Saako rivitalossa

reespa

omalla nurmikkokaistaleella tehdä melkein mitä huvittaa? Esim kantaa sinne pöydän ja tuoleja, tai istuttaa kasveja, tai muuta mitä mieleen tulee? Vai onko niissä esimerkiksi jokin ulkonäkösääntö?

6

450

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Pivari

      Luultavasti sinullakaan ei ole oikeasti omaa nurmikkokaistaletta, vaan se on taloyhtiön hallinnassa (lainopillisesti samalla tavalla kuin vaikka kerrostalojen pihat). Eli periaatteessa et saa tehdä siellä yhtään mitään ilman yhtiön lupaa.

      Käytännössä kylläkin saat tehdä hyvinkin paljon, kunhan näkymä ulospäin ei ratkaisevasti muutu - silloin joku ulkopuolinen kuten julkisivulautakunta voi siihen puuttua. Kaikki mainitsemasi asiat ovat ihan ok ja lopulta helppo korjata takaisin, jos joku niistä vetäisi herneen nenäänsä.

    • Hallituksen jäsen

      On olemassa lomake, jolla ilmoitetaan hallitukselle mitä aikoo tehdä. Esim. puun istutus, puuterassi, kiinteä grilli tai muu kiinteä kaluste, aita ym. Esim. meidän rt-yhtiössä suostutaan yleensä kaikkeen, mutta eroja voi olla. Jos on oikein kelju hallitus niin voi määrätä purettavaksi.

      Nuo mitä sinä luettelet, ovat sallittuja ihan omin päin tehtäväksi. Selostin tuossa yllä "muuta mitä mieleen tulee" -mainintaasi.

    • Riippuu yhtiöjärjestyksestä. Jos piha-aluetta ei ole siinä määrätty osakashallintaan, niin voit toki laittaa aurinko tuolin ja grillta siinä, hieman kukkiakin voit istuttaa. Kaikki muu edellyttää taloyhtiön antamaa lupaa.

      Jos piha-alue taas on määrätty yhtiöjärjestyksessä osakashallintaan, niin voit tehdä muutoksia samoissa rajoissa kun huoneiston sisätiloissakin.

      Eli hallintaoikeudella ja käyttöoikeudella on todella suuri ero!

    • reespa

      Kiitos asiallisista viesteistä, selvensivät asiaa hyvin!

    • ASSI3

      Minä aattelin rakentaa pienen kivikkopuutarhan ihan omin lupineni,kun ei näy taloyhtiö muutoinkaan välittävän piha-alueistaan...säästyn nurmikon leikkuulta!Ei kait tuo ketään haittaa,takapihan puolelle jos värkkään...on niin pieni pihan kaitale.

    • saisse

      Mä käyn paskallakin pihallani. Mitä se muille kuuluu mitä sielä tekee.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Rakastan sinua

      Anteeksi että epäilin sinua.. ❤️
      Ikävä
      60
      824
    2. Naisten top-5 red flagit

      1. Feminismi: kertoo keskenkasvuisuudesta, välttää vastuuta tekemällä miehistä kestosyyllisen kaikkeen 2. Ylipaino: kiel
      Ikävä
      111
      783
    3. Mitähän meinaat

      Vai meinaatko mitään kohtaamisen suhteen?
      Ikävä
      46
      660
    4. Medvedev: Suomi tuhoutuu ydinsodassa ensimmäisenä

      Venäjän ydinaseilla on lyhyin matka Suomeen, joten ydinsodassa Suomi tuhoutuu heti sodan alkuminuuteilla, muilla mailla
      Maailman menoa
      221
      624
    5. Oletko hyljännyt minut mies?

      Toivottavasti et. 🥺🥺🥺🥺🥺
      Ikävä
      44
      559
    6. Tiedätkö kaivattusi musiikkimaun?

      Minkälaisesta musiikista hän pitää?
      Ikävä
      55
      546
    7. Nykytiedon valossa

      Tekisitkö nykyisellä tietämyksellä jotain toisin ja mitä se olisi?
      Ikävä
      76
      533
    8. Jippii ! Zoon konkurssia tutkitaan .

      Vihdoinkin jotakin tietoa.
      Ähtäri
      22
      516
    9. Onko se loukkaavaa

      Kun joka kerta tuijotan sun peppua. En mahda sille mitään, että se vangitsee katseeni. Pohdin vain että ei minusta ole k
      Ikävä
      83
      495
    10. Onko kaivattusi seinäruusu?

      Kun hän saapuu paikalle, huomaako kukaan, vai kääntyvätkö päät? Onko se hyvä vai huono juttu? Oletko sinä huomattu vai
      Ikävä
      37
      490
    Aihe