Kun erehtyi..

Uusi työpaikka. Ihmiset vaikuttavat tylyiltä, vaikka todellisuudessa ovat varmaan kuten minä itsekin: epävarmoja, ujoja, kiireisiä. Jos olisin jaksanut odottaa, olisin saattanut huomata asian. Pikku hiljaa, ei kiirettä tutustua tai ystävystyä. Eräs nainen vaikutti heti alkuun hurmaavalta, mukavalta. Mahdollinen ystävä. Olin iloinen, että sain uskotun. Jostain syystä tämä nainen veti kaikkia muitakin puoleensa. Koko yritys oli hänen valtakuntaansa, vaikka hän ei ollut kovinkaan paljon siivojaa paremmassa asemassa. Universumiin mahtuu niin vähän valoa, mutta jostain syystä nimenomaan narsistit vaikuttavat niin uskomattoman ihanilta. Se valo on kuitenkin keinotekoista ja ulkoista.
Alkoi systemaattinen kiusaaminen. Kuka olisi uskonut tästä valopilkusta. Ei kukaan. Hän oli alkuun udellut kaikenlaista, joita käytti myöhemmin minua vastaan. Valehteli myös muiden tekemisistä. Uskomaton vyyhti.
Miksi sitä ei koskaan ajattele, miten itse toimii? Olenko mielin kielin, kun tulee uusi ihminen työpaikalle? En. Utelenko kaiken hänen elämästään heti? En. Miksi sitten menen aina vain lankaan..
1128
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

"Miksi sitten menen aina vain lankaan.. "

Noh, se, että ilahdumme kun joku on meistä ja elämästämme kiinnostunut on mielestäni perin inhimillistä...

Mutta tässä joitain ajatuksia joiden sisästämisestä voisi olla apua...

"Luonnehäiriöisellä ihmisellä on käsittämättömän herkkä vainu ja näkökyky. Aivan kuten korppikotka, tällainen ihminen vaistoaa rikkinäisen ihmisen, ehkä jo pitkällekin toipuneen. Saalistaja iskee odottamatta, juuri sillä hetkellä kun kaipaus on suurin. Sinä ansaitset jotakin paljon, paljon enemmän! Jos elämääsi on tarkoitettu joku ihminen, vaatii jo oikeudenmukaisuus jotakin aivan muuta kuin uuden ahdistajan. Elämääsi tarkoitettu ihminen ei tee itseänsä tykö, ei lähesty Sinua… niin, niin, emmekö jo ole oppineet miten narsistinen persoonallisuushäiriöinen eli psykopaatti lähestyy uhriaan?"

Että tietyllä lailla voisi noissa tilanteissa itseäänkin toppuutella jos ja kun uusi ihminen on kovin kiinnostunut tietämään meistä ja elämästämme kaiken, että kun yleensä ns. normaaleilla ihmisillä on taas omassa elämässäänkin kaikenlaista, etteivät he uuden tuttavuuden kohdatessaan ole niin kiinnostuneita tietämään kaikkea. Eri asia on sitten jos ja kun kunnolla ystävystytään...

"Mistä tunnistaa psykopaatti? Uhrina oleminen ei automaattisesti merkitse sitä, että heti tunnistaisi kohtaamansa psykopaatit. Yksi merkittävistä tunnusmerkeistä, jos vain jaksaa tarkata, on se että hän saa sinut kertomaan itsestäsi oikeastaan kaiken mahdollisen, ja kuvittelet koko ajan hänenkin paljastavan sisintään ja ajatuksiaan. Eräässä vaiheessa joudut kuitenkin toteamaan, että sinä olet paljastanut hänelle suuren määrän sellaisiakin asioita, joita ei oikeastaan kenellekään kannattaisi kertoa, mutta tarkemmin ajatellen et tiedä hänestä yhtään mitään. Hän on kertonut Sinulle vain ympäripyöreitä asioita, jotka hän toivoo Sinun yhdistävän häneen, vaikka hänellä ei todellisuudessa olisi mitään tekemistä niiden kanssa. Hän saa Sinut uskomaan, että hän puhuu itsestään, ja jos mahdollisesti onkin puhunut itsestään, kieltää hän tämän osuuden myöhemmin, osoittaen Sinut melko huonomuistiseksi, koska eihän hän missään tapauksessa juuri sitä tarkoittanut"

Itsekin noita asioita pohtinut kun olen aikas avoin ihminen, mutta tullut loppupeleissä kuitenkin siihen tulokseen ettei ne "minun hävettävätkään asiani" ny kuitenkaan yleisessä mittakaavassa mitään kummallisia ole, sitä vain luulee, ettei kellekkään ole käynyt niin/kukaan muu ollut sellaisessa tilanteessa yms., mutta kannattaa muistaa tämä neuvo silloin kun tuttavuus on vasta uusi, etkä itsekään tiedä hänen elämästään juuri mitään...

"Jos joku siis haluaa tietää Sinusta hiukan liian paljon ja utelee kaikenlaista, ole varovainen!"

http://www.ihminentavattavissa.net/html/eheytyminen2.html

Äänestä

Kommentoi aloitusta


1281281281 kirjoitti:

Uusi työpaikka. Ihmiset vaikuttavat tylyiltä, vaikka todellisuudessa ovat varmaan kuten minä itsekin: epävarmoja, ujoja, kiireisiä. Jos olisin jaksanut odottaa, olisin saattanut huomata asian. Pikku hiljaa, ei kiirettä tutustua tai ystävystyä. Eräs nainen vaikutti heti alkuun hurmaavalta, mukavalta. Mahdollinen ystävä. Olin iloinen, että sain uskotun. Jostain syystä tämä nainen veti kaikkia muitakin puoleensa. Koko yritys oli hänen valtakuntaansa, vaikka hän ei ollut kovinkaan paljon siivojaa paremmassa asemassa. Universumiin mahtuu niin vähän valoa, mutta jostain syystä nimenomaan narsistit vaikuttavat niin uskomattoman ihanilta. Se valo on kuitenkin keinotekoista ja ulkoista.
Alkoi systemaattinen kiusaaminen. Kuka olisi uskonut tästä valopilkusta. Ei kukaan. Hän oli alkuun udellut kaikenlaista, joita käytti myöhemmin minua vastaan. Valehteli myös muiden tekemisistä. Uskomaton vyyhti.
Miksi sitä ei koskaan ajattele, miten itse toimii? Olenko mielin kielin, kun tulee uusi ihminen työpaikalle? En. Utelenko kaiken hänen elämästään heti? En. Miksi sitten menen aina vain lankaan..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu