Venäjän toimien laillisuus Krimillä

Sanokaapa kansainvälisen lain asiantuntijat mikä on tilanne, jos valtiolla on tunnuksettomia aseellisia joukkoja naapurivaltiossa ilman sodanjulistusta? Mitä Geneven sopimus sanoo sellaisista taistelijoista?
350
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Että ovat palkkasotureita ilman Geneven sopimuksia. Noin nopeesti muisteltuna.
USA käyttää yksityisiä yrittäjiä samalla tavalla. He ovat "turvallisuusyhtiöstä" ja tekevät likaisimmat hommat.

Voihan valtio katsoa heidän tavallisiksi rikollisiksi tai terroristeiksi. Mutta eipä ole puuttunut. Paikallisille viranomaisillehan se sillon kuuluisi, vaan ovat eri mieltä.

Ei tuossa mitään laitonta ole kv oikeuden mukaan ja sen takiahan ne toistaiseksi ovatkin ilman tunnuksia.

Äänestä

Suomikin saisi siis lähettää tunnuksettomia taistelijoita
ulkomaille ja siitä ei tulisi kansainvälistä tuomiota?

Äänestä
  • Eihän niitä virallisesti Suomi lähetä vaan vaikkapa ISS tai sitten menevät yksityishenkilöinä.
    Ihan samalla tavalla kun Syyriassa on tuhansia "eurooppalaisia". Eihän siitä syytetä Ranskaa tai vaikka sitten Suomea kun yksityisinä menevät.

    Mittakaava Krimillä on eri, mutta juridinen asetelma täysin sama. Laki ei etsi totuutta vaan pykäliä ja todisteita.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


III maailmansota kirjoitti:

Sanokaapa kansainvälisen lain asiantuntijat mikä on tilanne, jos valtiolla on tunnuksettomia aseellisia joukkoja naapurivaltiossa ilman sodanjulistusta? Mitä Geneven sopimus sanoo sellaisista taistelijoista?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu