Olimme nelilapsinen perhe. Isä omisti kolme erillistä pientilaa A, B ja C. Tila A oli lapsuuden aikainen kotitilamme. Tila B oli pelkkä metsätila ja tila C myöhempi kotitilamme, jolla vanhempamme asuivat lähes kuolemaansa saakka.
Äiti kuoli joulun alla 1999 ja isä runsaat neljä vuotta myöhemmin, tammikuussa 2004. Isän kuoleman jälkeen, maaliskuussa pidetyssä perinnönjakotilaisuudessa sovittiin, että kaksi meistä saavat tilat B ja C ja toiset kaksi jakavat keskenään tilan A.
Irtaimen omaisuuden arvoksi määritettiin 100 euroa.
Saman vuoden toukokuun lopussa pidettiin tilalla C sadan euron arvoisen irtaimen omaisuuden jakotilaisuus, jossa oli mukana kolme meistä. Jokainen sai ottaa mitä halusi. Moottorisahalle ja polkupyörälle löytyi ottaja, muu tavara, sohva mukaan lukien jäi taloon.
Runsaat kaksi vuotta myöhemmin pääkaupunkiseudulla asuva lapsenlapsi kysyi C-tilan omistajilta, mahtaako se mummon ja papan puusohva olla vielä tallella mummolassa ja voisiko sen hakea sieltä? Kummallakaan tilan uusista omistajista ei ollut mitään sitä vastaan. Niinpä joulun alla 2006 sohva haettiin tilan C tuvasta.
Kun kotipuolessani asuvat kolme sisarusta perheineen olivat kokoontuneet nuorimman luokse jouluaterialle, tilan C toinen omistaja oli kertonut yhden serkuksista hakeneen sohvan C:stä.
Viikkoa myöhemmin alkoi levitä tarina, että mummo oli eläessään luvannut sohvan toiselle serkulle.
Myöhemmin kerrottiin, että yksi sisaruksista oli kuulemma maininnut lahjalupauksesta irtaimistonjakotilaisuudessa, mutta tuollaista mainintaa ei kumpikaan muu paikalla olleista muista kuulleensa
Lahjalupauksesta ei ole minkäänlaista merkintää missään asiakirjoissa. Siitä on vain toisistaan poikkeavia kertomuksia.
Kenelle sohva kuuluu?
Äiti kuoli joulun alla 1999 ja isä runsaat neljä vuotta myöhemmin, tammikuussa 2004. Isän kuoleman jälkeen, maaliskuussa pidetyssä perinnönjakotilaisuudessa sovittiin, että kaksi meistä saavat tilat B ja C ja toiset kaksi jakavat keskenään tilan A.
Irtaimen omaisuuden arvoksi määritettiin 100 euroa.
Saman vuoden toukokuun lopussa pidettiin tilalla C sadan euron arvoisen irtaimen omaisuuden jakotilaisuus, jossa oli mukana kolme meistä. Jokainen sai ottaa mitä halusi. Moottorisahalle ja polkupyörälle löytyi ottaja, muu tavara, sohva mukaan lukien jäi taloon.
Runsaat kaksi vuotta myöhemmin pääkaupunkiseudulla asuva lapsenlapsi kysyi C-tilan omistajilta, mahtaako se mummon ja papan puusohva olla vielä tallella mummolassa ja voisiko sen hakea sieltä? Kummallakaan tilan uusista omistajista ei ollut mitään sitä vastaan. Niinpä joulun alla 2006 sohva haettiin tilan C tuvasta.
Kun kotipuolessani asuvat kolme sisarusta perheineen olivat kokoontuneet nuorimman luokse jouluaterialle, tilan C toinen omistaja oli kertonut yhden serkuksista hakeneen sohvan C:stä.
Viikkoa myöhemmin alkoi levitä tarina, että mummo oli eläessään luvannut sohvan toiselle serkulle.
Myöhemmin kerrottiin, että yksi sisaruksista oli kuulemma maininnut lahjalupauksesta irtaimistonjakotilaisuudessa, mutta tuollaista mainintaa ei kumpikaan muu paikalla olleista muista kuulleensa
Lahjalupauksesta ei ole minkäänlaista merkintää missään asiakirjoissa. Siitä on vain toisistaan poikkeavia kertomuksia.
Kenelle sohva kuuluu?
Vastaukset 4
Vanhimmat
Sille, kenelle sen suosiolla annoitte. Muun urputuksen voi unohtaa, tai jos tosiaan on mittaamattoman arvokkaasta kyse, niin viekööt sitten käräjille ratkaistavaksi kenen se lahjoituksena on.
>>Saman vuoden [2004] toukokuun lopussa pidettiin tilalla C sadan euron arvoisen irtaimen omaisuuden jakotilaisuus, jossa oli mukana kolme meistä. Jokainen sai ottaa mitä halusi. Moottorisahalle ja polkupyörälle löytyi ottaja, muu tavara, sohva mukaan lukien jäi taloon. // Runsaat kaksi vuotta myöhemmin ... >Lahjalupauksesta ei ole minkäänlaista merkintää missään asiakirjoissa.
Kiitos nopeasta vastauksesta!
Irtaimistonjakotilaisuudesta poissa ollut sisarus oli sohvan hamuajan vanhempi ja oli tilaisuudesta tietoinen.
Meilläkin tapaus jossa leski vaati lahjaksi antamiaan (leski ja tämän puoliso) puusohvaa ja keinutuolia otettavaksi ennakkoperintönä huomioon.
Hassua oli se että näiden huonekalujen arvo oli yli 10 kertaistunut todellisesta arvostaan.
Puusohva oli ootrattu (eli suomeksi pilattu ja huonosti) ja keinutuoli oli myös entiöity (liimattu kasaan ja valkoista maalia päälle).
onneksi esänjakaja ymmärsi näiden todellisen arvon.