miten moinen temppu ilmenee käytöksessänne?
Rakastutteko koskaan :O
47
18394
Vastaukset
- K(m)
Miten rakastuminen näkyy sinussa?
- hupsu
olen iloinen,olen tunnilla omissa ajatuksissani tunnilla vaikka pitäisi seurata ja kun saan viesti siltä jost tykkään olen aina ihan pilvissä koska olen pieni hupsu
- Soldier-Mental89
Kaikki me kaksoset samanlaisia ollaan, uskokaa huviksenne Älkä etsikö niitä miehiä/naisia ne tulee ajan myötä, koskaan ei saa etsiä tai kärsii siittä.
- Anneli
Tosi harvinaista, että meikäläinen rakastuisi johonkuhun. Mutta jos rakastun, olen aivan tunteeni vallassa. Se saattaa olla ahdistavaa, koska tunnen, että minun on oltava täysillä mukana suhteessa, mutta toisaalta haluaisin olla vapaa. Tämä ristiriita saa aikaan sen, että käyttäydyn toista kohtaan siten, että ero tulee varmasti ennemmin tai myöhemmin. Vaikeeta!
- kalhittu anyway
Mulla oli ihan sama juttu aikaisemmin! Olin just tota eeltävänä syksynä oikein päättänyt luovuttaa miesten suhteen,, etten enää etsi ketään ja ettei ole katastrooffi olla sinkku niin... viime keväänä löytämäni mies piti minusta tiukasti kiinni, ei laskenut pois vaikka välil niin meinasin ja nyt ollaan onnellisesti yhdessä, vihillä käytiin elokuussa. Mulla oli lähinnä ongelmana ylittää suhteessa se kk raja, siltikin vaikka tiesin ja tiedän edelleen että tämä ihminen on minulle elämääni tärkeämpi!
Joten kaksosnaisia pyydystäville miehille neuvoksi: Pitäkää kiinni jos teil yhtää mahiksia, helppoja emme ole mutta minkäs mahdamme... - 13.6
oon paininu ton ihan saman ongelman kanssa viimeset 2 vuotta..en vaan pysty kiintymään toiseen ihmiseen ja se on todella ahdistavaa. ihastuminen on helppoa, mutta siihen se jääkin. satutan vain toista tällä ongelmallani ja hakkaan päätäni seinään.. taas olen saanut yhden raukan ihastumaan mutta oma ihastukseni alkaa jo hiipumaan..ollaan tapailtu reilu kuukausi. ehkä parempi olla vaan yksin?
- ess
13.6 kirjoitti:

mulla on kanssa tota ongelmaa. Tulee ja menee miehiä mutta en pysty rakastumaan niihin. Alkaa ahdistamaan todella paljon. Johtuuko se siitä että mies on liian aktiivinen suhteessa?
- Nimetön
Kyllä se sitten toimii kun on toimiakseen
- uniklubi-fani..xD
13.6 kirjoitti:
oon paininu ton ihan saman ongelman kanssa viimeset 2 vuotta..en vaan pysty kiintymään toiseen ihmiseen ja se on todella ahdistavaa. ihastuminen on helppoa, mutta siihen se jääkin. satutan vain toista tällä ongelmallani ja hakkaan päätäni seinään.. taas olen saanut yhden raukan ihastumaan mutta oma ihastukseni alkaa jo hiipumaan..ollaan tapailtu reilu kuukausi. ehkä parempi olla vaan yksin?
Mulla on taas niin et rakastun johon kuhu niin paljo että..xD..Mut musta taas kukaa ei kiinnostu musta!! Älä luovuta..Kaikki voi näyttää huomen paljo valoisammalta! Nytki mul on yks jätkä kiikareis..Mut se ee varmaa tykkää musta..Ee tiiä viel!! elämä on kurjaa jos joutuu olla yksi!! älä luovuta jooko??XD
Ps:tyttö joka tietää! - tarzani
uniklubi-fani..xD kirjoitti:
Mulla on taas niin et rakastun johon kuhu niin paljo että..xD..Mut musta taas kukaa ei kiinnostu musta!! Älä luovuta..Kaikki voi näyttää huomen paljo valoisammalta! Nytki mul on yks jätkä kiikareis..Mut se ee varmaa tykkää musta..Ee tiiä viel!! elämä on kurjaa jos joutuu olla yksi!! älä luovuta jooko??XD
Ps:tyttö joka tietää!olen raukka itsekin kaksonen ja joku aika sitten pätkähdin mieskaksoseen!kamala tunne!on kuin olis itseään katsellut ja kuunnellut peilistä,ei siitä mitään tullut!tää enkeli-piru-asetelma syö kyllä naista,ei ketään kestä mua.kaiken kukkuraksi ihastun ja rakastun päätä pahkaa ja petyn ja mut jätetään juuri ton kaksinaisuuden takia samoin tein! aviomies(vielä on sellanenkin) on kalat,mutta ei auta asiaa! mikä olis paras vaihtis mulle?
- ppp
ess kirjoitti:
mulla on kanssa tota ongelmaa. Tulee ja menee miehiä mutta en pysty rakastumaan niihin. Alkaa ahdistamaan todella paljon. Johtuuko se siitä että mies on liian aktiivinen suhteessa?
Joo ei ole paras päivä syntyä :)
- heidimaarit
kuullostaa liiankin samanlaiselta.
- Leku87
ppp kirjoitti:
Joo ei ole paras päivä syntyä :)
ei tuntuviks vaikka kuin yrittää niin mikään ei taho onnistua millään.
- 11.6.80
Leku87 kirjoitti:
ei tuntuviks vaikka kuin yrittää niin mikään ei taho onnistua millään.
huoh. sama ongelma.. ahdistaa HYVIN nopeasti. pitää päästä vapaaksi. :(
- pullasorsanne
kalhittu anyway kirjoitti:
Mulla oli ihan sama juttu aikaisemmin! Olin just tota eeltävänä syksynä oikein päättänyt luovuttaa miesten suhteen,, etten enää etsi ketään ja ettei ole katastrooffi olla sinkku niin... viime keväänä löytämäni mies piti minusta tiukasti kiinni, ei laskenut pois vaikka välil niin meinasin ja nyt ollaan onnellisesti yhdessä, vihillä käytiin elokuussa. Mulla oli lähinnä ongelmana ylittää suhteessa se kk raja, siltikin vaikka tiesin ja tiedän edelleen että tämä ihminen on minulle elämääni tärkeämpi!
Joten kaksosnaisia pyydystäville miehille neuvoksi: Pitäkää kiinni jos teil yhtää mahiksia, helppoja emme ole mutta minkäs mahdamme...ei ole sinun omaa elämääsi tärkeämpi. Ihmisiä tulee ja menee, ihastuminen ja rakkaus, niitäkin tulee ja menee.
- Sabriina-teininoita
Puhun vain sitä...Ajattelen vain sitä....Olen sekaisin....En tiedä maailman menosta mitään....Niin se minulla ilmenee:)
- kaksostyttö
sama täälläkin
- Gemini_4ever
Noh, olen ihan muissa maailmoissa...unohtelen asioita, ja kaikkea muuta... Mutta olen myös niin toivottoman ujo....
- mä vaan
mul on täysin sama. mä vaan puhun siit tyypist ja elän omassa maailmassani. muusta en puhu ja aina jotenkin liitän sen tyypin siihen keskusteluun... niin ja unohdan läksyt ja muut...
- Teini-Mumetsi
mä vaan kirjoitti:
mul on täysin sama. mä vaan puhun siit tyypist ja elän omassa maailmassani. muusta en puhu ja aina jotenkin liitän sen tyypin siihen keskusteluun... niin ja unohdan läksyt ja muut...
Mulla on sama ongelma... mie en voi olla puhumatta siitä tyypistä ja pelkään, ettei se tykkää miusta... Nyt kuitenkin ollaan onnellisesti yhessä... (pelkään silti ettei se tykkää miusta...)
- just me
2 kertaa olen rakastunut toista ihmistä..
rakastuminen ilmenee minussa niin että puhun siitä ihmisestä aivan koko ajan, kaikki mitä hän tekee on nii ihanaa.
mielessä pyörii vain tämä ihana ihminen.
esim.koulun käynnistä ei tule mitään.. :))- Sara
Juu, mul on toi sama.. :)
Mut, mä oon jo yhen kans yhes. Ja arvaa, se on samas koulus!!!! :)
Ja arvaa, siis.. koulus ei malta olla tunneil, ku haluis olla aina sen sylis :D
Sen nimi on Esa. - Teini-Mumetsi
Sara kirjoitti:
Juu, mul on toi sama.. :)
Mut, mä oon jo yhen kans yhes. Ja arvaa, se on samas koulus!!!! :)
Ja arvaa, siis.. koulus ei malta olla tunneil, ku haluis olla aina sen sylis :D
Sen nimi on Esa.Mulla on taas ihan sama... Ollaan yhessä, samassa koulussa, samalaa luokalla... En voi olla katsomatta sitä ja kaikki huomaa ja tulee ahistelemaan... Meidän luokalla kun on semmosia juoru-akkoja...
- kaksonen
oon rakastunut ihan täysillä..mulla on se vaan ajatuksissa eikä mistään tuu mitään ja koulu menee paskasti ei tätä enää kauaa pärjää..hehee
- kaksonen
luonnehoroskoopista senkin voi todeta että kaksonen ei osaa sitoutua, ei tiedä voiko heihin luottaa vai ei. Mutta jos ihastun, puhun pölpötän siitä miehestä jatkuvasti ja olen aivan sekaisin. Tällä hetkellä olen jumalaisen ihastunut ja ei tiedä mitä tekisi kun tuntuu ettei pysy nahoissani, mutta ei sekään...:)
- funii
Vaikka minä olen tällainen tyypillinen flirtti/seikkailija ja todellakin varmastikin parikin vaihtuvaa persoonaa sisältävä kaksosnainen, niin kyllä minussa virtaa sukuni ranskalaisjuurien suuri romanttisuus, ja suuri rakkaudenpuuska. Minun kohdallani se ilmenee suuresti näkyvänä. Kynttilöiden keskellä öisellä rannalla vierekkäin täysikuun alla suutelu ja heleät suloiset sanat silti ovat minuun leimattu vahvasti!
- funii
rakastanut ihan aidosti olen vain KERRAN. ;o
- Lienu
Tunnen yhden kaksosen, mutta sitä on melkein mahdoton lähestyä. Kaksonen ihastuu "vaarattomiin" henkilöihin. Kaikki pitäisi tapahtua silloin ja niin kun hänelle sopii. Tosi pitkävihainen voiko oikeasti rakastua? Tuskin saa varmaan hetkellisiä onnen hetkiä ja lopun aikaa itkeä pillittää.
- Nimetön
Olen yli 50v. kaksosmummi. Aivan älyttömästi rakastunut aivan ihanaan leijonamieheen. Kaikki, mitä hän tekee,puhuu kuulostaa suloiselta. Elämä on elettävä, rakastuneena se on helpompaa. Tuntuu, etten saa tätäkään tekstiä järkevään muotoon, koska olen niin rakastunut. Kiva tunne kaikesta huolimatta.
- päivänkukalta
Niin se on. Mä rakastuin aivan päättömästi 3vuotta sitten ja leijuin pilvissä..tuli mieleen nuoruus ja 17 vuotiaan ensirakkaus.Sitä huumaa kesti tasan 5 viikkoa sitten alkoi elämä normalisoitua ja järki nousta pintaan ja aamulla unessa sanat: ...ja jos sinä minuun vasyneenä käännyt pois, olen katoava hiljempaa kuin aamutaivaalta tähdet....Vanha tuttu nuoruuden runon pätkä. Siitä runosta pidin tosi paljon silloin kauan sitten....
- Forever ung
Täällä on samanlainen,mutta ei ole löytynyt rakkautta pitkiin aikoihin.Ihastuksia,mutta jostain syystä asiat ei koskaan etene.Missähän vika?Olen kai liian viisas:D
- melli *
Olen itse kaksos tyttö ja joutunut kokemaan kaiken näköistä. Itse rakastun aina ensisilmäyksellä. En alussa näytä kiinnostustani suoraan, koska ajattelen että en putoa niin korkealta jos mies ei minusta tykkääkään. Odotan että toinen osapuoli antaa ensin selkeitä merkkejä, ennen kuin ryhdyn mukaan. Mieluummin seurustelen kuin olen sinkku. Rakkauteni osoitan hymyillä, kosketuksilla, huolenpidolla (josta koituu joskus ongelmia, jos esim valitan liikaa toisen päihteiden käytöstä tjn.). Tarvitsen kumppanilta paljon huomiota, hellyyttä ja paljon huumoria. Minulla on päätös että en ikinä ala seurustella exän kanssa toiseen kertaan, ellei syy ole erityisen hyvä. Eniten olen rakastunut tulisiin scorpioneihin ja herkkiin härkiin !
- Soldier-Mental89
Oli kyseessä mies tai nainen suhteet menee samanlailla joka kerta..Tapaat tytön rakastut samana päivänä, kunnes hylkäät sen löydät uuden tytön ja luulet että sen kanssa tulis jotain, sitten sama tapahtuu uudestaan, hylkäät tytön kunnes huomaat että on turhaa usko että kaikille on se oikea tässä mailmassa ja että olet myös erittäin yksinäistä yksinäisempi. en tiedä susta mtta mulla se menee just tälläin.
- Soldier-Mental89
En, en ole koskaan ollut kiinnostunut muiden elämästä (I've never been interested in anyone else's life)
- mmira
mmoi . Mä oon umpi rakastunu yhteen ihanaan poikaan , oon rakastanu tätä kyseistä poikaa jo melkein puol vuotta ja olen kertonut sen hänelle pari kertaa . Miten mä voisin saaha sen kiinnostumaan musta ? :D
- PASKAMAA
mmira kirjoitti:
mmoi . Mä oon umpi rakastunu yhteen ihanaan poikaan , oon rakastanu tätä kyseistä poikaa jo melkein puol vuotta ja olen kertonut sen hänelle pari kertaa . Miten mä voisin saaha sen kiinnostumaan musta ? :D
vitun huora kuka nyt susta tykkäis vitun ruminus lehmä huora paskapää..osaatsä vittu ees oottaa suihin tai nussia tai suudella ku ei jätkät muuten vittu sinuun rakastu jos et sä eet meikkaa ja jos sul on vitun huono tyyli vittu sul pitää olla kireet housut ja V paita! eikä pukeutuu niinku kaikki suoamlaiset vitun gooteina paskoina hevareina
- SINNUU
PASKAMAA kirjoitti:

TAIJAT OLLA IHAN JOKU PÖLJÄ !
- love life
Kaksonen ei pidä tungettelusta, mieluiten iskee itse mieleisensä. Ei liikaa tunteilua, täytyy olla coolin viilee ja salaperäinen, niin NAPS!!
- on rakkaus?
syömistäkö?
- H*Y*V*Ä*
sanoppas muuta
- kaksosnainen
Kyllä se mahdollista on, vaikkakin epätodennäköistä. Kaksonen ei rakastu noin vain. Ihastuu kyllä, mutta se menee nopeasti ohi. Me kaksoset ollaan aikamoisia sekopäitä ja suurella todennäköisyydellä bi-seksuaaleja.
- Nimetön
No eipä pidä taas yleistää.. en ole bi-seks. Vaikka ihastun nopeaan ja olen kaksonen ja viel nainen, hih.
- Tavallinen kaksonen
Hei.Minäkin kyllä olen kaksonen.Enkä kyllä ole mikään Bi-seksuaali!!Tunnen olevan ihan normaali Enempi mua miehet kiinostaa ku jotku sekasikiöt.pidä epänormaalisuutesi omna tietona:KIITOS.P.S Melkein olen rapu.
- SyyskuunTyttö
Kyllä meni taas muutamalla tyypillä herneitä nenään :D Eihän se ole horoskoopista tietenkään kiinni tuo seksuaalinenpuoli ihmisessä...mistä kukin pitää. Minä olen vaaka ja mulla on pari kaksosta ja yksi skorpioninainen ystäväpiirissäni...yhdessä on pidetty kivaa tyttöjen kesken joskus aikoinaan ja salaa tietty...eipä tiedä nykyiset aviomiehet mitä salaisuuksia meillä on...mutta ei kaikkea tarvitse kertoa jos ei huvita. Jostain vain muistan lukeneeni, että ilmanmerkeissä (kaksonen, vaaka ja vesimies) olisi bi-seksuaalisia tai homoseksuaalisia tyyppejä ehkä aavistus tavanomaista enemmän...mutta mistäpä tarkistaa noidenkin tutkimusten paikkansa pitävyyttä. Uskomusjuttujahan nämä horoskoopit ovat. Mukavia tulevia talvipäiviä teille kaikille ja ei anneta pipon kiristää päätä liikaa. Rakastukaa jos siltä tuntuu tai olkaa rakastumatta - ei näitä rakastumisentunteita väkisin herätellä vaan tulevat jos ovat tullakseen.
- 123HIH
Esittäminen on ehkä yleistä mut ehk se et yrittää enemmän pitää huomiota
- kaksonen1606
Kaksosena voin sanoa, että kyllä rakastutaan.
Useinkin ja eri asioihin ja ihmisiin.
Mutta yhden ainoan kerran mä itse oon rakastunu niin,että tiesin sen todella olevan rakkautta.
Ja mussa se näky sillai et olin valmis perustamaan perheen ja perustinkin.
Ja tässä ollaan edelleen, rakastuneena. - 2x
Mutta veikkaan, ettei mulla tule olemaan aikaa rakastua - niin monta ihmistä tavattavana ja paikkaa nähtävänä. Ei tee mieli kuluttaa aikaa tuhlaamalla nenäliinoja siksi, kun se toinen vaikutti jotenkin niin etäiseltä ja mitä vielä.
Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1335622
Maisa Torppa
Voitto oikeudesta. Tässä näkee miten huteralla pohjalla nuo syytökset ovat. Hyvä Maisa 💖. IL2454107- 91735
Nainen, älä tee aloitetta, jos
Jos olet: - ylipainoinen - yksinhuoltaja - tatuoitu - tukassa on varoitusväri - sinulla on muita lävistyksiä kuin korvak154988Veronika Honkasalo(vas.)venäjän asialla
Honkasalon mukaan mukaan venäläisiä turvapaikanhakijoita kohdellaan lainvastaisesti. "Vasemmistoliiton varapuheenjohtaj64923Persut palkitsisi verohelpotuksin röökin polton ja ryyppäämisen lopettamisesta
>> Perussuomalaiset ehdottavatkin, että haittaverojen sijaan terveellisestä elämää viettäville ihmisille voitaisii135917- 90913
- 80788
- 40786
Trump laittomien siirtolaisten kauhu.
Trump toimii ihan oikein, kun karkoittaa maassa laittomasti oleskelevat rikolliset siirtolaiset takaisin kotimaihinsa ei109782