Optima Service, VAROKAA IHMISET !

Pöyristynyt asiakas

Tässä minun kokemukseni Optima Servicen huoltopalvelusta eli toisinsanoen kuluttajan suoranaisesta huijaamisen yrityksestä.

Omassa iPhonessani ilmeni pitkäaikainen ongelma, äänet katosivat kokonaan eli soittoääni, tekstiviestien ääni, musiikkisoitin s-posti ja ylipäätänsä kaikki äänet katosivat puhelimesta. Puhelin ei ollut kärsinyt kosteuden aiheuttamista tuhoista ja ei myöskään ollut kolhiutunut ja lennellyt vaan ulkoisesti oli uutta vastaava eli kyseessä oli selvä tyyppivika.
Vein puhelimeni ostopaikkaan ja he lähettivät iPhoneni heidän kautta Optima Servicelle huoltoon. Parin päivän kuluttua Optima Serviceltä tuli seuraavanlainen tekstiviesti; puhelimenne huollon alustava hinta-arviointi on 255e, myös korjaamattoman rikkinäisen laitteen takaisin lähetys olisi kustantanut minulle 33e. Olin yhteydessä tekstiviestin saatuani Optima Servicelle, mutta he levittelivät vain käsiään ja eivät reagoineet millään lailla vaatimukseeni korjauttaa takuun kautta puhelintani. Optima Service vaati vain tietoa, että haluanko korjauttaa puhelimeni vai maksaa takaisin lähetyksen.
Itse en tähän suostunut, sillä selvästi tyyppiviallisen tuotteen omakustanteinen huolto ei kuullostanut millään tavalla kohtuulliselta. Ja kun kyseessä oli vielä alustava hinta-arvio eli korjauskustannukset olisivat voineet nousta lähemmäs 300e. Kyseinen huolto ei missään vaiheessa kertonut minulle, että mikä puhelimessa on vikana ja mitä he olisivat korjanneet tuolla 255e. Olin yhteydessä Aplen tukeen, jossa asia hoidettiin todella mallikkaasti ja he antoivat minulle ohjeeksi tehdä Optima Servicelle kuluttajansuoja vetoomuksen viallisesta iPhonesta. Puhelimeni lähetettiin Aplelle ja parin päivän kuluttua sain hakea uuden puhelimen ostopaikastani veloituksetta. Vanhassa iPhonessa oli todettu vaikea tyyppivika ja puhelinta ei edes alettu korjaamaan, vaan uusi tuote oli minulle täysin kuuluva. Tapaus oli takuuseen menevä tyyppivika. Optima Service ei myöskään lupauksistaan huolimatta ollut minuun kertaakaan yhteydessä kuluttajansuoja vetoomukseni jättämisen jälkeen.

Eli suoraan kiteytettynä, Optima Service yritti huijata minulta takuuseen kuuluvan tyyppivian korjauksen hinnan erittäin röyhkeällä tavalla ! Olen uskomattoman pettynyt tähän ''valtuutettuun huoltoon'' Optima Serviceen, joka pöyristyttävällä tavalla yritti huijata kuluttajaa ja toivon ettei kukaan enää usko heidän pajunköyttään ja maksa sokeasti törkeitä huoltohintoja, jotka kaiken huipuksi kuuluvat takuuseen automaattisesti !
Olen erittäin tyytyväinen Aplen toimintaan ja asiakkaiden puolta pitäviin työntekijöihin.

MUTTA VAROKAA IHMISET OPTIMA SERVICEÄ, pelkkää huijausta koko firma ja perustuu asiakkaiden katalaan huiputtamiseen. Jos jostain syystä joudutte asioimaan tämän huijarifirman kanssa, vaatikaa aina viallisesta tuotteestanne kuluttajansuoja vetoomus ja eikä ikinä kannata sokeana hyväuskoisena kuluttajana maksaa firman poskettomia huoltokustannuksia, jotka eivät edes viallisen laitteen omistajalle kuulu !

Itse olen nyt tyytyväinen toimivan iPhonen omistaja, siitä saan kiittää erinomaisesti toimivaa Aplen tukea. Optima Servicelle seuraavanlaisia terveisiä; tällä kertaa huijauksenne kohdistui väärälle henkilölle, hävetkää törkeää käytöstänne ja eiköhän se paha karma teidänkin nilkkaan joskus kolahda!

Hyvää kevään jatkoa Aplen tiimille !

33

2788

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Kaikki mukaan

      Nyt hakemaan korjaus rahoja takaisin

    • Ihmettelen vaan

      Jo on TÖRKEETÄ!!!! Hirveää asiakkaan huijaamista ja vielä olisi pitänyt rikkinäisen laitteen takaisin saamisestakin maksaa??!! Näin meitä kuluttajia huijataan!

      • niinpänii

        Siinä taas tuli hyvä esimerkki "valtuutettujen huoltojen" loistavuudesta. Parempi vaan kun hoitaa suoraan Applen kanssa takuuseen menevät asiat, ja takuun ulkopuoliset sitten korjauttaa ns. kolmannen osapuolen liikkeissä (esim omppukorjaamo.fi tai vastaava)


    • iPhone5

      Mitä opit tästä? Varmaankin sen, että seuraavan kerran, jos puhelimeesi tulee vikaa, viet sen kiltisti ostoliikkeeseen ja annat heidän hoitaa takuuasiat. Muista myös, että iPhonessa on äärimmäisen herkät kosteusanturit. Jos puhut pitkän puhelun esim. hikisellä tukalla, saattaa puhelin jo siitä laukaista kosteusanturin. Itselläni oli aikanaan joku Nokian malli, jossa oli kosteusvaurio, vaikken koskaan ehtinyt sitä kastella (2 vk vanha). Epäilin asiaa, jolloin huollosta näytettiin selvät kosteusvauriot. iPhone ei ole exstream-lajeja harrastavan puhelin. Sopii paremmin pukumiehille, toisaalta, heillä niitä näkeekin. Harvemmin duunarilla....

      • kössi

        hyvinkään dna ainakin lähettää kaikki laitteet suoraan optimalle


    • vooivoiuu

      Tässä on todella hyvä esimerkki kuinka apple-torveloita vedätetään. Puhelimen hinnassa on usean sadan euron arvosta ilmaa ja näytön korjauskin maksaa lähemmäs 300€. Voi teitä kun ette tajua kuinka paljon teitä huijataan.

      • Iggunaklasi

        Me ollaankin keskimäärin tyhmempiä


    • rekordi

      Optima ei vielä ymmärrä, että alalla on oikeesti kilpailua. Hurjat hinat saaneet aikaan sen, että jengi korjaa itse puhelimensa. Nyt tavallisia pulliaisiakin opetetaan tubessa korjaamaan itse puhelimensa. Osat, ohjeet ja "meisselit" löytyvät netistä. Kännytkät on hemmetin helppo korjata jos osaa muutaman ruuvin vääntää auki ja kiinni ja huolehtia järjestyksestä.

      Föönien näyttö maksaa netissä kympin kappale ja aikaa vaihtoon menee pienen treenaamisen jälkeen alle vartti. Ite treenasin vanhalla nelkulla, purin ja kasasin muutaman kerran. Nyt homma onnistuu helposti 15:sta minuutissa. Ennätys jotain 12.35... ja aina toimii kuin uusi.

      Haluttais tietää kui noppesti jengi saa fööneihin uudet lasit, mikä on ennätys? Onko missään alan kisoja. Tekis mieli järjestää moinen skapa ja saada muutama sata nuorta paikalle kisaamaan.

      • tarkennustaa

        Ei se näyttö ihan kympillä irtoa mutta äsken katoin ni vitosen näyttö on 40€


    • anonymi

      itse vein jollan elisa shopit myymälään ja sielt opimalle eikä mulle oo tullu tommosta tosin kesto on ollu tosin 2-4 viikkoa ja takuu toden näkösesti korvasi

    • Roxene

      i Padi näyttää simppeliltä avattavalta, mutta Applella niin pässit määräykset, että edes valtuutettu huolto ei saa niitä avata. Huolto jonka minä ymmärrän niin, että laite avataan, sama tarkoittaa Applella laitteen vaihtoa vaan toiseen. Kuukausi väännettiin Optiman kanssa, että edes ymmärsimme toisiamme.

    • palveluakäyttänyt...

      Itselläni ainakin ainoastaan positiivista kokemusta optimaservicen toiminnasta. Joulukuun alussa kävi puhelin (samsung galaxy s4) huollossa, viipyi viikon ja tuli täysin toimivana takaisin. Huollon syy oli puhelimen jumitus, puhelin sammuili itsestään, ja prosessit kaatuilivat jakuvasti.

      Huollossa puhelimeen oli vaihdettu akku, takakuori ja piirikortti.

      Nopeaa huolto -> Kesti viikon
      Asiantuntevat työntekijät, ja hyvä asiakaspalvelu!

      • niin mäkin

        Haistapaskatrolli. Ei tartte surkeen firman tulla paskaansa tänne puolusteleen.


      • Huijataanko

        Elisan myymälässä ei tiedetty kuuluuko takuunalaisen puhelimen vika takuuseen. Jos ei kuulu(?), yllämainittu firma perii ainakin 40€. Sanoin, etten maksa, ja puhuin kulutatjaviranomaisista. Hetken pasta takahuoneesta löytyi uusi puhelin, ilmaiseksi.


    • huijataan

      Huijataanko 16.1.2015 12:11

      "Sanoin, etten maksa, ja puhuin kulutatjaviranomaisista. Hetken pasta takahuoneesta löytyi uusi puhelin, ilmaiseksi."

      Ja höpsis.

    • ExSaunalahden_asiakasko

      Täysin paska firma, on ollut kahdesti jo puhelin iphone 5 heillä korjattavana ja aina tullut takaisn samanlaisena, kommentilla täyttää valmistajan standardit. Toisella kertaa vielä piti maksaa 35€ palautuksesta.

    • Robertino

      Hei. Itselläni on nyt ollut 4G mokkula kyseisessä firmassa odottamassa vaihtoa uuteen vastaavaan mokkulaan pian kolme viikkoa. Ei ilmoituksia eikä yhteydenottoja milloin mahdollisesti saan takuuseen meneen tuotteen tilalle uuden. DNA:lle kuitenkin maksu menee kuukausittain mokkulan vuokrana. On kuulemma kyseisten laitteiden maahantuoja. Olis kiva tietää kuinka paljon yleensä huoltofirmat maksattavat korjauksia kahdella taholla. Laitteen valmistajalta takuukorjauksena ja taas laitteen huoltoon viejältä ilmoittamalla ettei mene takuuseen. Kesän odotusta kuitenkin kaikille ja itselleni samaa odotusta mokkulani suhteen.

      • samaminullakin

        Minullakin kesti mokkulan huolto yli 3 viikkoa.. ( Vaihdettiin huollossa siis uuteen)


    • buzz1

      Itselläni myös paska kokemus optiman kanssa. Puhelimeni galaxy s4 mini meni jumiin niin, että logo jäi käynnistäessä ruutuun eikä sammunut muuten kuin akun poistamalla. Vein luurin elisalle mistä olin sen ostanutkin ja sieltä lähettivät sitten optimalle. Parin viikon päästä tuli tekstari että huolto maksaa 240 euroa tai vaihtoehtoisesti 33 euroa jos lähettävät sen korjaamattomana takaisin. Luuria ei oltu koskaan edes rootattu mutta syytä ei ollut miksi ei takuuseen mene. Se firma ei muuta tarvitse kuin polttopullon lasista sisään!!

      • yhteyttä12

        Tuostahan olisi kannattanut ottaa yhteyttä Elisaan ja jos asia ei siellä selkene niin kuluttajasuojavirastoon.


    • Jollan_käyttäjä

      Tilasin Jollan nettikaupasta Jolla -puhelimen. Saatuani puhelimen huomasin sen kameran olevan rikki. Asiakaspalvelussa hoidettiin homma nopeasti, ja käskettiin lähettää puhelin Optimalle korjattavaksi. Kirjekuoren jouduin maksamaan itse. Huolto kesti 2-3 päivää, jonka jälkeen Optima toimitti puhelimen postiin. Olen ihan tyytyväinen.

    • Honor_6

      Iltaa!

      Vein tänään Honor 6:en Lahden Giganttiin huoltoa varten. Kyseinen huoltoliike on Optima Service Oy. Yritin asentaa siihen Intialaisen Marshmallow Beta:n ja se jäi
      boot:aan yhä uudestaan. Katoin noita "lappuja" ja on ollut aikaisemmin Optimalla.
      Ei ole ollut valittamista. Katotaan miten nyt ? Ei varmaan mene takuuseen kun on
      itse koittanut päivittää puhelimen mutta onneksi on vakuutus...

      • Honor_6

        Kuulema on vaihtanut nimensä Mobylife:ksi...


    • babert

      "Parin päivän kuluttua Optima Serviceltä tuli seuraavanlainen tekstiviesti; "puhelimenne huollon alustava hinta-arviointi on 255e, myös korjaamattoman rikkinäisen laitteen takaisin lähetys olisi kustantanut minulle 33e. Olin yhteydessä tekstiviestin saatuani Optima Servicelle, mutta he levittelivät vain käsiään ja eivät reagoineet millään lailla vaatimukseeni korjauttaa takuun kautta puhelintani."

      tosta viestistä puuttuu kyllä osa infosta, kyllä niissä huoltofirmojen arvioissa yleensä lukee mitä vikaa siinä on ja sen kustannusarvio ja miksi ei mene takuusee

    • Mate7

      Itse saanut aina asianmukaista palvelua, ennen optimaserviceltä nykyiseltä mobylifeltä. Viime viikolla laitoin huaweini huoltoon ja tänään tuli tekstiviesti että vika kuuluu valmistajan rajoitetun takuun piiriin. Vika korjataaan ja laite lähetetään takaisin heti huollon valmistuttua.

    • huohkaus

      oman huawei ascend p7 luurin laittoivat elisalta mobylifelle takuuhuoltoon ja nyt lähti9. vko huollossa käyntiin.. saas vaan nähdä mitä ja koska saa takaisin.... vai saako..

    • eLGe_ostako

      En sano mitään muuta kuin surkea firma puhelimen omistajan kannalta, mutta asiakkaan puhelinvalmistaja=takuu huollon maksajan kannalta loistofirma. paitsi jos suraava puhelin onkin toisen merkkinen. Saa nähdä milloin maahantuojat heräävät.
      Jopa heidän FBssa on enemmän negatiivisa palauteita kuin positiivisia. Ja ettei menis herjaamisen puolelle niin en sano niistäkään mitään =)

    • Tyrmistynyt

      Kyllä on sääli että Mobylife dominoi huoltoa operaattoreilla. Omana kokemuksenani voin sanoa, että 4 kertaa kävi puhelin heillä, totesivat vain joka kerta että ei ole vikaa, vaikka puhelin jatkoi samalla ongelmalla. Naarmuttivat vielä näyttöä, eivätkö ottaneet vastuuta. Lopulta vein mcareen ja olivat heti sitä mieltä että puhelimessa on ongelma ja vaihtoivat uuteen.

    • Mobylife_testattu

      Keskusteltuani huollon kanssa, että mitkä laitteet menevät takuuseen ja mitkä eivät, takuuajan ollessa voimassa. Jannu kertoi hyvin yksiselitteisesti että ulkoiset vauriot sekä kastuneet kosteus anturit estävät takuukorjaukset suurimmassa osassa. Ei tossa mun mielestä hirveesti epäselvää ole. Omassa puhelimessani oli sammuiluvikaa ja takalasi oli rikki. Sain kustannusarvion takalasin uusimisesta, johonka suostuin. Loput osat.. mm. piirilevy meni takuuseen. Jos runko olisi saanut kipeetä, ei todennäköisesti olisi mennyt takuuseen.Ei valittamista, muutenkuin kestinikävän pitkään, pari viikkoa. Kertoivat, että valmistaja ollut pystynyt toimittamaan osia, that's fine.Nyt on toimiva luuri, eikä jäänyt kissanpaskaa suuhun yhtään.

    • Tero-----------

      Mun Note 4 kävi juuri emolevyn vaihdossa tässä kyseisessä firmassa. Korjaus meni takuuseen vaikka takuuaika oli reilu pari kk sitten tullut täyteen. Homma sujui muutenkin mallikkaasti kaikin puolin, korjaus valmistui seuraavaksi päiväksi, jota en osannut odottaa, kuvittelin tähän ainakin pari viikkoa menevän.

      Tämä noin vastineena kaikelle sille negatiiviselle mitä tässä hieman vanhahkossa ketjussa lukee. Firman nimihän on nykyään Mobylife, liekö mitään tekemistä vanhan kanssa, mutta mun yhden kerran kokemuksella voi sanoa että palvelu on erittäin ok.

    • ManagerOptimaService

      Optima Service rakastaa teitä joilla on rahaa, rakkautta toivottaa Optima Service.

      • Ahmed_ahne

        Ku soo dhawow Finland halkan waa bilaash.


    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Laitetaas nyt kirjaimet tänne

      kuka kaipaa ja ketä ?
      Ikävä
      176
      11165
    2. Pieni häivähdys sinusta

      Olet niin totinen
      Ikävä
      54
      5318
    3. Taas ryssittiin oikein kunnolla

      r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html
      NATO
      47
      2545
    4. Missä olet ollut tänään kaivattuni?

      Ikävä sai yliotteen ❤️ En nähnyt sua tänään söpö mies
      Ikävä
      37
      2236
    5. Vanha Suola janottaa Iivarilla

      Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia
      Kemijärvi
      13
      1761
    6. Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin

      Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,
      Nurmes
      42
      1654
    7. Tiedän kuka sinä noista olet

      Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta
      Ikävä
      31
      1310
    8. Känniläiset veneessä?

      Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v
      Nurmes
      35
      1246
    9. Tulemmeko hyvin

      Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s
      Ikävä
      6
      1046
    10. Daniel Nummelan linjapuhe 2025

      Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo
      Luterilaisuus
      100
      986
    Aihe