Teokseni ovat aina henkisiä omakuvia. Ne kertovat raastavasta ikävästä ja kärsimyksestä kun sielunkumppanini, johon tunnen vahvan yhteyden, ei ole läsnä elämässäni. Uusimmissa teoksissa olentojen laihuus ja kuoleman läsnäolo pääkallojen muodossa kertovat että en tunne selviäväni ilman häntä.
Monikaan ei osaa katsoa oikein.
L.p
3122
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Hyvä tietää kun noita päivälehtikritiikkejä alan taas tekemään. Palkkiot toki pieniä
Mutta kuuntelin erään kappaleen josta tuli mieleen todella, kyllä se satutti aika paljon sellainen täysin kylmäverinen blondi, noh, olimme joskus veljen kanssa nakkailemmassa dartsia, tätä soitin, gnr:n sweet child of mine.
En usko että veli ikinä oikein ymmärsi mitä oikein oli siinä sitten taustalla, mutta niin. Ei käy yhtään kateeksi joka tuon naisen kanssa meni naimisiin.
Joku tapahtuma, itseasiassa olen ollut veljen kanssa monestikin kahden kesken, sillä tavoin, mutta tuo oli jotain nuoruuden ... kiihkoa, tai miten nyt kuvailee, possutyttöön ihastuminen vahingossa :D
Pääkallo on hieno symbolinen elementti teoksissa, että tulee mieleen "Poika ja pääkallo" -työ ja sitten se yksi Hans Holbeinin maalaus, mihin on maalattu pääkallo ovelasti niin, että työtä pitää katsoa sivusta, että pääkallon mittasuhteet näkyvät oikeina. Mielenkiintoinen aihe :)