turhauttava työharjoittelu..

hätähuuto

Hei!

Täytyy tulla tänne avautumaan kun en muuta keinoa tähän hätään keksi. Olen ammattikoulussa opiskeleva, mutta kuitenkin aikuisikäinen nainen. Olen viimeisen neljän kuukauden ajan kokenut ylitsepääsemättömän suurta turhautumista ja ahdistusta työharjoittelun takia. Työharjoittelu on vieny minusta kaikki mehut. -jouduin työharjoittelupaikkaan jossa työtehtävät olivat aihealuetta jota ei oltu meidän koulutuksessa vielä käyty, koulutusta työstä en työpaikallakaan saanut ja silti minulta on toivottu osaamista yli äyräiden. Työharjoittelu nyt yleensäkkin on vähän peukaloiden pyörittelyä, mutta tällaiselle ahkeralle ja toimintaa kaipaavalle jatkuva kahvinjuominen ei tuo tyydytystä ja kun vielä tunnen itseni niin turhaksi niitä vähäisiäkin hommia tehdessäni. Olen nuori, minulla ei ole perhettä, harrastuksia on mutta toteutan itseäni suureksi osaksi työn ja opiskelujen kautta. Nyt olisi vielä viikko jäljellä enkä kestäisi sitäkään. Ei mua kukaan voi auttaa, pakko vaan selvitä. Mutta kunhan avauduin.

0

192

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

        Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
        Maailman menoa
        87
        3472
      2. Hei! Halusin vain kertoa.

        En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
        Tunteet
        4
        1564
      3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

        Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
        Rakkaus ja rakastaminen
        5
        1352
      4. Teboili alasajo on alkanut

        Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
        Suomussalmi
        26
        1216
      5. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

        Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
        Maailman menoa
        47
        866
      6. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

        Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
        Ikävä
        70
        852
      7. Oot kyl rakas

        Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
        Ikävä
        33
        802
      8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

        ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
        Ikävä
        47
        790
      9. Mistä tietää, onko hän se oikea?

        Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
        Ikävä
        60
        764
      10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

        Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
        Suomalaiset julkkikset
        4
        737
      Aihe