Olen nuori tyttö , joka opiskelee kaksoistutkinnolla sosiaali- ja terveysalaa. Koulun lisäksi teen töitä myyntineuvottelijana, mutta nyt töihin meneminen on alkanut ahdistaa ihan kamalasti. Itseasiassa töissä oleminen ja sinne meneminen on ahdistanut koko ajan, alusta asti, sillä en ole työssäni hyvä enkä edes jaksaisi sinne koulun jälkeen mennä. Töistä päästyäni lasken tunteja seuraavan työvuoron alkuun ja koulussa viimeiset tunnit kuluvat kellon tuijottamiseen. Ahdistus kasvaa tunti tunnilta suuremmaksi.
Rakastan kouluani ja alaa jolle opiskelen, eikä minua haittaa herätä kouluun, mutta olen lintsannut päiviä esittäen kipeää, jotta minun ei tarvitsisi mennä töihin. En ole työskennellyt ko. Paikassa kuukauttakaan, joten en haluaisi luovutttaa. Huomenna kuitenkin pitäisi mennä taas töihin, mutta nyt jo ahistaa, sillä tiedän että minun pitää korvata sairaspoissaolotuntini tällä viikolla. Olen työpaikan nuorin, mutta silti töissä kaikki ottavat minut huomioon ja ihmiset siellä ovat mahtavia.
Esitän kaikille että töissä on kivaa ja jaksan hyvin, mutta todellisuudessa itken bussimatkan koulusta töihin joka päivä koska ahdistaa niin paljon olla siellä. Ahdistun, jos käyn lähelläkään työpaikkaani tai näen bussin jolla menen töihin. Minua ahdistaa myös kaikki mainokset joissa on edes vähän jotain samaa tuotteiden kanssa joita itse myyn. En voi puhua ahdistuksesta kenellekkään koska kukaan ei tiedä että en jaksa olla töissä siellä. Lisäksi ystäväpiirissäni on yksi vaikeasti masentunut, joten en jaksaisi vaivata enää ketään omilla ongelmillani. Luulen myös että oikeasti kuvittelen kaiken ja olen vain heikko.
Mitä minun pitäisi tehdä jotta jokainen sunnuntai-ilta ei menisi itkiessä ahdistusta yksin? Vai kuvittelenko tyhmät teiniongelmani vain suuremmiksi kuin ne todellisuudessa ovat....
Rakastan kouluani ja alaa jolle opiskelen, eikä minua haittaa herätä kouluun, mutta olen lintsannut päiviä esittäen kipeää, jotta minun ei tarvitsisi mennä töihin. En ole työskennellyt ko. Paikassa kuukauttakaan, joten en haluaisi luovutttaa. Huomenna kuitenkin pitäisi mennä taas töihin, mutta nyt jo ahistaa, sillä tiedän että minun pitää korvata sairaspoissaolotuntini tällä viikolla. Olen työpaikan nuorin, mutta silti töissä kaikki ottavat minut huomioon ja ihmiset siellä ovat mahtavia.
Esitän kaikille että töissä on kivaa ja jaksan hyvin, mutta todellisuudessa itken bussimatkan koulusta töihin joka päivä koska ahdistaa niin paljon olla siellä. Ahdistun, jos käyn lähelläkään työpaikkaani tai näen bussin jolla menen töihin. Minua ahdistaa myös kaikki mainokset joissa on edes vähän jotain samaa tuotteiden kanssa joita itse myyn. En voi puhua ahdistuksesta kenellekkään koska kukaan ei tiedä että en jaksa olla töissä siellä. Lisäksi ystäväpiirissäni on yksi vaikeasti masentunut, joten en jaksaisi vaivata enää ketään omilla ongelmillani. Luulen myös että oikeasti kuvittelen kaiken ja olen vain heikko.
Mitä minun pitäisi tehdä jotta jokainen sunnuntai-ilta ei menisi itkiessä ahdistusta yksin? Vai kuvittelenko tyhmät teiniongelmani vain suuremmiksi kuin ne todellisuudessa ovat....
Vastaukset 2
Vanhimmat
Jos on noin vaikeaa niin eikö olisi viisain ratkaisu tässä vaiheessa lopettaa työ. Ei sovi kaikille myyjän työ.
Muuten lopettaisinkin, mutta sitten joutuisin vastailemaan kysymyksiin siitä että miksi lopetin. Pelottaa jo valmiiksi ne tilanteet missä yrittäisin kertoa ihmisille että en jaksanut, eikä perheeni varsinkaan ymmärtäisi sitä.
Jos superhyvin kävisi, saisin vihat niskaani siitä etten saa enää mistään rahaa, vaan jäisin perheeni elätiksi.