laulujoutsenten paluulla. Katsoin juuri Luontoliiton linkin kautta listaa kevään etenemisestä, sielläkin oli laulujoutsenhavainnot merkitty kyllä vaikka kuinka monta kertaa. Mutta kyhmyjoutsenta ei. Onko kyhmyjoutsen jotenkin arvottomampi lintulaji, ettei sen bongaamisesta välitetä?
Olen tässä viikon aikana itsekin ulkona ja meren rannoilla liikkuessani havainnut päivittäin joutsenia, kumpiakin. Pään yli lentävistä toki tunnistaa laulujoutsenet siitä toitotuksesta, niitä lentäviäkin on bongailtu toki.
Mutta miksi se laulujoutsen on se merkittävä havainto?
Miksi keväisin hehkutetaan
miksi?
1
120
Vastaukset
- selvittelin itse.
Jaaha, tyhmiä kysyn.
Piti lintukirjasta tarkastaa asiaa. Kyhmyjoutsen pesii sen mukaan lähinnä lounaisrannikolla, laulujoutsen sen sijaan koko maassa.
Ehkä syy on tämä, ja onhan laulujoutsen maan kansallislintukin.
Olinpa tyhmä, sori.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Orpo räyhää: kansan on muututtava
Orpon mukaan kansa ei elä kokoomuksen kanssa samassa todellisuudessa, ja sen vuoksi kansan on muututtava. Kas kun ei san2723362Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell211853Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.281517- 841401
- 1371048
- 811004
Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.64859Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.86766Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.61707Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗51686