Lopetus.

Koko menneisyyteni on ollut niin kaoottinen ja psykedeelinen, että olen päässyt siitä ylitse verrattuna tähän aikaan, jota elän.

En tiedä enään, kumpi on pahempi: -Fyysen sekä henkisen väkivallan väliltä.

Menneisyyttäni on väkivalta jo muutaman vuoden ikäisestä asti, niin henkinen kuin fyysinenkin, ahdistaminen. Perheväkivalta jatkui siitä asti ylä-asteelle. Isä repi täysillä hiuksista, läpsi sekä saattoi vääntää kädestä tai läsäistä naamaan. Äiti saattoi lyödä. Fyysistä kuritusta sain äidin äidiltä mm. metallisolkisesta nahkavyöstä, hän löi päähän sekä otti kiinni hiuksista todella rajusti. Hänen miesystävänsä kerran ruokapöydässä löi minua nyrkillä kasvoihin. Taisin olla tällöin 4-vuotias.

Tarhassa/eskarissa olin kiusattu sekä fyysisesti pahoinpidelty.

Ala-&yläasteen olin kiusattu, aina yhdeksänteen luokkaan asti.

Aloitin ammattikoulun, ajattelin vahvana kaiken jälkeen aloittaa puhtaalta pöydältä kaikki. Olin juuri menettänyt ystävän (Joka oli kuitenkin kokoajan väärinkäyttävä, silti välitin hänestä), koska hän muutti toiselle paikkakunnalle. Jokin kuitenkin meni pahasti väärin.

Tutustuin ihmisiin, ketkä olivat samassa ryhmässä kanssani. Ensimmäistä kertaa tupakalle erästä naista pyytäessäni en olisi uskonut, miten elämäni tulee muuttumaan. Hän vaikutti mukavalta ja aloimme viettämään aikaa yhdessä kaveeraten. Vuoden päivät menivät hyvin, kunnes jossakin vaiheessa kaikkise henkinen tuho alkoi: Hän oli narsisti. Tajusin sen myöhään. Silloin en tiennyt, mikä on narsisti. Kaikki oli ensin minussa niin kaunista, sitten olin täysin p*ska ruumis, ihmisraunio johon on kiva kuolleenakin iskeä toistuvasti.

Eräänä päivänä, sattui tapaus jonka johdosta ´voin olla raskaana, yhdyntä oli virhe. Olen ottanut jälkiehkäisypillerin, norlevon kyllä.. Mutta toivon, etten ole.

Arvatkaapa, kestäisinkö sitä enään?

Niihän ne sanovat kaikille, jos joku puhuu itsemurhasta: '' Se ei ole mikään vaihtoehto, kaikkien kuuluu elää terveinä, oli kuinka vaikeata tahansa. '', tosin tietämättä yhtään mitään heidän elämästään, olettaen että näin sen on oltava.

Ihmiset sanovat asioita, kelle tahansa täysin merkityksettä. Koska siinä, että sanotaan näin jok'ikiselle, samalla perustelulla, ei vain ole järkiperäistä perustelua.

En tunne, enään mitään. En olisi koskaan uskonut, että näin se on. Nyt on.
En saa elämääni paremmaksi terapialla. Jotkut asiat vain ovat, eivätkä ne liity psyykkeen asioihin millään lailla. Et voi tehdä niille mitään, jos puhut. Et voi myöskään koskaan saada menneisyyttäsi takaisin. On vain tämä hetki, muistat lopun ikääsi kaiken sekä et koskaan enään luota kehenkään, et edes itseesi.