Alkava eroahdistus?

Pelkoa

Elikkä uros koirallani on alkava eroahdistus. Ulvoo ja haukkuu yksin ollessaan, tämä on ongelmana koska asun rivitalossa ja naapurin mummeli valittaa jokaisesta asiasta.

Eli nyt näin pohjatietoa, koirani on seropi, painaa n 30kg ja 4 vuotias.
Vajaa viikko sitten sillä revähti takajalka ja siksi en ole voinut normaaleille lenkeille viedä ja joutui alussa tekemään asiansa takapihalle. Koska olen tällä hetkellä työtön niin olen kotona paljon. Alussa piti olla koko ajan kotona ja katsoa että ei kolhi jalkaansa. Ja nyt kun on paranemaan päin olen pienille pissa/kakka lenkeille vienyt ja jättänyt välillä pariksi tuntia kotio. Nyt kun olin n. 10min poissa ja kun saavuin kuulin kuinka koirani ulvoo ja haukkuu sisällä.

Eli pahin pelkoni on tullut toteen ja koirallani on alkanut eroahdistus.
Älypelit eivät sitä kiinnosta. Ja en nyt tällä hetkellä voi purkaa koirani energiaa koska on vasta parantumassa. Normaalisti menemme kolme kertaa päivässä lenkille ja pari kertaa viikossa toisen koira kaverin kanssa soramontuille juoksemaan, leikkimään ja purkamaan energiaa. (koirakamu on hyskin sekoitus). Ennen ei tätä ongelmaa ole ollut runsaan liikunan vuoksi.

Elikkä onko nyt neuvoa miten saisi tätä ongelmaa kitkettyä jotenkin?
Tämä on hankala pulma koska ei vielä voi viedä energian purku lenkille...

5

117

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pakko vaan

      Löytää keino purkaa energiaa ettei eroahdistus jää. Yritä myös jättää joka päivä yksin ettei totu siihen et oot siellä koko ajan.

    • parsoniitti

      Opeta koirallesi jälkeä tai esim kosketuskepin kanssa tekemään jotain temppuja. Sopivaa aivopuuhastelua joka väsyttää.

    • Juoksemaan!

      Canicross sopiva laji omistajalle ja koiralle, vauhti sellaisena kun itse haluat ja näet millon koiraa alkaa väsytämään - yleensä tämä menee toisin päin ;)
      Meillä nuori on rauhoitunut huimasti canicrossaamisen eli lähdetään koiran kanssa kahdestaan juoksemaan myötä. Hanki vain juostopäinen hihna, selkävyö ja valjaat niin voitte aloittaa mukavammin! Myös pakasteluut voi auttaa eroahdistukseen kun jättää luun koluttavaksi päivän ajaksi sellaisen todella jäisen mistä ei ole mahdollisuutta irrota heti palasia.

      • Et varmaan lukenut

        Alottajan tekstiä loppuun. Koira EI nimenomaan saa juosta, mikä oli ongelmanakin..


      • Hupsis joo :P
        Et varmaan lukenut kirjoitti:

        Alottajan tekstiä loppuun. Koira EI nimenomaan saa juosta, mikä oli ongelmanakin..

        No sitten jäisiä luita ja lihoja tai valeriaanaa. Onko ne kokeiltu?
        http://www.petenkoiratarvike.com/tuote/dorwest-herbs-valeriana-yhdiste-30-ml/71977/


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      108
      2727
    2. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      29
      1321
    3. Kultasi eka kirjain? Kuka haluaa

      A haluaa J
      Ikävä
      98
      1166
    4. Kristillinen kaste annetaa upotuskasteena

      Kristillinen upotuskaste perustuu juutalaiseen mikve-kasteeseen, jossa upottaudutaan veden alle kokonaan. Paavali vertas
      Kaste
      162
      997
    5. Koko kansan kaste Punaisen meren ylityksen aikana

      Koko Israelin 2,5 milj.kansa sai kasteen ja Pyhän Hengen lahjan ylittäessän Punaisen meren. 1.Kor.10 1 Sillä minä en ta
      Kaste
      366
      987
    6. Empaattisuus ja suoruus.

      Tässä tullut noita pehmeitä asioita pohdittua, mutta toisaalta olen myös yksinkertainen mies. Pidän suoruudestakin. Mi
      Sinkut
      133
      948
    7. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      833
    8. Ehkä vähän

      Rakastunut sinuun
      Ikävä
      40
      668
    9. Sä saat mut tuntemaan

      Jotain sellaista mitä ei saisi tuntea mutta må en mahda tälle mitään. Mulla on ikävä niitä meidän katseita ja sitä tunne
      Ikävä
      22
      663
    10. Tunnettujen vanhempien lapset, tv-sarja

      Tunnettujen vanhempien lapset saa tv-sarjan. Juurihan yksi heistä oli MTV:ssä 6.5.26 kertomassa ettei halua julkisuutta
      Kotimaiset julkkisjuorut
      109
      625
    Aihe