuja, mut suurin osa niistä on sokeria: suklaata, jäätelöä, karkkia. Olen jo itselleni ällöttävä.
Kävin sit lääkärin vastaanotolla. Hän otti yhteyttä sairaalan sisätautiosastolle, mut sieltä tuli kirje, mistä suositeltiin omalle terveysasemalle menoa ja ehkä tuolta sit järjestettäis jotain tapamisia psykologin kanssa.
Itkin sen jälkeen noin 15 minuuttia, koska olin todellakin toivekas ja tyytyväinen, että olin etsinyt apua. Ja sit tuli tuo kirje.
Nyt haluan mennä siis samaan paikkaan, kysyä taas apua, mä olisin valmis aloittamaan mistä vaan, en halua tuhlata elämääni, olen liian nuori.
I want to eat to live not to live to eat.
Olin ihan varma, että olen sen ongelman kanssa täysin yksin, mut sit tänään vahingossa löysin sen paikan. Ja haluaisinkin kysyä, olisiko Turussa joka ihana ihminen, jolla on sellainen ongelma tai jolla on ollut se, joka olisi valmis tapaamaan ja puhumaan tästä? Eli tartten siis jotain tukea..
Olen 20-vuotias tyttö, en ole kotoisin Suomesta, olen asunut täällä noin kaks vuotta, eli jos löytyy virheitä mun tekstistäni, niin älkää suuttuko.
Olen taistellut BEDin kanssa jo pari vuotta, mutta pystyin pitämään sen kuitenkin kurissa. Ei enää. Painoni on nyt 105 kiloa (saattaa olla jopa enemmänkin, mutta en uskalla astua enää vaa'alle) ja pituus 178 cm. Energiaa ei ole, nukkuisin joka päivä 12-13 tuntia, jos olisi mahdollista. Motivatio on täysin nolla. Melkein joka päivä syön kaikenlaisia herkkuja, mut suurin osa niistä on sokeria: suklaata, jäätelöä, karkkia. Olen jo itselleni ällöttävä.
Kävin sit lääkärin vastaanotolla. Hän otti yhteyttä sairaalan sisätautiosastolle, mut sieltä tuli kirje, mistä suositeltiin omalle terveysasemalle menoa ja ehkä tuolta sit järjestettäis jotain tapamisia psykologin kanssa.
Itkin sen jälkeen noin 15 minuuttia, koska olin todellakin toivekas ja tyytyväinen, että olin etsinyt apua. Ja sit tuli tuo kirje.
Nyt haluan mennä siis samaan paikkaan, kysyä taas apua, mä olisin valmis aloittamaan mistä vaan, en halua tuhlata elämääni, olen liian nuori.
I want to eat to live not to live to eat.
Olin ihan varma, että olen sen ongelman kanssa täysin yksin, mut sit tänään vahingossa löysin sen paikan. Ja haluaisinkin kysyä, olisiko Turussa joka ihana ihminen, jolla on sellainen ongelma tai jolla on ollut se, joka olisi valmis tapaamaan ja puhumaan tästä? Eli tartten siis jotain tukea..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Hei, eksyin sattumalta tänne palstalle ja luin viestisi. Kävi sua sääliksi ja haluaisin auttaa! Mulla on kokemusta syömishäiriöistä, itsellänikin ollut pahoja ahmimiskausia, joten tiedän sun fiilikset... En asu Turussa päin mutta jos kaipaat juttelu/vertaistukiapua niin pistä sähkäriä osotteeseen beatanblogi @ gmail.com (ilman välilyöntejä :) )