Katselitteko mentalisti Noora Karma -ohjelmaa?

Skeptikko

Jotenkin vain en voi uskoa noita juttuja. Ainakin pisti korvaan, kun kertoi että on joskus opiskellut nuorempana näyttelemistä:DDD

Telkussa nyt voi manipuloida ihan miten paljon vain. Ihan viihdyttävä ohjelma, mutta olen niin epäileväinen kaikkien tuollaisten suhteen.

Mahtoiko oikeasti pysäyttää sydämensä? 2 sairaanhoitajaa ja joku kirurgi siinä vieressä. Minuutin oli muka sydän pysähdyksissä. Ei tuollaisella asialla kukaan hullukaan pelleile. Ei mitään takuita että sydän lähtisi elvytyksen jälkeen lyömään. Vaikkei kuolisi, niin aivovaurion vaarahan tuossa on..
Pillit soiden veivät Nooran muka sairaalaan tarkastukseen kun pulssi oli niin nopea elvytyksen jälkeen, ja todettiin vain että johtui stressistä jota oli ennen tempun tekemistä.
Onko edes laillsita tehdä tuollaista temppua jos OIKEASTI pysäytti sydämensä?
Onko lääkärin etiikan mukaista osallistua tuollaiseen temppuun, ellei taas ollut jotain silmänlumetta?

Se laatikko temppukin huvitti, kun Antonio oli siellä, ja piti arvat joko A tai B laatikko jonka päälle Noora hyppää. Mä naureskelin että sanois B - laatikko kun sopis tuo B niinku B-rappu:)))
No tietenkin Antonio valitsi A:n, joka oli tyhjä ja B laatikko oli täynnä pystyssä olevia piikkejä ja veitsiä. Mä olisin sanonut B, oliskohan Noora hypännyt siihen? Oliko tarkoituksella valittu homo ja Noora luotti siihen ettei julkkishomo kehtaa valita B:tä;DDD

369

15577

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • ------

      Uskomattomalta näytti. Uskon ja en usko.

      • etiäiset ???

        Itse voisin kiteyttää samoin. Uskon ja en usko. Kun itselläkin on tavallista herkemmät anturit vaistota toisesta mielentiloja ja olen ikäni saanut ns "etiäisiä" joita myös äitini sai. Monet kerrat tullut elämässä hätkähdyttäviä tilanteita ja jopa pelottavia. Työtoverit sanoivat että tulipa kylmät väreet, kun kerroin muutamia tilanteita.

        Saan edelleen "etiäisiä". Näen ihmisen, jota en ole nähnyt aikoihin, jopa vuosiin esim kun liikun kaupungilla. Pysähdyn ja katson tarkemmin. Ei , ei se olekaan hän, luulin vaan. Mutta näkemäni ihminen onkin hetken päästä livenä edessäni. En liiku keskuksissa kuin aniharvoin, joten todennäköisyys kohdata joku lähempi tuttukaan on harvinaista. Joskus koen Etiäisiä muistakin kuin ihmisistä. Aavistan tapahtumia.
        Tiedä sitten mistä on kyse, kun tuollaisia näkee ja aavistaa.

      • Jeppe

        Ei oo mitään uskomista, taikuus
        Perustuu huijaukseen, mitä parempi
        Huijari sitä parempi taikuri.

      • paskaaaaa

        Ei se niitä itse tee netissä tehty

      • dxfcjhvbnkml
        etiäiset ??? kirjoitti:

        no takuulla voi. Jooga-asennot ovat sellaisia joissa pystyy pysäyttämään verenkierron jotenkin ym. Voihan ihmisen hypnotisoida jne.

      • Oletko itse tosissas
        dxfcjhvbnkml kirjoitti:

        no takuulla voi. Jooga-asennot ovat sellaisia joissa pystyy pysäyttämään verenkierron jotenkin ym. Voihan ihmisen hypnotisoida jne.

        "Telkussa nyt voi manipuloida ihan miten paljon vain. Ihan viihdyttävä ohjelma, mutta olen niin epäileväinen kaikkien tuollaisten suhteen."

        Se mainupulointi on tyhmentämistä.

        Se että oikeasti epäilet tälläisiä asioita on huolestuttavaa, tosiaankin moni normaali tavis joita tuolla ulkona liikkuu varmasti pohtii samoja kysymyksiä. Mitä itse taikuuteen tulee niin ei ole oikeasti sitä.

      • istak

        norma huuhaa akka kaikkeen tekin uskotte,,kyl ei anna äly paljon sijaa joillekin huh,kaikkee media ohjelma paskaa onneks ei tarvi paskaa katsoo eikä huijareille maksaa

      • Bandoras-box
        Jeppe kirjoitti:

        Ei oo mitään uskomista, taikuus
        Perustuu huijaukseen, mitä parempi
        Huijari sitä parempi taikuri.

        No, niin just... ja kattelin Enbuske & Linnanahde ohjelmasta ennen tuota juttua minkä te näitte telkusta, siis en viitsinyt itse vaivautua edes katsomaan sitä, koska mainitsemassani ohjelmassa tuo Karma itse sanoi, että ei hän mitään sydäntään oikeasti pysäyttänyt ja muutkin temput perustuu vain illuusioon, mikä katsojille annetaan. Eli itse siinä myönsi, että koko jutu on pelkkää huuhaata.

        Kiinnostus loppui siihen paikkaan minulla tuosta hänen ohjelmasta. Ohmettelin, että hän paljasti etukäteen tuon vaikka oma ohjelma-sarja oli vasta tulossa.

      • Bandoras-box
        Bandoras-box kirjoitti:

        "ohmettelin" ... se oli jo minulla tosi melkoista ihmettelyä :D

      • Huijausta
        Oletko itse tosissas kirjoitti:

        "Telkussa nyt voi manipuloida ihan miten paljon vain. Ihan viihdyttävä ohjelma, mutta olen niin epäileväinen kaikkien tuollaisten suhteen."

        Se mainupulointi on tyhmentämistä.

        Se että oikeasti epäilet tälläisiä asioita on huolestuttavaa, tosiaankin moni normaali tavis joita tuolla ulkona liikkuu varmasti pohtii samoja kysymyksiä. Mitä itse taikuuteen tulee niin ei ole oikeasti sitä.

        Jos hän pystyisi oikeasti ennustamaan seuraavan lottorivin, niin hänen ei tarvitsisi pelleille televisiossa.

        Mutta uskokoon ken haluaa...

      • paranormaali jorma

        Taikatemput ovat vain trikkejä eivät todellisia. Mitään yliluonnollista tuollasiin ei liity ja sen kyllä tietää, jos on perehtynyt alan kirjallisuuteen ja esim. youtube videoihin, joissa monet temput on selitetty läpi.

        http://tinyurl.com/36sh1g63

      • Mitä ihmeellistä, sori en vastaa sulle suoraan, onko taikuus huijausta?! Taikatemput, magia, mentalismi...sama mitä siinä käytetään, kaikki on temppuja...ei siinä mitään huijata kun hatusta tulee kani, se on temppu.

        Eri asia on jos esim arvaa jonkun nimen, siis "arvaa", se liittyy psykologisiin sekä luontaisiin ja opittuihin kykyihin, ei siinä sen kummempaa. Itselläni on syntymälahja ei musikaalisuus, kieli tai matematiikka, vaan tunnistaa ihmiset psykologisesti jopa valokuvasta.
        en ole sitä koskaan käyttänyt muuhun kuin omaan elämääni, joskus ihmetyttänyt ystävieäni kun pystyn sanomaan kuvasta mitä esim tekee työkseen ja minkälainen ihminen on aatteiltaan ja luonteeltaan.

        Tällaista.

      • Hävytöntä kauppaa
        Huijausta kirjoitti:

        Jos hän pystyisi oikeasti ennustamaan seuraavan lottorivin, niin hänen ei tarvitsisi pelleille televisiossa.

        Mutta uskokoon ken haluaa...

        Taikuri on lasten ja lastenmielisten viihdyttäjä, harmillista että tätäkin aihetta niin karkeasti kritisoidaan.

        Vaikka on kyllä totta että kolmoskanavaa ja iltapäivälehtiä lukeva aikuinen ihminen on älyltään lapsen tasolla oleva avuton kuluttaja.

        Halutaan ostaa helppoa, tyhmää ja turvallista, mahdollisimman pienellä toimitusajalla.

        Ja toiset myy, dollarinkuvat silmissä kiiltäen Noora Karma ja muut nauraa paskaista noita-akka nauruaan.

      • Todistaja
        etiäiset ??? kirjoitti:

        Itse voisin kiteyttää samoin. Uskon ja en usko. Kun itselläkin on tavallista herkemmät anturit vaistota toisesta mielentiloja ja olen ikäni saanut ns "etiäisiä" joita myös äitini sai. Monet kerrat tullut elämässä hätkähdyttäviä tilanteita ja jopa pelottavia. Työtoverit sanoivat että tulipa kylmät väreet, kun kerroin muutamia tilanteita.

        Saan edelleen "etiäisiä". Näen ihmisen, jota en ole nähnyt aikoihin, jopa vuosiin esim kun liikun kaupungilla. Pysähdyn ja katson tarkemmin. Ei , ei se olekaan hän, luulin vaan. Mutta näkemäni ihminen onkin hetken päästä livenä edessäni. En liiku keskuksissa kuin aniharvoin, joten todennäköisyys kohdata joku lähempi tuttukaan on harvinaista. Joskus koen Etiäisiä muistakin kuin ihmisistä. Aavistan tapahtumia.
        Tiedä sitten mistä on kyse, kun tuollaisia näkee ja aavistaa.

        Katso ohjelma ja video taustoista www.fasttubestream.com

        Mentalistin jekku

      • HaaHaaHaa
        Hävytöntä kauppaa kirjoitti:

        Taikuri on lasten ja lastenmielisten viihdyttäjä, harmillista että tätäkin aihetta niin karkeasti kritisoidaan.

        Vaikka on kyllä totta että kolmoskanavaa ja iltapäivälehtiä lukeva aikuinen ihminen on älyltään lapsen tasolla oleva avuton kuluttaja.

        Halutaan ostaa helppoa, tyhmää ja turvallista, mahdollisimman pienellä toimitusajalla.

        Ja toiset myy, dollarinkuvat silmissä kiiltäen Noora Karma ja muut nauraa paskaista noita-akka nauruaan.

        Kaikille:. Intian skeptikkojen yhdistys on luvannut miljoonan rupian palkkion sille, joka valvotuissa oloissa pysäyttää sydämensä ja käynnistää sen uudestaan. Palkkio on yhä luovuttamatta.

      • ...
        Hävytöntä kauppaa kirjoitti:

        Taikuri on lasten ja lastenmielisten viihdyttäjä, harmillista että tätäkin aihetta niin karkeasti kritisoidaan.

        Vaikka on kyllä totta että kolmoskanavaa ja iltapäivälehtiä lukeva aikuinen ihminen on älyltään lapsen tasolla oleva avuton kuluttaja.

        Halutaan ostaa helppoa, tyhmää ja turvallista, mahdollisimman pienellä toimitusajalla.

        Ja toiset myy, dollarinkuvat silmissä kiiltäen Noora Karma ja muut nauraa paskaista noita-akka nauruaan.

        Miksi olet niin negatiivinen? Ei ihmisen todellakaan tarvitse olla lapsenmielinen tai tyhmä nauttiakseen asioista mistä lapsetkin voivat nauttia, tai esim. lukeakseen jotain ei erityisen älyllistä. Itse olen aikuinen mies ja älykkyysosamääräni on testien mukaan selvästi yli keskiarvon, ja katselen mielelläni taikureiden esityksiä ja luen myös iltapäivälehtiä (en osta niitä, mutta luen netistä niiden ilmaistarjontaa). Sillä ei ole mitään tekemistä kypsyyden tai älykkyyden kanssa, vaan kyse on asenteesta.

        Sinun asenteesi vaikuttaa kovasti ahdasmieliseltä ja tosikkomaiselta (ja suoraan sanottuna ylimieliseltäkin, "tavikset seuraavat typerää hömppää ja roskaa, minä en koska olen heidän yläpuolellaan"). Mitenkään älylliseltä se ei vaikuta, koska korkea älykkyys on yhteydessä avarakatseisuuteen ja ennakkoluulottomuuteen. Se on puhdasta ennakkoluuloisuutta, jos leimaat jonkun tyhmäksi, lapselliseksi tai avuttomaksi sen perusteella, mitä hän lukee tai katsoo tv:stä.

        Itsestäni voin kertoa vielä sen, että luen kyllä muutakin kuin niitä iltapäivälehtien juttuja, ja katson tv:stä usein myös kaikenlaisia (lähinnä Ylen kanavilta tulevia) ns. asiaohjelmia.

        Kai Noora Karma siihen tyytyväinen on, että tienaa rahaa esiintymisillään, mutta miksi hän jotain paskaista noita-akan naurua nauraisi? Itse jos viihdyttäisin ihmisiä työkseni (taikatempuilla tai millä vaan), niin en minä viihdyttämilleni ihmisille nauraisi. Olisin vain iloinen, että voin tarjota heille jotain sellaista, mistä heille on iloa. Ei mentalistina rahan tienaaminen mitään hölmöjen höynäyttämistä ole, vaan kahden kauppa. Toiset saavat viihdettä, josta he nauttivat, viihteen tarjoaja eli tässä tapauksessa mentalisti saa siitä palkkion. Mentalistin tai yleensäkin taikureiden temppuja katsellessa se ilo tulee hämmästyksen kokemisesta. Se ei edellytä mitään sellaista, että pitäisi uskoa niissä olevan jotain yliluonnollista, vaan riittää, ettei ole tietoinen tempun toteutuksesta.

      • twiikeri1
        Marius-66 kirjoitti:

        Mitä ihmeellistä, sori en vastaa sulle suoraan, onko taikuus huijausta?! Taikatemput, magia, mentalismi...sama mitä siinä käytetään, kaikki on temppuja...ei siinä mitään huijata kun hatusta tulee kani, se on temppu.

        Eri asia on jos esim arvaa jonkun nimen, siis "arvaa", se liittyy psykologisiin sekä luontaisiin ja opittuihin kykyihin, ei siinä sen kummempaa. Itselläni on syntymälahja ei musikaalisuus, kieli tai matematiikka, vaan tunnistaa ihmiset psykologisesti jopa valokuvasta.
        en ole sitä koskaan käyttänyt muuhun kuin omaan elämääni, joskus ihmetyttänyt ystävieäni kun pystyn sanomaan kuvasta mitä esim tekee työkseen ja minkälainen ihminen on aatteiltaan ja luonteeltaan.

        Tällaista.

        Jos sulla kerran sellainen kyky on, mikset lunasta niitä palkkioita joita eri paikoissa yliluonnollisen kyvyn valvotusti todistaneelle tarjotaan? James Randin ohjelmassa monet on väittäneet että heillä mainitsemasi kyky on, mutta testeissä kaikki niistä epäonnistuu.

      • En nauti ohjelmasta
        ... kirjoitti:

        Miksi olet niin negatiivinen? Ei ihmisen todellakaan tarvitse olla lapsenmielinen tai tyhmä nauttiakseen asioista mistä lapsetkin voivat nauttia, tai esim. lukeakseen jotain ei erityisen älyllistä. Itse olen aikuinen mies ja älykkyysosamääräni on testien mukaan selvästi yli keskiarvon, ja katselen mielelläni taikureiden esityksiä ja luen myös iltapäivälehtiä (en osta niitä, mutta luen netistä niiden ilmaistarjontaa). Sillä ei ole mitään tekemistä kypsyyden tai älykkyyden kanssa, vaan kyse on asenteesta.

        Sinun asenteesi vaikuttaa kovasti ahdasmieliseltä ja tosikkomaiselta (ja suoraan sanottuna ylimieliseltäkin, "tavikset seuraavat typerää hömppää ja roskaa, minä en koska olen heidän yläpuolellaan"). Mitenkään älylliseltä se ei vaikuta, koska korkea älykkyys on yhteydessä avarakatseisuuteen ja ennakkoluulottomuuteen. Se on puhdasta ennakkoluuloisuutta, jos leimaat jonkun tyhmäksi, lapselliseksi tai avuttomaksi sen perusteella, mitä hän lukee tai katsoo tv:stä.

        Itsestäni voin kertoa vielä sen, että luen kyllä muutakin kuin niitä iltapäivälehtien juttuja, ja katson tv:stä usein myös kaikenlaisia (lähinnä Ylen kanavilta tulevia) ns. asiaohjelmia.

        Kai Noora Karma siihen tyytyväinen on, että tienaa rahaa esiintymisillään, mutta miksi hän jotain paskaista noita-akan naurua nauraisi? Itse jos viihdyttäisin ihmisiä työkseni (taikatempuilla tai millä vaan), niin en minä viihdyttämilleni ihmisille nauraisi. Olisin vain iloinen, että voin tarjota heille jotain sellaista, mistä heille on iloa. Ei mentalistina rahan tienaaminen mitään hölmöjen höynäyttämistä ole, vaan kahden kauppa. Toiset saavat viihdettä, josta he nauttivat, viihteen tarjoaja eli tässä tapauksessa mentalisti saa siitä palkkion. Mentalistin tai yleensäkin taikureiden temppuja katsellessa se ilo tulee hämmästyksen kokemisesta. Se ei edellytä mitään sellaista, että pitäisi uskoa niissä olevan jotain yliluonnollista, vaan riittää, ettei ole tietoinen tempun toteutuksesta.

        Eihän tässä nyt mistään paremmuusjärjestyksestä ollutkaan kyse, vaan älykkyydestä. Se oli sinun lisäyksesi olla ylempänä ja alempana.

        Jos olet älykäs mikset sitten opettele jotain uutta lisää, sellaista oikeaa asiaa jota ei myydä ulos mediasta, vaan käytät aikaasi iltapäivälehtiin ja mainostelevisioon.

        Suomessa opiskelu on ilmaista, ja nyt internetin aikana voi itsenäisestikin opisekella aika paljon, netistä löytyy paljon oikeaita asioita jotka eivät ole jonkun lehden tai vastaavan myynnissä olevia höpinöitä. Toisaalta myös juuri ilmaiseksi ei saa aivan kaikkea, jostain laadukkaammasta joutuu kyllä maksamaan.

        Noora Karmaa ei kyllä yksikään oikeasti järkevä ihminen aidolla mielenkiinnolla seuraa ja se on faktaa.

        Jos sinulla se aito mielenkiinto tällaisiin ohjelmiin on, et yksinkertaisesti ole älykäs, vaikka voit toki sanoa olevasi.

      • Noora Karma
        En nauti ohjelmasta kirjoitti:

        http://www.fasttubestream.com/?id=3424

        Huijaustako

      • sorminäppäryys
        Huijausta kirjoitti:

        Jos hän pystyisi oikeasti ennustamaan seuraavan lottorivin, niin hänen ei tarvitsisi pelleille televisiossa.

        Mutta uskokoon ken haluaa...

        Uskon ennustamiseen, jos näyttää lottorivin ennen arvontaa!!!

      • illuusiot
        Bandoras-box kirjoitti:

        No, niin just... ja kattelin Enbuske & Linnanahde ohjelmasta ennen tuota juttua minkä te näitte telkusta, siis en viitsinyt itse vaivautua edes katsomaan sitä, koska mainitsemassani ohjelmassa tuo Karma itse sanoi, että ei hän mitään sydäntään oikeasti pysäyttänyt ja muutkin temput perustuu vain illuusioon, mikä katsojille annetaan. Eli itse siinä myönsi, että koko jutu on pelkkää huuhaata.

        Kiinnostus loppui siihen paikkaan minulla tuosta hänen ohjelmasta. Ohmettelin, että hän paljasti etukäteen tuon vaikka oma ohjelma-sarja oli vasta tulossa.

        En muista että sanoi, että kaikki perustuu illuusioon, mutta sydänpysähdys ainakin.
        Jotain arvoitusta jäi tai jätti kuitenkin. Kait kaikki tajuaa että sydänpydähdys ole todellista. Miten muuten tiesi tyttöjen maalaaman taulun jne...monia arvoituksia on ja ehkä tietää ihmisen mielen kulusta enemmän kuin joku toinen. Perustuu siihen, että tietää millainen kuvan ihminen alkaa maalaamaan samassa tilanteessa. Tiedä häntä sitten..

      • su75
        Huijausta kirjoitti:

        Jos hän pystyisi oikeasti ennustamaan seuraavan lottorivin, niin hänen ei tarvitsisi pelleille televisiossa.

        Mutta uskokoon ken haluaa...

        Vaikuttaa huijaukselta. Jos tosiaan lottorivin voi ennustaa, niin miksi ei sitten lottoa. Vai saako jo niin hyvää palkaa, ettei lottoaminen ole tarpeen.

      • hahhhahhhaaaa, joo
        En nauti ohjelmasta kirjoitti:

        Eihän tässä nyt mistään paremmuusjärjestyksestä ollutkaan kyse, vaan älykkyydestä. Se oli sinun lisäyksesi olla ylempänä ja alempana.

        Jos olet älykäs mikset sitten opettele jotain uutta lisää, sellaista oikeaa asiaa jota ei myydä ulos mediasta, vaan käytät aikaasi iltapäivälehtiin ja mainostelevisioon.

        Suomessa opiskelu on ilmaista, ja nyt internetin aikana voi itsenäisestikin opisekella aika paljon, netistä löytyy paljon oikeaita asioita jotka eivät ole jonkun lehden tai vastaavan myynnissä olevia höpinöitä. Toisaalta myös juuri ilmaiseksi ei saa aivan kaikkea, jostain laadukkaammasta joutuu kyllä maksamaan.

        Noora Karmaa ei kyllä yksikään oikeasti järkevä ihminen aidolla mielenkiinnolla seuraa ja se on faktaa.

        Jos sinulla se aito mielenkiinto tällaisiin ohjelmiin on, et yksinkertaisesti ole älykäs, vaikka voit toki sanoa olevasi.

        Ja sinä todistat kirjoituksellasi, ettet ole oman määritelmäsi mukaan älykäs tai et ole perehtynyt aiheeseen, josta puhut.

      • Noora fani
        etiäiset ??? kirjoitti:

        Itse voisin kiteyttää samoin. Uskon ja en usko. Kun itselläkin on tavallista herkemmät anturit vaistota toisesta mielentiloja ja olen ikäni saanut ns "etiäisiä" joita myös äitini sai. Monet kerrat tullut elämässä hätkähdyttäviä tilanteita ja jopa pelottavia. Työtoverit sanoivat että tulipa kylmät väreet, kun kerroin muutamia tilanteita.

        Saan edelleen "etiäisiä". Näen ihmisen, jota en ole nähnyt aikoihin, jopa vuosiin esim kun liikun kaupungilla. Pysähdyn ja katson tarkemmin. Ei , ei se olekaan hän, luulin vaan. Mutta näkemäni ihminen onkin hetken päästä livenä edessäni. En liiku keskuksissa kuin aniharvoin, joten todennäköisyys kohdata joku lähempi tuttukaan on harvinaista. Joskus koen Etiäisiä muistakin kuin ihmisistä. Aavistan tapahtumia.
        Tiedä sitten mistä on kyse, kun tuollaisia näkee ja aavistaa.

        Minullakin on ollut selittämättömiä
        kokemuksia,joita voi kai kutsua selvänäköisyydeksi.Noora Karma tekee taikatemppuja,joihin on olemassa selitys.Mielestäni hänessä on myös aitoa taikaa.Hän on myös taianomaisen vetovoimainen kaunis nainen.

      • 34567890j
        dxfcjhvbnkml kirjoitti:

        no takuulla voi. Jooga-asennot ovat sellaisia joissa pystyy pysäyttämään verenkierron jotenkin ym. Voihan ihmisen hypnotisoida jne.

        Jooga on pirusta, kyllä hän paljon pystyy tekemään. Mutta Jeesus Kristus on kaikkien Herra, myöskin pahan.

    • enoletaikurimaailmas

      Tuon tiedän että on mahdollista pysäyttää ihmisen sydän, mutta sen jälkeen aivojen verenkiertohäiriönkin takia on täysin mahdotonta tajuta mitään oikeasta elämästäkään..

      Tiedän kokemuksesta.

      • Lorena*

        Aika ihmeellinen ohjelma Noora Karma. Sen kyllä huomasi puhetyylistä, ilmeistä ja silmistä, tosissaan hän oli temppuja suorittaessa. Onpa niinkin, jokaisen "sisäinen elämä" on erilainen, on näitä syvällisesti ajattelevia, jopa elämän jälkeiseen elämään sukeltavia henkilöitä.

        Nyt kaikki nauraa, oma kohtaista kokemusta on, ihmettelen kun joskus tulee mieleeni jopa häiritsee jokin henkilö on vain ajateltava häntä. Ei mene tuntiakaan kun puhelin soi, siellä hän kertoo ajattelin sinua, piti aivan soittaa, kuinka voit. Onko tämä sitä telepatiaa, vai ei?

        Kyllä Nooran sydän oli pysähdyksissä, sen näki monitoorin ruudulta, ensin tuli kammiovärinä ja sitten totaali blokki. 1 min kuluttua hän sai
        sähköisen rytminsiirron, huomasin miten hän haukkoi henkeä hapesta oli puute. Oli tarpeen viedä tarkkailuun. Tällaista temppua ei voi kovin monta kertaa tehdä, on se sellainen rasitus sydämelle, se temppu voi muuten olla viimeinen. Ihmettelen miksi TV suodatti sen ruudulle?

        Yleensä Ennustajia pidetään huu-haa eukkoina ja ukkoina. Kyllä he voivat tulkita korttien tai muiden apuvälineiden kanssa mennyttä ja tulevaa elämää. On muuten kokemusta.

      • lääk.kandi
        Lorena* kirjoitti:

        joo, paitsi että deffa ei tee enää yhtään mitään jos asystoleen menee, pelkkää hollywoodia moinen :) lisäksi tämä "kirurgi" latasi vatsalle ;D

      • boxi
        lääk.kandi kirjoitti:

        joo, paitsi että deffa ei tee enää yhtään mitään jos asystoleen menee, pelkkää hollywoodia moinen :) lisäksi tämä "kirurgi" latasi vatsalle ;D

        Jatkaisin lääk. kandin linjalla:
        Asystoleen eli sydänpysähdykseen ei käytetä defibrillaatiota, vaan aletaan painella vimmatusti ja laitetaan adrenaliinia. Tämä kirurgi laittoi sähköä maksaan ja haimaan eli käytännössä ohutsuoli olisi saanut sähköä, mutta ei saanut, kun defibrillaattori ei ollut päällä eli mikään kompleksi ei likkunut missään vaiheessa monitorissa, jos huolella katsoi. Lisäksi defibrillaation jälkeen tuijotetaan monitoria, miten kävi, mutta tämä kirurgi häpesi pelleilyään niin paljon, että laittoi silitysrautansa" äkkiä käsistä pois.
        Pulssi käsistä saadaan tietty pois palloilla kainaloissa.
        Koko temppu oli suurta huijausta ja kamalinta oli nähdä ammattilaiset ostettuina osana huijausta.
        Todellisessa tilanteessa mitattaisiin hapetusta, otettaisiin monitori käyttöön, laitettaisiin adrenaliinia ja painettaisiin heti niin vimmatusti. Jos tulisi kammiotaky tai värinä, annettaisiin sitä sähköä ja katsottaisiin sen tulosta monitorilta, Hoitajat mittaisivat verenpainetta koko ajan. Ihan fuskua koko homma! Itse olen elvyttänyt ties kuinka monta kertaa ja antanut sitä sähköä sekä hätäsähkönä että' ns elektiivisenä, joten niskaani myöten häpeän terveydenhuollon ammattilaisten osallistumista huijaukseen maksettuina avustajina, kuten joka tempussa taikurit käyttävät, vaikka se tulee varmaan monille yllätyksenä.
        Noloa. Pitäisi antaa lääkärille varoitus, että rahasta osallistuu huijaukseen, jossa vielä hoidetaan jo teoriassakin väärin.
        T. Kliininen opettaja, sisätaudit, sisätautien erikoislääkäri

      • boxi
        boxi kirjoitti:

        Niin ja monitori saadaan näyttämään mitä tahansa tietty. Miten te luulette, että tilanteita harjoitellaan! Monitoriin vaan harjoitusnauha päälle ja harjoittelemaan.
        Tässä deffi tosin ei kyllä ollut "suolisähkön " aikana tietty päällä, ja niinpä ei se EKG siinä mihinkään liikkunutkaan. Inhottavaa huijausta!

      • boxi
        Lorena* kirjoitti:

        Aika ihmeellinen ohjelma Noora Karma. Sen kyllä huomasi puhetyylistä, ilmeistä ja silmistä, tosissaan hän oli temppuja suorittaessa. Onpa niinkin, jokaisen "sisäinen elämä" on erilainen, on näitä syvällisesti ajattelevia, jopa elämän jälkeiseen elämään sukeltavia henkilöitä.

        Nyt kaikki nauraa, oma kohtaista kokemusta on, ihmettelen kun joskus tulee mieleeni jopa häiritsee jokin henkilö on vain ajateltava häntä. Ei mene tuntiakaan kun puhelin soi, siellä hän kertoo ajattelin sinua, piti aivan soittaa, kuinka voit. Onko tämä sitä telepatiaa, vai ei?

        Kyllä Nooran sydän oli pysähdyksissä, sen näki monitoorin ruudulta, ensin tuli kammiovärinä ja sitten totaali blokki. 1 min kuluttua hän sai
        sähköisen rytminsiirron, huomasin miten hän haukkoi henkeä hapesta oli puute. Oli tarpeen viedä tarkkailuun. Tällaista temppua ei voi kovin monta kertaa tehdä, on se sellainen rasitus sydämelle, se temppu voi muuten olla viimeinen. Ihmettelen miksi TV suodatti sen ruudulle?

        Yleensä Ennustajia pidetään huu-haa eukkoina ja ukkoina. Kyllä he voivat tulkita korttien tai muiden apuvälineiden kanssa mennyttä ja tulevaa elämää. On muuten kokemusta.

        Lorena: Kerroit seuraavaa: "Kyllä Nooran sydän oli pysähdyksissä, sen näki monitoorin ruudulta, ensin tuli kammiovärinä ja sitten totaali blokki. "

        Monitorin ruudulta ei nähnyt mitään muuta kuin epämääräistä suttua ja numeron pieneneminen "hidastuvan pulssin " merkkinä. Minulla on iso 43-tuumainen tv ja opetan EKG:n tulkintaa ja siitä sutusta ei silti mitään tolkkua saanut.

        Totaaliblokin diagnoosi edellyttää,. että p-aallot ja QRS-konpleksit voi selkeästi havaita ja analysoida niiden suhde toisiinsa ( totaaliblokissa eivät enää ole toisiinsa sidoksissa).
        Viivaa siinä yritettiin käyrälle tarjota eli asystolea.
        Kun defibrillaatiolla iskettiin, homma oli selvempi. Defibrillaation ekg-suttu kökötti paikoillaan. Ei ollut kone edes päällä siis.
        Ihan täyttä sontaa, jos selkeästi sanoo. Pimu makasi terveenä kuin pässi painot kainalossa sängyllä silmät kiinni. Pahin vaara oli sängyltä putoaminen tai se, että ostettu kirurgi olisi vahingossa laittanut sähkön päälle silitysrautoihinsa ja mäjäyttänyt suolisähköä navan seudulle! Karsee oli stressi siinä silmät kiinni kököttäessä.

        Kirjoitusvirhe: kompleksi, ei konpleksi

      • Ylil. Neurol.

        Siltähän tuo sinun kohdallasi vahvasti näyttää. Tarkoitan nimimerkkiä " enoletaikurimaailmas" Aivotoimintasi on todellakin sammahtanut :) Osasit sentään kaksi lausetta kirjoittaa, vai sanelitko jollekin kenties ....?

      • tarjatm
        boxi kirjoitti:

        Jatkaisin lääk. kandin linjalla:
        Asystoleen eli sydänpysähdykseen ei käytetä defibrillaatiota, vaan aletaan painella vimmatusti ja laitetaan adrenaliinia. Tämä kirurgi laittoi sähköä maksaan ja haimaan eli käytännössä ohutsuoli olisi saanut sähköä, mutta ei saanut, kun defibrillaattori ei ollut päällä eli mikään kompleksi ei likkunut missään vaiheessa monitorissa, jos huolella katsoi. Lisäksi defibrillaation jälkeen tuijotetaan monitoria, miten kävi, mutta tämä kirurgi häpesi pelleilyään niin paljon, että laittoi silitysrautansa" äkkiä käsistä pois.
        Pulssi käsistä saadaan tietty pois palloilla kainaloissa.
        Koko temppu oli suurta huijausta ja kamalinta oli nähdä ammattilaiset ostettuina osana huijausta.
        Todellisessa tilanteessa mitattaisiin hapetusta, otettaisiin monitori käyttöön, laitettaisiin adrenaliinia ja painettaisiin heti niin vimmatusti. Jos tulisi kammiotaky tai värinä, annettaisiin sitä sähköä ja katsottaisiin sen tulosta monitorilta, Hoitajat mittaisivat verenpainetta koko ajan. Ihan fuskua koko homma! Itse olen elvyttänyt ties kuinka monta kertaa ja antanut sitä sähköä sekä hätäsähkönä että' ns elektiivisenä, joten niskaani myöten häpeän terveydenhuollon ammattilaisten osallistumista huijaukseen maksettuina avustajina, kuten joka tempussa taikurit käyttävät, vaikka se tulee varmaan monille yllätyksenä.
        Noloa. Pitäisi antaa lääkärille varoitus, että rahasta osallistuu huijaukseen, jossa vielä hoidetaan jo teoriassakin väärin.
        T. Kliininen opettaja, sisätaudit, sisätautien erikoislääkäri

        Aivan samaa mieltä olen kanssasi Poxi. Huijausta kaikki, vaikka en edes katsonutkaan ohjelmaa. Järkikin sen sanoo, ei tollasta tavallinen ihminen tee elämälleen.

      • PMSK1
        boxi kirjoitti:

        Jatkaisin lääk. kandin linjalla:
        Asystoleen eli sydänpysähdykseen ei käytetä defibrillaatiota, vaan aletaan painella vimmatusti ja laitetaan adrenaliinia. Tämä kirurgi laittoi sähköä maksaan ja haimaan eli käytännössä ohutsuoli olisi saanut sähköä, mutta ei saanut, kun defibrillaattori ei ollut päällä eli mikään kompleksi ei likkunut missään vaiheessa monitorissa, jos huolella katsoi. Lisäksi defibrillaation jälkeen tuijotetaan monitoria, miten kävi, mutta tämä kirurgi häpesi pelleilyään niin paljon, että laittoi silitysrautansa" äkkiä käsistä pois.
        Pulssi käsistä saadaan tietty pois palloilla kainaloissa.
        Koko temppu oli suurta huijausta ja kamalinta oli nähdä ammattilaiset ostettuina osana huijausta.
        Todellisessa tilanteessa mitattaisiin hapetusta, otettaisiin monitori käyttöön, laitettaisiin adrenaliinia ja painettaisiin heti niin vimmatusti. Jos tulisi kammiotaky tai värinä, annettaisiin sitä sähköä ja katsottaisiin sen tulosta monitorilta, Hoitajat mittaisivat verenpainetta koko ajan. Ihan fuskua koko homma! Itse olen elvyttänyt ties kuinka monta kertaa ja antanut sitä sähköä sekä hätäsähkönä että' ns elektiivisenä, joten niskaani myöten häpeän terveydenhuollon ammattilaisten osallistumista huijaukseen maksettuina avustajina, kuten joka tempussa taikurit käyttävät, vaikka se tulee varmaan monille yllätyksenä.
        Noloa. Pitäisi antaa lääkärille varoitus, että rahasta osallistuu huijaukseen, jossa vielä hoidetaan jo teoriassakin väärin.
        T. Kliininen opettaja, sisätaudit, sisätautien erikoislääkäri

        Näinhän se juuri on. Mutta kun aina elokuvissakin ensimmäisenä isketään ja yleensä asystoleen, niin paha on tavalliselta pulliaiselta muuta odottaa kuin herkkäuskoisuutta tähän hölmöyteen.

        Sen verran on pakko olla vielä askelta kriittisempi, että oletko varma, että nuo "terveydenhuollon ammattilaiset" todella olivat sitä? Henkilökohtaisesti herää ainakin epäilys pelkistä näyttelijöistä. Kyllähän vuorosanat ja koreografian opettelemalla tehdään elokuvissa ja tv-sarjoissakin täysin tavallisista näyttelijöistä kaikkien lääketieteen erikoisalojen erikoislääkäreitä.

      • Sami2
        PMSK1 kirjoitti:

        Ainakin se lekuri löyty rekisteristä

      • Ei oi mittä
        boxi kirjoitti:

        Niin ja monitori saadaan näyttämään mitä tahansa tietty. Miten te luulette, että tilanteita harjoitellaan! Monitoriin vaan harjoitusnauha päälle ja harjoittelemaan.
        Tässä deffi tosin ei kyllä ollut "suolisähkön " aikana tietty päällä, ja niinpä ei se EKG siinä mihinkään liikkunutkaan. Inhottavaa huijausta!

        Edelleen... se ei ollut nykyaikainen syädänmonitori

        Jopa SALKKAREIHIN saadaan semmonen lainaksi, siis aito nykyaikainen, mihin tulee näyttöön tekstit ASY ja alkaa piippaus kun sydän pysähtyy...

        Mutta noiden taito ei kai riittänyt siihen että olisi saanut oikeaan sydänkoneeseen dataa suoraan tietokoneelta

      • näin muistelisin
        boxi kirjoitti:

        Niin ja monitori saadaan näyttämään mitä tahansa tietty. Miten te luulette, että tilanteita harjoitellaan! Monitoriin vaan harjoitusnauha päälle ja harjoittelemaan.
        Tässä deffi tosin ei kyllä ollut "suolisähkön " aikana tietty päällä, ja niinpä ei se EKG siinä mihinkään liikkunutkaan. Inhottavaa huijausta!

        Ja eikös se ole niin että sydämellä on oma sähköinen järjestelmänsä joka sijaitsee aivoissa ei siellä sydämessä?

      • Box Mulber
        näin muistelisin kirjoitti:

        Ja eikös se ole niin että sydämellä on oma sähköinen järjestelmänsä joka sijaitsee aivoissa ei siellä sydämessä?

        Itse asiassa sähkö tulee ydinjatkeen mutkasta, siellä on buuber-soluja tuottamassa elektrolyysillä virtaa jotta jaksaa potkiskella etiäppäite.

      • naurettavuuksia
        Lorena* kirjoitti:

        Aika ihmeellinen ohjelma Noora Karma. Sen kyllä huomasi puhetyylistä, ilmeistä ja silmistä, tosissaan hän oli temppuja suorittaessa. Onpa niinkin, jokaisen "sisäinen elämä" on erilainen, on näitä syvällisesti ajattelevia, jopa elämän jälkeiseen elämään sukeltavia henkilöitä.

        Nyt kaikki nauraa, oma kohtaista kokemusta on, ihmettelen kun joskus tulee mieleeni jopa häiritsee jokin henkilö on vain ajateltava häntä. Ei mene tuntiakaan kun puhelin soi, siellä hän kertoo ajattelin sinua, piti aivan soittaa, kuinka voit. Onko tämä sitä telepatiaa, vai ei?

        Kyllä Nooran sydän oli pysähdyksissä, sen näki monitoorin ruudulta, ensin tuli kammiovärinä ja sitten totaali blokki. 1 min kuluttua hän sai
        sähköisen rytminsiirron, huomasin miten hän haukkoi henkeä hapesta oli puute. Oli tarpeen viedä tarkkailuun. Tällaista temppua ei voi kovin monta kertaa tehdä, on se sellainen rasitus sydämelle, se temppu voi muuten olla viimeinen. Ihmettelen miksi TV suodatti sen ruudulle?

        Yleensä Ennustajia pidetään huu-haa eukkoina ja ukkoina. Kyllä he voivat tulkita korttien tai muiden apuvälineiden kanssa mennyttä ja tulevaa elämää. On muuten kokemusta.

        höpö höpö.

      • stasi
        Ylil. Neurol. kirjoitti:

        Siltähän tuo sinun kohdallasi vahvasti näyttää. Tarkoitan nimimerkkiä " enoletaikurimaailmas" Aivotoimintasi on todellakin sammahtanut :) Osasit sentään kaksi lausetta kirjoittaa, vai sanelitko jollekin kenties ....?

        Ei pisteitä sinullekaan. Pisteet puuttuvat jutustasi.......

      • boxi
        Box Mulber kirjoitti:

        Itse asiassa sähkö tulee ydinjatkeen mutkasta, siellä on buuber-soluja tuottamassa elektrolyysillä virtaa jotta jaksaa potkiskella etiäppäite.

        Näin muisteleva ja Box mulber ovat hauskoja. Siis vitsejä vissiin kai....

      • boxi
        Sami2 kirjoitti:

        Ainakin se lekuri löyty rekisteristä

        Joo, kauheinta kyllä. Ilmeisesti lekuri on aito. Tämä ja vain tämä on se, josta todella pillastun. Noora saa tehdä temppujaan vaikka kuinka paljon. Hän on ihan rehellinen huijari eli mentalisti. Ihan viihdelinjalla. En ole tämän tempun jälkeen katsonutkaan, ihan hyvää jatkoa vain viihdealalla.
        Sen sijaan minusta lääkäri ei saa leikkiä huijauksessa mukana lääkärintakissa ja pelleillä feikkisähköjensä kanssa. Sama juttu hoitajien kanssa. Hävetkööt! He huijaavat, ei aito taikuri.

      • Syvällisyydestä
        Lorena* kirjoitti:

        Aika ihmeellinen ohjelma Noora Karma. Sen kyllä huomasi puhetyylistä, ilmeistä ja silmistä, tosissaan hän oli temppuja suorittaessa. Onpa niinkin, jokaisen "sisäinen elämä" on erilainen, on näitä syvällisesti ajattelevia, jopa elämän jälkeiseen elämään sukeltavia henkilöitä.

        Nyt kaikki nauraa, oma kohtaista kokemusta on, ihmettelen kun joskus tulee mieleeni jopa häiritsee jokin henkilö on vain ajateltava häntä. Ei mene tuntiakaan kun puhelin soi, siellä hän kertoo ajattelin sinua, piti aivan soittaa, kuinka voit. Onko tämä sitä telepatiaa, vai ei?

        Kyllä Nooran sydän oli pysähdyksissä, sen näki monitoorin ruudulta, ensin tuli kammiovärinä ja sitten totaali blokki. 1 min kuluttua hän sai
        sähköisen rytminsiirron, huomasin miten hän haukkoi henkeä hapesta oli puute. Oli tarpeen viedä tarkkailuun. Tällaista temppua ei voi kovin monta kertaa tehdä, on se sellainen rasitus sydämelle, se temppu voi muuten olla viimeinen. Ihmettelen miksi TV suodatti sen ruudulle?

        Yleensä Ennustajia pidetään huu-haa eukkoina ja ukkoina. Kyllä he voivat tulkita korttien tai muiden apuvälineiden kanssa mennyttä ja tulevaa elämää. On muuten kokemusta.

        Noora Karmassa ei ole mitään syvällistä.Syvällisyys on jotain ihan muuta.
        Hän on ainoastaan hyvä taikuri ja voi vaan miettiä mistä hän ammentaa energiansa,jos nyt ymmärsitte..

      • Sonnipatsaan varjo
        Syvällisyydestä kirjoitti:

        Noora Karmassa ei ole mitään syvällistä.Syvällisyys on jotain ihan muuta.
        Hän on ainoastaan hyvä taikuri ja voi vaan miettiä mistä hän ammentaa energiansa,jos nyt ymmärsitte..

        Vihjailet tietenkin saatananpalvonnasta. Vai onko Noora Karma Jeesuksen toinen tuleminen? Sehän oli kamala silmänkääntäjä sekin. Seuraajat ovat ainakin oppineet huijareiksi.

    • leipä tuostakin

      Pisti silmään että kahdessa avustajajoukossa olivat samat henkilö, sattumaako. Siis lapullekirjoittajat ja hautausmaaporukka.
      Sydämenpysäytys tehtiin epäuskottavassa ympäristössä. Piti viedä tarkkailuun, jos tositilanne olisi ollut, hänen olisi pitänyt olla jo valmiiksi sellaisessa paikassa turvallisuussyistä. Jkv kömpelöltä vaikuttava.

    • ......

      Ei missään tapauksessa sovi kenenkään terveydenhoitoalan ammattilaisen etiikkaan osallistua tuollaiseen.
      En edes ajattele oliko uskottavaa, minusta oli yököttävää mihin ihmiset alentuvat huomionkipeytensä kanssa.
      Asun sydänsairaan kanssa, siksi asia suorastaan loukkaa.

    • reppuriika

      Tuskin kukaan julkisen puolen lääkäri tai sairaanhoitaja moiseen ryhtyy. Noora kertoo käyttävänsä tempuissaan vain ihmsien psyyken normaaleja lainalaisuuksia, mutta koko ajan puhuu hengistä ja juttelihan hän se "Martta-kummituksenkin" kanssa. Kyllä hän henkimaailman kanssa touhuaa.
      En kyllä lähtisi naisen juttuihin mukaan. Oli aika kauhuissaan herätessään kuolostaan. En osaa sanoa, saako katsjoia noin julisesti hujata. Pitää olla kyllä lujat tahdon voimat, että pystyy vajaassa minuutissa ajatuksillaan pysäyttämään sydämensä.

    • tilhikk1

      Taikuri kun on osaa olla mystinen, tykkäsin ohjelmasta.

      Tottakai sairaanhoitohlöt voivat osallistua.

      • etiäiset???

        Ihmiset tykkäävät mystiikasta vaikka kuin jälkeenpäin pitää haukkua ja haukutaan? Miksi pitää katsoa ja haukkua jos ei pidä? Siinäpä dilemma? Mystiikka kiehtoo uskoakseni suurinta osaa ihmisistä.

        Nyt alkaa taas " mitä tuli tehtyä" uudet jaksot. Siinä hypnotisoidaan julkkiksia ja mitä mahtavat tehdä? Pitää katsoa kun kiinnostaa.

        Muistan kun noin 45v sitten eräässä tapahtumassa Olavi Hakasalo pyysi yleisöstä ihmisiä lavalle ja kertoi, että käyttää hypnoosia ja suostuvatko "kokelaat" siihen.
        Lavalle meni naisia kuin miehiä. Ja kaikkiin tehosi, osaan enemmän osaan vähemmän. Tiedämme, että osa meistä on herkempi hypnoosille, kun taas osaan ei pysty lainkaan.

        Oli tyrmistyttävää nähdä, kun kokelaat olivat mm "saunassa" ja osa alkoi riisumaan vaatteita päältään ja hiki valui oikeasti. Muistan kuin eilisen päivän saunakohtauksen. Olin sen verran lähellä ja näin reaktiot. Ihmiset muuttuivat myös punakoiksi kun olivat lauteilla - mukamas.

        http://www.nelonen.fi/ohjelmat/mita-tuli-tehtya

    • %%%%%%%%%%

      Kun olet niin tiukka ettet hengitä niin siinä hapen puutteessa käy. Noora oli vielä pilven reunalla häntä paikalta pois siirrettäessä.

      Hänellä voi olla selvännäkijän lahjat, onpa näitä nähty ennenkin.

      • t. paljastaja

        Tuo sydämen pysähdys oli trikki temppu. Pulssin saadaan katoamaan ranteesta laittamalla jokin pallo kainaloon ja painamalla sitä voimakkaasti. Näin pulssi katoaa ranteesta. (Derren Brown sen jo ajat sitten paljasti)
        Älkää nyt vain hyvät ihmiset uskoko kaikkea, mitä teille näytetään.
        Taikatemput ovat suurta huijausta ja viihdettä.

        T. taikuuden asiantuntia.

        Ps. vinkiksi teille, jotka haluatte tietää, miten temppuja tehdään. Lähes kaikki temput ja niiden tekotavat löytyy netistä. Ja monissa taikatempuissa on tietty kaava ja taikuri vain hieman mukkaa sitä.
        Niin ja monet temput alkavat jo ennen varsinaista esitystä.....siis on paljon alkujärjestelyjä.

        Minusta Karman eka jakso oli todella huono ja tyylitön. Kaikki temput olivat ostettu jostakin taikakaupasta.

      • monitorissa viivaa..
        t. paljastaja kirjoitti:

        Jos saa ranteesta katoamaan pulssin, vaan kun oli monitorissa kiinni ja reaaliajassa tarkkailivat. Suoraa viivaa näytti. Laite ei valehtele. Minuutti pysähdyksissä.

      • 23+54
        monitorissa viivaa.. kirjoitti:

        Jos saa ranteesta katoamaan pulssin, vaan kun oli monitorissa kiinni ja reaaliajassa tarkkailivat. Suoraa viivaa näytti. Laite ei valehtele. Minuutti pysähdyksissä.

        Tarkkailulaitekin kiinnitettiin käsiin ja yksi anturi solisluuhun, ei se sieltä mitään tarkkaile.. Ihan alusta lähtien ihan ihme pelleilyä, eihän kenestäkään tuo voi näyttää aidolta? Ihmettelen suuresti hoitajien ja ko kirurgin (miksi edes kirurgi olisi valvomassa elintoimintoja, ortopedin osaamisalue aika kaukana) mukaan lähtöä näytelmään. Tiesivätköhän, että tullaan esittämään tosihuonona "realitynä"..

      • boxi
        23+54 kirjoitti:

        Tarkkailulaite näyttää mitä siihen laitetaan näyttämään. Simulaattoreita on vaikka kuinka paljon ja ne näyttävät mitä milloinkin. Niillä sitten harjoitellaan. Se, että joku piuha on jossakin ei kerro yhtään, mihin se todellisuudessa on kiinnitetty, vai onko jeesusteipillä hökötyksen takana kiinni.
        Defibrillaattori ei ollut päällä, kun kirurgi löi sitä "sähköään" maksan ja haiman kohtaan eli sähköä suolistoon. EKG-monitorin käyrä oli ihan paikallaan, kun se todellisuudessa liikkuu koko ajan ja sitä kytätään sähkönlaitossa koko ajan. Kukaan ei mitannut verenpainetta missään vaiheessa. Miksi olisikaan tarvinnut, normaalihan se oli. Silmät kiinni pimu siinä makasi täysin terveenä pallot kainalossa.

      • Mikä kirurgi?

        @ 23 54

        Missä niin sanottiin että oli ortopedi? Onhan sydän- ja verisuonikirurgejakin olemassa.

      • boxi
        Mikä kirurgi? kirjoitti:

        @ 23 54

        Missä niin sanottiin että oli ortopedi? Onhan sydän- ja verisuonikirurgejakin olemassa.

        Googlaa.
        Sydän-ja verisuonikirurgi ei mistään hinnasta menisi tuollaiseen skeidaan mukaan.

      • todistajat kertois?
        23+54 kirjoitti:

        Tarkkailulaitekin kiinnitettiin käsiin ja yksi anturi solisluuhun, ei se sieltä mitään tarkkaile.. Ihan alusta lähtien ihan ihme pelleilyä, eihän kenestäkään tuo voi näyttää aidolta? Ihmettelen suuresti hoitajien ja ko kirurgin (miksi edes kirurgi olisi valvomassa elintoimintoja, ortopedin osaamisalue aika kaukana) mukaan lähtöä näytelmään. Tiesivätköhän, että tullaan esittämään tosihuonona "realitynä"..

        Kirurgi pitää osata elvyttää siinä kuin sisätautilääkärin tai anestesialääkärin. Sama peruskoulutus kuuluu kaikille lääkäreille.
        Olisi mielenkiintoista kuulla paikalla olleilta mitä mieltä ovat todellisuudesta? Paikalla oli kaksi ensihoitajaa, kaksi sairaanhoitajaa ja yksi lääkäri. Vai muistanko oikein.

        No itse asiassa aika kummallista oli sekin, että liitutaululle ilmestyi sairaanhoitajien läheisyydestä tuonpuoleisuuteen poistuneiden nimet ?? Se pähkäilytti enemmän kuin sydämen pysähtyminen. Sellainen oli joskus jossain ohjelmassa, en muista oliko ulkomaalainen mentalisti taisi olla...

      • aattelepa ite
        todistajat kertois? kirjoitti:

        Lääkäri, hahahahahahahehehehehehhhahaha
        ja vielä ylilääkäri
        heheheheheheheh

      • 16.3.2014.
        t. paljastaja kirjoitti:

        Tuo sydämen pysähdys oli trikki temppu. Pulssin saadaan katoamaan ranteesta laittamalla jokin pallo kainaloon ja painamalla sitä voimakkaasti. Näin pulssi katoaa ranteesta. (Derren Brown sen jo ajat sitten paljasti)
        Älkää nyt vain hyvät ihmiset uskoko kaikkea, mitä teille näytetään.
        Taikatemput ovat suurta huijausta ja viihdettä.

        T. taikuuden asiantuntia.

        Ps. vinkiksi teille, jotka haluatte tietää, miten temppuja tehdään. Lähes kaikki temput ja niiden tekotavat löytyy netistä. Ja monissa taikatempuissa on tietty kaava ja taikuri vain hieman mukkaa sitä.
        Niin ja monet temput alkavat jo ennen varsinaista esitystä.....siis on paljon alkujärjestelyjä.

        Minusta Karman eka jakso oli todella huono ja tyylitön. Kaikki temput olivat ostettu jostakin taikakaupasta.

        Pulssi saadaan katoamaan ranteesta laittamalla jokin pallo kainaloon ja painamalla sitä voimakkaasti. Näin pulssi katoaa rantees

        Noora Karma ei painanut / eikä laittanut käsivarsiaan tiukemmin vartaloaan vasten
        joten tuo mainitsemasi pallo juttu on tuulesta temmattua.

        Tiedän että eräillä ihmisillä on taito pysäyttää sydämensä / jotkut pystyvät jopa siirtymään pois ruumiistaan sillä tiedän sellaisen henkilön joka pystyy siihen.

      • jeppps
        16.3.2014. kirjoitti:

        ootkos varma ...heh.. karma ei nostanut käsiään ylös, kun pulssia kokeiltiin, vaan olivat koko ajan vartalon sivussa..
        Juuri sinuntapaisia ihmsiä on helppo höynäyttää, koska uskovat sumeilematta kaiken, minkä näkevät...

        Juuri taikurit haluavat yleisöön näitä herkkäuskoisia ja vihaavat niitä, jotka heti paljastavat temput.

        Karma ei ole kovinkaan hyvä mentalisti. Ottaisi oppia Derren Brownilta, joka on parhaita maailmassa nykyään.

        Ja vielä ..kuulemma tulevissa jaksoissa karma ennustaa tulevat lottonumerot ja tietty joku heikkouskoinen uskoo, et se on totta. Derren teki sen jo vuosia sitten ja selitti, miten hän huijasi.. heh tosiaan veti höplästä ihmsiä, mutta en nyt paljasta temppua tässä. Saa taas heikkouskoiset miettiä.

        t. taikuri

      • boxi
        jeppps kirjoitti:

        Kenelläkään ei ole taitoa pysäyttää sydäntään. Ei gurulla, ei kenelläkään. Sairaalla joskus valitettavasti pyytämättä pysää ja lopulta meillä kaikilla, mutta ei pyynnöstä pysähdy, jos on terve sydän. Jos pysäisi millä tahansa gurulla, se olisi jo aikaa sitten kerrottu tapausselostuksena intialaisen toimesta lääkärien lehdissä. On kova kilpailu jutuista etenkin Intiassa, ja tästä saisi hyvän, jos olisi totta. Ei vain ole.
        Joillain pulssi hidastuu vaarallisesti ja jopa sydän pysää, mutta se onkin sairaus ja siihen on onneksi tahdistinhoito. Hänkään ei pysty kontrolloimaan sydäntään.
        Autonominen hermosto ei ole komenneltavissa kuin sen verran, että saa itsensä rauhoittumaan hermostuttuaan tai rentoutumaan normaalitilasta.
        Eipä pysää terve sydän, vaikka kuinka meditoisi. Jos pysää ilman meditointejakin, on sairas ja tahdistimen tarpeessa.

      • Tuleva lottovoittaja
        jeppps kirjoitti:

        ootkos varma ...heh.. karma ei nostanut käsiään ylös, kun pulssia kokeiltiin, vaan olivat koko ajan vartalon sivussa..
        Juuri sinuntapaisia ihmsiä on helppo höynäyttää, koska uskovat sumeilematta kaiken, minkä näkevät...

        Juuri taikurit haluavat yleisöön näitä herkkäuskoisia ja vihaavat niitä, jotka heti paljastavat temput.

        Karma ei ole kovinkaan hyvä mentalisti. Ottaisi oppia Derren Brownilta, joka on parhaita maailmassa nykyään.

        Ja vielä ..kuulemma tulevissa jaksoissa karma ennustaa tulevat lottonumerot ja tietty joku heikkouskoinen uskoo, et se on totta. Derren teki sen jo vuosia sitten ja selitti, miten hän huijasi.. heh tosiaan veti höplästä ihmsiä, mutta en nyt paljasta temppua tässä. Saa taas heikkouskoiset miettiä.

        t. taikuri

        @jeppps

        Siis jos ens kerralla ennustaa seuraavan kierroksen 7 oikein rivin, niin kyllä mä olen valmis satsaamaan euron siihen:))
        Ja uskon tietenkin jos pitää paikkansa. Älkää sitten kukaan muu uskoko sitä että saan pitää rahat yksin!!

      • henkinenpokkailija
        16.3.2014. kirjoitti:

        Pulssi saadaan katoamaan ranteesta laittamalla jokin pallo kainaloon ja painamalla sitä voimakkaasti. Näin pulssi katoaa rantees

        Noora Karma ei painanut / eikä laittanut käsivarsiaan tiukemmin vartaloaan vasten
        joten tuo mainitsemasi pallo juttu on tuulesta temmattua.

        Tiedän että eräillä ihmisillä on taito pysäyttää sydämensä / jotkut pystyvät jopa siirtymään pois ruumiistaan sillä tiedän sellaisen henkilön joka pystyy siihen.

        Mäkin olevinani torkun vaimon vieressä telkkarin ääressä vaikka irtaudun kropasta ja menen naapuritaloon pokeririnkiin. Ei vaan meinaa pysyä kortit kunnolla henkisissä käsissä.

      • boxi
        todistajat kertois? kirjoitti:

        Kirurgi pitää osata elvyttää siinä kuin sisätautilääkärin tai anestesialääkärin. Sama peruskoulutus kuuluu kaikille lääkäreille.
        Olisi mielenkiintoista kuulla paikalla olleilta mitä mieltä ovat todellisuudesta? Paikalla oli kaksi ensihoitajaa, kaksi sairaanhoitajaa ja yksi lääkäri. Vai muistanko oikein.

        No itse asiassa aika kummallista oli sekin, että liitutaululle ilmestyi sairaanhoitajien läheisyydestä tuonpuoleisuuteen poistuneiden nimet ?? Se pähkäilytti enemmän kuin sydämen pysähtyminen. Sellainen oli joskus jossain ohjelmassa, en muista oliko ulkomaalainen mentalisti taisi olla...

        Anestesiologi elvyttää parhaiten, sitten sisätautien el, sitten kirurgi noista mainitsemistasi lääkäreistä. Anestesiologi on heittämällä paras. Kaikki autoa ajavat ovat ajokortin ajaneet, mutta olettaisin, että Mika Häkkinen ajaa minua paremmin autoa sattuneesta syystä

      • Taika - Jim
        boxi kirjoitti:

        Tarkkailulaite näyttää mitä siihen laitetaan näyttämään. Simulaattoreita on vaikka kuinka paljon ja ne näyttävät mitä milloinkin. Niillä sitten harjoitellaan. Se, että joku piuha on jossakin ei kerro yhtään, mihin se todellisuudessa on kiinnitetty, vai onko jeesusteipillä hökötyksen takana kiinni.
        Defibrillaattori ei ollut päällä, kun kirurgi löi sitä "sähköään" maksan ja haiman kohtaan eli sähköä suolistoon. EKG-monitorin käyrä oli ihan paikallaan, kun se todellisuudessa liikkuu koko ajan ja sitä kytätään sähkönlaitossa koko ajan. Kukaan ei mitannut verenpainetta missään vaiheessa. Miksi olisikaan tarvinnut, normaalihan se oli. Silmät kiinni pimu siinä makasi täysin terveenä pallot kainalossa.

        Tai pari sukkaa pallona.

      • g4gg45g
        todistajat kertois? kirjoitti:

        Kirurgi pitää osata elvyttää siinä kuin sisätautilääkärin tai anestesialääkärin. Sama peruskoulutus kuuluu kaikille lääkäreille.
        Olisi mielenkiintoista kuulla paikalla olleilta mitä mieltä ovat todellisuudesta? Paikalla oli kaksi ensihoitajaa, kaksi sairaanhoitajaa ja yksi lääkäri. Vai muistanko oikein.

        No itse asiassa aika kummallista oli sekin, että liitutaululle ilmestyi sairaanhoitajien läheisyydestä tuonpuoleisuuteen poistuneiden nimet ?? Se pähkäilytti enemmän kuin sydämen pysähtyminen. Sellainen oli joskus jossain ohjelmassa, en muista oliko ulkomaalainen mentalisti taisi olla...

        Hohhoijaa.

        Lääkärien elvytystaidosta ei ole kuule mitään takeita. Hoitolaitosten henkilökunnan elvytystaidoista on tehty tutkimuksiakin, ja muiden kuin akuuttipotilaita hoitavien elvytystaidot on todettu pelottavan huonoksi.

        Normi kirurgi ei joudu välttämättä urallaan elvyttämään kertaakaan. Pidä siinä sitten taitojasi yllä.

      • Ei kummaa
        todistajat kertois? kirjoitti:

        Kirurgi pitää osata elvyttää siinä kuin sisätautilääkärin tai anestesialääkärin. Sama peruskoulutus kuuluu kaikille lääkäreille.
        Olisi mielenkiintoista kuulla paikalla olleilta mitä mieltä ovat todellisuudesta? Paikalla oli kaksi ensihoitajaa, kaksi sairaanhoitajaa ja yksi lääkäri. Vai muistanko oikein.

        No itse asiassa aika kummallista oli sekin, että liitutaululle ilmestyi sairaanhoitajien läheisyydestä tuonpuoleisuuteen poistuneiden nimet ?? Se pähkäilytti enemmän kuin sydämen pysähtyminen. Sellainen oli joskus jossain ohjelmassa, en muista oliko ulkomaalainen mentalisti taisi olla...

        Taulujuttu voidaan tehdä jopa yleisön edessä.

        Toinen taulu normaali

        Toinen taulu myös normaali, minkä päällä kaksipuolinen levy

        Eli ekat nimet kirjoitetaan toisen taulun oikealle pinnalle ja toisen taulun "levylle"

        Kun taulut laittaa päällekkäin, putoaa levy toisen taulun sisään, ja saadaan kaksi pintaa, joissa voi olla kirjoitettuna mitä vain

      • Alla Mustajärvi
        boxi kirjoitti:

        Anestesiologi elvyttää parhaiten, sitten sisätautien el, sitten kirurgi noista mainitsemistasi lääkäreistä. Anestesiologi on heittämällä paras. Kaikki autoa ajavat ovat ajokortin ajaneet, mutta olettaisin, että Mika Häkkinen ajaa minua paremmin autoa sattuneesta syystä

        Paremmin missä suhteessa? Ei se, että osaa ajaa Formulaa täysillä tarkoita, että se olis yhtään turvallisempi kuski kuin tavis jolla on järki päässä.

    • En katsellut.
      Mutta näin aikasti selvästi kerran markkinoilla.
      Ei niillä kaikki turhuutta ollut.
      Selvän-näkijä juoksi lujaa, pari kiljuvaa naista perässään.
      Helmat vain heilahteli.
      Luultavasti takaa-ajettu tai takaa-ajajat olivat nähneet liikaa, tai liian
      väärin.
      Vain yksi virhe...ja se riittää.

      "Rentoudu...ajattele juuri kuoriutuvaa toukkaa.....
      katsele sitä....
      Anna mielesi vaeltaa, anna mielesi lentää perhosena.....
      Anna sisimpäsi kutoa siipien verkon...
      Tunnet vapautuvasi...siipiesi täyttyvän nesteittesi voimasta....
      Avaa siipesi...tuuliin ensimmäisiin....
      Herää!! Tunnet Suden-korennon leukojen murskaavan voiman."

      H.

      • Uusinta tänään

        Kyseinen ohjelma tulee tänään uusintana MTV3:lta klo 18 eli vajaan tunnin päästä jos kiinnostaa katsoa se.

    • eppu2

      Jostain muistan lukeneeni, että Intiassa on pyhiä miehiä, jotka pystyvät pysäyttämään sydämensä.
      Karhulla sydämen lyönti laskee talviunilla alle 10:n

      • boxi

        Ei ole Intiassa pyhiä miehiä, jotka pysäyttävät sydäntään. Sen sijaan nimenomaan Intiassa on tuhansia erittäin, erittäin kunnianhimoisia ja taitavia lääkäreitä, jotka kiivaasti haluavat juttuja lääketieteellisiin lehtiin. Gurukeikkoja olisi pilvin pimein näissä lehdissä, jos näitä olisi. No, ei ole ollut ainoatakaan.
        Karhu on karhu. Kärpänen osaa lentää. Miksi ei sitten ihminenkin.

        Eli jos eläin osaa jotain, ei ihminen välttämättä, oli tarkoitus sanoa.

      • eppu2
        boxi kirjoitti:

        Ei ole Intiassa pyhiä miehiä, jotka pysäyttävät sydäntään. Sen sijaan nimenomaan Intiassa on tuhansia erittäin, erittäin kunnianhimoisia ja taitavia lääkäreitä, jotka kiivaasti haluavat juttuja lääketieteellisiin lehtiin. Gurukeikkoja olisi pilvin pimein näissä lehdissä, jos näitä olisi. No, ei ole ollut ainoatakaan.
        Karhu on karhu. Kärpänen osaa lentää. Miksi ei sitten ihminenkin.

        Sekö on ainoa todisteesi, ettei ole juttuja lääketieteellisissä lehdissä.
        Minä en väitä, että sydämenpysäyttäjiä olisi, mutten myöskään väitä, ettei olisi.
        Ihmisillä on yleensäkin merkillinen tapa olla satavarmoja asioista, joista ei oikeasti tiedä paljonkaan.

      • boxi
        eppu2 kirjoitti:

        Ei tietty ole ainoa todiste, mutta sieltä parhaasta päästä on. Lääketieteellisiin juttuihin lähetetään kymmeniä tuhansia juttuja joka vuosi ja kilpailu etenkin Intiassa on kovaa mitä tulee julkaisuihin.
        Toinen asia on tietty oma koulutus (sisätautien erikoislääkäri= 12 vuotta koulutusta) työ. Paljon on tullut sitä sydäntä vatkattua, eikä yksikään ole vielä pystynyt tekemään sille mitään. Rauhoittuminenkin on joskus työn ja tuskan takana, eikä siinä pysähdy mikään, puössi voi normalisoitua, jos hyvä säkä käy.
        Sydämenpysäyttäjän nimi on "kuollut".

        Painovirhe=pulssi voi normalisoitua.

        Kyllä Sinä varmaan jotain olet tuolla koulutuksella ja kokemuksella jo pystynyt sydämellekin tekemään.
        Asioita pitää vain pohdiskella ja tutkiskella monelta kantilta.
        Rauhoituhan nyt vaan, ei tämä palsta nyt ole niin kuolemanvakava asia.

        Olen ihan rauhallinen. Olen vain tomeralta alueelta kotoisin ja sanon asiat tomerasti!
        Itse asiassa pystyn tietty pysäyttämään sydämen ja olen sen monta kertaa tehnytkin. Se tehdään yhdellä lääkkeellä, jota käytetään sähkön asemasta erääseen rytminhäiriöön. Miten sen voi tehdä??? No, sen lääkkeen puoliintumisaika on sekunteja, joten se häviää usein liiankin nopeasti. Siinä vain näkee, miten sydämenpysähdys tapahtuu ja potilaalla ei ole hyvä olo todellakaan. On onneksi niin lyhyt tapahtuma. Koko ajan on monitori päällä ja varaudutaan ihan tosissaan kaikkeen. Koskaan ei ole tarvinnut mitään erityistä tehdä.
        Tämä meuhkaamiseni on siis suuri riemu! Kaksi omaa alaani: taikatemppujen paljastaminen ja oma ammatti. AAH!
        Eikä nimeomaan ole kuolemanvakava, Vaikka Noora muuta väitti.

        Tulin vähän aika sitten kotiin Tampereelta. Luin kirjoituksesi ja tulin ihan hyvälle tuulelle, se oli naseva.

      • boxi
        eppu2 kirjoitti:

        Tulin vähän aika sitten kotiin Tampereelta. Luin kirjoituksesi ja tulin ihan hyvälle tuulelle, se oli naseva.

        Terveisiä, Eppu2!

    • pom

      höpö höpö, illuusiota koko juttu. Kukaan ei halua tuollaista riskiä edes ottaa, jokainen kyllä aikanaan kuolee, sen kanssa on turha leikkiä, oikeita elvytystilanteita nähneenä, onnistuminen ei ole 100 % varma, josku 50/50, ja se on erittäin epämiellyttävää potilaalle, vaatii sairaalahoitoa ja seurantaa sydänmonitorissa sen jälkeen. Ja sähköiskut annettiin ihmeelliseen paikkaan. Kerran täällä vaan eletään, joten nautitaan siitä ajasta

      • mystiikkaa riittää

        Noora paljasti ja tunnusti ihan itse Enbusken ohjelmassa, että kyse sydämenpysäyttämisestä on ja oli illuusiosta. Ei siinä ole mitään ihmeellistä. Ja kuten itse olen ajatellut niin ne muut jutut ovat enemmän ihmeellisiä kuin illuusio sydämenpysähtymisestä. Miten tiesi tiettyjen ihmisten nimiä jotka kuolleet, kun ketään ei ole tuntenut tai tavannut aiemmin...?

    • huono

      kyllä oli huono.

    • vaihdan kanavaa

      olipa tosi kehno ohjelma, eipä tarvitse enää muita jaksoja katsoa

    • käsittämätöntä on

      Joskus aikoja sitten pienenä pojanvesselinä käytiin markkinoilla.
      Siellä esiintyi Suuri Taikuri.
      Ohjelmanumero olikin hämmästyttävä:

      Taikuri saapui lavalle apulaisensa kanssa.
      Taikalaatkosta hän otti esille suuren parsinneulan.
      Hetken sitä esiteltyään hän työnsi sen apulaisensa perseeseen itse lainkaan kipua tuntematta!

      Sen jälkeen ei mikään ole ollut mulle mahdotonta.

    • best ohjelma

      toi oli tosi hyvä ohjelma, se vaan osaa! Mä kyl uskoin noi (:

    • voiluojaihmiset

      kui joku voi oikeesti uskoo siihen ? luuletteko ettei nuo kaikki temput oo harjoteltu ja se ku noora hyppäs sen laatikon päälle, kyllä se tiesi että se oli se tyhjä.

    • e12fds

      Ei hitto kirurgi defibrilloimassa ASYSTOLEA vatsaa. Tossa on niin monta asiaa pielessä, että tekee mieli itkeä.

      • Maiskutan

        No olkaas ny ainakin uskovinanne :)

      • boxi

        Siis toivon todellakin, että kirurgi ja tumpelot hoitajat olivat ihan feikkejä. Hoitajia en googlannut, mutta tuon niminen kirurgi on olemassa. Aivan kauheaa. Aivan kauheaa.

    • Hah !

      En katsellut. Miten silmänkääntötemppuihin voi - tai tulee - uskoa?

      • >_<

        Onko se ohjelma jo yle arenassa haluisin kattoo

      • __<>
        >_< kirjoitti:

        Onko se ohjelma jo yle arenassa haluisin kattoo

        Ei Maikkarin ohjelmat Areenassa näy. Mutta eikö Maikkarilla ole omat arkistonsa.

      • Uusinta tänään
        >_< kirjoitti:

        Onko se ohjelma jo yle arenassa haluisin kattoo

        @ >_<

        Mikset katsonut tänään kun tuli kuudelta illalla uusintana?

    • reppuriika

      Noora Karman temppuilut ovat kyllä karmeita, mutta hänen touhuistaan voisi viritä jopa yleinen puheenaihe ja kannanotto, onko tuollainen avustaminen soveliasta terveydenhoitoalan ammattilaislla. Mihin he ammattitaitoaan soveltavat. Ovathan he opiskeleet yheiskunnan varoilla ammattiinsa.
      Pitäisko jälleen puuttua lainlaatijoiden?

      • Oikeitako?

        Tunteeko joku tämän lääkärin ja nämä hoitajat? Ettei vain ollut valelääkäri ja valehoitajia;))

      • lusiina
        Oikeitako? kirjoitti:

        Tunteeko joku tämän lääkärin ja nämä hoitajat? Ettei vain ollut valelääkäri ja valehoitajia;))

        Julkiterhikki paljastaa jos olisi sukunimet tiedossa. Ihmetyttää vaan jos olivat ammattilaisia, otteet sitä silmälläpitäen erikoiset. Onko maine alan ammattilaisena tämän jälkeen mennyttä? Huuhaata?

      • boxi
        lusiina kirjoitti:

        Julkiterhikki paljastaa jos olisi sukunimet tiedossa. Ihmetyttää vaan jos olivat ammattilaisia, otteet sitä silmälläpitäen erikoiset. Onko maine alan ammattilaisena tämän jälkeen mennyttä? Huuhaata?

        On mennyttä.

        Kyllä, jos nyt todellakin sattuvat olemaan oikeasti terveydenhuoltoalan ammattilaisia, niin työpaikalla tuskin kehtaavat enää naamaansa näyttää. Toivottavasti saivat riittävän hyvät rahat, jotta ammatin vaihto onnistuu kivuttomasti

    • vilkas

      Vaikutti huijaukselta. Minusta ei ammattilaisten pitäisi lähteä leikkimään
      vakavilla asioilla. Kummitusjuttu oli ihan naurettava. Olen ollut Vanajanlinnassa
      viikkokausia, eikä siellä ole mikään kummitellut puhiumattakaan, että niitä näkisi
      peilistä. Suurin osa "Näytöksestä" oli lastenohjelmaa, Vahinko vain, että sitä
      esitettiin totena. Ehkä meitä on helppo naruttaa.
      Perinteisten taikatemppujen tekijänä Noora Karma on varmaan ihan ok., mutta
      pidetään nyt kuitenkin jalat maassa.

    • AIVOT PYSÄYTTÄNYT

      Koskas defibrillaatiokapulolla on sähköä annettu mahaan???
      Paitsi tällä kertaa, ja vatsaankin sitä sähköä Annettiin leikistin! Tosin jos Karman sydän sijaitsee mahassa...
      Sanotaanhan sitä , että Tie naisen sydämeen käy vatsan kautta;)

    • paskaakokotouhu

      se kummitusjuttukin niin etukäteen oman peilin tuonut sinne ja se henkikello, niitä on ebaysta saatavilla 39e, rupeaa soimaan kun olet tallentanut tienyt "värähtelyasteisen" äänitteen sinne...

      • Jalmari12

        Jaaa... Oliskos sulla heittää osotetta näistä kyseisistä henkikelloista?

    • Nicholas Roerich

      Nahkahousu temppuili :) Jokainen kykenee "pysäyttämään" pulssinsa laittamalla pingispallot kainaloihin, mukulana tuota kokeiltiin.

      Intiassa oli kyllä, ehkä on vieläkin joogeja jotka tahdonvoimallaan hallitsivat ruumiintoimintojaan. Noora Karma ei kuulu näihin:) Hyvä temppuilija muuten.

      • muorikka..

        Tästä Noora Karman ohjelmasta vielä. Katsoin mielestäni tarkasti tuota laatikkojuttua terävine esineineen ja minusta näytti, että Noora jotenkin jalallaan kosketti sitä A-laatikkoa ja se liikahti aavistuksen. Ainakin siitä tiesi, että se on tyhjä ja terävät esineet ovat B-laatikossa. Joten avustaja Antonio tiesi kyllä hyvin kumpi on vaaraton laatikko. Se siitä sitten. Tuskin olisi Noora hypännyt suin päin tuohon A-laatikkoon.

      • Occamin_partaveitsi
        muorikka.. kirjoitti:

        Selitys on juuri niin yksinkertainen kuin mahdollista; molemmat tiesi etukäteen kummassa laatikossa ne terävät rojut oli. Tottakai ohjelman juontaja valehteli sanoessaan ettei kumpikaan tiedä mitä laatikoissa on. Loppu on vain teatteria. Ihmiset etsii taikatempuille aivan liian monimutkaisia selityksiä.

      • maagiset voimat?

        Monet taikurien ja mentalistien temput ovat jollain järkijutulla selitettävissä, mutta ei kaikki. Katsoin parit viimeiset jaksot maagisesta chris angelista ja leuka loksahti totaalisesti auki. Mitä voi uskoa, mikä on totta? Yleisö reagoi paikalla samoin kuin ruudun tällä puolen. Mm tuo levitoiminen oli ihmeellinen näky.

        http://www.telkku.com/program/show/2014031215254

        Eikös yleinen kikka ole juuri se, että kiinnitetään katsojien huomio toisaalle ja sitten tehdään toisaalla juuri jotain tempunvarmistusta, kuten olit huomannut jalalla kosketuksen.

      • boxi
        maagiset voimat? kirjoitti:

        Monet taikurien ja mentalistien temput ovat jollain järkijutulla selitettävissä, mutta ei kaikki. Katsoin parit viimeiset jaksot maagisesta chris angelista ja leuka loksahti totaalisesti auki. Mitä voi uskoa, mikä on totta? Yleisö reagoi paikalla samoin kuin ruudun tällä puolen. Mm tuo levitoiminen oli ihmeellinen näky.

        http://www.telkku.com/program/show/2014031215254

        Levitointi tehdään narulla persauksissa. On ohut ja kestävä naru.

      • boxi
        boxi kirjoitti:

        Levitointi tehdään narulla persauksissa. On ohut ja kestävä naru.

        Ja mistä roikkuu? No tietty nosturista, jota ei näytetä kuvassa. Tämä on jo ihan vanha temppu. Ohkaista siimaa vaan tarpeeksi, nosturilla ylös ja kuvakulmasta nosturi pois. Ja ostettu porukka äimistelee siinä nosturin juurella sitten. Voi hyvänen aika! Nämä ovat taikatemppuja!
        On vamaan olemassa oikeaa paranormaaliutta, jota ei voi komentaa tai pyytää, mutta nämä eivät sitä ole!!

      • tollo11

        Kuvakulmasta nosturi pois... Mutta entä kun on läsnäoleva yleisö, eikä mitää kuvakulmaa. Ja koneita ei näy mailla halmeilla. Vain taivas rajana. Sieltäkö se hihna tulee.

      • boxi
        tollo11 kirjoitti:

        Kuvakulmasta nosturi pois... Mutta entä kun on läsnäoleva yleisö, eikä mitää kuvakulmaa. Ja koneita ei näy mailla halmeilla. Vain taivas rajana. Sieltäkö se hihna tulee.

        Kyllä siinä nyt on kuvakulma. Television kuva loppuu johonkin ekä jatku keittiön jääkaapille. Se nosturi tai ne nosturit ovat sen kuvasi ulkopuolella erilaisina virityksinä ja niitä sitten voi ollakin jos jonkilaista viritystä niiden läpinäkyvien narujen kanssa. Ja äimistelevä katsojakunta on maksettua äimistelevää katsojakuntaa.
        Se hihna tulee taivaalta siitä kohtaa, mistä televisiosi ei näytä. Nykyään usein tarvitaan useampi nosturi, jotta saadaan ilmaa sinne yläosan kuvaan. Naruilla joudutaan myös tekemään verkkoa ja kulmaa sen ilmavuuden saamiseksi.Näin menee ystäväiseni. Surkeita ovat ne taikurien selitykset: narua ja kuvakulmaa.

        En katsele näitä taikatemppuja enää, koska harrastin niiden selvittämistä, eivätkä kiinnosta. Oman ammatin takia suutuin nooran tempusta niin, että sen katselin. Muu olikin sitä sovittua apulais-tempustoa.
        Nosturit voivat olla myös sivuilla,jolloin sälli kellii verkkokeinussa.

      • ihme ja kumma?
        tollo11 kirjoitti:

        Kuvakulmasta nosturi pois... Mutta entä kun on läsnäoleva yleisö, eikä mitää kuvakulmaa. Ja koneita ei näy mailla halmeilla. Vain taivas rajana. Sieltäkö se hihna tulee.

        Näin Angelin tempun missä oli se jättiläinen. Koululaiset laittoivat kätensä päälle, kun jätti makasi maassa ( hypnotisoituna, tiedottomana tästä maailmasta) ja pikku hiljaa jätti nousi ilmaan. Olisko ollut n 1,5 metrin korkeuteen ja lapset ympärillä monttu auki. Joku tais ihan hihkaista ääneen ihmetyksestä. Ei yksin ne jotka olivat pitäneet käsiään jätin päällä vaan heidän ympärillään oli koko joukko muita lapsii. Sama toistui toisin päin. Kädet päälle ja pikkuhiljaa jätti laskeutui kadulle( jokin asvalttipiha ) ja angel herätti jätin hypnoosista. Jätti ei tiennyt mistään mitään ja oli ilmassa kuin suora lauta. Jäykkänä kuin lauta tai rautakanki.

      • ghcghkkhg

        "Intiassa oli kyllä, ehkä on vieläkin joogeja jotka tahdonvoimallaan hallitsivat ruumiintoimintojaan"

        Ei ole ollut, eikä tule olemaankaan intiassa mitään tahdonvoimaguruja. Samoja taikatemppuja käyttävät kuin muutkin maailman taikurit.

        Intialaiset taikurit itse kävivät näitä guruja paljastamassa koska eivät pidä siitä että hyväkuskoisilta kerätään rahaa, mutta valitettavasti se on melkoisen vaarallista touhua, ei varsinaisesti gurujen vuoksi, vaan sen vuoksi että gurun kusettamat ihmiset haluavat uskoa huijariin niin vahvasti että käyttäytyvät väkivaltaisesti paljastajia vastaan.

        Tästä tuli muutama dokumenttikin muutama vuosi sitten kun skeptikot olivat tapetilla enemmän.

      • boxi
        ihme ja kumma? kirjoitti:

        Näin Angelin tempun missä oli se jättiläinen. Koululaiset laittoivat kätensä päälle, kun jätti makasi maassa ( hypnotisoituna, tiedottomana tästä maailmasta) ja pikku hiljaa jätti nousi ilmaan. Olisko ollut n 1,5 metrin korkeuteen ja lapset ympärillä monttu auki. Joku tais ihan hihkaista ääneen ihmetyksestä. Ei yksin ne jotka olivat pitäneet käsiään jätin päällä vaan heidän ympärillään oli koko joukko muita lapsii. Sama toistui toisin päin. Kädet päälle ja pikkuhiljaa jätti laskeutui kadulle( jokin asvalttipiha ) ja angel herätti jätin hypnoosista. Jätti ei tiennyt mistään mitään ja oli ilmassa kuin suora lauta. Jäykkänä kuin lauta tai rautakanki.

        Ihme ja kumma?
        Siis onko todella joitain, jotka uskovat näihin hömpötyksiin?
        Jätti makasi maassa, on totta. On ihan stooria vaan, että on tiedottomana tästä maailmasta ja hypnotisoituna. Makasi silmät kiinni maassa on totta. Sitten hän nousi ja laskeutui. Se on se fakta. Oli jäykkä. Eli läpinäkyvää vaijeria vaan hemmetisti ja tuki selän alle.
        Lapset ovat osa temppua. Pieniä näyttelijätähtiä, esim. kaverien lapsia, joille sitten maksetaan. Luonnonlait eivät kumoudu. Jos joku on tempussa ihmeissään, hän näyttelee, ellei ole joku haastattelija. Silloin voi joutua ottamaan huomioon, että ei ole maksettu. Lääkärikin nähtävästi on.
        Analysoikaa, mitä tapahtuu eikä mitä tulkintaa syötetään ( lapset ihmeissään, on hypnotisoituna, tiedottomana on syötettyä tulkintaa). Makaa silmät kiinni ja nousee ja laskee.

      • Hypno

        Mutta eikös joskus kymmeniä vuosisa sitten jotkut hypnotisoijat hypnotisoineet naisen makaamaan vaakasuorassa ilmassa jonkin ison renkaan sisälle, siis jonkin hulavanteen näköisen renkaan? Siis joskus 40-50-luvulla
        Ei ihminen pysty hereillä olemaan niin jäykkänä ja rengas kai tarkoituksena osittaa ettei mitää vipstaakeja ole. Mitenkäs ne temput tehtiin kun mitään sellaista tekniikkaa ei olleut olemassa mitä nykyään.

      • aabe
        Occamin_partaveitsi kirjoitti:

        Selitys on juuri niin yksinkertainen kuin mahdollista; molemmat tiesi etukäteen kummassa laatikossa ne terävät rojut oli. Tottakai ohjelman juontaja valehteli sanoessaan ettei kumpikaan tiedä mitä laatikoissa on. Loppu on vain teatteria. Ihmiset etsii taikatempuille aivan liian monimutkaisia selityksiä.

        Ehkä laatikoiden takapuolilla oli myös kirjaimet (A:n takana B ja B:n takana A).
        Kun Antonio valitsi A:n, niin kaikki meni jyvin. Jos olisi valinnut B:n, niin ainakin tv-katsojia olisi voitu huijata siirtymällä kuvaamaan tilannetta toiselta puolelta, jolloin B olisikin siis sama kuin aluksi näytetty A. Huone voi olla symmetrinen ja jakkaroita voi olla kaksi. Antonion huijaaminen, ellei hän ole juonessa mukana, onkin sitten vähän hankalampaa. Ehkä häntä olisi pyöritetty ja siirrelty silmät sidottuina niin, että hän olisi voinut luulla olevansa edelleen samalla puolella laatikoita. Tätä ei olisi näytetty katsojille. Antoniolle pyörittämisen perusteleminen olisi kai ollut vähän hankalaa, ainakin hänet olisi pitänyt saada uskomaan, että katsojatkin näkevät tämän vaiheen ilman mitään katkoa. Tämä operaatio on tietenkin pitänytkin tehdä, jos Antonio valitsi "väärin".

      • boxi
        Hypno kirjoitti:

        Mutta eikös joskus kymmeniä vuosisa sitten jotkut hypnotisoijat hypnotisoineet naisen makaamaan vaakasuorassa ilmassa jonkin ison renkaan sisälle, siis jonkin hulavanteen näköisen renkaan? Siis joskus 40-50-luvulla
        Ei ihminen pysty hereillä olemaan niin jäykkänä ja rengas kai tarkoituksena osittaa ettei mitää vipstaakeja ole. Mitenkäs ne temput tehtiin kun mitään sellaista tekniikkaa ei olleut olemassa mitä nykyään.

        Jäykkyystempuissa on jäykkä kikkare vaatteiden alla. Se kiinnitetään siihen tankoon, jonka varassa roikkuu. Siinä sitten kököttää väärinpäin olevan L-kirjaimen muodossa ja hulavanteen voi ihan vapaasti liikuttaa ympärillä. Ihminen ei todellakaan pysty olemaan niin jäykkänä. Siksi laitetaan se tolppa tueksi. Uskokaa nyt : luonnonlait eivät kumoudu!
        Ilkka Kanervan hypnotisoinnin katsoin vasta pari päivää sitten. Selvää pässinlihaa. Sori nyt Kanerva, mutta VANHALLA miehellä pienenee aivojen verenkierto pitkään taakse ylöspäin katsoessa. Noora pakotti Ilkan katsomaan kauhean pitkään ylös ja nojaamaan päätään taaksepäin. Kaksi päähän menevää takaosan suonta ovat silloin kovilla. Menevät vähän niinkuin lyttyyn. Etuosassa kaksi puskee vielä tällöinkin hyvin. (Aivojen verenkierto on hyvin hoidettu).
        Ilmiö tunnetaan suurista katedraaleista: turistiryhmä katselee liian pitkään ylös kattomaalauksia, ja joku vanhempi henkilö yhtäkkiä pyörtyy. Nuoremmat honaavat liikuttaa päätään ennen pyörtymistä.
        Sitten vaan Kanerva tuupitaan kumoon. Hän ei hypnotisoi ketään.
        Ihmistä ei voi hypnotisoida ellei hän halua. Jos päivystykseen tulisi lääkärin eteen joku ilmoittamaan, että menet hypnoosiin, menet hypnoosiin... tämä harlekiini ohjattaisiin vähän niinkuin jäähylle.

      • mikä on totta

        Oletko sitä mieltä, että ihmistä ei voi hypnotisoida? Tai suggeroida jne... mielestäni mm "uskovaisten" kaatumiset, kielillä puhumiset sun muut , kuuluvat siihen, että osa ihmisistä on suggeroitavissa tai jonkin asteisessa hypnoosissa...hitlerkin sai suuret kansanjoukot joukkohypnoosiin vai mitä se oli, kun oli piti alkaa vainota ja tappaa juutalaisia.

        Mihin kategoriaan luet tai pitää lukea rikollisille tehdyt valheenpaljastukset erilaisilla laitteilla? Ovatko nekin hömppää?

      • boxi
        mikä on totta kirjoitti:

        Suggestio on tietysti olemassa. Itse muuten olen uskovainen, jonka vuoksi en uskokaan ihan mitä tahansa. Olen oman vakaumukseni aika tiukalla seulalla valinnutl.
        Kielillä puhuminen ja hurmoskaatuilu ovat erittäin erittäin usein aivan hurmoksen mukanaan tuomaa kohellusta. Vaikka olisi hyvä idea takanakin, eli kiittää Luojaa tms. jollain lailla hurmoshommiksi usein lipsahtaa. Ei ole oikein minun makuuni.
        Hurmos on, joukkosuggestio on. Ketään ei hypnotisoida mitenkään ellei ole altis suggestiolle. Tuttavani antaa hypnoosihoitoa ja sanoi, että mitään ihminen ei hypnoosissa tee, mitä ei halua tehdä.
        Valheenpaljastustesti on erilainen: siinä mitataan autonomisen hermoston herkkiä reaktiota. Juuri näitä ei voi hallita, vaikka rikollinen kuinka koettaisi. Käry käy. Juuri näiden autonomisten hermoston reaktioiden hallitsemattomuuden vuoksi sydäntäkään ei voi komennella saati pysäyttää.

        Alkuperäisessä tarinassa apostolien teoissa puhuttiin kieliä, siis ihan ymmärrettäviä kieliä eli oli ns. ihmeestä kyse. Koko joukko ihmisiä sai tietää evankeliumista omalla kielellään. Siksi katson kielillä puhumisen olevan kielen puhumista. Jos joku villiintyy ja vääntää hyvää puolaa, hän puhuu kielillä, muuten ei, minusta.
        Hurmos eri syistä on ihan ok kohellusta, mutta saisi pysyä holtissa. Hurmosta voi olla uskonnollinen, viihteeseen liittyvä, liikutukseen liittyvä yms. Ihan normaalia eloa, mutta kohtuudella.

      • yks toinen kp
        boxi kirjoitti:

        Jäykkyystempuissa on jäykkä kikkare vaatteiden alla. Se kiinnitetään siihen tankoon, jonka varassa roikkuu. Siinä sitten kököttää väärinpäin olevan L-kirjaimen muodossa ja hulavanteen voi ihan vapaasti liikuttaa ympärillä. Ihminen ei todellakaan pysty olemaan niin jäykkänä. Siksi laitetaan se tolppa tueksi. Uskokaa nyt : luonnonlait eivät kumoudu!
        Ilkka Kanervan hypnotisoinnin katsoin vasta pari päivää sitten. Selvää pässinlihaa. Sori nyt Kanerva, mutta VANHALLA miehellä pienenee aivojen verenkierto pitkään taakse ylöspäin katsoessa. Noora pakotti Ilkan katsomaan kauhean pitkään ylös ja nojaamaan päätään taaksepäin. Kaksi päähän menevää takaosan suonta ovat silloin kovilla. Menevät vähän niinkuin lyttyyn. Etuosassa kaksi puskee vielä tällöinkin hyvin. (Aivojen verenkierto on hyvin hoidettu).
        Ilmiö tunnetaan suurista katedraaleista: turistiryhmä katselee liian pitkään ylös kattomaalauksia, ja joku vanhempi henkilö yhtäkkiä pyörtyy. Nuoremmat honaavat liikuttaa päätään ennen pyörtymistä.
        Sitten vaan Kanerva tuupitaan kumoon. Hän ei hypnotisoi ketään.
        Ihmistä ei voi hypnotisoida ellei hän halua. Jos päivystykseen tulisi lääkärin eteen joku ilmoittamaan, että menet hypnoosiin, menet hypnoosiin... tämä harlekiini ohjattaisiin vähän niinkuin jäähylle.

        perustuuko tähän saarnaajien ihmisten kaatelut kokouksissa ?

      • boxi
        yks toinen kp kirjoitti:

        perustuuko tähän saarnaajien ihmisten kaatelut kokouksissa ?

        Yksi toinen kp:
        En tiedä, mihin kaatuilu perustuu. Joko tunnelma vie ja vähän tuupitaan tai sitten samaan, kun Beatlesin konserteissa pyörtyily: on sen verran vauhdikasta, että huippaa.
        En käy kaatumakokouksissa koskaan. Vapaa meno muilla minun puolestani

    • L - L

      Kuuluu sarjaan "ohjelmat joiden esittelykin riittää" minulle!

    • Kuikka Koponen
    • Huijausta(ko?)

      Pelkkää huijausta! Jos se "haamukin" oli nähty siel aikasemmin nii miks siihen ois tarvittu peilii! No että joku heijastais siihen valon! Ja Noora paiskas heti sen oven kii ettei kukaa ois nähny/tajunnu mitää... Ja ku se kello muka "kilisi" siinä nii se ääni ei tullu siitä kellosta! Ja sydämen voi pysäyttää, mutta sitä ei saa takasi pumppaamaan ilman tyylii jotain aivovauriota... Ja ku se avustaja sai valita kumman laatikon ottaa nii sille oli sanottu et ota A... Ja sit kun Noora kävi siel hautausmaal nii vaik se ei ois tavannu sitä naista, joku oli kertonu ne tiedot jota se sitten muka tiesi... Joten mun mielest toi koko ohjelma on iha huijausta! Tää on mielipide, mut vahva sellanen!

      • Taika - Jim

        Se hautausmaa juttu selviää kun lukee Derren Brownin kirjan "Miten mieltä hallitaan"

    • TUNTEE HUIJARIN HAJU

      Tuttavani oli mukana avustamassa Noora karman kuvauksissa ja kertoi muutamia hauskoja juttuja.
      Noora Karma mukamas pystyi tunnistamaan ihmisistä kuka seurustelee kenenkin kanssa. heitä oli ollut muutama pariskunta paikalla, naiset toisella puolen huonetta ja miehet toisella puolella. Noora karma oli sitten yhdistänyt näistä pariskuntia ja kaikki meni oikein. No, heistä oli sitä ennen otettu pariskuntina valokuvat ja laitettu kirjoittamaan alle jokin kummallinen uhkauspaperi, jossa vaaditaan hillittömiä korvauksia jos lavertelee asiasta. tuttavani nauroi vaan ja sanoi, ettei kukaan voi tollasesta oikeuteen vetää eikä kieltää kertomasta asioita. Kysehän ei ole työsuhteesta eikä yrityssalaisuuksista.
      Mitäs luulette, olisikohan nti karma hiukka katsellut kuvia pariskunnasta ennen testiiä !! :) ja täällä te vielä pähkäilette onko Karma todella noin taitava. Aivan höpöhuijari. Ymmärtäisin kyllä, jos saosi vaikka yleisölle, että tämä on nyt tätä, mutta teidän tehtäväksi jää aprikoida kuinka sen tein, eikä yrittää, niinkuin nyt tekee, vakuuttaa, että oikeasti osaisi lukea ajatuksia, tietäisi lottonumerot yms. Johan se likka olisi monimiljonääri. Hei haloo, käyttäkää nyt hiukka järkeä !!!

      • boxi

        Tuntee huijarin haju:
        Tuttavasi on tyhmä. Jos hän on todellakin vetänyt nimensä niihin taikureiden raskaisiin uhkauspapereihin, joissa uhataan korvauksilla, jos juuri kuvaamaasi tarinaa kertoo, joutuu kyllä vastuuseen.
        Ei tietty ole kyse työsuhteesta eikä yrityssalaisuuksista vaan sopimuksesta, johon vetää nimensä. Jos sitoutuu maksamaan autosta tietyn summan, siihen sitoutuu, eikä ole kyse työsuhteesta eikä yrityssalaisuuksista.
        Sano nyt sille kaverilleen, että pitää sen suunsa kiinni ja lopeta sinäkin kertominen ihan ystäväsi takia.
        Jokainen avustaja kirjoittaa todella juridisesti raskaan paperin, jos jotain paljastaa. Nyt suu kiinni kaveriltasi, tai tulee todella kalliiksi! Huijarit osaavat tämänkin!

      • huijaaat

        Totta. Joutuu vastuuseen, mutta saako sitä kiinni, kun sen nimeä ei paljastettu ja taisi huijata tuo tyyppi. Ei sen kaveri missään oo ollut. Mä olin vapaaehtoisena avustajana kaks kertaa ja ei tod ollu mitään papereita nimeen tai nimiä paperiin juttuja käytössä..... eikä ees kyselty mun nimeä vaikka avustin ja mulla jopa kuvamatskua tapahtumista... eli ooppa huijari feikki hiljaa.

      • boxi
        huijaaat kirjoitti:

        Jos avustat siten, että temppua ei paljasteta tai paljastu sinulle, ei tietenkään mitään makseta. Sinua vain huijataan siinä ja olet kohde.
        Jos olet maksettu avustaja ja saat selville tavalla tai toisella tempun, joudut kirjoittamaan erittäin suuren vastuukorvauspaperin, jos puhut sivu suusi.
        Tarkoitan aina avustajilla niitä maksettuja avustajia, joiden täytyy tietää temppu. Nämä vetävät nimensä paperiin. Jos vain avustaa eli on huijattavana, ei siitä kukaan maksa tietty mitään mihinkään suuntaan. Kun itse harrastin joskus pienenä temppuja, en käyttänyt maksettuja avustajia, vaan tietty kavereille olin esittävinäni jotain.

    • loton numerot?
      • boxi

        Lottonumerot ennustetaan seuraavasti. Tietystikään hän ei niitä etukäteen tiedä.
        Kello alkaa käydä siitä hetkestä kun numerot on arvottu. Sen jälkeen täytyy pystyä vaihtamaan alkuperäinen ennustuspaperi siihen paperiin, joka on tehty arvonnan jälkeen. Usein se otetaan turvaan jo tempun alussa. Se on se herkkä hetki. Jääkiekkotempussa se tehtiin välipohjan kautta ja kuori avattiin pohjasta, ei sinetöidystä kohdasta. Kuori ei koskaan mennyt kattoon, vaaan jäi välipohjaan odottamaan tulosten selviämistä.

    • eppu2

      Katsokaa Iltasanomien nettisivulta.Siellä juttua tästä tempusta.
      Luin just äsken.

    • Le Kuri

      Taikurit ovat tehneet nokkelia temppuja maailman sivu. Joskus ennen heitä kutsuttiin silmänkääntäjiksi, sitten taikureiksi ja nyt mentalisteiksi. Idea on kuitenkin aina sama: keksitään näppärä temppu jonka selitystä ei niin vaan ole helppo keksiä. Kaikki kunnia sille!
      Pysättäisipä Karma sydämensä minuutiksi niin. että joku sattumanvaraisesti (vaikka ilmaan heitetyllä paperilennokilla) valittu yleisön jäsen tunnustelee pulssia koko ajan kaulalta! Ranteen pulssia ja ekg-monitoria kun on äärimmäisen yksinkertaista manipuloida mutta jos sydän oikeati pitää taukoa niin silloin häviää pulssi kaulaltakin leuan alta. Haluaisinpa nähdä!

    • Tavallaan, minullekin tehtiin ihme lääkärin valvonnassa.
      Minulle tuli Flimmeri.
      Laitettiin pieni ampulli käden-selkään, jossa oli pieni hana.
      Minä pulisin jotain kun käänsivät hanaa.
      Jatkoin pulinaani kunnes lääkäri ja hoitsut purskahtivat nauramaan.
      Tämä on ihme! Noin lihava ja pulisee vieläkin.
      Sähkö on taikurimaista, kun se menee oikeisiin paikkoihin.
      Minulta se vei elämästäni 20 minuuttia, minne sitten veikään.
      Toivottavasti se pätkä elämästäni meni jonnekin valmistelemaan minulle jatkoja.
      Niin, ja läskitkin lähtivät.
      Tosin omin voimin.
      Ne menivät sinne alas, viemäriin.
      Ja pulinakin jatkuu edelleen.

      H.

      • Toivottavasti siellä jossain on luotsi, joka saa tyhjän pulinan loppumaan ja
        ohjaa viisaammille teille.

        H.

      • eppu2
        hunksz kirjoitti:

        Toivottavasti siellä jossain on luotsi, joka saa tyhjän pulinan loppumaan ja
        ohjaa viisaammille teille.

        H.

        Saattaisi olla jo aika, kun Sinäkin tänne tulit.

    • Kaikenlaista

      Juu katselin minäkin nuo temput. Jotkut niistä olivat aika naurettavia. Tauluhomma ihan höpö ja samoin kummitus joka heijastettiin peiliin.
      Sydämen pysähtyminen näytti tietysti aidolta ja ok, kyllähän intiaanit ainakin aikoinaan osasivat tuon homman vetäytyessään vuorille kuolemaan mutta
      taitaa olla laitonta nykyaikana. Vähän sama kuin ilmoittaisin viihteen nimissä että aion nyt lauantaina parhaaseen katseluaikaan tehdä itsarin telkkarissa ja lanssi
      odottelisi vieressä.
      Tänä päivänä näköjään kaikki mikä lisää katsojalukuja on luvallista.
      Hämmästytti enemmän ettei ollut ohjelmalla mitään ikärajaa. Meidän 8-vuotias hötkyili säikkynä ja passitinkin hänet muihin puuhiin.

      • 4cf4e

        "Sydämen pysähtyminen näytti tietysti aidolta "

        Ei todellakaan näyttänyt.
        Sähköä vatsaan monitorin piirtäessä asystolea ei todellakaan näytä aidolta.

        Tai no joo, näyttää kai, jos ainoa referenssi on Hollywoodin elokuvat.

        Itsemurhan tekeminen muuten ei ole laitonta.

      • kakskytkolme

        teidän 8 vuotias tais olla vaa innoissaan viihdyttävästä ohjelmasta :D ties vaikka ois mentalistin vikaa

    • Suomi Neito

      Kuka tuo telkkarissa esiintynyt kirurgi oli? - Ihan vaan vastaisuuden varalta.... kierrän kaukaa...

    • mutka

      tässä se taas nähdään ku väkisin yritetään olla jotain mitä ei ole. täyspaska ohjelma, paska taikuri tai mikskä nyt itteesä haluu kutsua ja mikä tärkein, paska näyttelijä jos edes tuon viimoisen ois hoitanut kunnialla niin olis ehkä jaksanut kiinnostaa katsoa edes seuraava jakso..

      mappiin öö koko ohjelma.

      ainut plussa tulee karman tarakasta, mut ei sekään kauan kanna jos akka on tyhmempi ku saapas..

    • http://lifeofpipa90.
    • yti

      En katsonut ohjelmaa, moinen huuhaa ei kiinnosta.

    • http://lifeofpipa90.
    • Yrittäkää tajuta!!

      Hyväksytään nyt vaan kaikkien mielipiteet! Uskotte tai ette, se on teidän mielipiteenne. Hyvät ihmiset, tämä on televisio-ohjelma! Päätätte tai ette katsoa sitä, niin se on päätös joka pitää kestää! Jos ette vaikka pidä ohjelmasta, niin lopettakaa sen katsominen!

      • ---,,,

        Elekee nyt hermostua. Kaikki puhe ohjelmasta on sille mainosta.

    • ei oikein kiinosta

      EN KATSONU,, oliko hyvä ja uskottava ?

      • .....

        Minä en katsonut, vaihdoin kanavaa, sydämen pysäyttäminen riitti minulle.

      • ,.,.,.,.,.,

        Ei ollut ainakaan minua viihdyttävä, kaikkine siansorkkineen ja ötököineen.

      • 43ct43re
        ..... kirjoitti:

        Minä en katsonut, vaihdoin kanavaa, sydämen pysäyttäminen riitti minulle.

        Niin siis se surkea näytelmä, jota yritettiin selostaa sydämen pysäyttämiseksi.

      • Herätkää
        43ct43re kirjoitti:

        Niin siis se surkea näytelmä, jota yritettiin selostaa sydämen pysäyttämiseksi.

        Suomalainen ei usko ennenkuin näkee..eikä usko sen jälkeenkään vaikka
        näki ja koki. Henkiolentoja on olemassa, sillä tiedän sen omasta kokemuksesta.

    • reppuriika

      Katsoin. Mieleen jäi se juttu, jossa koehenkilö tunnisti neljästä kuvasta itselle mielenkiintoisimman henkilön ja osasi arvata että hän oli ollut mm. lääkäri ja kuollut 1900. alussa.
      Jospa tyttö oli lukenut henkilöstä jossain, tieto jäi aivoihin ja sen perusteella arvasi oikein.
      Tiesiköhän Noora ne Lotto-numerot viikon päästä selviää?

    • etsillaitaas

      Taikatemput paljastuvat oli ohjelma missä kerrottiin kuinka taikurit huijaavat. Eihän kukaan ihminen osaa levitoida ja esim chrish angelin ohjelmissa on maksettu yleisö ja kamerakikkoja.

      • moon666

        Siinä ohjelmassa oli se naamioitu taikuri joka viimeisessä jaksossa otti sen naamarin pois ja paljasti itsensä. Erotettiin taikureiden yhdistyksestä ja sai kuulemma vakavia terveyttä uhkaavia uhkauksia. No luultavasti sai ohjelmasta kunnon rahat ettei tarvi enään huijata ihmisiä.

      • Herätkää osa2

        Nyt onkin kysymys mentalistista. Osaa huijari taikurin hommiakin, mutta
        nämä ovat eri planeetalta.

    • ironclad

      On se taikonnu ainakin hyvän perseen itelleen.

      • ironclad

        Pepun

      • Fädääs Oy
        ironclad kirjoitti:

        Pepun

        Jep. Taikonu itellee oikeen kunnon sellupyllyn! Läskiä ja sellua! Hyvä Noora!

    • Noora on ihan ok..

      En ole Nooran haukkumisen kannalla, onhan tämä nainen kuitenkin hyvä näyttelemään itkua. Sydämmenpysäytystä en usko, enkä kyllä muutakaan, mutta ohjelman katsomista jatkan.

    • abcdefghijklmnopqr
      • diipadaii

        Eihän kukaan vielä tiedä numeroita, et siis katsonut koko ohjelmaa. Jos olisi ennustuksen näyttänyt, olisi ehkä seitsemällä oikein saanut muutaman tonnin, pienemmillä ei mitään.

    • mvh

      Mentalisti= huijari.

    • Näin se vain on

      Esimerkiksi David Blaine ja varsinkin Criss Angel ovat tehneet samantyylisiä ja näyttävämpiä temppuja jo vuosien ajan. Ihmettelenkin, että miten tämä Noora Karma (eli Karjula) hämmästyttää joitain suomalaisia niin paljon vielä tänäkin päivänä. Temput on "vain" temppuja vaikkakin näyttävä temppu on aina näyttävä.

      Jos ihmisellä olisi oikeasti ns. henkimaailman kykyjä niin kyllä hän käyttäisi taitojaan ihan häikäilemättä hyväkseen, esim. voittaisi sen päävoiton lotossa.

    • martta0

      Tottakai Noora Karma on huijari. Eihän mikään hänen tempuistaan ole oikeasti totta. Vai uskooko joku oikeasti, että hän esimerkiksi siinä sydämen pysäytystempussa kirjoitti salaa ne nimet niihin tauluihin?

      Mutta hyvä huijari hän kuitenkin on.

      • realistisesti

        Ei ole huijari, kun itsekin totesi jälkeen päin että kysehän oli illuusion luomisesta. Totta maar jokainen tietää ja tajuaa sen. Ehkä osa on uskonut.

        Mielestäni ne muutamat muut "tietämiset" ovat sitten toinen juttu jotka mietityttävät. Onko joillain/Nooralla kyky lukea ajatuksia, mennä n askelen edellä mitä ihmisen mielessä liikkuu...?

      • Noora Karva

        Ei ole hyvä huijari. Ei onnistunut Tanssii tähtien kanssa -ohjelmassa huijaamaan edes tanssitaitoa itselleen. Näyttelijätkin, esim. Kristiina Elstelä, ovat hyvin feikanneet tanssivansa, vaikka tanssilla ei olekaan ollut mitään osuutta heidän esityksissään.

        Minusta taikurien temput on yleensä ottaenkin helvetin tylsiä. Parhaat katseluajat pliis jollekin viihteelle, ei talläsille höpöhöpö-ohjelmille.

    • Juu-Pe

      Täyttä huuhaatahan nuo tuollaiset ohjelmat ovat. Aivan viihdyttäviä silti. Enhän minä usko Maailmojen Sota-elokuvaakaan dokumentiksi.

    • Ahaha, totta kai on huijari. Hänelle maksetaan palkkaa siitä. Voi hassuja, luuletteko, että kun taikuri taikoo pupun hatusta, niin hattuun oikeasti ilmestyy pupu ihan ilmasta. Taikurit, mentalistit ketkä ikinä tekee silmänkääntötemppuja, se on heidän tehtävänsä. Minkälainen on oikeaoppinen temppu sinusta? Sellainen että joku aivan ihkaoikeasti taikoo eiffel-tornin *pim* näkymättömäksi?

      En ole katsonut tosin tota ohjelmaa, kuin muutaman minuutin, mutta huvittaa tuo "taikuruuden" penääminen todeksi. Etkö itse ole tehnyt koskaan taikatemppuja, edes lapsena? Näyttelemistaitohan on erittäin tärkeää, siitähän siinä on kyse, illuusion luomisesta.

    • vompatti1

      en usko.

    • noorafuck

      huijari k*sipää

      • jansku1

        noora on huijari koska kaikki tietää sen jutut

    • Voi hyvää päivää! :D

      Kyllä, mutta ei! :)

      Ei ole huijari mutta tekee 'taikatemppuja' ja viihdettä joka myy. Ei pidä ottaa niin tosissaan!!
      Tarkoitus on varmasti puhtaasti viihdyttää ja uskottavuus sekä ihmisten provosointi kuuluu asiaan.
      Voi vaikka pohtia miten se onkin noin uskottava ja miten taikatempaukset tehdään..
      Ihmettelen vaan miten joku voikin miettiä onko Karma huijari vai tekeekö temppunsa oikeasti! :D

    • järki käteen

      johan se sen itsekkin sen myönsi..se on temppu illuusio vain..enbuske linnanahde showssa sanoi..mutta onhan tuo nyt jo sanomattakin selvää mutta jotkut vaan uskoo silti vaikka joulupukkiin.

    • huomannut

      Suomalaiset ovat ajanhermolla.

    • Ehkä.

      Tämän hetken naurettavin "mentalisti"/ taikuri. Esitykset kuin lastenjuhlista.

    • Google Ry

      Noora on yks vitun pallokainalo jos ymmärrätte mitä tarkoitan..

    • D Brown

      No ei tietenkään pysäyttänyt sydäntään, siinä lähtis henki! Pulssin pystyy pysäyttämään esimerkiksi stressipalloa kainalossa puristamalla.
      Sinänsä viihdyttävä ohjelma, ja onhan tuo ihan hienoa että saa ihmiset niin sekaisin että luulevat totakin temppua oikeaksi.

    • Pyhä Sylvi

      Sentään. Suomi on taatusti ainoa maa tällä planeetalla, jossa TAIKATEMPUISTA nousee meteli. Seee onnn viihdettä !

      • Ja P.S

        Elokuvassa lentävä teräsmieskään EI OLE totta !

    • en usko

      Lotossa ei osannut "nähdä" 7 oikein, koska kukaan ei voittanut 22.3. arvonnassa päävoittoa.Tosin ei kait väittänyt arvaavansa 7, ehkä 3 1 riittää herkkäuskoisille todisteeksi Nooran ylimaallisista kyvyistä.

    • En katso

      Huijari.

      • no fake

        Ei muuten ole huijari. Tietenkin temput ovat pelkkää illuusiota, aivan kuten Noora on itsekin sanonut. Ei ole ikinä muuta väittänyt, paitsi tietenkin illuusioita esittäessään, sehän kuuluu asiaan. Noora osaa vain tehdä näyttäviä illuusioita.

    • ccgcgb

      Ei tietenkään pysäyttänyt sydäntään. Se miten saadaan sairaanhoitajat ja lekuri toteamaan laitteillaan että sydän ei lyö on sitten toinen juttu, mutta ei oikeastaan edes kiinnostava.

      Ihan sama juttu jonkun Eiffeltornin taikominen pois. Jokainen tajuaa että se on mahdotonta. Telkussahan oli ohjelma jossa paljastettiin miten se ja moni muu temppu tehdään.

      Jotkut uskovat siihenkin että joku voisi ottaa hampaiden väliin kinno kohti ammutun luodin. Miten joku voi olla niin tyhmä, että sellaista uskoo.

      Tossa paljastus ohjelmassa näytettiin kuinka yksinkertaisilla jutuilla noita temppuja tehdään, ihmisen havainnointikyky on todella puuttellinen, siihen monet temput perustuu. Uskomme siihen miltä asia pällisinpuolin näyttää, ja muiden ratkaisujen löytäminen on vaikeaa, vaikka kun kerrotaan miten se tehdään, ei voi kuin ihmetellä miksi en tota tullut ajatelleeksi.

      Levitaatiotempun toteutskin näytettiin. Nainen "leijuu" ilmassa vaakatasossa, ja hulavanteesta vedetään läpi, jotta todistetaan että ei roiku näkymättömien vaijerien varassa. Selitys oli yksinkertainen kaikke muuta kuin mystinen, maaginen, paranormaali . Mutta jääköön tässä kertomatta että ei taikurit taas suutu.

      Samoin ihmisen kahtia sahaaminen näytetiin miten se tehdään, nyky tekniikalla eritisen helppoa.

      Ja sitten nää valintatemput , avustaja saa valita yhden useasta vaihtoehdosta, joista yksi kuoleman vaarallinen mentalistille. Ihan niin kuin se mentalisti ei olisi aivan varma että temppu on hänelle vaaratonewn avustaja saadaan valitsemaan "oikein", tai miten toteutetaan että valitsipa hän vapaasti minkä vaihtoehdon tahansa, se saadaan turvalliseksi mentalistille, on toinen juttu - mutta onko se edes kiinnostavaa tietää?

      Sitten on nää kuollille juttelut, viestit tuonpuoleisesta ja telepatia. piirrän saman laisen kuvion kuin sinä. Jos on vähänkään älliä päässä tietää että se on mahdotonta.

      Jos se olisi mahdollista niin ei muuta kuin tpodoistamaan se tieteellisesti niin taikuri ja skeptikko James Randy maksaa miljoonan dollarin palkkion. Vaan eipä ole kukaan käynyt miljoonaa hakemassa.

      RAndy itse on mm. näyttänyt miten tehdään "lääketieteellinen leikkaus/operaatio, kädet "potilaan" vatsan päälle näpertelemään, niin että kukaan ei näe mitään, veri alkaa valua ja suolenpätkiä vedetää ulos mahasta ja siitte vähän hhuhdellaan ja vatsan ihon on sileä kuin vauvan peppu, ei jälkeäkään "leikkauksesta".

      Mutta osa ihmisistä uskoo!!!

      Olin katsomassa Randyä Porthaniassa Hgin yo:lla joskus, on siitä varmaan yli 10 v. Se oli kyllä erittäin viihdyttävää, ja huijasi meitä ihan suvereenisti, toki paljasten huijauksensa. Se on helppoo ku sen osaa.

      • r43cr43

        "Se miten saadaan sairaanhoitajat ja lekuri toteamaan laitteillaan että sydän ei lyö on sitten toinen juttu, mutta ei oikeastaan edes kiinnostava."

        Ei niin, se on hyvinkin tylsä. Maksetaan näyttelijöille, ja opetetaan vuorosanat ja koreografiat, jotta he näyttelisivät sydänpysähdyksen toteavia hoitsuja.

    • uskottavuus kymppi

      No on sinulla vaikeaa, kun tuollaista pitää ihan ajan kanssa spekuloida. Kyllä ne on temppuja ja Noora jonkunlainen näyttelijä, tietenkin.

      • täysin uunotettu

        Meidän viihdytykseksihän nuo on tehty, eikä koskaan väitetty niiden oikeasti tapahtuneen. Suuntaapa mielenkiinto ja ajatusenergia vaihteeksi siihen, että miten tuollaisen tempun tekeminen onnistui.

    • Kysyn vaan

      Onko Noora Karma hänen oikea nimensä vai onko sukunimi joku "karttunen" tai vastaava vähemmän raflaava?

    • lottamari.

      En lukenut alotusta, enkä ketjua vain otsikon luin. Noora oli Embuske ja Linnanahde show.ssa. viime viikolla ja kertoi, että eihän kukaan nyt voi uskoa, että hän oikesti mitään sellaista tekisi, että sydämen pysäyttäisi. Siis, kysehän on taikuudesta, ts.taikurikoulussa opitusta huijaamisesta. Kaikki perustuu opittuihin silmänkääntö ja- huijausoppeihin - siis..viihteestä on kysymys.

      Eihän kukaan 60 voi tosissaan tuollaista kysellä tai uskoa moiseen??? eihän :)))

    • menthoolist

      Oikeampi nimike varmaan olisi illusionisti, mutta sehän tarkoittaisi, että olisi vain ns. silmänkääntäjä, joten mentalisti on seksikkäämpi nimike. Ei sillä, etteikö ne nahkahousut olleet hyvännäköiset päällä. Ja ei sillä, etteikö Noora hyvin vetäisi showtansa. Kyllä tuossa touhussa kuitenkin taitoa tarvitaan, vaikka miten illuusionluoja olisikin.

    • Shararmm

      Voi itku kun ihmiset on yksinkertaisia! Oikein pelottaa tulevaisuus, kun ihmiset oikeasti kattoo "tosi TV:tä" ja luulee, että se on aitoa ja vielä taikuutta!

      Monet kommentit täälläkin paljastavat, että osa ihmisistä todella uskoo näitä juttuja. Hei haloo, jos uutisiinkaan ei voi aina luottaa, niin kuinka te kuvittelette voivanne uskoa jotain dokumentteja tai tosi-TV:tä.

      Tulee jotenkin niin hieno olo aina illanistujaisissakin kun joku väläyttää että "mutta minä näin TV:ssä ohjelman, jossa kerrottiin että..." ja pitää sitä sitten väitteelleen perusteena. Oi, voi, voi... Tietenkään en voi korjata yksinkertaista, koska illanistujaisten tavoite nyt ei vain ole etsiä totuutta ja valistaa ihmisiä vaan ainoastaan pitää hauskaa. Noh... elämä jatkuu.

      • No..

        Eihän tuollaiseen uskominen ole yhtään aivottomampaa kuin se kaikki mitä mm.juutalaiskristillinen tai islaminusko väittää.

    • miten voi kiinnostaa

      vittu työ ootte tyhmiä !

    • kamoon hei!

      No tottakai se on "huijari"

      Ette kai te luule tai usko oikeasti näitä?
      Silmäkääntö temppuja ja kivoja kikkoja, joita ei oikeasti tapahdu.

      Hei kamoon! Aikuisten oikeasti.

      Tuo on viihdettä, korvasta sisään ja toisesta ulos.
      Lapset ehkä uskoo

      • taikuutta

        Seuraavaksi hän kirjoittaa menestyskirjan "Kuinka tulen eläkkeelläni toimeen" ja esittää uuden tempun, jossa kahvinkeitin ei hajoa heti takuuajan umpeuduttua.

        Lisäksi hän suorittaa taikatempun:
        Hän aukaisee lauantaimakkara-paketin käyttämättä peltisaksia ja kulmahiomakonetta!

    • Taikuus on noituutta

      Ei pysäyttänyt sydäntään ole huoleti - mitään vaarallista ei tempussa tapahtunut- Hyvä mutta turhan dramaattinen temppu - muuten Karmaa on kiva katsella.

    • jansku1

      mä en voi uskoa noita nooran juttuja koska mustatuntuu välillä että ne kaikki tietää ne nooran jutut ja temput

    • mentalisti

      koskahan porukka uskoo viimein että nää kaikki temput on ihan jokaisen saatavilla ja OSTETTAVISSA.
      Toi blondi on ollut vaan oikeessa paikassa oikeaan aikaan ja on ollut varaa maksaa nämä temput.
      Oletteko muuten funtsineet että miksi kaikilla näillä mentalisteilla on nämä samat temput? Lottonumerot yms.???
      Pikkasen mielikuvitusta vois keksiä. Toisaalta osoittaa melkoista kyvyttömyyttä että menee rahalla ja ostaa samat temput mitä jo n.kymmenen vuotta sitten täällä härmässäkin yksi mentalisti teki(lotto).
      Noora on vaan näyttelijä ja olen tavannut hänet. Antoi myöskin tyhmän ja pyrkyrin kuvan itsestään.

    • make93939393

      Kyllä te olette hyväuskoisia.Taikuus ja mentalismi ovat temppuja.Yleisön viihdyttämistä ja teatteria.Esim Lottonumeroiden arvonnat.Todennäköisesti käärmeen hoitaja vaihtaa numerot oikeiksi tai jotain muuta vastaavaa.Ei ole olemassa taikuutta tai ennustamista.

      • rdty

        OTTOA EI VOI KUSETTAA!!

    • grow up

      ..Itto ku ootta hölömöjä. Kautta aikain on ollut silmänkääntäjiä ja mentalisteja. Omalaistansa huijaustahan nuo kaikki -mutta hyvää viihdettä niille jotka tajuaa jostain mitään.

    • ummetus stop

      Karma sai sähköä suolistoon,
      varmaan ei ole enää ummetusta?

    • Tosi on

      /0 luvulla etelä-savossa oli todellinen tempun tekijä.Hirtto esitykset oli huimia.Ja venäläistä rulettia esitti,myös.Ihmiset epäili trikiksi ja huijaukseksi,mutta oli tosi esityksiä.
      Loppu oli kuitenkin surullinen.Venäläinen ryletti temppu epäonnistui Hartolan markkinoilla,ja esiintyjän aivot lensi teltan kattoon.
      Sitäkin ensin yleisö luuli illuusioksi,mutta kyllä se oli viimeinen temppu,joku meni vikaan ja noutaja tuli.

    • Simppeli homma

      Kaikki temput selitettävissä helpolla.

      "Vieraiden" kanssa sovittu mitä tehdään

      "taiat" selvittyy sillä että ohjelmaa ei kuvata yhtenäisellä otoksella vaan usealla kameralla, ja emme ikinä saa tietää kuinka pitkä aika kuvausten välillä on

      Ja johan tuo "sydänkone" kertoi että huijaus on... aika jännän näkönen laite meinaan... kai oikeaa monitoria olisi olut vaikempi saada huijastuksi millään tavalla, mutta tommoseen laitteeseen mikä nyt oli, voitiin syöttää mitä tietoa vain

      • temppu, ei simppeli

        Ei se noin simppeliä ole. Vieraista ei ikinä saa niin aidon näköistä reaktiota, jos he tietävät odottaa, mitä tuleman pitää. Eikä sovitun yleisön kanssa todellakaan päästä mihinkään kansainvälisiin piireihin, korkeintaan perhejuhliin. Yhtä kaikki, pelkkiä illuusioita ne temput silti ovat, vain hyviä sellaisia.

      • ffref we f
        temppu, ei simppeli kirjoitti:

        Ei se noin simppeliä ole. Vieraista ei ikinä saa niin aidon näköistä reaktiota, jos he tietävät odottaa, mitä tuleman pitää. Eikä sovitun yleisön kanssa todellakaan päästä mihinkään kansainvälisiin piireihin, korkeintaan perhejuhliin. Yhtä kaikki, pelkkiä illuusioita ne temput silti ovat, vain hyviä sellaisia.

        Kuten sanottu. Ohjelmaa kuvataan usealla kameralla ja useasta kulmasta... kun kamera vaihtuu, niin emme voi tietää vaikka välissä olisi mennyt 1 tunti kun tehty lavasteita sopiviksi...

        Ja ambulansseja yms. saa vuokrata, siis ihan aitoja

        Edellinen Vares tuli joku aika sitten telkkarista... siinä näkyi Chryesler ruumisauto (ei siis mikään "arkku auto") ja auto on oikeasti Turkulaisen hautaustoimiston omistuksessa, ja sillä ajellaan edelleen päivittäin... sopiva tukko rahaa niin oli saanut sen lainaksi leffaan

    • CRISS ANGEL

      CRISS ANGEL ON PARAS TAIKURI IKINÄ. NOORA KARMA ON BULL SHITTIÄ.. KATTOKAA KUNNON TAIKURIA CRISIÄ JOSKUS NIIN NÄETTE MITEN OIKEASTI NE TEHÄÄN. EI SUOMALAISET OSAA

    • vin.bensin

      Koko ohjelma valitettavasti pilattu loppuunpalaneella idioottimaisella selostaja-äänellä.Vain ja ainoastaan tästä syystä mielenkiinto koko ohjelmaan meni heti kättelyssä. Vastenmielistä.

    • 23+51=62

      Nolo ämmä toi Karjulan Noora.

    • Iloinen kuristaja

      Ju-jutsusta tutulla kuristustekniikalla, millä painetaan kaulavaltimo tukkoon, menee taju noin kymmenessä sekunnissa. Sydämen pysäyttämisen kuvittelisi aiheuttavan saman efektin eli noin kymmenen sekunnin sydänpysähdyksen jälkeenihminen ei voi enää ajatuksensa voimalla kontrolloida yhtikäs mitään.

    • Mitäs tästä

      Ja tuo liitutaulujuttu oli jo liikaa... jopa suomessa esitetyssä ohjelmassa on paljastettu miten saadaan liitutaulun teksti vaihtumaan vaikkapa yleisön edessä kun laittaa taulut päälekkäin

    • skeptikko

      Ei pidä unohtaa, että ohjelma on nauhoitettu ja kuvattu siis osissa ja näin ollen, sitä on voitu leikata mielin määrin ja vieläpä keskustella kulisseissa mitä seuraavassa tempussa tehdään ja miten kukin näyttelee.
      Itse olen todella skeptinen kaikkeen, mitä telkkarissa näytetään, koska niissä oikeasti voidaan huijata, vaikka toisin väitetään.
      Olen itse käynyt tv-puolen alaa ja tiedän mitä kameroiden toisella puolen tapahtuu.

    • plo

      Huijausta.
      Muutama taikuri myöntänyt avoimesti ,että kohdistamalla uhrin huomio muualle saadaan "taikoja" tehtyä. Sama tässä tapauksessa.

    • NOORAA on jees

      kyllä se Noora on hyvännäkönen

    • huijareita kaikki

      Tällasissa voi olla myös paljon tulkinnasta kiinni. mitään huijaustahan ei välttämättä tapahtunut kun asiat sanotaan niin että on tulkinnanvaraa. valvova lääkäri sanoi että monitori näytti toimivan ihan hyvin. eli se ei vielä tarkoita että se toimi hyvin vaan vain näytti siltä. jos temput tehdään hyvin niin tuollaista tulkinnanvaraa ei saisi jättää eikä hyvissä tempuissa jätetäkään. Täytyy myös miettiä että miten näitä kahta hoitajaa saatin huijattua. Karma varmasti kyllä hidastutti pulssiaan hyvin lähelle nollaa mutta ei täysin. varmaan viimeinen psykologinen hyökkäys hoitajia kohtaan oli merkkiääni mikä tuli monitorista jolloin hoitajat eivät enää ottaneet riskiä vaan rupesivat toimeen.

      huijaamisestahan taikuudessa on aina kyse mutta tässä se tehtiin vain todella huonosti. katsoin vain pienen pätkän youtubesta joten havainnot on tehty vain sen pohjalta. saattaahan olla että jäi jotain tärkeää näkemättä.

    • miss ei kirj.

      Pelkkä tv-show BS i say. Mielenkiintoiseksi joillekin nää hömppäohjelmat tekee se, miten esim. taitavat taikurit tekevät temppunsa. Jokainen järkevä ihminen tietää ne tempuiksi. Tässä paskaohjelmassa sama juttu.

    • On halvat temput

      Oli täysin naurettava taikatemppu tuo, jossa kaksi (2) sairaanhoitajaa kokeili Nooran pulssia ranteesta, ja yhtäkkiä pulssit tykkänään katosivat. Koulutetut sairaanhoitajat muka aivan ymmällään, että kuinka tällaista voi ikimaailmassa tapahtua, että pulssi noin vaan lakkaa.

      Tämä "taikatemppu" on neuvottu jo lasten taikatemppukirjassa. Riittää kun taikuri laittaa ennalta palloksi pyöräytetyn nenäliinan kainalokuoppaansa. Kun käden ja samalla kainalon painaa tiiviisti kehoa vasten, nenäliinapallo puristaa kainalokuopassa valtiomosuonen kiinni, ja kas kummaa, ranteesta pulssi katosi. Tämän kyseisen taikatempun pystyy esittämään kuka tahansa 10 vuotias, lasten taikatemppukirjan omistaja.

      Elektronisen EKG-laitteen pystyy saamaan lukuisilla eri tavoilla näyttämään suoraa viivaa, kun hiukan pääsee ennalta räpläämään laitetta. Kyse ei ollut mistään sairaalasta tuodusta, juuri testatusta laitteesta, vaan Nooran ikiomasta temppu-EKG-laitteesta.

    • Karmaa

      Ettekö nähneet kun Lottolappu ei mennyt kirjekuoreen
      Noorahan käänsi kuoren ja allekirjoitettu tyhjä lottolappu
      jäi kuoren ulkopuolelle,jolloin allekirjoitettu lottolappu on
      Nooran hallussa ja täytettävänä oikeilla numeroilla.
      Käärme vartioi tyhjää kuorta.

      • Noora Sucks More!!!!

        Jaa,en huomannutkaan mutta sehän sitten selittää koko jutun.Toki tiedän,että noi kaikki on sovittuja juttuja ja huijausta!!!!!!

    • älä usko mitä näet

      Katsokaa ohjelmaa "Taikatemput paljastuvat" . Siellä näytetään miten suuret illuusiot ja muut temput tehdään.

      a) Mukana on aina avustajia jotka poimitaan yleisön joukosta ja kaikki on harjoiteltu.
      b) Mitään taikuutta ei ole, koska kaikki on käsikirjoitettua ja etukäteen harjoiteltua.

      Satunnaiset ihmiset jotka eivät mukana ole tavanneet taikuria aiemmin on osa tätä Show:ta ja se tuo tempuille enemmän uskottavuutta. Samaa metodia käyttää Criss Angel. Nykyajan trikkikuvauksilla voidaan tehdä mitä vaikka lentää taivaalla.

      • Kahtia sahaaminen@=@

        Miten tehdään naisen kahtia sahaaminen?

        Olen aina ihmetellyt kun on näytetty nainen makaamassa laatikossa joka on auki molemmista päistä ja avattu sivusta ja näytetty tämä makaava nainen eikä sinne taatusti mahdu ketään muuta.
        Sitten on sahattu kahtia ja puolikkaat ovat niin pienet ettei taaskaan voi mahtua ketään molempiin puolikkakisiin, ja on vedetty puolikkaat kauas toisistaan ja toinen puolikas heiluttelee käsiää ja toinen jalkateriään.

      • boxi
        Kahtia sahaaminen@=@ kirjoitti:

        Kahtia sahaaminen.
        Selitys on harmittavainen. Pimu on noin 45 kiloinen voimistelija, joka menee vaikka solmuun. Laatikon pääpuoleen on vain mahduttava. Lisätilaa saadaan lisäämällä leveyttä ja syvyyttä esim. pydän alue on ontto yms. Sinne se tyttörassu vain survoutuu. Vanhassa tempussa oli toinenkin heiluttelemassa jalkoja, mutta nykyään on liikkuvia jalkoja.
        Erittäin erittäin iso osa tempuista tehdään siten, että erittäin notkea ja pieni nainen menee lähes solmuun. Tämä on se varsinainen tempun tekijä.

    • Mielestäni myös täyttä humpuukkia.
      Tällänen sarja kuvaa jus mitä kolmos kanavalta tulee.
      Kun halvalla saa niin ostetaan tälle kanavalle.

    • Noora Sucks!!!!!

      Kaikki Nooran temput on huijausta ja etukäteen sovittuja juttuja.Muutenkin se ämmä on alkanut ärsyttämään.Ihme pingottunut ja hermostunut akka.Varmaan näyttelee semmoista,että katsojia jännittäisi enemmän.

    • strange.cyborg

      Taas yksi "ihmeidentekijä" muiden joukoon... *köh köh*

      • satujen maailmaa

        On niitä "Uri Gellereitä" maailma pullollaan. Minua ne eivät ole koskaan kiehtoneet. Luin kyllä lapsena Grimmin veljesten satuja ja sen jälkeen en ole hämmästynyt mitään.

        Tai no, oikeastaan en sen jälkeen ole hämmästynyt mitään telkussa näkemääni, kun näin miten Spede Pasanen kätteli itseään.

    • en usko

      täyttä huijausta. Elvyttäessä laitettakaan ei asetettu rintakehälle, vaan vatsaan, kun ei haluta telkkarissa näyttää paljasta pintaa.

    • Kahvipöydän orpo

      Nooran karman ja salkkareiden vuoksi minusta ei voi koskaan tulla tavista. Järkeni ei suostu nauttimaan moisesta paskasta saati käymään keskustelua aiheista.

      • Kahvipöydän orpo 2

        Ihana sukulaissieluni! Mietin tänään - yksin - juuri ihan samaa. Kärsin tavisten juttujen tylsyydestä. Miten tyhjä se pää voikaan olla???

    • vtunäälö

      TOTTA KAI SE ON HUIJAUSTA!
      Mentalisti= taikuri
      taikatemppu= huijausta
      Kuka vtunäälö luulee telkkarin viihdeohjelmia aidoiksi?

      • Jonilfldl

        Viime jaksossa väitti osaavansa lukea ajatuksia.. Vitun ämmä saatana lutka paska

    • Syvältä

      TIETYSTI SE ON HUIJAUSTA,NIIN KUIN TAIKATEMPUT YLEENSÄKKIN!
      Vastenmielinen eukko >:(

      • Idiootti!

        Et voi olla noin tyhmä..Se ei ole taikuutta!!

      • Pjoo
        Idiootti! kirjoitti:

        Et voi olla noin tyhmä..Se ei ole taikuutta!!

        Kaiken se uskoo..plaa,plaa plaa...voit olla juuri noin tyhmä idiootti..

    • hoitsutti

      Sen kirurgin enkä niiden sairaanhoitajien potilaiksi EN MENE :)

    • juna

      Kyllä urosrouva aistii, missä boksissa sapelit sojottaa!

    • Niinpä niin

      Mentalismi ei ole taikuutta eikä näin ollen mikään uskon asia. Kuten ei sekään, että olet urpo..Mitä jos ihan vaikka googlaisit mitä se tarkoittaa?
      Ja mentalismissa nimenomaan painotetaan sitä, ettei sillä ole mitään tekemistä taikuuden kanssa. Käy nyt se peruskoulu pohjaksi ja lue muutakin kun Aku Ankkaa niin ei tarvi noin urpoja asioita ääneen miettiä.

      • Säälittävää

        Jatka vaan itse sitä aku ankan lukemista,varmaan viisastut sen "mentalismisi kanssa".

    • mentalisti täälläkin

      kehonkielen tulkinta ei ole taikuutta,ennemmin tiedettä.

      http://www.youtube.com/watch?v=Ab5MA6PNN5s

      Jopa sinä osaat tulkita onko mies kiinnostunut muutakin kun jäätävästä erektiosta,
      kehonkieli, korvan raaputus, punastuminen hiusten koskettelu.
      En ole edes kummoinen mentalisti ja nyt jo tiedän, että olet nainen.

    • magiiii

      Ehkä 15% Suomalaisista uskoo että noituutta on oikeasti olemassa.
      Onneksi muut ei nykymaailmassa usko,tai muutenhan olisi edelleen keskiaika ja palaisi noitaroviot vieläkin.

    • kghjtkyjhylhkyhy

      Sana "mentalisti" on siansaksaa eikä tarkoita yhtään mitään, mistään virallisesta sanakirjasta ette löydä sanaa "mentalisti". Itseäni v*tuttaa jokseenkin, että kun tässä maassa joillakin ihmisillä olisi mahdollisuus tuoda esille tärkeitä asioita yhteiskunnassa ja vaikuttaa vaikkapa köyhien ja vähäosaisten asioihin ihan jopa televiossakin, niin mitä tekee jotkut: keksii bisneksen siitä, että tylsistyneille ja tylsämielisille rikkaille tarjotaan huuhaata, kun ihmiset tarvii vähän "extremee" tylsään arkeensa.

      En kyllä ikinä näkisi sellaista vaivaa, että yhtäkään tuollaisten mentalistien ohjelmia katsoisin. Mieluummin olen katsomatta telkkaria vaikka kokonaan.

      • jguhjhjhbjhjnjujhgnf

        Ja lisäys kommenttini, että en todellakaan ole 60 - ikäinen, mutta kun Suomi24- etusivulle oli aloitus laitettu, en äsken huomannut, että minkä ikäisten palstalle etusivulta minut laitettiin. Korostan, että ei voisi vähempää kiinnostaa.

      • -----

      • nwrnttrwnwtr
        ----- kirjoitti:

        "mentalisti ihminen, varsinkin esiintyvä taiteilija, joka pyrkii antamaan vaikutelman, että hänellä on yliluonnollisia psyykkisiä kykyjä "

        Sanoo minun sanakirjani.

        http://www.cs.tut.fi/~jkorpela/siv/index.html

        Ja sanakirjasi on väärässä.

        Mentalisti on esiintyvä taiteilija, taikuri joka on erikoistunut mentaalitaikuuteen jossa käytetään hyväksi ihmisten psyykettä.

        Mentalisti poikkeaa illusionistista siinä suhteessa että illusionistit tekevät suuria ja näyttäviä temppuja, eli illuusioita, kun taas mentalistin taikuus keskittyy ihmisen psyykkisiin toimintoihin.

        Hän ei pyri antamaan vaikutelmaa että hänellä olisi yliluonnollisia psyykkisiä kykyjä, vaan sellaista vaikutelmaa tarjoavat astrologit, meediot, ennustajat jne. jotka ovat niitä oikeita huijareita koska kusettavat sinisilmäisiä ihmisiä ja pyrkivät viemään heidän rahansa.

        Mentalistit eivät väitä omaavansa yliluonnollisia kykyjä, sillä mentalistit tietävät ja tunnistavat esimerkiksi meedioiden ja ennustajien käyttämiä huijauskeinoja.

      • ----
        nwrnttrwnwtr kirjoitti:

        Eihän ole mikään pakko väittää, kun on niin taitava, että saa jotkut uskomaan.

        Minun omassa sanastossani käännös on "silmänkääntäjä", siis vain minun.

      • ihrilghtuhjyuhjhu
        nwrnttrwnwtr kirjoitti:

        Ja sanakirjasi on väärässä.

        Mentalisti on esiintyvä taiteilija, taikuri joka on erikoistunut mentaalitaikuuteen jossa käytetään hyväksi ihmisten psyykettä.

        Mentalisti poikkeaa illusionistista siinä suhteessa että illusionistit tekevät suuria ja näyttäviä temppuja, eli illuusioita, kun taas mentalistin taikuus keskittyy ihmisen psyykkisiin toimintoihin.

        Hän ei pyri antamaan vaikutelmaa että hänellä olisi yliluonnollisia psyykkisiä kykyjä, vaan sellaista vaikutelmaa tarjoavat astrologit, meediot, ennustajat jne. jotka ovat niitä oikeita huijareita koska kusettavat sinisilmäisiä ihmisiä ja pyrkivät viemään heidän rahansa.

        Mentalistit eivät väitä omaavansa yliluonnollisia kykyjä, sillä mentalistit tietävät ja tunnistavat esimerkiksi meedioiden ja ennustajien käyttämiä huijauskeinoja.

        Mikä nilkki puolustelee huuhaabisnestä ja että edes kehtaatte laittaa tollasen 60 -ihmisten palstalle tollasen aloituksen, kun ne varmasti kaikkein vähiten uskoo hörhöilyyn? En tosiaan minäkään ole 60 -vuotias, eikä Noora Karmastasi olisi takuulla kiinnostunt keskustelemaan kukaan sen ikäinen, mutta kävi minunkin ovellani taas tänään yksityisyydensuojaani loukkaamassa joku todennäköisesti uskontohörhö, joka kehtasi vielä näyttävästi LOUKKAANTUA, kun kysyin erittäin vihaisesti, että v*ttu kauppaatko sä jotakin... Rinnastan tuollaiset mentalistit juuri niihin.

        Miksei se eukko Noora Karma esiinny omalla nimellään? Jos kerran on ylpeä hörhöydestään, niin kai sitä omaa nimeään voisi käyttää julkisuudessa siinä tapauksessa. Laittomaksi touhu menee, jos tuollaiseen hörhöyteen aletaan sotkea lääkärin etiikkaa, eli jos studiossa lääkärit olisi väittämässä ko. hörhön bisnesksen nimissä, että tuollainen vähäjärkinen viihde muka olisi jotenkin rinnastettavissa todellisuuteen. Terveet ihmiset eivät toki usko huuhaahan, mutta pelottaa ne sairaat ja esimerkiksi mieleltään sairaat, joita tuollaiset noorakarmat huijaa luottamaan mieluummin pseudosontaan, kuij aitoon lääketieteeseen.

        Sekin se outo veljespariskunta, joka luki aika paljon opintoviikkoja... Kuulin niistä aikoinaan, kun luki parin ystäväni kanssa samaan aikaan. Taitaa niilläkin kummitukset olla vaan lisäbisnes, eikä mitään muuta.

        En ymmärrä, että millä eväillä tuo eukko taitelijanimike- Noora Karma on saanut tv-tilaa noinkin paljon. Jopa v*ttu telkkarin itsenäisyyspäivän vastaanottolla tuollaista kuvattu. Kertokaa nyt ihan vaan rehellisesti, että kenen porhon kakara se on, joka ei osaa laulaa, ei näytellä, eikä kirjoittaa kirjoja, mutta joka haluaa olla julkisuudessa ja niinx jotai kivaa, niin lähdetään sitten siitä ja arvioidaan sitten siten!!:)

        Puistattava trendi, että huuhaalla jotkut yrittää rahastaa, ja tämä sulle joka nilkki väität sanakirjassa olevan sanan "mentalisti" - v*ttu ei ole. Törkeää!

    • pakana-napa-kana

      IHAN TOTTA ON JOKA TEMPPU!! AITO NOITA! ROVIOLLE!

    • ljkg

      Noora Karma on taitava alallaan ja viihdettähän se vaan on.
      Valitettavasti jotku on vieläkin sytyttämässä niitä rovioita mutta ostakaa kuiten kaiken varalta paljon valkosipulia ja pitäkää ohjelman ajan raamattua,virsikirjaa ja rukousnauhaa kädessä kaiken varalta.

      • ja..

        Soittakaa kuiten manaajalle kaiken varalta.

    • dingo lentää

      Taikuri mikä taikuri. Sattuu nyt vain olemaan nainen niin ei kehtaa kovin pontevasti lyttyyn lyödä.

    • 1+1

      Ei raamatun vastainen toiminta voi olla viihdettä, ei saa olla!, toisaalta suomi on tänä päivänä täysin pakanamaa. Saatanan palvoja hän joka tapauksessa on, vainajahenkiin ei muut ota yhteyttä.

      • lue läksysi

        Mikä tässä on Raamatun vastaista?

        Veden päällä kävely, kuolleitten herättely, veden muuttaminen viiniksi, tuhansien ihmisten ruokkiminen muutamalla leivällä ja kalalla, sokeille näön antamista ja taivaaseen nousemista.

        Kaikki löytyvät siitä Suuresta Taikurikirjasta.
        Joku paikallinen Kuikka-Koponen kuuleman mukaan oli näitä silmänkääntötemppuja siellä joutessaan esittänyt.

      • siiri surama

        Jepskukkuu kyllä varmasti puhui minunkin mummunäitini kanssa siinä samassa syssyssä. :) Aivan varmasti. Juuh..

    • mr smiley

      Kertokaapas nyt miksi tuollaiset taikatemput ovat niin "iljettäviä?"Samanlaista harmitonta viihdettähän tuo on kuin mikä tahansa muukin.

      Miksi suututte noin paljon? vituttaako se, että ette keksi miten joku temppu tehdään?
      Kyllä silmänkääntötemput ja psykologiset temput ovat taito siinä missä moni muukin. Miksi siitä pitää suuttua niin kovasti?

      Minä ainakin annan aplodeja taikurille, jos hän onnistuu huijaamaan tempullaan nin paljon, että hämmästyn ja sanon ääneen: "miren ihmeessä" :)

    • Totuus.

      Noita.

      • Blondi muttei blondi

        Olen alkanut vihdoinkin hahmottaa mustalaiseukkojen ennustamiskykyjä. Meidän kylillä ovat helvetillisiä juoruämmiä ja taitavia valehtelemaan ja manipuloimaan. Jos ovat olleet sitä entisaikaankin, niin eipä tuo "ennustaminen" ole silloin kauhean vaikeata ollut.

        Miksiköhän muuten koulussa ja sarjakuvissa piti aina piirtää noidat mustahiuksisiksi, mustalla pitkällä hameella verhotuiksi ja koukkunokkaisiksi akoiksi? Eikä ollut kukaan huutamassa rasisimista mitään...

    • aserefdf

      Noorahan on taikureiden sukua. Sen serkkupopikakin Kalajoella tekee välillä katoamistemppuja kun virkavaltaa etsii :) Ei kuulu miehestä viikkoihin mitään. Eli ainakin katoamistemput osataan siinä suvussa :)

    • putous takas

      ei oikein sovi lauantai-illaksi, kun koko perhe katsoo, liian outo ohjelma..

    • honda

      täysi huijari ei kukaan voi pysäyttää omaa sydäntään tai jos voi niin saattaa olla että ei käynnisty enää.

    • --jari--

      Ei jösses, ei kai joku oikeasti usko noihin, mentalismi on 100% silmänlumetta ja huijausta ja ei kai kukaan vakavasti otettava mentalisti muuta väitäkään. Se on yksi taikuuden muoto, nimi vaan hämää.

    • pumppuvikainen

      katsoin ja ei voi muuta sanoa kuin helvetti mitä paskaa! :DDDD kirurgi ja hoitajakin oli sellasta huuhaata että kelasin vieläkö kukaan niiden potilaaksi tahtoo mennä. myötähäpeä niiden puolesta.

      terveisin sydänvikainen jolla on sydäntutkimuksia laidasta laitaan kohta 20-vuoden kokemuksella

    • hhhoudinii

      No ei ihan varmasti pysäyttänyt sydäntään Noora. Kas , kun tuo sydän EI ole elin , mihin ihmisen tahdonvoima voi vaikuttaa. Kysykää vaikka lääkäriltä !

    • Kaara Norma

      Siis katsooko joku tuota hevonpaskaa ihan tosimielellä?! Eukkohan on köyhän miehen versio näistä jenkkien kameratrikkejä harrastavista pelletaikureista. Mitään yliluonnollisia kykyjä ei neiti Karmealla ole. Syön hatullisen jaskaa, jos on!
      Ennen oli "rehellisiä" taikureita, mutta nämä nykyiset taikurit temppuineen esittävät olevansa jonkun sortin yli-ihmisiä.

      • siiri surama

        Vai että OIKEA ja rehellinen taikavoimia omaava ihminen pitäisi sulle löytää ohjelmaa tekemään. Hehehe.. ja lehmät lensi..

      • Taikurinainen
        siiri surama kirjoitti:

        Vai että OIKEA ja rehellinen taikavoimia omaava ihminen pitäisi sulle löytää ohjelmaa tekemään. Hehehe.. ja lehmät lensi..

        Kuuntelin Novalta kun Noora oli haastateltavana, ja kyllähähän myönsikin toimittajalle kun kysyttiin että huijaako hän, että tottakai hän huijaa, hänhän on taikuri!

    • faktat pöytään

      Jos miettii vaikka viime jaksoa, jossa lasit särkyivät kauhuillallisella, kun Noora sanoi, että "jos ruuasta ei pidä, ei sellaisestakaan käytöksestä pidetä ja voi tapahtua mitä vain". Sitten lasit yllätys yllätys särkyivät itsestään.

      Tuo on nyt ikivanha temppu. Lasit särkyvät, kun niihin kohdistaa ultraääntä. Se on niin korkeataajuista ääntä, että sitä ei ihmisen korva kuule, mutta se riittää särkemään lasin. Ne lasit särkyivät juuri siksi, koska joku käytti siinä sillä hetkellä ultraääntä.

    • Oma mielipide

      k-u-s-e-t-u-s-t-a koko homma. En usko,että se voisi olla edes mahdollista pysäyttää oma sydän. Varmaan avustajat mukana juonessa.

    • Noora on PIRU

      Pois tekkarista Noora Karma ja tilalle parempaa.

      • Mindulla

        Huijari koko Noora Karma ja ohjelma pois telkkarista !!!!

      • lisää vaan nooraa
        Mindulla kirjoitti:

        Huijari koko Noora Karma ja ohjelma pois telkkarista !!!!

        noora on OK, jatkoa odotellen. kaikki "taikuus" on huijausta,mutta joskus jopa karmivan jännää.
        mukavaa,kun nätti nainen huijaa,ei aina mies,joita on ja ollut iät ajat.
        tehkää perässä tai vaikka etuajassa,harvalta kitisijältä onnistuu noinkaan.

    • siirissä

      Niin huijari on toi Noora Karma, pois tv:stä!!!

      • tia-sisko

        HELVETTIIN KOKO OHJELMA !!!

    • Oon katsonut vaan sen ekan jakson ja sekin nauratti paljon. Monet temput oli sellaisia joihin löytyy helppo ratkaisu.

      Sydämmen pysäytyksessä lääkäri ei asettanut deffan antureita oikeille paikoilleen ja olisi muutenkin käyttänyt uudempia laitteita.

      Laatikkotempun haluaisin nähdä uudestaan että kuulisin sanooko noora heti alussa että hän hyppää antonion valitseman laatikon päälle vai säästääkö hän antonion valitseman laatikon.

      • maaliskuu22

        Jonniin joutavaa paskaa koko ohjema ja akka !!

    • uusintako?

      Tuleeko se uusintana, vai miksi muistan kaikki temput? Eikö hän aiemminkin ollut tv:ssä?

      • rtegertg e

        Temput näytetty eri ulkomaalaisissa ohjelmissa. sekä myös ohjelmissa missä paljastetaan temppuja

    • SYö pAskaani

      Karma on ihan vitunmoinen trolli, butthurt everywhere.

    • Gandalfhobitti

      EI OLE HUIJARI vaan kyllä hän on oikeasti taikavoimia omaava WELHO!!!!11!!11!!

      • Eikun ...

        Harrypotteri. Ih ih ih.

    • hkkk

      Taikureita on ennenkin nähty televisiossa. Ei siinä sen kummempaa. Itsekin osaisin tehdä muutaman noista tempuista. Taikureita ei kuitenkaan ole tapana nimittää huijareiksi.

    • Suomessa ei

      Saa näyttää taikatemppuja, alkaa muuten Suomi24:n tonttulaumalla nupeissa flinttamaan paljon ja tasaseen.

    • uusintauutta

      Ennen oli Spede, jonka temppuja katsottiin jännityksellä. Nyt on Noora Karma ja taas katsotaan temppuja jännityksellä.

    • lollasin aika hyvin

      Viihdettähän se tekee. Vai luulitko että taikurit oikeasti omaa jotain taikavoimia? :-D

    • "Yleisön reaktiot"

      ovat ohjelmassa jotenkin laimeita, ikään kuin he tietäisivät, että koko juttu on huijausta ja ennalta sovittua. Tehdynoloinen, ei vaikuta aidolta, eikä uskottavalta.

    • Hyvä pylly tuolla

      Nooralla on, nahkahousut pukevat häntä ;)

    • Apuaaaa!

      Ei kukaan voi katsoa tuollaista sontaa :D tekisi edes jonkun kameratrikin, mut eeeei, pitää nyt nolata itsensä noin.

    • huijausta

      Netistä löytyi pitkä lista iltasanomien sivuilta perusteita sille, että sydämenpysäytys oli feikki ja viime jaksossa kun katsoi tarkkaan oli pakkopaidassa iso reikä, ja kun sanoi, että kameramies lähti turvallisuussyistä pois, ei se kuitenkaan lähtenyt. sitten kun siinä ruokapöytäjutussa se veitsi liikkui lautaisella näki että pöydän allakin joku liikkui samaan aikaan ilmeisestikkin magneetin kanssa siellä riehui. Eikä ne kaikki ihmisetkään ole aitoja, vaan jotenkin jäykkiä ja konemaisia (=huonoja nättelijöitä)

      • Magiaa?

        Ekajaksossa tehty viiden kortin temppu jossa valitsit yhen kortin jonka jälkeen laskettiin tietty siirtomäärä Noora poisti aina yhden ja viimeiseksi jäi sinun kortti! homma perustuu puhtaaseen matematiikkaan jossa AINA tuolla laskutavalla jää jäljelle keskimmäinen kortti!

        No hommahan on viihdettä!

      • hmm.
        Magiaa? kirjoitti:

        Muistan nähneeni tuon tempun. Että onko se uusinta vai ei.

    • uskookentahtoo

      Nääh, silmänkääntötemppu, huijausta se vain on.
      Jokaisen näitä katsovan pitää tietää että kyseessä on huijaus, sitä vain harrastetaan siksi että ihmiset vain eivät ymmärrä miten tietyt temput tehdään.

      Ei taikuus yms tarkoituksena ole näyttää yliluonnollisia mahteja vaan yksinkertaisesti viihdyttää tekemällä temppuja jotka viihdyttävät.

      Tosin temput ei olleet huonoja....

      Vaan vitun hirveän tylsiä.

    • koijari

      Tietenkin on huijari. Ei kai hän itsekään ole muuta väittänyt.

    • no worries

      Nämä temput ovat viihdettä joita ei pidä ajatella niin vakavasti. Poitsit Nooralle siitä että saa hommat hoidettua tyyllillä. Lisää tuollaisia nuoria naisia ;).

      • Hetkinen...

        Olet oikeassa. Ihmettelen kovasti koko keskustelua. Kyse on taikatempuista ja illusioista, joita on tehty kautta aikojen...
        Kokevatko ihmiset oikeasti itsensä huijatuiksi, kun Noora Karma ei oikeasti pysäyttänytkään sydäntään tai ollut yhteydessä aaveeseen?
        Ihan sama kuin aikuiset ihmiset pohtisivat joulupukin olemassa oloa ja osa kokisi tulleensa huijatuksi, koska joulupukki onkin vain illuusiota ja satua, vaikka pukki jouluna vannoi ja vakuutti asuvansa muorinsa kanssa Korvatunturilla.

    • VJS

      Jännä kun helppo raha ei näille kelpaa. Esim. lotosta tai varsinkin osoittaa kykynsä:
      "James Randi Educational Foundationin (JREF). Randi lupaa miljoona Yhdysvaltain dollaria henkilölle, joka JREF:n valvomissa olosuhteissa kykenee tuottamaan paranormaalin ilmiön. JREF etsii myös oma-aloitteisesti paranormaaleiksi kutsuttuja ilmiöitä ja tutkii niitä. Mustalle listalle joutuneita ja valheeksi todistettuja ilmiöitä ovat esimerkiksi kuolleista heränneet ihmiset ja itsestään ilmestyneet kullatut hampaat. Toistaiseksi selittämätöntä ilmiötä ei ole löytynyt ja Randi on saanut pitää rahansa."

      • rtgegrgt ge

        Muutamat temput voidaan tehdä jopa liveyleisön edessä tai ilman että on sovittu juonesta tai leikattu kohtia pois

        Esim tuo nimien ilmestyminen liitutauluun

        Toinen on tuo että pidetään henkilöstä kiinni ja löydetään hautapaikka

    • öh-öh

      ...sirkusta ja huveja!!!

    • flhjhklhj

      Harry Houdini lupas tuon saman , 1000000 dollaria sille , joka valvotuissa olosuhteissa ( H. Houdini itse myös valvojana) tekee paranormaalin ilmiön.

    • mitenkähän olisi

      Sanotaanko ettei taikuutta ole olemassa niin sitä voi päätellä onko temput aitoja vai ei.

    • hei moi

      En usko.Huijari on :)

      • Ohjelman fani

        Taikuus on huijausta. Mielenkiintoista vain on, että miten taikurit sen tekee. :)
        Jokin aika sitten televisiossa pyöri sarja, jossa taikatemppuja selitettiin. Tosi kiinnostavaa. Siellä näytettiin myös, että miten minkä tahansa tulevan tapahtuman voi 'ennustaa'. Näkemäni perusteella uskon, että Noora Karma 'tiesi' lottonumerot ennakkoon. :) Todellisuudessa hän seuraavassa ohjelmassaan sujauttaa kirjekuoreen oikeat lottonumerot ja kas ... hän onnistui! Tällä hetkellä käärmeen vahtimassa laatikossa on ... ei mitään!
        Taikuus on huijausta, mutta ei Noora ole huijari. Hän on taikuri! Ja ihan taitava sellainen.

    • ajay_

      En jaksanut lukea kuin muutaman viestin, mutta mitä Jeesusta te ihmiset oikein odotatte, Noora Karma on viihdetaiteilija ja ihminen. Ei tietenkään kaikki mitä näytetään ole totta, mutta onnistunut taikuri saa sen näyttämään todelta. Se on sen koko jutun pointti, tehdä mahdottomasta mahdollista.

      • Stadin kundi

        Jep. Itsekin suhtaudun häneen tuolla lailla. Totta kai jokainen omilla aivoillaan ajatteleva ihminen tajuaa, ettei hän osaa taikoa, mutta homman nimihän onkin se, että hän pystyy huijaamaan ihmisiä uskomaan, että pystyy yliluonnollisiin tekoihin. Tykkään itsekin taikatempuista, vaikka tiedän, ettei taikuutta ole. Kunnioitan suuresti taitavia silmänkääntäjiä.

    • vpv

      No haloo ihmiset? Noora Karma on ammattitaikuri, tekee hienoja temppuja, eikä itse edes väitä niiden olevan totta.

    • surkea temppu

      Online kameraan voidaan laittaa nauhoitettua materiaalia. Joku käy kopiokoneella ottamassa kopion nimmareista ja kirjekuoren merkeistä ja sillä selvä. Sitten lisätään lottonumerot ja jopas on mentalia.

      Surkeaa mentalismia. Oikea mentalisti ennustaa lottorivin ennen arvontaa ja antaa sen ennen arvontaa tarkastajien käsiin ja sitten se on oikea niin silloin se on mentalismia.

      Nyt mukana on käärmeen valvoja ja Noora. Muita ei tarvita.

    • alpert3

      No ootajan te tolloja. Noorahan onkin taikuri. Uskottako te taikurin temppuihin. NOora on hyvä likka. Olete vain kateellsisia.

    • dfgfxghfgh

      Vastaus ylläpidon kysymykseen: Oikeita mentalisteja ei ole olemassa, kaikki taikurit ovat huijareita.

      • Mentalisti

        100% väärä vastaus.

      • Ei täyttä valetta

        Ei ole.

        Jotkut temput vaatii paljon taitoa, ja voidaan tulkita taikuudeksi

        Esim. tuo että johdatetaan jonkun haudan luo... Se on oikeasti totta, mutta vaatii ääremmäisen tarkkaa keskittymistä ja tärkeitä aisteja

        Sama jutun voisi tehdä vaikka kaupan parkkihallissa, ja löytää jonkun asiakkaan autolle

    • Järki hoi !!

      Kaikki normaali järkiset kyllä tietää että KAIKKI taikurit ja mentalistit ovat huijareita .
      Radio haastattelussa Noora Karma itse kertoi että tottakai hän huijaa , mutta ei kerro miten . Mitä varten tällaista keskustelua edes käydään ?

    • Exxon Valdez

      Noora-blondilla on paha karma.

      Blondin pelastaa vain sen blondius ja sinisilmät.
      Punapääthän on aina olleet niitä noitia ja pahoja,ainakin ennenvanhaa...

      Varmaan vanhaa perua tämäkin:
      Punapää=noita-akka tai paholainen.
      Mustapää=romaani tai muu varkaaksi--tappajaksi luonnehdittava.
      Blondi=enkeli tai huora.

      Muuten ihan pantavan näköne blondi!

      • Exxon Valdez

        Niin jottei jää epäselväksi blondi määritelmä,blondi=h.u.o.r-a!

        Vanha totuus:
        Kaikki blondit on h-u-o-r-i-a,mut kaikki h-u-o-r-a-t ei oo blondeja!

    • menta-listinen

      Kaikki taikurit huijaa tavalla tai toisella katsojaa. Ei Noora ole tässä tapauksessa poikkeus. Taikuus perustuu katsojan hämäämiseen.

      Taitava, ja tarkka pitää toki joissain tempuissa olla.. Eikä ne onnistu kaikilta
      ainakaan harjoittelematta..

      • Karmea karma

        Tietysti huijaa, sitähän taikuus on. Siinä tosin on ero kuinka huijataan, se että käyttää hyväkseen esim. sorminäppäryyttä tai muuta harjoittelemalla kehittämäänsä taitoa on varmaan kaikkien mielestä ok.

        Mikäli taas temput perustuvat pelkkään huijaukseen, kuten elvytys. Sekä lottonumeroiden ja jääkiekkopelien tulosten ennustus, missä todellisuudessa "ennustus" annetaan vasta tulosten selviämisen jälkeen.

        Lottoarvonta näytetään samalla kanavalla, kuin tämä ohjelma, joten Nooran ennustus olisi voitu näyttää juuri ennen arvontaa.

    • yksjukkis

      Mikä kumman huijari? Noora on taikuri, taikurihan on viihdetaiteilija tai yleisön viihdyttäjä. Tyhmää uskoa, että on jotain oikeaa taikuutta tai magiaa, kaikkeen on selitykset ja vermeet, pienellä opiskelulla ja välineillä pääsee alkuun ja kun on tarpeeksi harjoitellut ja heittänyt keikkoja, pitäs ponnahtaa julkisuuteen, sehän on median hallintaa ja itsenä markkinointia, sopivassa paikassa käy kans hyvä tuuri.
      Taikuutta on monta eri lajia, ja mentaalitaikuus on yksi, kaikkiin on selväpiirteinen esitysmetodi ja voihan noita vaikka sekoittaa. Koska taikuudessa ei ole pahemmin sääntöjä, kuka voi tehdä lähes miten itse haluaa. Ja omat temput niitä parhaita ovatkin. Vaan kuika ollakkaan, ulkonäkö ratkaisee paljon, kun on kyseessä esiintyminen. vrt. nuoria kauniita naisia poliikassa.

    • Voiweikkoset

      Aluksi haluan sanoa toivovani tämän viestiketjun aloittajan olevan mainio trolli, en jaksa uskoa että kukaan uskoisi Karman "temppujen" olevan muuta kuin temppuja ja silmänlumetta. Ei tuo toimi edes viihdykkeenä kun on niin sysipaska.

    • Voiko olla totta!!??

      Luin näitä viestejä ja olen suu ammollani. Voiko todellakin olla niin, että vuonna 2014 Suomessa aikuiset ihmiset eivät ymmärrä taikurin, mentalistin, taikuuden ja huijarin eroa? Tässä on nyt sotkettu kaikki asiat keskenään outoon soppaan.

      Mentalismi on taikatemppujen (ei taikuuden) osa-alue, jossa viihdetaitelija/mentalisti luo illuusioita ajatusten lukemisesta ja muuta Noora Karma ei ole väittänytkään. Kyse on siis tempusta, EI huijauksesta. Mentalistin show perustuu kikkaan, mutta pelkkä kikka ei riitä vaan mentalistilta vaaditaan esiintymistaitoa, lavakarismaa, muistia, älyä ja tarinankerrontatitoja. Noora Karma on ammattimentalisti vuosikausien kokemuksella ja hän on esiintynyt paljon myös ulkomailla, jossa mentalisteja arvostetaan esitradiviihdetaiteilijoina.

      Mentalistin syyttäminen huijariksi olisi sama jos syytettäsiin Kimi Röikköstä formulan ajamisesta tai kalastajaa kalastamisesta! Voitteko te ihmiset todellakin olla näin tyhmiä?! Voiko tämä olla todellista!? Ette siis erota tosistanne edes taikatemppua ja huijausta. Taikatemppu perustuu trikkiin, kikkaan ja taitavaan harjoiteltuun koijaukseen ja yleisö ja TIETÄÄ SEN. Se on viihdettä! Huijari ja huijarin tekemä huijaus, on sitten taas täysin eri asia!

      Ja noituussyytökseksitä ja Raamattuun vetomisesta. Ettekö te ihmiset osaa erottaa kahta täysin eri asiaa toisistaan. Taikuri esittää taikatemppuja viihdetarkoituksessa ja minun lukemassani Raamatussa niitä ei kielletä. Taikuus ja noituus ovat sen sijaan täysin eri asoita kuin taikatemput. Jos ette vieläkään ymmärrä mitä kirjoitan niin käykää kirjastosta lainaamassa vaikkapa lapsille tarkoitettu Solmu Mäkelän Taikatemppukirja. Taikurin taikuriksi tajuaa jo lapsetkin, mutta nyt 2014 Suomessa aikuiset eivät tiedä edes viihdemaailman käsitteiden perusteita! Olen aivan äimän käkenä ja aidosti huolissani ihmisten älykkyysosamaäärän räjähtävästä laskusta. Kenties älypuhelimien säteily?

      Oletteko te keskustelun ihmiset oikeasti käyneet peruskoulun? Kaverini kertoi jostakin tutkimuksesta, jonka mukaan peräti 15% suomalaisista todella uskoo siihen, että Noora Karmalla on yliluonnollisia kykyjä. SIIS MITÄ? Oikeastikko!?

      Tämä on oikeasti jo pelottavaa, kun harmittomasta VIIHTEESTÄ ja harmittomasta TAIKATEMPUSTA tulee näin suuri haloo!!

      t. Huolestunut taikaviihteestä nauttiva ihmettelijä

    • qwertyuiopdgh

      Sama kuin kysyisi onko Walking dead totta.

      TV:ssä esitetyt temput aiheuttaa vaan naurua. Jos laittaisin sillan kaiteeseen 4 narua ja sanoisin että valitse, yksi on ehjä niin tekemättä jäisi.

    • K. A. I.

      Suurin osa esitetyistä tempauksista rahanahnetta ja häpeällistä huijausta, ja kansalaisten pilkkaamista !!!
      Tervejärkinen ihminen ei tuollaiseen huijaukseen usko !!!

    • O. Sukamato

      Höh mikä kysymys. Onko sitten Krisse Salminen huijari?

    • HUI-Jari

      Sydämen pysäytys oli kui nsuoraan huonosta pilasta. Syke otettiin käsistä, kaksi golf palloa kainaloihin ja purista niin et kuule löydä ranteestaa sykettä...

    • hekkis1

      Kömpelöä temppuilua ja huonoa näyttelemistä. Ei kannattais lähteä televisioon mokailemaan koko taikuuden alalla, jos on tullut tunnetuksi yhden minimalististen suunnan äänenkannattajana.

    • karmeeta

      Totta kai se oli huijausta, avustajat olisivat joutuneet kuolemantuottamuksesta linnaan jos ei olisi herännyt. Typerää valehtelua.

    • Huijausta 100%

      Taikatempuissa on aina joku tekiniikka, jolla se tehdään.
      Siksihän nämä taikurit eivät paljasta tempun tekotapaa ja varjelevat sitä tarkasti, jos tempun tekotapa palkastuisi, niin eihän kukaan enää tulisi katsomaan esitystä, kun tietäisi kuinka temppu tehdään.
      Taikatemppuihin ei liity mitään maagista ja yliluonnollista, vaan ne on ihan silmän kääntötemppuja, kun katsojat saadaan keskittymään taikurin haluaamaan asiaan, niin taustalla voidaan tehdä erilaisia asioita ilman, että katsojat sitä huomaavat.

      Tv:ssä näytettiin ohjemaa, jossa ihmisiä pyydettiin keskittymään johonkin tehtävään ja samaan aikaan tapahtui erilaisia asioita, jotka katsojat olisivat huomanneet, mutta kun he olivat keskittyneet juontajan esittämään tehtävään, niin eivät huomanneet mitä taustalla tapahtui.
      Taustalla liikkui mm. tiikeri, mutta sitä eivät katsojat huomanneet ensimmäisellä kerralla, vaan vasta toisella kerralla, kun sama ohjelma toistettiin ja katsojat ihmettelivät, kun eivät sitä olleet huomanneet.

    • huomio on temppu

      Koko taikuuden ydin on ohjata huomio muualle trikin aikana. Esim lottotempun ihmisten haastattelut ovat tätä huomion ohjaamista muualle.

      Miltäs temppu kuulostaisi jos sanoisi että laitan lapun terraarioon ja viikon päästä kirjoitan siihen viime viikon lottorivin? Ei olisi kovin hyvä temppu.

    • tv trikit

      Todella isojakin temppuja on sellaisia joita ei ole tehty ollenkaan vaan kyseessä on maksettu yleisö. Esim vapaudenpatsaan hävittäminen oli tällainen "temppu" puhtaasti tv tä varten.

    • TIIÄ HÄNTÄ

      oks se huijari vai ei, mutta kuvan perusteella sillä on iso pää tai pitkä otsa.

    • Annamunkaikkikestää

      Sydämen toiminta on tahdosta riippumatonta. Sitä ei pelkän oman mielen voimalla pysty pysäyttämään. Paitsi jos päätät olla syömättä ja juomatta niin jossainvaiheessa lakkaa kyllä lyömästä.

    • Ei kiitos

      Koko Noora Karma on tylsä ja mielistelevä floppi. Ei uskottava. Ei tarvitse katsoa.

    • Losoperze

      Hän nyt vaan tekee rahaa ohjelmallaan ettekä mahda sille yhtään mitään.

    • amelieamande8886

      Minulla meni usko tällasiin juttuihin kun kuulin vuosia vuosia sitten että mm. "tajunnnanräjäyttäjä" Chirs angel ohjelmassa jopa yleisö oli palkattu sanomaan ooh ooh ooh temmpuille, palkattu kohisemaan, ja ilmassa leijuminen jms jutut olivat täysin lavastettuja.

      Uskon yliluonnolliseen,
      mutta nämä on tehtyjä juttuja mitä näkee tv:ssä.

      • amelieamande8886

        criss angel

    • Realisti-on

      Minusta tämä nuori nainen leikkii sellaisilla asiolla jota en voi hyväksyä.
      Sairaalloinen huomionkipeskö tuollaista teettää, vai mikä??

      • ,--,

        Raha, työ.

      • Lotto-Noora
        ,--, kirjoitti:

        Raha, työ.

        Lottonumeroista oli Nooran rivissä 6 oikein ja lisänumero. Mikseikähän 7 oikein?:)

      • keskiverto
        Lotto-Noora kirjoitti:

        Lottonumeroista oli Nooran rivissä 6 oikein ja lisänumero. Mikseikähän 7 oikein?:)

        Kymmenestä numerosta kuusi oikein. Onhan se reilu puolet.

        Minullakin aina joskus seitsemästä viisi oikein, vaikka useinmiten vain neljä.

      • hyvä saavutus!
        keskiverto kirjoitti:

        Kymmenestä numerosta kuusi oikein. Onhan se reilu puolet.

        Minullakin aina joskus seitsemästä viisi oikein, vaikka useinmiten vain neljä.

        On se silti aika hyvin. Kuusi ja lisänumero oikein. Jos olisi ollut 9 rastin systeemi ja siinä noi numerot, niin olisi tullut mukavat voitot. Kannattas tehä Nooran kans lottoporukka.
        Noora on aiemmin ennustanut lottoa ja silloin oli ollut vain yksi oikein.

    • ironclad

      Mustalaiset saa rannekellon katoamaan ranteesta eikä sitä saa takasin enään.

      • kellonkääntäjät

        Eikös viime yö ollut oikein se kansainvälinen kellonkääntämisyö. Kerran minulta on käännetty kello mitä en pystynyt kääntämään takaisin.

    • ironclad
    • jaahas65

      KATOTTEKO IHAN OIKEESTI TELKUSTA TOLLASTA KARMA PASKAA ?

    • obvoibv3

      Huijari, tai mikä lie, on ainakin saanut ihmiset puhumaan itsestään. Ja sehän on kaiken takana.

      • niihä se on nii

        Huijarihan se on mikä huijari. Vielä kun 153 kertaa todetaan sama, niin tämä ketju suljetaan, onneksi. Vaan eikös täällä ollut aloitettu jo toinenkin siunailuketju samasta aiheesta.

    • antakaa jo olla

      Ketä kiinnostaa tämä jauhaminen tuosta Karmasta, kun samaa jankutetaan satoja kertoja.

      • Kili Kalunen

        Ai säkö määräät mistä ihmiset saavat keskustella täällä? Mistä sitten pitäis keskustella? Itsestään selvästä ilmiöstä että kevät tulee talven jälkeen vai???
        Älä avaa tätä ketjua jos ei asia kiinnosta. Mua ei kiinnosta sun mielipiteesi. Mee vaikka masispalstalle mun puolestani.

    • pimeys pelottaa

      Onko nykyään ok pelata spiritismiä kirkossa ja näyttää sitä perheille parhaaseen katseluaikaan! Pois tv:stä äkkiä tommoset noidat, tietäjähenget ja pimeyden voimien käyttäminen viihteenä! Mihin tämä maa on menossa, ei mitään järkeä!

    • 18+19

      Karmalla on joku nappi päässä johon joku lähettää puhetta. Langattomasti voi lähettää jopa pieniä sähköimpulsseja. Hyvät ihmiset lopettakaa jo uskomasta yliluonnolliseen.

    • Taika - Jim
    • eKKIASA

      Temppujahan nuo ovat. Se sydämenpysäytyskin on jo aika vanha temppu ja lottonumeroiden arvauskin silmänkääntötemppu, kuori vaihdettiin jossain kohdin.

      http://tinyurl.com/hotimes

    • Pientä on silakat...

      Mistähän se johtuu kun ei kiinnosta taikatemput eikä pelit, olen aina ihmetellyt
      itseäni, ihmetellyt myös miksi muita kiinnostaa. En nää siinä mitään jännää. Tietokonepelit on mulle ihan ilmaa vaan, täyttä ajanhukkaa.
      Koskaan en ole pelannut muuta kun lapsena Mustaapekkaa. Ristisanatehtäviä
      teen. Luonto on ihmeellisin taikatemppu, sen rinnalla ihmisen tekemiset on niin pientä.

    • totta 1

      Karman temput on rehellistä taikatemppujen tekemistä eli huijausta. Televisiossa on helpompaa tehdä temppuja kuin sirkusteltassa.

    • Mies.

      Mua huvittaa eniten ihmiset, jotka uskoo suunilleen kaiken, mitä televisiosta näkee :D

      • Kaulis

        No sulla on turvallista asua pumpulilla vuoratussa tynnyrissäsi. Väität varmaan myös että olemme maailmankaikkeudessa ns. yksin eli missään muualla ei ole elämää? :D

    • eräs sydänasiantuntija

      Vähän ihmetytti tuo kun sydän "käynnistettiin" uudelleen tuosta mahalaukun kohdalta.

    • Kokeilitteko?

      Minä haluaisin tietää miten hän sai minut kotona, omassa olohuoneessani valitsemaan sen ruutujätkän niistä kaikista korteista.
      Hän plarasi korttipakkaa ja pyysi tv:n katsojia valitsemaan jonkun vilahdukselta näkemistään korteista. Sen jälkeen hän sanoi valitun kortin. Se oli se ruutujätkä jonka valitsin.

      • isomamma++

        Olin tallentanut sen ohjelman ja kelasin ko kohdan monta kertaa. Se oli niin nopea vilautus että se kuvakortti oli ainoa jonka ehti havaita. Tosin minä erehdyin sen olevan ruutukuningas. Oisko siihen pakkaan valittu vain yksi kuvakortti ja koska vilautuksessa korteista oli näkyvissä vain yksi kolmasosa numerokortteja ei voinut tunnistaa.

      • Sattumaako? :)
        isomamma++ kirjoitti:

        Mulla kävi niin, että ennenku noora lähti edes pläräämään niitä kortteja niin mielessä oli samantien jack of diamonds...Olin erittäin hämilläni tempun jälkeen!

      • Kokeilitteko?
        isomamma++ kirjoitti:

        Olin tallentanut sen ohjelman ja kelasin ko kohdan monta kertaa. Se oli niin nopea vilautus että se kuvakortti oli ainoa jonka ehti havaita. Tosin minä erehdyin sen olevan ruutukuningas. Oisko siihen pakkaan valittu vain yksi kuvakortti ja koska vilautuksessa korteista oli näkyvissä vain yksi kolmasosa numerokortteja ei voinut tunnistaa.

        Kyllä minä näin herttajätkänkin ja risti yhdeksän ja muitakin. En enää muista niin tarkasti kaikkia, mutta sen ruutujätkän sitten valitsin.
        Olisiko se sitten näkynyt vähän kauemmin. Niin vähän kauemmin, ettei silmä erota ja saa siten aikaan valinnan?

    • Mursukas

      Muistatteko sen tempun, jossa Noora ''spiritismin'' avulla tiesi nimen, jota tuleva äiti ajatteli lapselleen?
      Lasi liikkui kirjainten kohdalle, M, A, R ja I. Luulin nimen olevan Maria, ja odotin että lasi liikkuisi vielä A:n kohdalle, mutta Noora keskeytti jutun heti kun tuli I:n kohdalle.
      Hän siis tiesi ettei nimi jatku? Hän tiesi nimen entuudestaan, vaikka väitti ettei tiedä siitä mitään. Ja kyllä, Marihan sen vauvan nimeksi tuli.

      Anteeksi sekava selitys.. :D

    • reppuriika

      Kieltämättä Noora temppuilee ja pelleilee myös henkimaailman kanssa: pelaa spiritismiä (olen itsekkin pelannut ja lasi liikkui ja tapahtui outoja), touhuaa hautausmailla ja sanoo, sanoo ottavansa yhetyttä tuonpuoleiseen, mutta suurin osa tempuista on teknistä harhaa.' Jos ohjelmaa katsoo perätysten, niin periaatteessa samat temput toistuvat ohjemissa hieman eri versioina: lappujen lukujen ja kirjoitusten arvailu, lukuja lasketaan yhteen ym. Siis niissä on varmaa sama juju. Etsitään lattialta suuresta ,määrästä jotain ym.

      Tiedä sitten onko MTV maksanut koehenkilöille jonkin huijauspalkkion? Kyllä Noora plastaakin pienemmissä tempuissa, mistä niissä on kysymys.

    • Totta on... not!

      En tiedä, Noora Karma on kuitenkin niissä kireissä nahkahousuissaan niin upeaa katsottavaa että ihan sama onko totta tai ei. Ooh ja huoh...

    • kaaaaar
    • :) OO

      Uskon :)

    • ronikomea

      oletko vapaa nainne

    • Noorakarmaonhuijari

      Kukapa ei valehtelisi rahasta

    • jebaje4

      No ei kait se Karma ole väittänytkään muuta kuin huijari olevansa. Sehän on sanonut, että kyse on viihteestä.

      En tiedä lääkärin etiikasta.. mutta kyllähän salkkareissakin ja muissa ohjelmissa saadaan jostain ambulanssi aina näytille. Ei niistä sairaanhoitajista tai lääkäristä välttämättä kukaan ollut oikea. Tai senhän voisi toki tarkistaa Valviran sivuilta.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Beata Papp gold digger (Leppilampi)

      Kivasti nuori nainen turvasi toimeentulonsa kun antoi setämihelle. Naiset!!! Kyllä niitä setämiehiä löytyy aina vaikka naama ois kuin petolinnun perse
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      2711
    2. Venäjän ydinisku lähestyy hitaasti mutta satavarmasti...

      https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/eac44407-e77d-418b-ae21-1db8a0104309 Venäläisten ärsyttäminen jatkuu, milloin menee kuppi nurin ja "uusi aurinko"
      Maailman menoa
      430
      2360
    3. Ernan pahoinpitely

      Erna pahoinpidelty. Törkeää Seiskalta nimittää tuota kissatappeluksi. Erna kertoo tässä lehtijutussa että hänellä on turvamies aina yöelämässä. Missä
      Kotimaiset julkkisjuorut
      56
      2053
    4. Huumekohussa marinoitu Redrama Vain elämää -kuvauksista: "...valehtelevan, jos sanoo, ettei..."

      Juhannuksen jälkeen Redrama oli aiheuttanut lähipiirissään huolta kuukauden mittaisella katoamistempullaan. Vain elämää -leiri pidettiin toukokuun lop
      Suomalaiset julkkikset
      2
      1868
    5. Paras muistosi hänestä?

      Mitä muistoa muistelet mieluiten ikävöimästäsi ja miksi?
      Ikävä
      100
      1585
    6. Mikä hän on ammatiltaan?

      Mitäs sun ikävän kohde tekee työkseen?
      Ikävä
      97
      1425
    7. Kun mennään...

      yhdessä petiin... Otathan mut peiton alle? Hyvää yötä toivottaa sun nalle. Oot mun oma hehkulamppu, Kauniimpi kuin nätein kukkakimppu. https://you
      Ikävä
      172
      861
    8. Taitaa olla viimeinen talvi.

      Jos sähkön hinta talvella on 4-5 kertaa suurempi, kuin edellisenä talvena, niin mulla ei ole varaa lääkkeisiin, ei ruokaan, muita laskuja en voi maksa
      Pori
      77
      664
    9. Rölli, tänään aiheena psyykkiset ongelmat

      ja suhdesekoilut. Tasapainoisella ihmisellä on tunteet ja järki sopusoinnussa. Tämä johtaa siihen että, myös parisuhdeasioissa ja rakkauselämän puol
      Ikävä
      149
      634
    10. Selvitetään syyt kalliiseen sähköön!

      Sähkön hinta pysyy hirmukalliina riippumatta kulutuksesta. Nytkin keskellä kesää sunnuntaina yli 30 snt/kWh. Mitä onkaan tulossa talvella? https://ww
      Maailman menoa
      218
      613