Sijaisvanhemmille on suotu lakisääteinen 2 viikon vuosittainen loma. Perhehoitoliitossa suositellaan pitämään tämä loma oman jaksamisen takia vaikka pätkissä. Kun me lähdemme ydinperheen kanssa lomalle kerran vuodessa viikoksi, tuntuu se tosi syyllistävältä ja eriarvoiselta. Korostan, että muina aikoina sijaislapset ovat tiivisti perheen mukana paikassa kuin paikassa. Ongelma on myös se, että ottaisimme kyllä lapse n/t mukaan, mutta he ovat niin häiriytyneitä, että eivät sitä kestäisi, vaan reagoisivat raivoten, kiroillen, tuhoten, väkivaltaisesti. Olemme odottaneet vuosia kehitystä, että voisimme myös heidän kanssaan matkustella, mutta vielä tätä ei ole tapahtunut. Kuitenkin meitä syyllistetään. Mitä tehdä?
pääsettekö lomalle?
kotikokki
261909
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Ei kaikki bioperheetkään aina lomaile yhdessä. Voisittehan vuorostaan joskus lomailla vaikka lyhyenkin ajan sijaislasten kanssa. Ehkä silloin ei tuntuisi niin eriarvoiselta kun lomailette omien lasten kanssa.
Niinhän me tehdäänkin. Kyse on vain tästä yhdestä viikosta. Omien lasten tosin on oltava aina mukana ei meillä ole heille hoitopaikkaa viikoksi, jos sijaislasten kanssa lähdettäisi pelkästään. Kyllä me sitten niinkin tehdään välillä, että toinen vanhemmista lähtee sijaislasten kanssa ja toinen on kotona. Sossu ei korvaa kuin sijaislasten hoidon. Mummot ja varit on jo kuolleet.Syyttely vaan tuntuu kohtuuttomalta.
Ei tulisi mieleenkään miettiä, onko matkoja maksettu, jos me vanhemmat mennään, niin mennään sitten kaikki, olisin mielestäni julma, jos miettisin vain onko lapsista maksettu matkoja, kyllä pitäisi sen verran ajatella lapsia, jos ne perheeseen ottaa, niin ne ovat osa perhettä ja elettävä niidenkin parasta ajatellen.
Ei niin, että emme voi ottaa teitä, kun teistä ei ole maksettu, kuin hoitopakkio ja tietysti kulukorvaus, eikö sillä kulukorvauksella voisi matkustaa sitten?
Ei millään pahalla, mutta mua kiukuttaa ERIARVOISUUS, varsinkin juuri, näiden lasten kanssa.
Kaikki mukaan tai ei EI ketään!
mutta jos se ei yksinkertaisesti ole mahdollista niin sitten pitää etsiä vaihtoehtoja joissa kaikki (biot ja sijoitetut) lapset ovat samanvertaisia. Jos kaikkia ei voi ottaa mukaan samalla kertaa niin sitten jokainen on jätettävä kotiin vuorollaan. Ei niin, että sijoitetut lapset jäävät aina reissusta pois. Samaa mieltä olen myös siitä, että kun sijaislapsen ottaa niin ottaa sen sitten kokonaisvaltaisesti eikä niin että se on vain "hoitotyötä" ja oma elämä on erikseen.
halusitko tahallasi ymmärtää väärin, vai? En puhunut matkojen maksamisesta, vaan hoitopaikan järjestämisestä matkan ajaksi! Meillä kun ei ole niitä omasta takaa. Meidän lapset on sen verran oireilevia, että en voisi kuvitellakkaan vieväni heitä ulkomaille, vai miltä tuntuisi istua koneen käytävällä holding-otteessa raivoavan lapsen kanssa, ei kiitos. Naapurit leimaa meitä jo ihan tarpeeksi. Kerran vuodessa on kiva lomailla pelkäämättä ihmisten katseita ja tunteva olevansa normaali, rento ihminen. Rahaa meillä on jos haluaisimme ottaa sijaislapset mukaan , ei se siitä ole kiinni. Mutta kun he eivät kestä edes parin tunnin kyläilyä, sen jälkeen on kotona heti kohtaus, joka voi kestää tunteja. Ehkä teille on siunaantunut niin normaaleja lapsia ettei tällaisista asioista tarvitse stressata. Kaikilla ei ole noin hyvin tilanne. Sorry
Ensin, jos lapsista puhutaan niiden hoidettavuuden suhteen, niin meillä on vain erityislapsia ja vaikeasti hoidettavia, suoraan laitokselta tulleita jne....
Olemme saaneet heistä kasvatettua ns.kohtalaisen hyvin käyttäytyviä ja erittäin hyvin käyttäytytyviä, mitä kertoo sekin, että lasten meille tullessa, alku terapiahoidot olivat aina lukkojen takana ja paikkoja tai leikkikaluja hajosi ym...
Esim. Lastenlinnan psykiatrisella osastolla ei kait pidetä, jos lapsi on terve ja helppohoitoinen?
Me ei tarvita ulkomaanreissuja, vaan tämä kotimaa riittää, joskaan se ei sen halvemmaksi tule, mutta meille riittää tämä.
Se, että tulistuin, syy on, että en hyväksy, että lapsia otetaan, vaikka olisi omiakin, jos heille ei anneta samoja oikeuksia, kuin bio-lapsillakin on, jos tunnet, että omat lapsesi tarvitsee lomaa myös lapsista, niin olisiko silloin ollut parempi ajatella ennen, kuin ottaa vaikeahoitoisia, en kirjoita ärsyyttäkseni sinua, vain oikeudenmukaisuutta tavoitellakseni, juuri näiden lasten kohdalla.
Sitä vaadin omalta perheeltäni, meillä jokainen on yhtä tärkeä, tosin meillä ei ole bio-lapsia, jos olisi, niin tarkkaan olisin miettinyt, voiko he tulla toimeen omien lasten kanssa, kun jo ns. normaali sisarusten kesken ilmenee pienistäkin asioista kinaa ja mustasukkaisuutta.
Jokainen sijaisäiti on omille ja sijais- lapsilleen se paras äiti ja paras perhe, näin ainakin toivon ja uskon niin!
ja voin sanoa että ei sitä ymmärrä hyvinkään helposti jos ei ole sitä itse kokenut.
Meillä on myös vaikea lomailla tytön 12 v. kanssa joten siitä saa "kärsiä" koko perhe kun joudumme olemaan kotosalla.
Lomailuyrityksiä sukulaisiimme on tehty ja pakko muutaman kerran ollut majoittua kesken kaiken raivoamisen iltayöstä hotelliin ja asuttu sitten kokoajan hotellissa.
Emme voi altistaa kenenkään kotia raivon vallassa olevan lapsen riehuessa silmittömästi ja rikkoa tai satuttaa jotakin ihmistä.
On aina ja kaikkialla otettava huomioon kaikki ongelmat mitä lapsella on ja niitä on paljon.
Hotellissakin riehuu ja raivoaa kuin jokin villikissa. Tällainen täytyy siis kokea itse ymmärtääkseen sen vakavuuden. En minäkään ymmärtänyt ennen vaikka minulla kyllä kokemusta ongelmalapsista sekä myös terveistälapsista paljonkin ja monien vuosien ajalta.
Ymmärtämys vielä siitä että tämä ei ole lapsen oma syy tekee tilanteen todella vaikeaksi koska ihminen haluaa kuin syyttää jotakin eli tehdä syyllisen. En voi syyttää bioäitiä koska hänen elämänsä ongelma on myös perintö omalta bioäidiltään.
Tämä kaikki on tulos elämästä joka on ollut hyvin traumaattinen ja sairas neljä sukupolvea taaksepäin. Lapsi tulee elämään loppuelämänsä kuin bioäidiltään perintönä saamassaan "krapulassa.
Lomia emme vietä on vain ongelmat jotka ohjaa arkea.
Lapselle on ehkä lomaa kun selviää edes yhden päivän ilman suurempaa raivonpuuskaa ym.
Biosuku ei lasta jaksa ottaa luokseen kuin 2-4 kertaa vuodessa viikonlppuna.
Tavallaan olen samaa mieltä. Meidän kohdalla on käynyt niin, ettei sijoituksen alussa ole saatu ehkä riittävästi tietoa lapsesta. es. yhden lapsen silloista sijaisäitiä kiellettiin olemasta meihin yhteydessä ennen meille sijoitusta ettei me säikähdettäisi. Tämä me kuultiin jälkeenpäin. Emme ole tarkoituksella ottaneet juuri hankalia erityistarpeisia lapsia,niitä on vain meille sattunut tulemaan. Kaikista lapsista ei edes tiedä pieninä mitä heistä tulee heidän kasvaessaan. Mutta tämän lapsen kohdalla heräsi epäily pian sijoituksen jälkeen.Lapsella oli ollut jo muutenkin vaikeaa, ei hän olisi kestänyt enää yhtään hylkäämistä. Minulla on kuitenkin sellainen periaate ettei luovuteta ennenkuin kaikkemme on yritetty.
Kyllä mekin tarkoin harkitsimme lapsen ottamista ja harjoittelimme aikoinamme tukiperhenä, kaikki sujui hienosti. Toki tarjoamme sijaislapsille tasapuolisesti kaikkea mitä omillekin, monissa asioissa olemme hyvin tarkkoja. Mutta jos lapsen psyyke ei kestä, pitäisikö kaikkien muidenkin uhrautua ja luopua. Helpompi minusta on selittää asia lapselle itselleen ja puhua hänen kanssaan.
Tässä asiassahan me olemme juuri sossujen kanssa päätä yhteen hakanneet. Kun eivät oikeasti ymmärrä mistä on kysymys. Lapsemme on juuri kuvailemasi kaltainen, lisäksi itsemurha-altis ja karkailevainen. 2 vuotinen osastohoito on takana, terapeuttia ei tahdo löytä mistään.Mutta kun me ei olla haluttu alkaa marttyyreiksi. Jos kerran sijaisvanhemmiksi halutaan TAVALLISIA vanhempia, niin sitten pitäisi heille myös mahdollistaa tavallinen elämä. Nyt jo olen luopunut työstäni. Olen yrittänyt tehdä paluuta työelämään joitain vuosia, onnistumatta. Lapsi vaatii niin paljon, kotona on oltava "vartija", muuten hän voi tappaa vaikka koiran, tai itsensä. Aloitin opiskelun pari vuotta sitten, se antaa sisältöä, opiskelen sosiaalityötä, kappas vaan :)
koko elämän pituinen oireilu.
Meillä myös täytyy olla aina joku kotona ei voi jättää ollenkaan yksin. Voi todella tehdä mitä vaan vaikka tappaa kaverinsa. Eli luottamus on aivan nollassa. Eläimiä kohtaan ei sitä aitoa hellyyttä vaan kuin pientä sadistista kiusantekoa kielloist ja puheista huolimatta, tekkee kiusaa heti kun luulee että ei kukaan näe.
Haluaisi oman kissan, koiran,kanin, hevosen siis ei tavallista haluamista vaan se menee aina yli rajojen ja raivoaa kun ei luvata.
Olemme kyllä kulkeneet jo kohta kolme vuotta lasten psykiatrisella klininkalla, lapsi terapiassa ja me ohjauksessa. Mutta kun on tarpeeksi vaikea tapaus niin ei siihen mitään helppoa ratkaisua löydy noin vaan.
Opiskelet hyvää alaa siinä tarvitaan kovia kokeneita ihmisiä.
Huomasitko, että tämä viestiketju on kirvoittanut myös muut keskustelijat liikkeelle? Tasavertaisuuskeskustelukin on aloitettu. Hyvä! Siitä sopiikin keskustella ja ihmetellä, mielestäni kuntäydellinen tasavertaisuus ei voi koskaan olla mahdollsta biologisten ja sijaislasten välillä...sääli toisaalta. Mutta sen sanoo jo lakikin. Ydinperhe on aina ydinperhe ja se tärkein yksikkö. Pitäkää sen hyvinvoinnista huolta! Sijaislapset voi yrittää ottaa toki huomioon ratkaisuja tehtäessä, mutta he eivät voi sanella perheen ratkaisuja eikä valintoja. Vai onko se oikein, kun perhe oli muuttamassa paikkakuntaa (250km päähän), lapsen sossu ilmoitti;"sen jos teette, menetätte lapsen". Muistan kyllä kuinka meille pridessä sanottiin, että pitää jatkaa NORMAALIA perhe-elämää, harrastuksia, työskentelyä ym. Myös muutot piti olla ok. vaan kuinkas kävikään heille, eivät sitten lapsen takia muuttaneet, katkeruus kasvoi, toinen vanhemmista menetti elämänsä työtarjouksen. Jotenkin tuntuu älyttömältä tämä touhu. Monet sijaisvanhemmat ovat aivan hyväksikäytön uhreja ja vielä itse suostuvat tähän, mutta on se hyvä että pride-koulutus on keksitty, saadaan karsittua sudet lampaista...määä. Voimia sinulle sijaisisä. Parin paukun jälkeen voi teksti tuntua jo katkeralta. sori
Sallinet arvata: opiskelet lähihoitajaksi ja aikuisopiskelijana. Mikä olet entiseltä ammatiltasi ja oletko ollut ihan oikeasti työelämässä ja sosiaalistunut siihen työhösi.
Valmistun kohta "sosiaalityöntekijäksi" Helsingin yliopistosta. Olen aikaisemmin tehnyt työtä lastenkodin vastaavana ohjaajana ja johtajana. Aikaisemmalta koulutukseltani olen sosiaalikasvattaja.
Voisitko kertoa miksi jätit lastenkodin johtajan tai vastaavan työt, vai saitko potkut, luulisi sellaisessa työssä olevan haastetta?
Kun luen täällä sinun kannanottojasi, niissä paistaa selvä ylimielisyys, ehkä opit omassa työssässi käyttäytymäänkin alaisiasi kohtaan ala-arvoisesti ja lapset olivat sinulle vain työtä, oliko sinulla lämmin sydän mukana työssäsi.
Ainakin annat itsestäsi hyvin kaikki tietävän kuvan, sinä teet ja kuten haluat ja se on oikein, kun sinä sanot.
Oletko ihka hesalainen, elämää on sen ulkopuolellakin.
Henkilökohtaisia asioitaan ja elämänvalintojaan tuskin kenenkään tarvitsee näillä palstoilla alkaa repostella. Jokaisella on syynsä tehdä mitä tekee. Lastensuojelu Suomenmaassa on raskasta ja vaativaa työtä, perheen vaatimusten edessä on joskus tehtävä valintoja, ymmärrätkös. Se miten Sinä puutut toisten asioihin on loukkaavaa ja ala-arvoista. Lopetan tämän keskustelun tähän tällä palstalla. Hyvää elämää vain kaikille niin Hesalaisille kuin susirajan takana asuvillekkin ja voimia elämän mitaiselle työllenne.
Valmistut siis lainausmerkeissä sosiaalityöntekijäksi, niin kirjoitat. Oli eilen "Inhimillinen tekijä" -ohjelmassa rapajuoppo ja sosiaaliohjaaja koulutukseltaan. Näinkö sinäkin, koska et ole pysynyt työpaikassasi vaiko ei ole pidetty. Kirjoittelusi ei oikein viittaa tasapainoisuuteen ja ammatillisuuteen.
Joku täällä näyttää olevan marttyyri. Raskaaksi käy elämä, kun pyrkii koko maailmaa rakastamaan.
Perustarpeista huolehtiminen antaa turvaa ja tilaa kehittyä ja se on osoitus myös välittämisestä. Kyllä lapsi vaistoaa teatraalisen mielistelyn ja paapomisen eikä se johda mihinkään. Vaikka lapsi olisi kuinka oireileva ja varsinkin silloin, hän kuluttaa helposti aikuisen loppuun ja nauraa p-maisesti päälle.
Meidän lapset ovat olennainen osa meidän perhettä ja jos lomaillaan, niin loma ollaan sitten koko perhe. Loman otan rahana ja sillä saamme maksettua lapsen osuuden matkasta. Lomat eivät ole kalliita, koska kovin kauas ei tule lähdettyä. Varsinaisesti lomaa lapsista emme ole pitäneet, vaikka parisuhteen kannalta se olisi varmaan ihan terveellistä. "Lomana" ajattelen myös ne vapaat hetket, kun lapset ovat yökylässä biovanhemmillaan.
Teidän on vietettävä loma juuri teidän perheelle sopivalla tavalla. Lomanhan on tarkoitus ladata akkuja ja jos se ei sijaislasten kanssa onnistu, niin sitten ilman heitä.
Kyllä me niin on ajateltu, että lomaileminen on oman jaksamisen kannalta ehdottoman tärkeää. Meidän lapset eivät tapaa bioperheitään, eikä meillä siis ole koskaan "vapaita" viikonloppuja. Pienempi paha on eriarvoisuus, kuin se että joutuisimme jaksamisen loppuessa luopumaan lapsista. Tosin odotan innolla sitä päivää kun kaikkia voisivat reissata yhdessä. Meille vanhemmille on matkustus ollut rakas harrastus jo ennen lapsia, eikä tulisi mieleenkään jättää sitä puolta elämästä elämättä. Ei sijaisvanhemmat ole vain jotain hyödykkeitä, jotka imetään kuivaksi eikä saisi ajatella omaa hyvää ja elämää ollenkaan. Sijaisvanhemmat ovat vain ihan tavallisia ihmisiä eikä meiltä muuta pidä odottaakkaan, muuten me saisimme kaikki ryhtyä ammatillisiksi!!Kiitos Elmeri positiivisista sanoista
olen kuullut, vaikken ole itse käyttänyt, että ph-liitosta voisi "vuokrata" hoitajan kotiin juuri esim. lomamatkan ajaksi.
kannattaa käydä vaikka liiton sivuilla ja estä sieltä henkilö jolta kysellä lisää.
jotkut kunnat maksavat lomittajan tai laitospaikan reissunajaksi, mutta se lienee harvinaista.
ja jos lapset oirehtivat vahvasti vieraisiin ja outoihin olosuhteisiin, olisi varmaan paras saada hoitaja kotiin. varsinkaan jos se ei ole rahasta kiinni.
minkä ikäisiä sijailapsenne ovat? se tasapuolisuus loma/muu kiva asiassa riippuu niin paljon lapsen iästä ja käsityskyvystä. joku kahdenkeskinen pikku tapahtuma, vaikka vuokravideo kotiin ja ekstra pitza jota muut ei saa voi joskus riittää.
onnea ja mukavaa matkaa jos saatte asiat järjestymään
perhehoitoliiton lapsenhoitoapuun saa tukea sijoittajakunnalta vain jos sillä on sopimus ko tahon kanssa, muuten hoito on järkyttävän kallista!Tänne pikkukuntaamme emme olleet oikeutettuja moista palvelua saamaan...
Kukaan ulkopuolinen ei voi tietää perheenne todellista tilannetta, joten heidän mielipiteensä voi jättää täysin omaan arvoonsa.
Meillä on ollut ensimmäisen biologisen lapsemme syntymästä asti miehen kanssa tapana tehdä pieniä kahdenkeskisiä reissuja (yön yli kaupungissa, joskus parin päivän kaupunkiloma, 19 vuoden aikana viisi viikon mittaista ulkomaanmatkaa), kotiin on lapsia tullut hoitamaan äitini ja nykyisin täysi-ikäinen tyttäremme käy lomittajaksi. Kerran meillä on ollut Kehitysvammaisten Tukiliiton perhelomittaja, sieltä saa lomittajan sijaisperhekin yhteistyösopimuksen myötä, maksu meni niin, että sijoitettujen lasten sijoittajakunnat maksoivat sijoitetuista lapsista, biologiset menivät kaupanpäälle ja omavastuu omasta pussista.
Koko perheen kanssa on lomailtu kotimaassa, lähinnä siskon mökillä ja RAY:n tukilomilla. Viimevuosina, kun perheen lasten (6 lasta)ikähaitari on nyt 6-19v. ei enää yhteisiä lomia ole ollut, vaan olemme jakautuneet erilaisiin kokoonpanoihin. Silloin kun kaikista muutoksista häiriintyvä sijoitettu lapsemme oli hankalimmillaan (useamman vuoden ajan) jompi kumpi vanhemmista jäi aina hänen, ja usein jonkun/joidenkin muiden lasten kanssa kotiin.
Meillä ei vieläkään ole mahdollista, että toinen sijoitetuista lapsistamme voisi lähteä viikon mittaiselle matkalle - hän hermostuu ja alkaa vaatia kotiinlähtöä jo parin päivän reissulla. Olemme kuitenkin halunneet totuttaa häntä vähitellen erilaisiin paikkoihin ja viime kesäinen Eestin reissu kolmen lapsen kanssa (4 yötä) onnistui jo kohtalaisesti - aikuisillehan ei tuo ollut lomaa, vaan täyttä työtä, kun lapsi (8v.) sai hysteerisen pelkokohtauksen, jos vanhempi oli paria metriä kauempana hänestä, mutta jälkeenpäin hän on ollut polleana matkastaan.
Kiitos kaikista ajatuksistanne, tuntuu kyllä siltä,että vain ne voivat ymmärtää jotka ovat samaa kokeneet. Lapsemme ovat 7, 8 ja 10-vuotiaita ja olemme kokeilleet pienimuotoista matkailua kotimaassa heidän kanssaan esim koiranäyttelymatkat( hotellissa yöpyminen) 1 yön risteilyt, mökille meno ym. Mitä vähemmän ärsyttäviä virikkeitä ympärillä on, sitä helpommin matka sujuu, mutta ulkomaille, ei kiitos! On se vaan kumma millainen äläkkä nousee aina meidän keskinäisitä lomamatkoista, ihan suhteetonta. Ikään kuin emme tekisi mitään sijaislastemme kanssa ja juuri heidän parastaan tässä ajatellaan kun EMME ota heitä kaikkialle mukaan.Ei se ole lomaa jos kaikki ovat väsyneitä ja stressaantuneita.
Meillä on tapana käydä isännän kanssa kahden viikon kutulomalla kerran vuodessa. Meillä on 1 sijoitettu ja kolme omaa lasta. Mummo tulee hoitamaan, kun on eläkkeellä ja hänelle sossu maksaa päivärahan n. 12€/vrk. Joskus joku lapsista on mukana, mutta ei aina. Sijaislasta ei olla otettu mukaan, kun karkailee useasti kotoakin, mitäs jos katoaisi jossain Turkissa?!? Herrajumala sentään!
Mie olen sitämieltä luettuani koko sepustuksen, et jokaisella on omat ongelmansa ja omat tarpeensa. Mitäs me muut ollaan sanomaan mikä kullekkin on tärkeetä ja mikä saa mielen virkeeksi ja jaksamaan. Lapsetkii on kaikilla varmaanni erilaisia kaikilla, ei voi yksyhteen sannoo mitä saa tehdä ja mikä on väärin. menkäätpä arvostelijat itteenne, ette tekään ole täydellisii!!
Seuraava loma onkin syysloma...odotan sitä innolla peläten, että jokin menee pieleen:)
Meillä on 3biologista(15,13,7) ja 2sijoitusta (7,11)ja arjessa riittää ahertamista. Kaiken jaksaa paljon paremmin kun tietää että ns. palkkioksi itselleen asettaa tulevan vapaan, Vapaata emme pidä koskaan muuten kun 2-3 kertaa vuodessa vajaan viikon kerrallaan.
Biologiset lapset ripottelemme sukulaisiin ja sijoitetut omiin sukulaisiinsa tai muutaman päivän leireille jossa he todella viihtyvät ja odottavat sinne pääsyä.
Itse en lähde kota mihinkään, ensimmäiset kaksi päivää siivoan ja loput ajasta nautin hiljaisuudesta, hyvästä ruuasta ja rauhasta..niin ja parisuhteestamme. Tunnen olevani oikeutettu omaanlomaan.
Syyllisyys on tunne joka helposti valtaa sielun että mielen mutta senkin kanssa pitää oppia elämään sillä muuten on vaarana kuluttaa itsensä loppuun. Mielestäni pieni ero/välimatka vain kasvattaa perhesuhteita ja arki maistuu taas hyvältä.