1+1=2

Ei se noin mene.Ei narsisti voi tyhjiöstä (toisesta narsistista) imeä elinvoimaa.

Ne ovat sinisilmäisiä hölmöjä, jotka uskovat kaiken. Luulevat olevansa vahvoja, mutta täysin vedätettävissä ovat.

Piti sitten kahteen ketjuun antaa sama kommentti.Eli narsistit ovat sinisilmäisiä hölmöjä,niinkö?

"Miksi kaksi narsistia aina löytää toisensa? Aina narsistin puoliso on narsisti väistämättä, vaikka länkyttää mitä vaan. Kun löydät yhden narsistin (esim. puolisosi), olet itsekin sitä sata varmasti. "

Niin tiedä sitten mihin perustat tuon väitteesi, kun jos ajatellaan niin useinkin sen narsistin nimeää vain se toinen osapuoli, mutta on toki mahdollista että kumpikin osapuoli nimittelee toista narsistiksi, mutta kumpaakin henk- koht. tuntematta on vaikea tietää kumpiko on vai onko kumpikaan...

Kuten olen monesti maininnut, esim. tällä palstalla kun lukee näitä tarinoita niin välillä on vaikea mieltää kuka onkaan tarinan konna...

Mutta joo, siltä osin komppaan ajatustasi, että sama "vaiva" vaivaa niin narsistia kuin "uhriakin" ja se on terveen narsismin/itsetunnon puute...toisaalta tiedetään, että hyvin usein uhri on läheisriippuvainen/ohutnahkainen/käänteis narsisti jollei peräti masokistinen...

Lisäksi mm. Vaknin mainitsee, että uhrista saattaa tulla ikäänkuin narsistin kaltainen silloin kun hän jää loppuelämäkseen katkeruuteen ja kaunaan, eikä näe narsistin tavoin millään tavalla omaa osuuttaan asiaan/kanna vastuuta omasta valinnastaan olla suhteessa jossa voi itse huonosti/saa osakseen huonoa kohtelua...

"Tämä on todellinen vaara, jonka narsistin uhrit joutuvat kohtaamaan: että he tulevat hänen kaltaisikseen, katkeriksi, itsekeskeisiksi, epäempaattisiksi. Tämä on narsistin viimeinen kumarrus estradilla, ikään kuin ylimääräinen kappale taputusten jälkeen."

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Survive.html

Mutta että ihan kaksi nphoota yhdessä, käsittääkseni narsisti itse ei tunnista toista narsistia, mutta kovasti tällä palstalla tunnutaan joskus ikäänkuin ihannoitavan narsisteja/psykopaatteja...

"Samasta syystä en pysty myöskään tunnistamaan muita jotka käyttäytyvät samoin kuin minä. Itse asiassa he joskus värväävät minut ihailijakerhoihinsa"

http://www.healingeagle.net/Fin/Vaknin/Alkusana.html

Mutta että suhteessa, yhdessä eläen, vaikea kuvitella, kumpikin kadehtisi, mollaisi mitätöisi toista, ajattelisin, että kahden ilkeän/paksunahkaisen narsistin suhde kaatuisi aika äkkiä omaan mahdottomuutensa...

" kahden ilkeän/paksunahkaisen narsistin suhde kaatuisi aika äkkiä omaan mahdottomuutensa..."

Noin varmasti kävisi, voin kuvitella. Äkkiä kaatuvat yleensäkin narsistin suhteet kehen tahansa, koska ovat mahdottomia... Suhteet ohutnahkaisiin ovat tarinan mukaan mahdollisia vähän pidempään juurikin sen puuttuvan terveen narsismin vuoksi.

Tosin se, mitä tiedän itse paksunahkaisen ja ohutnahkaisen pitkästä suhteesta, niin oli lähinnä pelkkää hyväksikäyttöä jossa toinen oli kaiken sietävä hotelliemäntä, joka ei paljoa asukkaan perään voinut kysellä. Asukas teki mitä ikinä mieleen sattui juolahtamaan ja koska tahansa. Ja sen asukkaan mieleenhän juolahteli.

"Näin jälkeenpäin, olen pahoillani sen naisen puolesta, en tiedä jos olisin tiennyt mikä mies on miehiään, olisinko koko suhteeseen lähtenytkään"

Tuo on luonnollinen reaktio sinulta, mutta oikeasti. Mitä väliä sillä, onko narsisti sängyssä ja kenen kanssa, kun on joka tapauksessa sellainen kun on.

"On eri asia tuntea itse itsensä ihanaksi naiseksi, kuin että se "iiihhannuus" tulee ikäänkuin itsen ulkopuolelta..."

Minä taas uskon, että kaikki missä tunnemme itsemme hyviksi, tulee jotenkin palautteena itsen ulkopuolelta. Tietysti se hyvä itsetunto voi olla perua jo lapsuudesta, että on elänyt riittävän myönteisen palautteen ilmapiirissä. Uskon kuitenkin, että lapsuuden palaute jää tuntumaan ainakin vähän liian vähäiseksi, jos ei muualta tule hyvää palautetta.

Mitenkään väheksymättä lapsuudessa syntynyttä hyvää itsetuntoa, varsinkin sellainen tunne, jossa nainen tuntee itsensä "ihanaksi naiseksi" ainakin minusta voi syntyä vain nimenomaan miehen kanssa.

" omasta peilistä katsoo hymyilevät kasvot kun siltä tuntuu...on iloinen itsestään, elämästään..."

Tuo on todella kiva. : ).

Minulla oli tällainen perhe. Isä narsisti, joka ohjaili äitiä ja käytti häntä työkaluna tihutöilleen. Ja vanhempana äiti myös osasi tuon narsistiuden jo ihan kiitettävästi. Eli hänellä myös oli "taipumus" siihen.

Tavallaan kumpikin käytti toistaan hyväksi. Heillä oli kova kilpailu paremmuudesta koko ajan keskenään. Oletettavasti äitini oli erittäin läheisriippuvainen isästäni. Ja isäni äärettömän mustasukkainen ja akressiivinen, vaikka pettikin äitiäni vuosikaudet.

Kiltin lapsen "näkymätön, orjanelämä" tällaisessa perheessä oli todellinen vuosikymmeniä kestävä helvetti. Jonka itse ymmärsi vasta aikuistuttuaan. Tiesi, että jotain on todella pahasti pielessä.