Monet muslimit...

ovat osoittautuneet suvaitsemattomiksi ja joustamattomiksi.
Minulla on monta islaminuskoista oppilasta tavallisella peruskoululuokalla. Huolimatta Suomen valtion koululaitoksen virallisista opetussuunnitelmista huoltajilla on mielestään oikeus kieltää lapsen osallistuminen liikunnan ja musiikin tunneille, sekä biologian tunnille kun siellä opetetaan ihmisen lisääntymisbiologiaa. Mitkään järkisyyt eivät päde, mutta keväällä sitten tullaan huutamaan opettajalle, kun oppilas jää luokalleen suorittamattomien kurssien takia.
181347
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

olen naimisissa muslimi miehen kanssa,ja vuosien kuluessa oppinut ymmärtämään heidän uskonnon sääntöjä.olen itse ortodoksi kuten lapseni,eikä minunkaan lapset mene luterilaiselle tunnille tai kirkkoon.meidän pitäisi hyväksyä ja kunnioittaa kaikkia uskontoja,ja kulttuuri eroja.

Äänestä
  • Miten sitten suvaitaan ihmistä työelämässä, jolla ei ole yleissivistystä? Ei uskonnon perusteella saisi luistella liikunnastakaan.
    En kunnioita uskontoa, joka ei kunnioita minun uskontoani.
    Sellainen uskonto on vihollinen, uhka.

    Äänestä

  • kaino kirjoitti:

    Miten sitten suvaitaan ihmistä työelämässä, jolla ei ole yleissivistystä? Ei uskonnon perusteella saisi luistella liikunnastakaan.
    En kunnioita uskontoa, joka ei kunnioita minun uskontoani.
    Sellainen uskonto on vihollinen, uhka.

    p>>-
    Miten sitten suvaitaan ihmistä työelämässä, jolla ei ole yleissivistystä?

    Äänestä

  • En maininnut mitään uskonnon tunneista, koska muslimeille on järjestetty islamin uskonnon opetus. Saavat halutessaan valita vaihtoehtoisesti elämänkatsomustiedon (huom! ei ole mahdollista luterilaisille).
    Kaikkien kulttuurierojen huomioiminen on vaan kovasti vaikeaa, koska koululaitoksen iso kirja, opetussuunnitelma, ei periaatteessa anna lupaa jättää mitään vahvistettua oppiainetta pois.

    Äänestä

  • kaino kirjoitti:

    Miten sitten suvaitaan ihmistä työelämässä, jolla ei ole yleissivistystä? Ei uskonnon perusteella saisi luistella liikunnastakaan.
    En kunnioita uskontoa, joka ei kunnioita minun uskontoani.
    Sellainen uskonto on vihollinen, uhka.

    uskonnon perusteella ei saisi luistella?
    En nähnyt tekstistä samaa.
    Mutta meillähän on oikeus pitää oman uskonnon omana samoin muut muiden!
    -"Mikäli muut kunnioittavat minun, niin minäkin teen saman, mutta ellei, se on vihollinen."-
    Mutta uhka?
    Kun olen vankka uskomisestani, ei mikään uskovaani uhka elllei se olisi epäuskottavaa!

    Aivan, siis ei solvata muita uskontoja, eikä niitä uskoviakaan!

    Muista, ei mikään uskonto maailmassa ohjaa ihmisiä väkivaltaan, vaan usein piileskelevät aikomukset väittävät niin, jotta vähäpätöiset löytävät harhailevat, tuhoavat lopulta itsekin tuhoutuu!

    Äänestä

  • Opettaja kirjoitti:

    En maininnut mitään uskonnon tunneista, koska muslimeille on järjestetty islamin uskonnon opetus. Saavat halutessaan valita vaihtoehtoisesti elämänkatsomustiedon (huom! ei ole mahdollista luterilaisille).
    Kaikkien kulttuurierojen huomioiminen on vaan kovasti vaikeaa, koska koululaitoksen iso kirja, opetussuunnitelma, ei periaatteessa anna lupaa jättää mitään vahvistettua oppiainetta pois.

    sellaisia vahvistetun opetussuunnitelman mukaisia ja hyvin olennaiseksi katsottuja aineita kuten esim. biologia, ilmeisestikään hänelle ei saa antaa todistusta vaaditun oppimäärän suorittamisesta. Yksinkertaisesti siitä syystä, ettei hän ole sitä suorittanut. Tuskin voimme mennä siihen, että jokaiselle uskonnolliselle ryhmälle annetaan oma opetuksensa näissä aineissa. Jos tälle tielle mentäisiin, yksille ei kelpaisi lisääntymistä ja toisille taas kehitysoppia koskeva opetus ja kolmansille jokin muu. Biologia menettäisi silloin merkityksensä. Periaatteessa vastaavat ongelmat saattaisivat tulla esille myös fysiikassa (teoriat maailmankaikkeuden synnystä), historiassa ja ties missä. Koululaitoksen tehtävänähän on antaa tietty perustavaksi katsottu yleissivistys sen pohjalta, mitä parhaana tietona kulloinkin pidetään.

    Mitä liikuntaan, musiikkiin (ja mahdollisesti kuvaamataitoon?) tulee, luulisin, että hyvällä tahdolla näiden opetus voidaan suuremmitta vaivoitta järjestää myös toisellakin tavalla. Onko asiasta neuvoteltu rakentavassa hengessä vanhempien kanssa? Onko kysytty tai saatu ohjeita opetusministeriöstä?

    Peruskoulun ja oppilaiden vanhempien suhteista on sanottu mm. seuraavaa:

    "Perusteissa korostetaan kodin ja koulun vuoropuhelua. Vanhemmat voivat esimerkiksi osallistua paikalliseen opetussuunnitelmatyöhön. Koulun ja kodin yhteistyömuotoihin voi kuulua keskustelua, erilaisia tilaisuuksia, yhteisiä retkiä tai kirjallisia tiedotteita. Tavoitteena on, että vanhemmat saavat entistä enemmän tietoa opetuksesta, oppilashuollosta ja lapsensa edistymisestä.
    Opetushallitus laati opetussuunnitelman perusteet laajassa yhteistyössä koulujen, kuntien, opettajankoulutuslaitosten ja yliopistojen edustajien kanssa."
    http://www.oph.fi/pageLast.asp?path=1,17627,1830,26896

    Äänestä

  • ei paniikkia kirjoitti:

    uskonnon perusteella ei saisi luistella?
    En nähnyt tekstistä samaa.
    Mutta meillähän on oikeus pitää oman uskonnon omana samoin muut muiden!
    -"Mikäli muut kunnioittavat minun, niin minäkin teen saman, mutta ellei, se on vihollinen."-
    Mutta uhka?
    Kun olen vankka uskomisestani, ei mikään uskovaani uhka elllei se olisi epäuskottavaa!

    Aivan, siis ei solvata muita uskontoja, eikä niitä uskoviakaan!

    Muista, ei mikään uskonto maailmassa ohjaa ihmisiä väkivaltaan, vaan usein piileskelevät aikomukset väittävät niin, jotta vähäpätöiset löytävät harhailevat, tuhoavat lopulta itsekin tuhoutuu!

    ... sinänsä uskontona minua kiinnosta pätkääkään, vaan se yhteiskunta, joka uskontoon vedoten perustetaan tai ylläpidetään.
    Länsimainen elämäntapa, vaikkakin omaa suuren kristillisen perinteen, on jo niin sekularisoitunut, ettei se enää ole mikään yhden uskonnon elämäntapa. Tätä elämäntapaa vastaan kohdistuu islamin uhka. Sekä yhteiskuntamme sisältä (siitolaiset ja jokunen hassu käännynnäinen) sekä ulkoapäin (terrorismi, öljyllä kikkailu).

    Äänestä

Viestissäsi on perää perehtyä ja kehittää yhteistyön parantamismerkkeissä, lasten kasvatuksen parhaaksi.
Tarvitaan neuvoa esim.:

Vähän isompien lasten liikuntatunteista, jolloin pojat ja tytöt törmäilevät.
Saako tyttö pitää ilman ongelmaa pitkäpaidan, housut sekä huivinsa?- joissakin kouluissa ontytöillä ja pojilla ennestään eri salia, eri opetussuunnitelmia.

Musiikin tunteista, jolloin lauletaan lauluja, joita ei toivota oppimaan.
Uskonnontunteissa,joskus lapset saavat olla käytävällä(!) niitten ajaksi, mutta ainakin lapsemme kohdalla korjaantui,kun koulu järjestii elämäkatsomistiedon tunnit uskonnon tunnin sijalle, jossa kävivät muutamia ateistivanhempien lapsiakin.

(Biologian tunteista kuitenkin vaikeata ymmärtää jos vanhempi vastustaa joitakin oppiaiheista.)

Lapseni ei jäänyt luokalleen mistään suorimattomien kurssien takia. Koulussa on ollut mukavasti yhteyden ottoa, jos jostain oli epäselvyyksiä.
Olen arvostanut aina siitä, lapsellemme on annettu luonnollisia vapauksia olla oppilaana, joka on omistautunut omaan uskoon.

Äänestä
  • Juuri tätä!

    Minua otti päähän matematiikka. Miksen saanut vapautusta?

    Pitää varmaan keksiä uskonto, joka kieltää matematiikan!

    Äänestä

p>-
Me ollan opettaja,sinä teet sen,mitä minä sanon!
Me tiedämme parhaillan ja sinun pitais oppi sen!
Sinä et voi olla sinä niin kauan minä olen
opettaja!!
Ssaamarin samariini!Maid in EU.1954.


(kamil Akkaya)

Äänestä
  • >>Me ollan opettaja,sinä teet sen,mitä minä sanon!
    Me tiedämme parhaillan ja sinun pitais oppi sen!
    Sinä et voi olla sinä niin kauan minä olen
    opettaja!!

    Näin on koulussa aina ollut myös suomalaisille oppilaille. Oppilaan pitää luottaa opettajaan ja kouluun. Jos ei luota, niin on parempi pysyä poissa koulusta.

    Maan asukkailla on eräitä velvollisuuksia, ja maan kansalaiset ne hyväksyy. Muut saa haistaa pa**aa ja häipyä parempiin maihin.

    Äänestä

  • Esko kirjoitti:

    >>Me ollan opettaja,sinä teet sen,mitä minä sanon!
    Me tiedämme parhaillan ja sinun pitais oppi sen!
    Sinä et voi olla sinä niin kauan minä olen
    opettaja!!

    Näin on koulussa aina ollut myös suomalaisille oppilaille. Oppilaan pitää luottaa opettajaan ja kouluun. Jos ei luota, niin on parempi pysyä poissa koulusta.

    Maan asukkailla on eräitä velvollisuuksia, ja maan kansalaiset ne hyväksyy. Muut saa haistaa pa**aa ja häipyä parempiin maihin.

    p>-
    Maan asukkailla on eräitä velvollisuuksia,
    Näin on koulussa aina ollut myös suomalaisille oppilaille.

    Äänestä

Suomen valtion virallisen opetussuunnitelman lisäksi, kouluilla lienee myös muunlaisia kuin pelkästään opetuksellisia tavoitteita esi. arvot. Yksi niistä on varmasti suvaitsevaisuus ja joustavuus, jota arvon "opettaja" itse ei näy paljoa harrastavan. Muslimien yhteiskuntaan integroitumisen kannalta on ehkä suotavaa heidän osallistumisensa "tavalliseen" kouluopetukseen. En usko kaikkien riemastuvan siitäkään ajatuksesta että kaikki muslimilapset osallistuvat "islamilaisiin kouluihin". Kukin valitsee tietenkin itse. Nämä rohkeat ja huom! erittäin suvaitsevaiset muslimivanhemmat jotka päästävät lapsensa "tavalliseen" kouluun kokevat kuitenkin tietyt rajoitteet tarkoituksenmukaisiksi. Tytöt ja pojat tulisi pääasiassa pitää mahd.mukaan erillään etenkin liikunnassa (huom! pukeutuminen) ja musiikkitunneilla muslimilapsen ei ole tarkoitus oppia "rallatuksia" joiden esim. sanat voivat olla ristiriidassa heidän elämänkatsomuksensa kanssa (esim. joululaulut). Biologian tunti ei mielestäni ole haram (syntiä). Islam ei missään nimessä vastusta tietoa eikä tiedettä. Lisäksi mikäli jonkin oppilaan oppimistulokset näyttävät huolestuttavan huonoilta, odottaisin minä ainakin opettajan jo varhaisemmassa vaiheessa puuttuvan tähän ja olemaan yhetydessä vanhempiin, jotta yhdessä voidaan miettiä, kuinka tilannetta voitaisiin parantaa. Uskova muslimi ei varmaankaan huuda opettajalle vaan pyrkii vihaisenakin selvittämään asian rauhallisesti (toisin kuin ehkä jotkut suomalaisvanhemmat).

Opetushallituksen sivuilta löytynyt mielenkiintoinen artikkeli, johon "opettaja"-kin voisi tutustua ja löytää käytännön apua opettajantyöhönsä...

Lindroos: lisää tunneälyä opettajankoulutukseen


– Tulevat opettajat tarvitsevat tunneälyä erilaisten oppilaiden kohtaamiseen, korosti Opetushallituksen pääjohtaja Kirsi Lindroos 12.7. Kokkolassa opettajankouluttajien täydennyskoulutuspäivillä.

– Koululaistemme oppimistulokset ovat hyviä, mutta kouluviihtyvyydessä on vielä parantamista. Levottomien ja koulussa viihtymättömien lasten määrä on kasvanut viime vuosina. Valmentaako opettajankoulutus riittävässä määrin erilaisten oppilaiden kohtaamiseen ja ohjaamiseen?
Entä keskitymmekö Suomessa vielä liikaa ihmisen rationaaliseen oppimiseen, ovatko tunteet ja yhteisöllisyys jääneet liian vähälle? Opettajien tunnelukutaito eli kyky tunnistaa ja ymmärtää tunteita sekä vaikuttaa niiden ilmenemiseen on avainasemassa, kun kehitämme tulevaisuuden koulua, hän jatkoi.

– Tunnekasvatuksen lähtökohtana on oltava koulun avoin ja kannustava ilmapiiri sekä hyvä yhteistyö kotien kanssa. Tunteiden huomioimisen voi liittää kaikkiin oppiaineisiin esimerkiksi ilmaisuharjoitusten avulla. Tunnetaitoinen oppilas osaa käsitellä omia tunnetilojaan ja ymmärtää myös muiden tarpeita. Kun kouluyhteisöllä on hyvät vuorovaikutussuhteet, lapset kokevat olevansa vastuullisia toimijoita. Tässä on avain kouluviihtyvyyteen.

– Tärkeää on myös erilaisuuden kohtaaminen. Opettajaksi opiskelevien tulisi kohdata jo harjoitteluaikana erilaisia oppilaita, jotka edustavat läpileikkausta suomalaisesta yhteiskunnasta, kuten maahanmuuttajia tai erityisoppilaita. Koulutukseen tarvitaankin lisää vuorovaikutusta kenttäkouluihin yliopistojen normaalikoulujen rinnalle. Vastaavasti normaalikouluille voitaisiin lisätä erityyppisiä resurssikeskuksen tehtäviä jo töissä olevien opettajien tueksi.

Arki tutuksi jo opiskeluvaiheessa

Lindroos korostaa, että opettajan arjen kulmakiviin on pureuduttava jo opiskeluvaiheessa.
– Opettajaharjoittelijan on saatava aikaisempaa laajempi kuva koulun arkipäivästä ja eri yhteistyömuodoista myös opettajanhuoneen ulkopuolella. Tarvitaan kodin ja koulun yhteistyön harjoittelua. Myös oppilashuoltoihmiset, kuten koulukuraattorit, psykologit tai kouluavustajat tulisi ottaa mukaan harjoittelujaksojen toteuttamiseen.

– Opettajan opintoihin sisältyvää harjoittelua voisi tehostaa myös kytkemällä sen vaihtoon jo työssä olevien opettajien kanssa. Tällöin opettajat pääsisivät helpommin osallistumaan jatkokoulutukseen, kun apua löytyisi opettajaharjoittelijasta.

– Opettajankouluttajat ovat avainasemassa, kun muokataan tulevien opettajien ja heidän kauttaan oppilaiden käsitystä koulusta. Siksi opettajankoulutuksella on oltava riittävästi resursseja esimerkiksi erityistä tukea tarvitsevien oppilaiden kohtaamiseen, oppilaan ohjauksen ja tuen kehittämiseen sekä tietoyhteiskunnan vaatimuksiin, korosti Lindroos.

Äänestä
  • mitä käytännön apua artikkelista saan jokapäiväiseen työhöni?

    Äänestä

  • Opettaja kirjoitti:

    mitä käytännön apua artikkelista saan jokapäiväiseen työhöni?

    ottamalla yhteyttä vanhempiin ja keskustelemalla heidän kanssaan rauhallisesti ja myönteisessä hengessä. Pulmatapauksissa voi myös ottaa yhteyttä opetushallitukseen ja kysyä neuvoja. Paikkakunnan kouluvirastosta saanee myös apua tarvittaessa - ainakin isommilla paikkakunnilla.

    Äänestä

  • Aabraham kirjoitti:

    ottamalla yhteyttä vanhempiin ja keskustelemalla heidän kanssaan rauhallisesti ja myönteisessä hengessä. Pulmatapauksissa voi myös ottaa yhteyttä opetushallitukseen ja kysyä neuvoja. Paikkakunnan kouluvirastosta saanee myös apua tarvittaessa - ainakin isommilla paikkakunnilla.

    "Vaikeudet yhteistyössä vanhempien kanssa"

    "Luokanopettaja kertoi, että yhteistyö muslimityttöjen vanhempien kanssa puuttui
    käytännöllisesti katsoen kokonaan. Yhteistyö oli rajoittunut kaikille oppilaille lähetettäviin
    kirjeisiin ja viestivihkoon, jonka välityksellä lähetetään tiedotteita oppilaiden kotiin.
    Luokanopettaja oli nähnyt kerran kummankin muslimitytön vanhemmat. Jos vanhemmilla oli jotain kouluun liittyvää asiaa, he kääntyivät suoraan rehtorin puoleen. Muslimityttö 2:en äiti
    oli ottanut yhteyttä kouluun asioissa, joiden hän koki olevan ristiriidassa islamin oppien
    kanssa kieltäen esimerkiksi muslimityttö 2:ta tutustumasta kirkkoon.
    Haastattelija: ”Millaista on yhteistyö muslimityttö 2:en vanhempien kanssa?”
    Luokanopettaja: ”Ei sitä ole. Silloin, jos jotakin ongelmia on, muslimityttö 2:en
    vanhemmat on tottunut kommunikoimaan suoraan rehtorin kansliaan...”
    Haastattelija: ”Entäs sitten muslimityttö 1:en vanhempien kanssa?”
    Luokanopettaja: ”Muslimityttö 1:en isän olen nähnyt siinä vaiheessa, kun
    muslimityttö 1 tuotiin mun luokkaan, en sen jälkeen. He eivät, vanhemmat eivät
    tule mihinkään meidän yhteisiin pikkujouluihin eikä todistustenjakotilaisuuksiin
    eikä retkille, jos on ollut yhteisiä retkiä, eivät he osallistu tämmöisiin.”
    Vanhempien kommunikointi suoraan rehtorin kanssa saattaa viitata siihen, että koska rehtori
    on mies, hän herättää enemmän kunnioitusta muslimityttöjen vanhemmissa. Islamin uskossa
    miehellä on ylin auktoriteetti, joten muslimityttöjen vanhemmat ehkä ajattelevat, että
    miesrehtori pystyy paremmin vaikuttamaan asioihin kuin luokan naisopettaja. Muslimityttöjen
    vanhempien osallistumattomuus pikkujouluihin on ymmärrettävää, koska islamissahan ei
    juhlita joulua.
    Muslimityttöjen vanhemmilta ja opettajilta puuttui myös yhteinen kieli, vanhemmat eivät
    osanneet puhua kovinkaan paljon suomea. Suomi toisena kielenä opettaja oli kuitenkin sitä
    mieltä, että yhteisen kielen puuttuminen ei voi olla syynä yhteistyön puuttumiselle, koska
    apuna voidaan käyttää tulkkia ja tulkkipalveluita on hyvin saatavilla. Kenttätyövaiheeni
    aikana näin kerran muslimityttö 2:en äidin, joka tuli koululle suomi toisena kielenä tunnin
    lopussa. Muslimityttö 2 toimi tulkkina äitinsä ja suomi toisena kielenä opettajan välillä.
    Episodi 151: Muslimityttö 2:en äiti tulee koululle, koska hänen kaksi poikaansa
    eivät ole tulleet kotiin koulun jälkeen. Suomi toisena kielenä opettaja juttelee
    muslimityttö 2:en äidin kanssa hänen vanhimman poikansa ja muslimityttö 2:en
    koulumenestyksestä. Muslimityttö 2 toimii tulkkina. Vähän ennen kello kahta
    iltapäivällä muslimityttö 2 sanoo suomi toisena kielenä opettajalle, että hänen
    äitinsä pitää mennä rukoilemaan. Opettaja antaa muslimityttö 2:lle avaimen ja
    muslimityttö 2 vie äitinsä tyhjään luokkaan rukoilemaan. (Suomi toisena kielenä
    klo 13.45)
    Suomi toisena kielenä opettaja kertoi, että muslimityttö 2:en äiti tulee aina välillä
    ilmoittamatta hänen tunnilleen ja he vaihtavat muutaman sanan keskenään. Myös muslimityttö
    2 kertoi haastattelussaan, että hänen äitinsä on erityisen kiinnostunut suomen kielen tunneista
    ja siitä, miten hän pärjää suomen kielessä."



    "Islamilaista yhteisöä pidetään hyvin tiiviinä. Sopeutumista uuteen kulttuuriin edesauttaa
    varmasti se, että muslimit voivat tavata ja tukea toisiaan. Uskonto voi luoda myös
    turvallisuuden tunnetta ja lohtua uuteen kulttuuriin sopeutumisessa. Lasten kohdalla näin voi
    olla erityisesti silloin, jos lapsi on jo kotimaassaan sisäistänyt islamin vahvaksi osaksi omaa
    identiteettiään. Islamin ja Koraanin tiukka ja sanatarkka tulkinta voi jopa estää muslimien
    sopeutumisen Suomeen."



    "Muslimityttöjen koulunkäyntiin liittyivät oleellisesti oppimisvaikeudet, mitkä johtuivat
    pitkälti muslimityttöjen vaikeuksista ymmärtää ja tuottaa kirjoitettua suomen kieltä. Yhteistyö
    vanhempien kanssa oli luokanopettajan mielestä vaikeaa. Lisäksi muslimityttöjen on ollut
    vaikea sopeutua tiettyihin koulun tapoihin: he myöhästelevät usein aamutunneilta eivätkä
    halua mennä välitunneilla ulos."


    "Jos muslimilapsen vanhemmat tulkitsevat sanatarkasti islamin kuvakieltoa eivätkä he hyväksy
    ihmisten ja eläinten kuvien käyttöä lastensa opetuksessa, voi tilanne olla vaikea.
    Suomalaisessa koulussa opetusta havainnollistetaan usein kuvien avulla ja koulukirjoissa on
    paljon kuvia. Erityisesti biologian opetus vaikeutuu, jos kuvia ei saa käyttää apuna."


    "Joskus on koululaitos joutunut puuttumaan lasten kasvatusmenetelmiin, koska
    lasten ruumiillinen kuritus on sallittua ja vanhempien oikeus islamilaisissa maissa.
    (Hallenberg 1996: 116.)"


    "Muslimitytön
    vanhemmat saattavat pitää tytön koulunkäyntiä toisarvoisena verrattuna poikien
    koulunkäyntiin, mistä voi seurata, että vanhemmat eivät kiinnitä kovinkaan paljon huomiota
    tytön koulumenestykseen eivätkä näin tue tytön koulunkäyntiä. Muslimit vaativat tytöiltä
    vaatimatonta ja kilttiä käyttäytymistä, mikä voi toisaalta vaikuttaa opettajasta siltä, että
    muslimityttö on hyvin sopeutunut kouluun tai että hänellä on passiivinen asenne koulua
    kohtaan."



    "Vanhempien vaatimukset noudattaa islamilaisia tapoja ja perinteitä voi tuntua muslimilapsesta
    vaikealta toteuttaa Suomessa, koska se tekee heistä erilaisia verrattuna suomalaislapsiin.
    Toisaalta muslimilapsi voi tuntea myös syyllisyyttä, jos hän toimii vastoin kotona opetettuja
    periaatteita. Erityisesti lapsille toisten samanikäisten lasten mielipiteet merkitsevät hyvin
    paljon, sosiaalinen paine on kova. Muslimilapselle voi olla vaikeaa, kun hän huomaa olevansa
    erilainen kuin muut lapset. Hän noudattaa päivän mittaan tiettyjä tapoja, kuten esimerkiksi
    rukoilee päivittäin tai paastoaa Ramadanin aikana, jotka ovat vieraita tapoja suomalaisille
    lapsille. Erityisesti muslimityttöjen pukeutuminen huiviin ja pitkään hameeseen herättää
    huomiota muissa lapsissa ja saattaa olla jopa kiusaamisen aihe. Kokemus kiusatuksi
    tulemisesta ja erilaisena olemisesta sekä voimakkaat syyllisyyden ja ristiriitaisuuden tunteet
    voivat vaikeuttaa muslimilapsen sopeutumista Suomeen. Muslimitytöille annetaan vähemmän
    vapauksia kuin suomalaisille tytöille, mikä voi tuntua muslimitytöstä epäoikeudenmukaiselta
    ja aiheuttaa uhmakkuutta ja kapinamieltä."



    "Somalilapsi saattoi kokea
    lyömisen ja tappelemisen hyväksytyksi, koska islamilaisessa kulttuurissa vanhemmilla on
    oikeus rangaista lastaan myös fyysisesti. Samoin uhkailu on äitien tavallinen kasvatuskeino
    islamin piirissä, joten lapsi saattoi uhkailla koulutovereitaan. Opettaja koki somalilasten
    asenteen useimmiten haastavaksi, minkä arveltiin johtuvan somalialaisen perheen
    autoritaarisesta ja hierarkisesta luonteesta. (Heino & Mikkola 1997: 225, 235-238.)"



    "Lahdenperä on tutkinut ruotsalaisten opettajien suhtautumista maahanmuuttajaoppilaisiin.
    Hänen saamiensa tulosten perusteella 70% opettajista piti oppilaiden etnistä taustaa
    negatiivisesti koulutyöhön vaikuttavana seikkana. Kenelläkään opettajista ei ollut pelkästään
    myönteistä asennetta oppilaiden maahanmuuttajataustaa kohtaan. (Lahdenperä 1997: 178.)"



    "On myös mahdollista, että lapsen
    vanhemmat haluavat samastua voimakkaasti vain omaan etniseen kulttuuriinsa, kun taas lapsi
    haluaa samastua valtakulttuuriin. (Heino & Mikkola 1997: 40.)"


    "Vieraaseen maahan muuttaneilla lasten vanhemmilla on yleensä tarpeeksi omia huolia uuden
    kielen opettelemisessa ja sopeutumisessa, joten heillä ei useinkaan ole aikaa tukea omaa
    lastaan tai seurata hänen koulunkäyntiään. Toisaalta vanhemmat eivät aina ymmärrä
    äidinkielen merkitystä lapselle ja lapsen kehitykselle, kun he itse opettelevat uutta kieltä.
    Vanhemmat saattavat opettaa lapsilleen uutta kieltä kotona, koska lapset oppivat kielen
    nopeammin kuin aikuiset. Tämä saattaa johtaa siihen, että lapsen äidinkieli rappeutuu
    vähitellen ja kommunikointimahdollisuudet heikkenevät lapsen ja vanhemman välillä.
    (Nguyen 1989: 114.) Se, että lapsi oppii uuden kielen nopeammin kuin aikuinen, saattaa
    johtaa tilanteisiin, joissa lapsi joutuu olemaan tulkkina vanhemmilleen ja hoitamaan asioita,
    jotka ovat liian vaikeita lapsen ymmärrettäväksi."



    Tekijät, jotka suojaavat lasta stressiltä, voidaan jakaa kolmeen ryhmään:

    1.) Myönteiset persoonallisuuden piirteet, kuten joustava reagointi, myönteinen luonne,
    ystävällisyys, herkkyys ihmissuhteissa, myönteinen minäkuva, sisäinen kontrollin
    tunne, impulssien hallinta, emotionaalinen tasapaino ja aktiivinen osallistuminen
    koulussa.

    2.) Lasta tukeva perheympäristö: ainakin jommankumman vanhemman lämmin suhtau-
    tuminen lapseen ja kiinnostus lapsen koulutyöhön.

    3.) Jokin perheen ulkopuolinen yhteiskunnallinen tekijä (esimerkiksi koulu), joka tukee
    lapsen sopeutumista. (Kosonen 1994: 196.)

    ----

    Teija Kuntsi
    Pro gradu -tutkielma
    Kasvatustiede
    Kasvatustieteen laitos
    Helmikuu 1999

    Äänestä

ongelma on se ettei ole tarpeeksi islamilaisia kouluja, minusta niitä pitäisi rakentaa ja opettajien tulisi edistää sitä myös juuri näiden ongelmien takia. ymmärrän opettajan kannan ja myös muslimien. opettajat ja muslimit nyt saman pöydän ääreen päättäjien kanssa. puhumalla selvitään. ei syyttämällä ja ymmärtämättömyydellä.

Äänestä
  • Samaan kouluun vaan muiden kanssa. Mitä siitä tulee jos kaikki alkavat vaatia omia koulujaan?

    Menkää takaisin Arabiaan!

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 21 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Opettaja kirjoitti:

ovat osoittautuneet suvaitsemattomiksi ja joustamattomiksi.
Minulla on monta islaminuskoista oppilasta tavallisella peruskoululuokalla. Huolimatta Suomen valtion koululaitoksen virallisista opetussuunnitelmista huoltajilla on mielestään oikeus kieltää lapsen osallistuminen liikunnan ja musiikin tunneille, sekä biologian tunnille kun siellä opetetaan ihmisen lisääntymisbiologiaa. Mitkään järkisyyt eivät päde, mutta keväällä sitten tullaan huutamaan opettajalle, kun oppilas jää luokalleen suorittamattomien kurssien takia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu