miksi koira laitetaan ihmisten edelle?

Mielenkiinnosta kyselen koiraihmisiltä tätä asiaa. Eli jos teille kylään tulee ihminen joka haluaa nähdä teidät,mutta ei pidä yhtään koirista. Niin jos teillä on mahdollisuus niin pidättekö vierailun ajan koiran pihalla ulkona tai annatteko hyppiä vieraan päälle ja nuolla? lLisäksi kysyn että viettekö koirianne kylään muihin paikkoihin jossa ei ole koiria? Meiltä usein koiraihmiset kysyvät, että saavatko tuoda koiran myös kylään meille. Eihän siihen voi kieltävääkään vastausta antaa kun ystävyys menee. En ole kertonut kenellekkään etten pidä koirista,mutta pian minun on kerrottava. En vain jaksa kun joka perheessä on koira.
241257
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 24

Vanhimmat

Lähinnä se ärsyttää kun koiraihmisten vierailut meillä menee siihen kun juostaan koiran perässä ja kielletään tekemästä kaikkea.Minusta vierailut menevät ihan pilalle.En vain voi tajuta miten joku haluaa vaikeuttaa elämää niin paljon :( olisi todella paljon helpompaa jättää koirat kotiin.Meillä on yksi lapsikin ja sehän tykkää koirista vielä. Kaksi koiraa on hypännyt meidän lapsen päälle ja yksi pentu näykännyt kädestä. Normaalia tuo näykkiminen pennuilla,mutta minä en tykkää.

Äänestä

Riippuu ketä tulee kylään. Tuttavapiirissäni on yksi lapsiperhe, joka käy kylässä, ja silloin vien koiran sisarelleni vähän matkan päähän. Koirani ei ole tottunut lapsiin. Koira ei myöskään tykkää tuon lapsiperheen omasta koirasta, ulkona tosin tulevat juttuun ihan ongelmitta.

Muiden ihmisten kohdalla en vie koiraa minnekään, miksi ihmeessä veisin? Ei ole pakko tulla kylään jos koirani haittaa. Tottakai oma perhe menee vieraiden edelle.

Koiraa en ota mukaan juurikaan jos käyn kylässä, ellen mene sitten jollekin koirakaveritutulle, joka jopa haluaa että koiranikin tulee.

Äänestä

Meillä vieraat saavat itse päättää haluavatko silittää tai muuten huomioida koiraa.Koira ei tunge ihmisten luo, vaan oleskelee omalla paikallaan, ei myöskään hypi, tai muuten tuppaudu väkisin vieraan seuraan.Tulee kyllä kutsuttaessa luo, ja pitää silityksistä.Meillä ei koiraa laiteta mihinkään vierailujen ajaksi, se on jossain makoilemassa lähistöllä, mutta ei siis häiritsevästi.Ja jos joku pelkää koiraa tai ei halua olla sen kanssa tekemisissä, niin koira ei silloin mene ihmisen luo ollenkaan.Jos on menossa pelkäävän ihmisen luo, kiellän niin ei mene sitten.

Kyläpaikat joissa käymme, usein ihmiset pyytävät ottamaan koiran mukaan, ja ihmetys on suuri jos se ei ole mukanamme.
Kaikki riippuu koiran käytöksestä, ja koulutuksesta.
En itsekkään pidä siitä että kylään mennessä vieras koira hyppii päällä, tai nylkyttää jalkaa.Ja jos tuollaisen koiran ottaa mukaan vierailulle, käsken sen pitämään hihnassa.
Kannattaa kouluttaa koira hyvin, silloin siitä ei ole haittaa kotona eikä kylässä.
Hyväkäytöksisestä koirasta on iloa itselle, ja vieraillekkin.

Äänestä
  • Tottakai sanot jos et halua koiraa kotiisi!!!
    itse en ota koiraa mukaan kyläileen jollei toisin vaadita.
    meille tuleville vieraille sanon että saa ja pitää sanoa jos haluaa koiran pois näkyvistä.
    esim lasten kutsut ym missä lapssia on paljon ja meno kovaa niin automaattisesti koira pois.
    vaikka koira on perheen jäsen niin silti Se on KOIRA!
    on paljon ihmisiä jotka vertaa koiraa lapsiin ja Se on SAIRASTA.

    Äänestä

että koira poistuu toiseen huoneeseen ja pysyy siellä jos vieraat niin haluavat. Päästän geimeihin jos niin pyytävät. Vierailut muualla perustuu siihen saako/voiko koira tulla mukaan. Ellei, niin vierailu peruuntuu. Tulkoon sitten itte meille jos kiinnostaa(jos ei, niin pysyy sitten poissa vaan). Jos allergisia ja koira ei voi tulla sisälle, mutta voi olla ulkona esim. ok-talon pihalla, silloin koira on pihalla sen aikaa.

Äänestä

Minulle on ok, jos vieraat ottaa meille koiran mukaan, mutta vain siinä tapauksessa, että koira on suht ok. Tällä tarkoitan, ettei koira merkkaile pissalla kotiamme, ei näyki ihmisiä eikä huonekaluja tms., ei hauku koko ajan jollekin ulkoa tulevalle äänelle.

En myöskään pidä siitä, että koira päästetään sohvalle - kangassohva, joten ei niin helppo puhdistaa. Eli vieraan pitäisi kysyä, saako koira tulla sohvalle, jolloin vastaan, että annan mieluummin koiralle jonkun toisen pehmoisen paikan, jonka pääle laitan peitteen.

Meillä käy pari fiksua koiraa ja heidän fiksut koiranomistajansa aika usein, eikä ole mitään ongelmaa, mutta sitten on eräs vieras, joka haluaisi tulla kolmen koiran kanssa, jotka sitten ovat vähän kurittomia ja omistaja ei niitä juuri rajoita, joten pyydän yleensä heitä kylään kesällä, jolloin olemme pihalla.

Äänestä

En laita koiraa vieraiden takia pihalle, jos ei pidä koirista, ei tarvitse tulla kyläänkään. Koira ei kuitenkaan saa hyppiä kenenkään päälle tai nuohota liikaa, haistamassa saa ja pitääkin käydä.

En vie koiraani vierailulle mihinkään ellei ole sitten yöreissua tiedossa perheen luo toiseen kaupunkiin.

Äänestä

Meillä koira makaa lattialla, kun vieraita käy.Ei se häiritse ketään, se vain makaa ja tarkkailee rauhassa samalla.Silittääkkin saa jos haluaa, mutta ei ole pakko sitä huomioida.Koskaan ei ole ketään häirinnyt.Yleensä kaikki ihmettelevät että ompa se rauhallinen.Jotkut leikillään kysyvät koska se viimeksi on liikkunut, ettei olis kuollut XD

Äänestä

Meille ei tule kukaan joka ei tykkää koirista. Tämä on mun koiran koti, eikä vieraat sitä ala pompottamaan, että missä saa olla ja missä ei. Koiran kanssa käyn sukulaisilla, kun ne tykkäävät ja on leikkikavereita.

Äänestä

Kysyn aina etukäteen, voiko koiran ottaa mukaan. Jos vastaus on kyllä, sen mukaan mennään. Jos vastaus on ei, koira jää kotiin. On loukkaavaa, jos on kysynyt sopiiko, ja isäntä/emäntä vastaa päinvastoin mitä tarkoittaa. Jos et pidä koirista tai pelkäät niitä, sano se. Minulla on kaksi hyvää ystävää, joiden kanssa kyllä yhteydenpito on vähentynyt, kun minulla on oma karvainen perheenjäseneni. Meille tullessaan pidän koiran kotona sisällä remmissä, niin ei tartte olla vaivaantunut. Koirapelko stressaa asianomaista, mutta siedätys on myös hyväksi kun se hallinnassa.

Äänestä

Meille tulevat vieraat tietävät että meillä on koira ja tulee sillä ehdolla.

Eikä kukaan ole valittanut koirasta päinvastoin..yksi sanoi että pelkää koiraa ja pysyy mielellään niin ettei koske koiraan että ettehän loukkaannu..se oli ok ja sanoin ole vaan ihan huomiomatta koiraa kuten haluat ja koiraa en laittanut erilleen tietenkään. Koirani oleili rauhallisesti Kun aikaa oli kulunut ja juteltuamme niitä näitä niin annoin koiralleni touhuttavaa ja sanoin haluaako vieraani osallistua koiran kanssa hakuhommiin. Ja sanoi voisi kokeilla ja niin teki neuvoni mukaan ja sanoi koiralle sivulle ja hae..ohjeideni mukaan.

siitä päivästä lähtien sanoi että pelot loppui ja tykästyi asiaan..:)

Näinkin voi käydä.

Mutta siis koira menee aina siellä missä minäkin ja karsii pois ei eläinihmiset tai laittaa ne hyväksymään eläimetkin jos minun kanssa on..samoin jos kutsuu minut luokseen kauemmaksi yöksi niin koirani tulee mukaan. :)

Ystävyys on koko paketti. Kaikki tietää minut viherpiipertäjäksi ja eläinihmiseksi..

Äänestä

En ota koiria mukaan kylään, ellei erikseen pyydetä. Meidän tutut on eläin-ystävällisiä, en ole joutunut laittamaan koiria piiloon vielä keneltäkään, päinvastoin, porukat tervehtii kyllä ensin koiria ja sitten minua kun malttavat. Silloin koirat saa olla toisessa huonessa jos sisälle tulee esim. nuohooja tai joku muu työmies, jonka pitää saada tehdä työnsä rauhassa. Suurin osa näistäkin haluaa jossain vaiheessa moikata koiria.

Äänestä

Minulla käy vieraita, ja asun yksiössä Ja on myös keskikoinen koira. Koira saa terehtiä, sitten sanon että riittää jo, ja osoita että omalle paikalle . Vieraan kanssa saan seurustella ihan rauhassa. Koira touhuaa omiaa tai lepäilee omalla paikallaan. Kyse on vaan ihan koiran kouluttamisesta. Siitä ettei koira johda koko orkesteria.
Yksinkertaista ?

Äänestä

Minulla käy joskus vieras, joka pelkää koiria. Lisäksi iäkkäät vanhemmat eivät jaksa koiria, vaikka kuinka tykkäisivät. Olen jo aikapäivää hommannut koiraportin ja koirat laitan portin taakse tarvittaessa Jopa kun itse haluan keskittyä johonkin täysin. Onkin hyvä pitää välillä koiria portin takana ja itse touhuilla muuta. Näin ne pitävät asiaa normijuttuna. Kun taas itse kyläilen, niin usein kysytään, että toisitko koirat mukana. Joskus otan ja joskus en. Ja joskus otan vain toisen ja mielestäni kyllä voi sanoa, että ei koiria, jos niitä ei halua kotiinsa. Ymmärrän tämän täysin. Ei todellakaan tuoda omaa eläintä toisen kotiin, eikä siitä suututa.

Äänestä

"Meiltä usein koiraihmiset kysyvät, että saavatko tuoda koiran myös kylään meille. Eihän siihen voi kieltävääkään vastausta antaa kun ystävyys menee."

no ihan oma vikasi kun en ole kertonut totuutta. ja jos ystävyys menee siitä niin eivät ole ystäviäsi edes olleetkaan. Olet antanut niin monesti jo periksi, että se kertoo jo jotakin heille, että tahtovat varmasti pitää ystävyyttänne yllä.


Minä pelkäsin joskus yhtä mummini koiraa (oli villi ja hyppi päälle), se laitettiin aina yhteen huoneeseen, kun olin kylässä, ja annettii joskus tulla kun oli rauhallinen. Mitään muita koiria en olekkaan ikinä pelännyt. Nyt jälkeen päin kyllä harmittaa aika paljon, kun en päässyt pelosta koskaan yli, sillä minähän se tulin koiran kotiin ja sen olisi pitänyt saada olla siellä kuin kotonaan. :( Kyllä kissakin saa meillä olla vapaana, kun joskus käy esim. allerginen kylässä, että jos meillä olisi koira, niin sen kanssa olisi ihan sama juttu, että se saisi olla kotonaan, kun koira-vihaajia/pelkääjiä tai allergisia tulisi kylään. Ihmiset voivat kumminkin aina mennä jonnekkin muualle seurutelemaan.

Äänestä
  • En oikein ymmärrä, voiko eläinrakkaalla olla koiranvihaaja kaverina? Minulla ei voi. Jos ystävä on oikeasti allerginen, silloinhan pitää tapaamiset suorittaa kahvilassa tms. koska allerginen ei voi istua tunteja talossa missä on koiria tai kissoja.

    Äänestä

Mielenkiinnosta kyselen koiraihmisiltä tätä asiaa. Eli jos teille kylään tulee ihminen joka haluaa nähdä teidät,mutta ei pidä yhtään koirista. Niin jos teillä on mahdollisuus niin pidättekö vierailun ajan koiran pihalla ulkona tai annatteko hyppiä vieraan päälle ja nuolla? lLisäksi kysyn että viettekö koirianne kylään muihin paikkoihin jossa ei ole koiria? Meiltä usein koiraihmiset kysyvät, että saavatko tuoda koiran myös kylään meille. Eihän siihen voi kieltävääkään vastausta antaa kun ystävyys menee. En ole kertonut kenellekkään etten pidä koirista,mutta pian minun on kerrottava. En vain jaksa kun joka perheessä on koira.

Tuttavapiirissä ei ole ketään joka ei koirista tai ylipäätään eläimistä pitäisi. Kun meille kylään tullaan ovat koirat kuin kotonaan. Innokkaasti tervehtivät mutta kun niitä ei huomioi, jättävät kyllä rauhaan. Riehakkaampi joskus saattaa hypätä kun on aika lyhyt, kaikki tuttavat tämän tietää. Ei toivottua käytöstä kyllä ja torun heti, mutta ihan täydellisesti en ole tätä pois saanut kitkettyä.
Omia koiriani en ota kyläilylle mukaan, johtunee paljon siitäkin että vanhempi ei oikein tule toimeen toisten koirien kanssa ja suurimmalla osalla tuttavista on myös omia koiria.
Ystävyyssyhteen ei pitäisi mennä vaikka kieltääkin koirien tuomisen omaan kotiin. Kerran itselle kävi niin että tuttava "varoittamatta" tuli koiransa kanssa oven taakse. Omat koirat tällöin laitoin toiseen huoneeseen. Sanoin kyllä että tämä ei voi toistua, sillä ollaan minun koirieni kotona ja jos tuttava ei tohdi omaa (paljon pienempää) koiraansa "päästää" samaan tilaan omieni kanssa, on hänen tultava kylään yksin. Tuttava ymmärsi kyllä täysin ja on siitä lähtien tullut aina yksin, eikä kaffittelukerrat tästä ilmoituksesta huolimatta vähenneet :)

Äänestä

En koskaan anna koirieni hyppiä vieraita vasten, normaalisti annan niiden käydä lyhyesti tervehtimässä ja sitten niiden tulee siirtyä sivummalle mikäli vieras ei siis itse pyydä koiria jäämään lähelleen (mm. kutsumalla, rapsuttamalla).
Minulla on tällä hetkellä kaksi hyvää ystävää jotka pelkäävät koiria, heitä huomioiden ehdotan kyllä aina ensin tapaamista jossain muualla kuin minun luonani, mutta kummallakaan ei ole ollut ylitsepääsemätöntä ongelmaa koirieni kanssa. Silloin kun minulle kuitenkin tulee koirapelkoisia vieraita kotiini selitän vieraalle etukäteen että koirani ovat harmittomia otuksia eivätkä ne huomioi häntä mitenkään jos hän ei huomioi niitä. Kotini on myös koirieni koti enkä siksi eristä niitä toiseen huoneeseen vieraiden takia niin kauan kun ne koirani malttavat käyttäytyä nätisti vieraiden läsnä ollessa.

Koirani ovat minulle rakkaita perheenjäseniä joten tottakai otan ne aina mahdollisuuksien mukaan mukaani minne ikinä menenkin, mielestäni on aina vaan parempaa viettää aikaa sekä hyvien ystävien että rakkaiden koirieni kanssa. Olen minäkin ties kuinka monta kertaa kyläilyä sopiessa kysynyt voinko ottaa koirani mukaan enkä silti ymmärrä miten sitä voisi muka suuttua siitä vaikka vastaus olisi kieltävä? Onhan noita tullut kuultua syinä mm. "emme halua kuraa/karvaa/kuolaa kotiimme", "minulla on kissa / koira joka ei siedä muita koiria" ja ihan yksinkertaisuudessaan "en (erityisemmin) pidä koirista". Mielestäni on aivan yhtä ymmärrettävää ja hyväksyttävää ihan ilman selityksiä että joku ei halua koiria kotiinsa kuin että joku ei halua kotonaan tupakoitavan. Kuuluuhan se nyt ihan terveeseen maalaisjärkeen että kylään mentäessä kunnioitetaan talon sääntöjä, koiran kanssa kyläillessäkin kunnioitan aina talon emännän/isännän sanaa siitä saako koira heidän kotonaan olla sohvilla vai ei tai vaeltaa omin luvin vai ei.

Äänestä

Ei ole olemassa mitään tiettyä yleispätevää sääntöä. Yleensä koira tulee itseni ohessa. Se "kuuluu pakettiin". Vähän tuntemattomammilta ihmisiltä varmistan, että onko ok tuoda eläin mukana. Pahimpaan kura- tai karvanlähtöaikaan en ota koiraa mukaani, koska haluan säästää heidät turhan siivoamisen vaivalta. Silloin kysellään, miksen ottanut hauvelia mukaan.

On turha odottaa muiden lukevan ajatuksiasi, jos et ole kertonut kenellekään, ettet pidä koirista. Ei toisten noudattamia ruokavalioitakaan voi vain arvata!

Koirani ei hypiskele eikä nuoleskele vieraita, vaan käy kohteliaasti nuuhkimassa vieraan kädet ja tulee takaisin minun lähistölleni. Minulla ei siis ole mitään tarvetta rajoittaa koirani olemisia käytöshäiriöiden vuoksi. Jos vieras on koirapelkoinen, voin käskeä koirani jättämään tervehtimisen sikseen, mutten ole vielä tavannut yhtäkään ihmistä, jota huoneen nurkassa nukkuva ja silloin tällöin kahvipöydän tarjoilua kaihoavasti vilkuileva eläin haittaisi :)

Allergia on toki eri asia, mutta kuten aiemmin sanoin - ei niitä voi vain arvata! Asianomaisen on itse kerrottava asiasta.

Eli avaa suusi ja pyydä koiranomistajia rauhoittamaan koiraansa vierailujen aikana tai laittamaan se erilliseen huoneeseen. Koiran kouluttaminen on pikkujuttu. Lisäksi voit omalla käytökselläsi vaikuttaa siihen, miten koira sinuun reagoi.

Äänestä

Olen itse allerginen koirille ja kissoille. En voi yksinkertaisesti vierailla sellaisissa paikoissa, joissa on koiria. Se on inhottavaa, kun koiran omistajat tulevat kylään ja tuovat mukanaan sitten koiran karvoja tai sitä mikä allergisoi, oliko se se hilse sitten.
Yksi ärsyttävimmistä ovat juhlat jonne ihmiset tuovat koiransa eivätkä ymmärrä, että jos allergiakohtauksen saava ärsyyntyy koirien läsnäolosta.
Itse pidän koirista ja hankkisin sellaisen, mutta en vain voi, enkä voi asialle mitään. Siedätyshoitoon en ehdi mennä.
Kyllä huomaavaisuuus pitää olla koiran omistajilla ihan samalla tavalla kuin tupakoitsijoilla. Toiset eivät vain pysty olemaan koirien lähellä.

Äänestä
  • Olen myös erittäin allerginen koirille ja saan oireita huoneessa jossa on ollut koira vaikka se ei sillä hetkellä olisi paikalla. Vieraat jollla on koiria joudun pyytämään vaihtamaan/ravistelemaan vaatteet ennen kyläilyä. Useimmiten tämä asia ymmärretään muttei aina. Olen huomannut samoja itsekkyyden piirteitä koiraihmisissä kuten tupakoitsijoissa. Koira/rööki menee ihmisten terveyttä edellä!

    Äänestä

Jos ihminen, joka tulee kylään ei pidä koirista niin komennan kyllä koirat pois sellaisen tyköä ja yleensä kun vieraita käy niin koirani nukkuvat/ovat rauhallisesti, ne eivät hyppele kenenkään päälle. En kuitenkaan vie niitä eri huoneeseen vieraiden tullessa, koska tämä on niidenkin koti. Ne eivät yleensä edes reagoi ihmiseen, joka ei välitä niistä.

Jos olen menossa johonkin kylään, kysyn saako koirat ottaa. En loukkaannu vaikka kiellettäisiin, usein kun olemme menossa kaverin tykö, jolla on omiakin koiria niin ovat he käskeneet jättää koirat kotiin. En itse ainakaan loukkaannu, jos joku ei halua että otan koiria mukaan, sen ymmärrän.

Kannattaa melkeenpä sanoa vaan suoraan, että voisitko jättää koirat kotia, kun sellainen härvelli aina.

Äänestä

Rakkeja ei pitäisi missään tapauksessa ottaa mihinkään yleisiin tiloihin, koska kaikilta ei voi kuitenkaan kysyä sietävätkö rakkeja, monet ovat lisäksi allergisia tai aiheellisesti pelkäävät niitä. Märkinä haisevatkin järjettömästi esim. linja-autoissa, onneksi ei tarvitse itse käyttää. Tuovat myös paljon likaa sisälle jaloissaan, ihmiset sentään osaa pyyhkiä kenkänsä.

Ravintoloissa ja kahviloissa ovat eniten epähygieenisia, p-skaa kulkeutuu sisälle ja nousee pölynä ruokiin, pahimmillaan puistelevakin itseään. Omistajat antavat omien rakkiensa olla myös kaupoissa, missä pääsevät vaikka nuoleskelemaan elintarvikepakkauksia alahyllyillä. Ainakin kirpputorilla missä myös elintarvikemyyntiä, olen tuollaista nähnyt. Todella ällöttävää.

Äänestä
  • Mä olen huomannut samaa lasten suhteen. :(

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


mkk' kirjoitti:

Mielenkiinnosta kyselen koiraihmisiltä tätä asiaa. Eli jos teille kylään tulee ihminen joka haluaa nähdä teidät,mutta ei pidä yhtään koirista. Niin jos teillä on mahdollisuus niin pidättekö vierailun ajan koiran pihalla ulkona tai annatteko hyppiä vieraan päälle ja nuolla? lLisäksi kysyn että viettekö koirianne kylään muihin paikkoihin jossa ei ole koiria? Meiltä usein koiraihmiset kysyvät, että saavatko tuoda koiran myös kylään meille. Eihän siihen voi kieltävääkään vastausta antaa kun ystävyys menee. En ole kertonut kenellekkään etten pidä koirista,mutta pian minun on kerrottava. En vain jaksa kun joka perheessä on koira.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu