Laki on kuin se luetaan

Pisto on tanssi

http://www.iltalehti.fi/uutiset/2014031318121216_uu.shtml

Mies pahoinpiteli vaimoaan ja oli edelleen tämän kimpussa, vaikka naisen biologinen poika ja toinen nuorempi lapsi yrittivät sitä estää.

Lapset iskivät miestä veitsillä, jotta tämä jättäisi äidin rauhaan.

Näin myös tapahtui, mutta sitä ennen mies oli saanut kylkeensä kahdeksan pistohaavaa, kaksi reiteensä ja kaksi oikeaan käteensä.

Tapaus johti 15-vuotiaan ja miehen osalta rikostutkintaan. Vantaan käräjäoikeudessa mies sai vastattavakseen syytteen pahoinpitelystä ja 15-vuotias nuorena henkilönä tehdystä hätävarjelun liioittelusta.

Nuorempi lapsista ei saanut syytettä ikänsä vuoksi.

Molemmat syytetyt myönsivät syyttäjän esittämän teonkuvauksen oikeaksi.

Vantaan käräjäoikeus käsitteli asian suljetuin ovin. Vain tuomio on julkinen.

Mies sai 30 päiväsakkoa pahoinpitelystä eli oikeus ei katsonut rikosta hänen osaltaan törkeäksi.

Poika syyllistyi sitä vastoin törkeään rikokseen. Oikeuden mukaan 15-vuotiaan käyttämät voimakeinot olivat tilanteeseen nähden liiallisia. Hän oli lyönyt isäpuoltaan ainakin seitsemän kertaa.

Pojan olisi pitänyt ratkaista tilanne muilla keinoin kuin veitsellä lyömällä.

15-vuotias sai kolmen kuukauden vankeusrangaistuksen, joka on ehdollinen.

Käräjäoikeus otti lieventävänä huomioon sen, että teko joka laukaisi pojan rikoksen, kohdistui hänen omaan äitiinsä. Samoin oikeus otti huomioon muut seuraamukset, jolla tapahtumalla on 15-vuotiaan elämään.

Tuomiosta unohtui kokonaan poikien kokena henkinen väkivalta, jota isä aiheutti lapsiin toiminnallaa.
Seuraavaksi; http://www.on24.fi/kodin_tuotteet/keittio-taloustavarat/tarjoiluastiat_aterimet/27864 menee pienemällä voimalla kahvaan asti.

0

104

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

        Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
        Maailman menoa
        100
        2603
      2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

        Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
        Maailman menoa
        98
        1616
      3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

        Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
        Ikävä
        67
        1505
      4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

        Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
        Maailman menoa
        14
        1226
      5. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

        Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
        Kuhmo
        20
        1002
      6. Miks me oikein

        Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
        Ikävä
        81
        963
      7. Miehet trikoissaan

        On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
        Suomussalmi
        43
        897
      8. Ratikka Turkuun

        Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
        Turku
        117
        876
      9. Nainen, mikset lähetä

        miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
        Ikävä
        54
        803
      10. Rakastan sinua

        Yhä.
        Ikävä
        30
        736
      Aihe