Räntämäestä

Hei

Monista Turun hienoista ja huonoista (riippuu tietysti asukkaasta ja vaatimuksista) asuinalueista on juttua näkynyt tällä palstalla, mutta Räntämäki on jostain syystä jäänyt vähälle huomiolle. Minkämoinen alue on ? Jos joku ystävällisesti kertoisi perusfaktat (julkinen liikenne, kaupat yms) niin olisin kiitollinen. Se alue Turkua on itselle täysin tuntematon (Leaf-areenalla joskus olen käynyt ja sinnehän on jonkun verran matkaa). Opiskelemaan koitan kaupunkiin päästä ja suhteilla mahdollisesti tarvittaessa voisi löytyä majoitus sieltä suunnalta. Paljon kiitoksia.
11439
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Asuin 2008-2010 Räntämäessä Opiskelija-rivareissa. Rauhallinen, siisti ja minusta ihan viehättävä pieni paikka. Räntämäessä itsessään ei mitään muita palveluja kuin kaksi päiväkotia (no Maarian kirkko). Koulun ekat luokat löytyy ihan vierestä Halisista ja ruokakauoat Halisista ja toiseen suuntaan Tampereentien Prisma ja Lidl on myös kävelymatkan päästä. Busseja kulkee ihan hyvin ja ulkoilumaastot on kauniit. Vähän syrjässä.

Rauhaa kaipaavalle opiskelijalle suosittelen lämpimästi Turun Ylioppilaskyläsäätiön Kotivalo-kohdetta. Keltaisia rivitaloasuntoja Emmauksenkatu ja Rtzinkuja -osoitteilla. Pilvilinna joka on halvempi ja josta saa soluasuntojakin on kai myös ihan ok. Sitten siinä on vielä kolmas TYSsin kohde, olisiko Kuunsilta niminen, siitä en tiedä. Minusta kannattaa hakea asuntoa TYSsiltä, hinta-laatu-suhde ainakin oli ihan hyvä ja näin keväällä ennen pääsykoetietojen julkistusta on asunnon saaminen suht helppoa.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Onnika kirjoitti:

Hei

Monista Turun hienoista ja huonoista (riippuu tietysti asukkaasta ja vaatimuksista) asuinalueista on juttua näkynyt tällä palstalla, mutta Räntämäki on jostain syystä jäänyt vähälle huomiolle. Minkämoinen alue on ? Jos joku ystävällisesti kertoisi perusfaktat (julkinen liikenne, kaupat yms) niin olisin kiitollinen. Se alue Turkua on itselle täysin tuntematon (Leaf-areenalla joskus olen käynyt ja sinnehän on jonkun verran matkaa). Opiskelemaan koitan kaupunkiin päästä ja suhteilla mahdollisesti tarvittaessa voisi löytyä majoitus sieltä suunnalta. Paljon kiitoksia.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu