MInulla on diagnotisoitu dissosiaatiohäiriö 2001. Se ilmenee monella eri tavalla ja osa oireista on jo poistunut. Pahimmillaan koin, ettei minulla ole kuin kuoret ja olen sisältä täysin tyhjä, tunne oli myös hyvin fyysinen, koin ettei minulle ole sisuskaluja.
Nykyään saan ajoittain dissosiaatiokohtauksia, jolloin koen etten ole olemassa. Se on todella ahdistavaa, kun kokemus omasta itsestä häviää.
Muistan asioita huonosti. Elämäni ennen kymmenettä ikävuotta on verhon takana, ja muutkin muistot ovat hyvin ukokohtaisia. Niihin ei sisälly tunteita. KOen, etten ole kokonainen ihminen ja persoonani on ohut.
Lapsuuteni on ollut varsin ankea ja minulla on pelkoja, että minua on käytetty seksusaalisesti hyväksy ollessani hyvin pieni.
Käyn kongnitiivisessa terapiassa. Olen myös harkinnut traumaterapioita, mutta minulla ei ole taloudllisia mahdollisuuksia itse kustantaa terapiaa kokonaan ja toisaalta pelkään muistoja ja pelkään saavani velemuistoja.
Kohtalotovereita?
Nykyään saan ajoittain dissosiaatiokohtauksia, jolloin koen etten ole olemassa. Se on todella ahdistavaa, kun kokemus omasta itsestä häviää.
Muistan asioita huonosti. Elämäni ennen kymmenettä ikävuotta on verhon takana, ja muutkin muistot ovat hyvin ukokohtaisia. Niihin ei sisälly tunteita. KOen, etten ole kokonainen ihminen ja persoonani on ohut.
Lapsuuteni on ollut varsin ankea ja minulla on pelkoja, että minua on käytetty seksusaalisesti hyväksy ollessani hyvin pieni.
Käyn kongnitiivisessa terapiassa. Olen myös harkinnut traumaterapioita, mutta minulla ei ole taloudllisia mahdollisuuksia itse kustantaa terapiaa kokonaan ja toisaalta pelkään muistoja ja pelkään saavani velemuistoja.
Kohtalotovereita?
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.