Luotettava lastenhoitaja tarjolla!

lapsenvahti22

Hei!

Olen 16-vuotias, kokenut, lapsirakas ja yhteistyöhaluinen lastenhoitaja pääkaupunkiseudulta! :) Toimin mieluiten Helsingin alueella, mutta jos kyse on pidemmästä hoitoajasta, voin toki harkita tulevani hiukan kauemmaskin. (Tällöin palkkioon sisältyy myös matkojen hinta.)
Lastenhoitajahommia olen virallisesti tehnyt hiukan yli vuoden, mutta omia sisaruksiani ja esim. tuttavien lapsia olen hoitanut jo useamman vuoden ajan. Kokemusta minulle on tämän vuoden aikana ehtinyt kerääntyä jo useassa perheessä; olen hoitanut lapsia ihan vauvoista kouluikäisiin. Eniten hoidettavia on kerralla ollut 3 ja sen pidän edelleen maksimina.
Yhdessä vakioperheessä käyn viikoittain suunnilleen kerran, muut töistäni ovat satunnaisia, eli kalenterista löytyy hoitokeikoille tilaa vielä reilusti!

Aikatauluni on todella joustava ja voin tehdä töitä niin viikonloppuisin, arki-iltaisin kuin yöaikaankin. :) Lomilla minut voi saada kokopäiväiseksikin.
Lastenhoitajana olen iloinen ja leikkimielinen; tykkään kehitellä erilaisia leikkejä aarrejahdeista muihin peleihin. Olen vastuullinen ja turvallisuusasioista hyvin tarkka! Osaan myös laittaa ruokaa, joten vähän suuremmatkin ateriat onnistuvat. :) Lisäksi puhun sujuvasti englantia ja ruotsia, sekä hieman ranskaa, joten sovellun myös osaan kaksikielisistä perheistä.

Yleensä olen saanut tuntipalkkaa n. 9€, mutta mm. yökeikoista voidaan sopia kertamaksu. Palkka ei ole se tärkein osa, sillä teen työtä myös ihan työkokemuksen takia - sekä saadakseni viettää enemmän aikaa pikkuisten kanssa; palkka on siis neuvoteltavissa tilanteen mukaan.
Ottakaa vain rohkeasti yhteyttä, niin sovitaan vaikka tapaaminen ennen varsinaista hoitokeikkaa!

[email protected]

4

291

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • lapsenvahti22

      vielä voi laittaa viestiä! :)

    • ruusulilja7

      Laitoin viestin :)

    • mamma44

      voiko yhä laitattaa viestiä? :-)

      • heipodei

        Moikka! Moikka! Nimeni on Svetlana Sinkonen, asun Helsingissä ja olen 16-vuotias. Menen kesän jälkeen Helsingin Medialukioon, jos pääsen. Puhun kolme eri kieltä suomea, venäjää ja englantia niinkuin omana äidinkielenä ja minusta on ihanaa käyttää niitä kaikkialla. Minulla on työharjotusta koulun tet-harjotteluista (sokoksessa vaate kerroksessa ja la flamiglia ravintolassa tarjoilijana). Minulla on kolme siskopuolta (he ovat 3,6,11 vuotiaita) ja yksi pikkuveli (4kk) , niin tulen varmasti toimeen teidänkin lapsen kanssa ja viihdyn niiden seurassa. Olen ahkera, aktiivinen, rohkea, luotettava, tunnollinen, aurinkoinen, iloinen ja teen ja yritän tehdä asiat huolella ja kunnolla. Voin touhua lapsien kanssa mite he ikinä haluavat leikkiä, piirtää, kokata ja jne.. Ja nyt on vielä kesäloma niin minulla olisi paljon vapaata aikaa. Voisin olla töissä niin paljon kun tarviitte! Jos otatte minut töihin, ottaisin mieluiten paikan helsingistä tai vantaalta.
        Jos kiinostuitte, ottakaa minuun yhteyttä: s-posti [email protected]


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomalaisten pinna paloi - Ärsytys iskee uudesta TTK-juontajasta "Eihän tälle voi kun nauraa"

      Oliko Veronica Verho hyvä valinta TTK-juontajaksi? Uuden TTK-juontajan henkilöllisyyttä on arvailtu siitä asti, kun Va
      Suomalaiset julkkikset
      109
      2368
    2. Mitä tapahtuu?

      Mitä tapahtuu Humalojalla? Poliiseja talon ympärillä ja paljon ihmisiä pitkin pihoja???
      Haapavesi
      33
      1297
    3. Mitäpä luulet että tykkääkö

      kukaan kaivatustasi ?
      Ikävä
      106
      983
    4. Suomi on viittä vaille sodassa Venäjän kanssa...

      ...syynä tähän on kokoomuslainen presidenttimme Stubb. Hän on ainoa eurooppalaisen maan johtaja, joka kärkkäästi ja taha
      Maailman menoa
      634
      952
    5. T rakastan sua

      vaikket sitä usko
      Ikävä
      71
      942
    6. Varmaan aika moni

      Haluaisi sinut enemmän kuin mielellään
      Ikävä
      48
      865
    7. Miksi et lähesty minua

      Jos kerran kaipaat, mies? Mitä pelkäät?
      Ikävä
      88
      818
    8. Kai sä olet

      Luovuttanut mun suhteen.
      Ikävä
      70
      686
    9. Olen vähän epävarma siitä, oletko kiltti

      Nainen, ensivaikutelma oli, että olet tosi hyväsydäminen eli siinä mielessä harvinaisuus. Eli et mene virran mukana, etk
      Ikävä
      76
      680
    10. Herkkä, hellä, aurinkoinen, kaunis upea, valonsäde on hän nainen

      Ja myös fiksu, älykäs ja luonnonläheinen. Erittäin mielenkiintoinen ja kiltti ihminen. Haluan tuntea hänet, koska kaik
      Ikävä
      31
      676
    Aihe