Haluaisin lapsen ja se tuntuu ihanalta ajatukselta, jos oman kullan kanssa saataisiin lapsi. Kuitenkin joka toinen päivä minulle tulee tunne, pelko, että mitä jos en rakastakaan lastani, jos sairastun masennukseen enkä jaksa vauvan kanssa.. Tämä tunne pelottaa minua. Kuitenkin joka toinen päivä ajattelen hymyssäsuin ihanaa lastamme ja ihania asioita joita tekisimme hänen kanssaan, mutta joskus pelko masennuksesta ym. tulee mieleeni: Eikö minusta tulekaan sitä ihanaa, huolehtivaa ja lapsiaan ylikaiken rakastavaa äitiä, josta olen pienestä asti uneksinut?? Onko kenelläkään muulla ollut vastaavanlaisia tunteita? Nämä pelkotunteeni voivat johtua siitä, että olen törmännyt paljon teksteihin, joissa äiti kertoo synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja siitä kuinka ei rakasta lapsiaan. Tuttava piirissä on myös perhe, joka hankkii lapsia, mutta vanhemmat eivät välitä lapsistaan. Tästä perheestä kuulen kauhujuttuja joka kuukausi. Mutta minähän olen aina rakastanut lapsia ja rakastan vieläkin ja kun pidin tätä tuttavaperheen pientä vauvaa sylissäni ajattelin, miten joku voi olla rakastamatta tätä pientä ihmistä koko sydämestään. Onko normaalia peläta aina välillä tälläisiä asioita?
Kysymys teille äidit
tulppaani
3408
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 3
Vanhimmat
"törmännyt paljon teksteihin, joissa äiti kertoo synnytyksen jälkeisestä masennuksesta ja siitä kuinka ei rakasta lapsiaan"
"Mutta minähän olen aina rakastanut lapsia ja rakastan vieläkin ja kun pidin tätä tuttavaperheen pientä vauvaa sylissäni ajattelin, miten joku voi olla rakastamatta tätä pientä ihmistä koko sydämestään"
Tässä on nyt tekstistäsi kohtia mitä poimin. olet varmasti lukenut kertomuksia, niinkuin me monet olemme. mutta kirjoitit että haluat lapsen, se on sitä mitä haluat, mutta sinua vaivaa pieni pelko.mutta luulen että sinä rakastat sitä lasta niin paljon kun pystyt ja enenmmän, koska haluat semmoisen. pidät lapsista ja pitelit tuttava perheen vauvaa sylissä ja ajettelit että voisit rakastaa sitä, eli mikset rakastaisi omaasi.
masennusta on varmasti paljon.mutta toisilla vähän ja toisilla enemmän. mutta siitä selviää, pidät pään kylmänä, älä ajattele kaikkea pahaa vaan hyvää.
annan neuvon, hanki tai pyydä jotain ystävääsi sinun tueksi. että hän auttaa kun on vaikeaa..
mutta onnea matkaan, ja tee se oikea valinta
*HALINALLE*
Kaikenlaiset pelot on normaaleja ja kertoo siitä että sulla on "oikee" asenne. Olis pelottavampaa jos ei pelkäis.
Lapsen saaminen ei merkitse sitä ettei pelkäis, ittekin pelkään kaikenlaista; lapsen ja meijän vanhempien terveyttä, ampiaisia.. kyllä pelättävää riittää.
Jos teistä tuntuu siltä että lapsi olisi hyvä juttu, niin siitä vaan. Rakkautta sinulta tuskin puuttuu. Ja etukäteen on huono liikaa murehtia mahdollista masennusta tai bluesia.. ja siitäkin selviää jos terveys pettää.
Mulla oli kummankin lapsen jälkeen masennusta. Ensimmäiseen oli kai lähinnä syynä se, että pelkäsin miten lapsen kanssa pärjään ja toisen kanssa oli se, että oma äitini kuoli kuukautta ennen tytön syntymää.
Täytyy myöntää, että tietenkin niistä selviäminen kesti, mutta meidän lapsilla on aivan ihana isä, joka otti nämä asiat hienosti huomioon. Lisäksi minulla oli hyviä ystäviä, jotka auttoivat tarvittaessa. Kuitenkin sanoisin sinulle, että tee vaan rohkeasti lapsi ja kerro heti läheisillesi, mikäli koet olevasi allapäin. Kyllä saat apua, ja voihan olla ettet masennu laisinkaan.
Omat lapseni ovat nyt 12- ja 11-vuotiaat ja he ovat minulle todella tärkeitä. Nuorempi tyttäreni on minulle vielä kaikenlisäksi erityisen rakas, koska hän syntyi äitini kuoleman jälkeen ja näytti syntyessään ihan äidiltäni.
Kyllä se rakkaus lapseen tulee viimeistään siinä vaiheessa, kun se synnytyksen jälkeen nostetaan vatsallesi. Eihän semmoista pientä myttyä voi olla suojelematta ja rakastamatta. Ja tietenkin sitä pelkää kaikenlaista. Itse pelkäsin hirveästi silloin poikaa odottaessani, mutta lohdutin itseäni, että on minuakin huonommat äidit pärjänneet lapsen kanssa, miksen siis minä? Onhan aina ystäviä ja sukulaisia, joilta voi pyytää apua ja neuvoa tiukan paikan tullen.