Näin viime viikolla unta, että olin myynyt omistusasuntojani Kauppakadulta. Hyvät kaupat hyvä mieli ja rahaa tilillä oikein kunnolla.
Kun heräsin kaikki olikin toisin. Vuokrayksiöni on vanhassa puutalossa ja hytisin vilusta, sillä olin unissani potkinut viltin pois päältäni. Päätin aloittaa aamutoimet menemällä lämpimään suihkuun, mutta lämmintä vettä ei tullutkaan.
Päätin soittaa vuokraisännälle ja antaa hänelle kunnon palautetta. Sainkin häneen yhteyden, mutta luurista tuli lähinnä mekastusta ja huutoa, koska minulla oli kolmen kuukauden vuokrat rästissä ja että irtisanomisilmoitus on tulossa ulosoton välityksellä.
Löin luurin korvaan, mutta sitä ennen huusin raivona äijälle, etten lähde asunnosta kuin kantamalla. Päätin kiivastuksissani keittää kunnon kahvit murheeseeni, mutta huomasin, että kahvi olikin lopussa.
Noh, jotain oli saatava suuhunikin, joten avasin jääkaapin ja maitopurkin, mutta maito oli hapanta ja leipäkin oli homeessa.
Päätin keittää vettä ja olihan minulla teepusseja sentään jäljellä. Napsautin lieden päälle ja laitoin kattilan levylle, mutta mitään ei tapahtunut. Muistin samalla, että sähkölasku oli jäänyt pitkältä ajalta maksamatta ja se oli varmaakin sen takia katkaistu.
Nyt aloin jo todellakin hermostua, sillä vastoinkäymiset yhdelle aamulle olivat mielestäni jo aivan liikaa. Noh, päätin lähteä mopollani kaupungille ja Kauppadulle tutkimaan, onko siellä taloa, jossa olin sen unissani aivan elävästi nähdyt.
Yritin polkaista Solifer moponi mallia Spot Exlucive 1985 käyntiin, mutta mitään ei tapahtunut, kunnes muistin äkkiä, että bensa oli loppunut jo edellisenä päivänä.
Nyt alkoivat höyryt todellakin nousta päästä ja koin olevani kaikin puolin huono-onninen ja itsesäälikin valtasi mieleni. Mietin mitä tekisin, sillä seinät näyttivät kaatuvan joka puolelta päälleni.
Noh, päätin lähteä jalkaisin kaungillle ja kirjastoon, josta sain kirjoitella vapaasti ajan varaamalla. Kirjaston nainen otti minut vastaan nyrpeästi, kuten tavallista. Mietin monasti, miksi hän suhtautuu minuun toisin kuin muihin asiakkaisiin.
Oliko ulkonäössäni jotain erityistä, tai vaatetuksessani, jotka olivat kirpputoridesingiä.
Päätin kysyä häneltä, että mikä on ongelmana minun suhteeni. Hän kysyi minulta; koska olen viimeksi käynyt suihkussa? Ihmettelin, miksi tuollaista minulta kyselet, eikö se ole oma asiani.
Hän tokaisi minulle ykskantaan; siksi,että sinun käyntiesi jälkeen joudumme tuulettamaan koko kirjaston. Menin aivan sanattomaksi ja sopertelin, ettei suihkustani tulee lämmintä vettä, mutta sekään ei saanut naisen nyrpeää perusilmettä muuttumaan. Poistuin kirjastosta, mutta lupasin naiselle käydä suihkussa ennen seuraavaa käyntiäni.
Nyt kun tuosta kauheasta aamusta on kulunut viikon verran ja olen saanut rahaa sossusta, bensaa mopooni ja sähkölaskunkin maksettua ja onneksi sossu maksoi myös vuokrarästini, niin alan taas ponnekkaasti haukkua kuinka huonosti kotikaupunkini asiat ovat ja miten hyvin minulla ainakin unissani menee.

Vastaukset 8
Vanhimmat
tap
Kirjota sitä tehaspaskaukko sontaas mieluummin. Ei kukaan jaksa lukea noin pitkiä tarinoita. Mene vaikka ulos, nyt ei haise edes tehdas paskalle.
Kyllä positiiviveikkoja voi ahdistaa tämä "Varkkila" virtuaalihahmo. No, se vaan kertoo että ei ole kaikki muumit laaksossa tai sitten on todella hätä varkauden syöksystä...
Eikö apukoulussa opetettu lukemaan? Alle minuutissa se minulta onnistui, mutta hidasjärkisellä kuten sinulla pitempään, tai ei olenkaan. Onko oman nikin hankinta harkinnassa?
Seuraavan kirjoitan sinun oikealla nimellä, niin ei tarvii huolestua "nicin" käytöstä.
Osaatko kirjoittaa enemmän kuin yhden rivin?
Millä myisit sen moposi?
Tässä lyhyesti ja ytimekkäästi Siniset ry:n ajatus- ja arvomaailmaa.
Asioita, joita pidämme tärkeinä, jotta Suomi olisi meille suomalaisille mahdollisimman hyvä paikka olla, asua ja elää.
- Oman maan sekä omien kansalaisten etu on asetettava etusijalle kaikessaa päätöksenteossa.
- Suoraa demokratiaa lisättävä eli valta palautettava kansalle. Koko kansakuntaa koskevissa merkittävissä päätöksissä on järjestettävä aina sitova kansanäänestys, kun esimerkiksi yli 10% kansanedustajista sellaista vaatii. Kansalaisaloitteen painoarvoa on myöskin lisättävä. Sen on johdettava myös kansanäänestykseen, mikäli se on kirjattu aloitteeseen. Jotta kansanäänestyksiä jo pelkästään kustannussyistä ei olisi ihan yhtenään, vuoroaan odottavat äänestykset voitaisiin järjestää esimerkiksi aina kunnallis- ja eduskuntavaalien yhteydessä.
- Suomen itsenäisyys palautettava. Irti eurosta ja EU:sta. Ei NATO:lle. Oma valuutta otettava käyttöön ja itsenäistä maanpuolustusta kehitettävä ja vahvistettava. Puolueettomuuspolitiikan ehdoin.
- Kehitysmäärärahat jäädytettävä toistaiseksi. Kaikenlaisten kiintiöpakolaisten vastaanottaminen on myös pysäytettävä tässä taloudellisessa tilanteessa.. Niin kauan kun omassa maassa on leipäjonoja ja kaikista mahdollisista verovaroin tuotettaviksi tarkoitetuista palveluista leikataan sekä verotusta kiristetään ja valtio silti velkaantuu kiihtyvällä tahdilla, on suunnatonta typeryyttä yrittää toimia koko maailman sosiaalitoimistona lisää velkaa ottamalla - sosiaaliturvapaikanhakijoille pikakäännytys - työperäistä maahanmuuttoa kannustettava.
- maahanmuuttajat suomalaisen sosiaaliturvan piiriin aikaisintaan 5 vuotta kansalaisuuden saamisen jälkeen. Edellytyksenä myös riittävä jonkin Suomen virallisen kielen taito sekä se, että pystyy itse elättämään itsensä omalla työllänsä - vakaviin rikoksiin syyllistyneet niin maahanmuuttajat kuin maassa muuten oleskelevat ulkomaalaiset on karkotettava maasta ja näille on asetettava elinikäinen maahantulokielto
- poliittisista virkanimityksistä ja poliittisista suojatyöpaikoista esimerkiksi valtionyhtiöissä luovuttava. Jokaiseen virkaan ja työtehtävään on valittava paras ja pätevin mahdollinen hakija ilman minkäänlaisia väkisin rakennettuja ja ylläpidettyjä puolue-, sukupuoli-, vähemmistö- tai muita niiden kaltaisia kiintiöitä
- liian suureksi, kalliiksi ja tehottomaksi paisunutta lähinnä poliittisin perustein rakennettua hallintokoneistoa on perattava ja purettava niin valtion- kuin kuntienkin hallinnossa. Kaikki käsittämättömät poliittisen eliitin itselleen säätämät etuoikeudet purettava, Esimerkkeinä viiden vuoden irtisanomissuoja kuntaliitosten yhteydessä sekä kansanedustajille maksettava ns sopeuttamiseläke.
- vaadimme, että maahamme perustetaan mahdollisimman pian puolueista riippumaton perustuslakituomioistuin, jossa perustuslakiamme ja valtionsäädöksiämme rikkovat poliitikot ja kansanedustajat saadaan vastuuseen teoistaan ja tuomituksi rikoksistaan ja valtiopetoksistaan.
- Suomen on irtauduttava kansainvälisistä ilmasto- ja päästöoikeussopimuksista niin pitkäksi aikaa kuin maailman suurimmat teollisuusmahdit ovat niiden ulkopuolella. On silkkaa typeryyttä maksaa energiasta tolkutonta ylihintaa ja sitä kautta rapauttaa osaltaan muutenkin heikentynyttä kansainvälistä kilpailukykyämme - sosiaaliturva on hieno asia. Mutta sen ei tule passivoida. Työnteon pitää aina olla se kannattavampi vaihtoehto - tasaverojen korottamisista on pidättäydyttävä ja suurituloisten marginaaliveroa kiristettävä tuloverotuksen progressiota kasvattamalla
- on säädettävä eläkekatto tai vaihtoehtoisesti verotettava ylisuuria eläkkeitä nykyistä selkeästi jyrkemmällä progressiolla
- YLE-verosta luovuttava. YLE samalle viivalle muiden medioiden kanssa. Myös sen on omalla tulorahoituksellaan kustannettava toimintansa
- Kerjääminen on lailla kiellettävä, koska se on valitettavan usein kytköksissä rikollisuuteen
- pakkoruotsista luovuttava
- koulutuksen huipputaso on turvattava riittävin resurssein. Koulujen työrauhan turvaamiseksi opettajille riittävät keinot ja valtuudet kurin ylläpitämiseksi
- lastensuojelun nimissä tapahtuva toiminta perattava huolella väärinkäytösten poiskitkemiseksi. Bisnesajattelun sijaan on aina ajateltava kunkin lapsen parasta.
- vanhustemme kohtelu oltava ihmisarvoista myös laitoksissa
- Sananvapaus tulee säilyttää kansalaisen loukkaamattomana perusoikeutena
- täällä tuomitut ulkomaalaiset rikoksentekijät on lähetettävä kotimaihinsa kärsimään vankeusrangaistuksensa
- tulonsiirrot Suomen valtiolta Ahvenanmaalle seis
- vakuutuslääkäreiden kyseenalaisen mieli- ja ylivallan lakkauttaminen - bordellien laillistamista pohtimaan on asetettava työryhmä
- apteekkiala avattava kilpailulle
- Voimassa oleviin lakeihin ja asetuksiin perustumaton mielivalta alkoholin ja käytettyjen autojen maahantuonnissa yksityishenkilöiden kohdalla lopetettava. Kansalaisten kyykyttäminen ja pomputtaminen esim tullia käsikassarana käyttäen estettävä
"- vaadimme, että maahamme perustetaan mahdollisimman pian puolueista riippumaton perustuslakituomioistuin, jossa perustuslakiamme ja valtionsäädöksiämme rikkovat poliitikot ja kansanedustajat saadaan vastuuseen teoistaan ja tuomituksi rikoksistaan ja valtiopetoksistaan.
"
Kunhan ensin saisitte nämä lakia ja eettisiä ohjeita rikkovat yksittäiset asianajajat ja lakimiehet kuriin.Kannattaisi aloittaa heistä.