Hei.
Olen 15-vuotias tyttö, ysiluokan viimestä pätkää viedään. Kevät on tulossa ja kesä, mutta en ole niin innostunut kuin yleensä.
Niinkuin en ole ollut viime aikoina mistään muustakaan.
Yritin itsemurhaa 2012 lokakuussa, enpä ole siitä kellekään pahemmin kertonut. Yritin koska se tuntui enää ainoalta vaihtoehdolta sille ahdistukselle, masennukselle ja vihalle mitä tunsin itseäni kohtaan. Kavereille en kertonut, häpesin niin paljon itseäni.
No. Psykiatrille mut laitettiin. Kävin 2 kertaa.
Nyt pari vuotta eteenpäin ja oon täällä. Mutta...kaikki ei ole hyvin.
Ne ajatukset ovat palanneet. Se häpeä, ahdistus ja saamattomuus. Löydän yhä vähemmän syitä herätä aamuisin, yhä vähemmän syitä tehdä ylipäätään mitään.
Häpeän itseäni niin paljon. Häpeän koska tuntuu että liioittelen pahaa oloani ja muut pitävät minua laiskana ja avuttomana huomionhakuisena teininä. Kaverit ei jaksa minua jos avaudun jatkuvasti niille.
He pitävät minua varmasti rasittavana. Heillä menisi paremmin ilman minua. Myös muiden läheisten elämä helpottuisi kun ei tarvitsisi miettiä mun ongelmia.
Olen tämän yhteiskunnan syöpä, roska josta on vain haittaa. Joka pilaa muiden päivän.
Aamuisin on yhä vaikeampaa herätä ja illalla en saa unta. Läksyjä jää tekemättä ja kokeisiin lukematta. En näe tarvetta siihen, koska en näe itselläni minkäänlaista tulevaisuutta. Näen vain edessä häämöttävän kuoleman.
Tuntuu että on vain parempi olla hiljaa jossain nurkassa ja kuihtua hiljalleen pois. Mua ei kukaan oikeasti rakasta eikä tarvitse täällä.
Olen 15-vuotias tyttö, ysiluokan viimestä pätkää viedään. Kevät on tulossa ja kesä, mutta en ole niin innostunut kuin yleensä.
Niinkuin en ole ollut viime aikoina mistään muustakaan.
Yritin itsemurhaa 2012 lokakuussa, enpä ole siitä kellekään pahemmin kertonut. Yritin koska se tuntui enää ainoalta vaihtoehdolta sille ahdistukselle, masennukselle ja vihalle mitä tunsin itseäni kohtaan. Kavereille en kertonut, häpesin niin paljon itseäni.
No. Psykiatrille mut laitettiin. Kävin 2 kertaa.
Nyt pari vuotta eteenpäin ja oon täällä. Mutta...kaikki ei ole hyvin.
Ne ajatukset ovat palanneet. Se häpeä, ahdistus ja saamattomuus. Löydän yhä vähemmän syitä herätä aamuisin, yhä vähemmän syitä tehdä ylipäätään mitään.
Häpeän itseäni niin paljon. Häpeän koska tuntuu että liioittelen pahaa oloani ja muut pitävät minua laiskana ja avuttomana huomionhakuisena teininä. Kaverit ei jaksa minua jos avaudun jatkuvasti niille.
He pitävät minua varmasti rasittavana. Heillä menisi paremmin ilman minua. Myös muiden läheisten elämä helpottuisi kun ei tarvitsisi miettiä mun ongelmia.
Olen tämän yhteiskunnan syöpä, roska josta on vain haittaa. Joka pilaa muiden päivän.
Aamuisin on yhä vaikeampaa herätä ja illalla en saa unta. Läksyjä jää tekemättä ja kokeisiin lukematta. En näe tarvetta siihen, koska en näe itselläni minkäänlaista tulevaisuutta. Näen vain edessä häämöttävän kuoleman.
Tuntuu että on vain parempi olla hiljaa jossain nurkassa ja kuihtua hiljalleen pois. Mua ei kukaan oikeasti rakasta eikä tarvitse täällä.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tätä on siis jatkunut jo useamman viikon.