Lähinnä v*tuttaa

Hei sinulle.

Minusta tuntui vain hyvältä, että kirjoitit ja purit pahaa oloasi.
Kerrot pitkään jatkuneesta tilanteesta, jossa tavallaan henkinen tilasi on miinuksella: koet elämän vaativan ja ottavan sinulta enemmän kuin saat vastineeksi.

Kerrot tuossa että välttelet konflikteja etkä tahdo olla taakka kenellekään. Se herättää minussa vastakysymyksen: miksi sinulla ei saisi olla tarpeita ja tunteitakaan oikeastaan? Konfliktien välttely ei tarkoita, etteikö sinua joku asia harmittaisi/suututtaisi/loukkaisi, vaan, ettet ota asiaa puheeksi. Mikäköhän syy siihen on? Oletko kenties kokenut joskus jonkun tyrmäävän sinut täysin kun olet yrittänyt?

Kerrot myös, että sinulta pyydetään paljon palveluksia, mutta kirjoituksessasi annat ymmärtää ettei se ole vastavuoroista. Palvelusten pyytäminen tietenkin kertoo siitä, että muut arvostavat osaamistasi ja taitojasi, mutta vastavuoroisuuden puute ei ole ok ystävyyssuhteissa. Mitä ajattelet ja tunnet kun joku pyytää sinulta palvelusta? Miten sanot sen ääneen? Veikkaan, että sinun on vaikea sanoa ei, koska sinusta jotenkin tuntuu ettei ole vaihtoehtoa. Ein sanominen on eräs ihmisen taidoista, jonka vaan voi opetella. Opetella ilman, että muuttuu tylyksi ja inhottavaksi tai ilman, että joutuu selittelemään. Jos joku vaikkapa pyytää sinua korjaamaan rikkoutunutta laitettaan, voisitko vain sanoa: Nyt se ei ole mahdollista, mutta soita tähän korjaamoon XXXX, he ovat asian ammattilaisia. On ok auttaa toisia joskus ja jonkun verran, mutta vain kohtuudella.

On kohtuullista opetella pitämään puoliaan, panemaan vastaan, kertomaan jos jokin asia loukkaa, pyytää itselleen apua, olla tarvitseva. Mitä tämä sinussa herättää?

Kohtuutta toivottaen diakoni meiju

Kiitos viestistäsi!
Sinällään kirjoittamasi asiat ovat minulla tiedossa mutta viestisi toi taas vahvistusta sille pohjalle jolle haluaisin rakentaa.

Ein sanomisen suhteen osuit naulankantaan. Todellakin taustalla häilyy aina jonkinmoinen tunne siitä että kieltäytymisen vaihtoehtoa ei ole jos ei ole vedenpitävää syytä kieltäytyä ja se tunne että toisella ei ole muuta auttajaa.
Tämän opettelu on hankalaa varsinkin väsyneenä, niin ristiriitaista kuin se onkin.

Olen ehkä elänyt käskyä "Rakasta lähimmäistä kuin itseäsikin" hieman väärin.
Jos en rakasta itseäni ni miten voisin rakastaa toista kuin itseäni?
Olen jättänyt itseni yhtälöstä pois ja nostanut muiden tarpeet jalustalle.
Asian kyllä ymmärrän mutta en vain pääse tästä eroon.

Miinuksella tuntuu todella olevan enkä voi siitä syyttää kuin itseäni.
Kyllä minulle apua tarjotaan mutta en itse pyydä sitä tai vastaanota tarjousta ellei ole aivan pakko. Toisaalta sitten tyrkytän omaa apuani vaikka omat henkiset resurssini ovat vähissä.

"Nyt se ei ole mahdollista, mutta soita tähän korjaamoon XXXX, he ovat asian ammattilaisia." Tein juuri näin tänään ja se tuntui hyvältä :)

Askel kerrallaan.

Kiitos vielä.

Yleensä sinunlaisilla on alitajuinen pätmisen tarve, olla hyödyllinen ja tärkeä, lunastaa sillä paikkansa. Heti kokee syyllistyyttä, jos itselleen saa jotian lukusta ja etuisuutta. On siinä myös tapa torjua yksinäisyyttä ja saada tyydystä sosiaaliseen tarpeeseensa.
On hyvä, että uskallat kokea ja tunnustaa toisille kirjoittamalla, että vituttaa. Jotenkin sitä on alettava purkaa. Sinulle on kertynyt sismpään aimo annos viohaa ja turhautumista, kun on joutunut tyydyttämään toisten tarpeita.

Jostain on alettava oman itsensä hoito. Ensin on asia itsensä tiedostettava ja siitä on hyvä alkaa. Pitää vain määrätietoiseti olla itselleen jämäkkä ja vetäytyä lepoon ja anataa aikaa itselleen. Opettele sanomaan ei. Kun onnistut siitä tulee hieno fiilis.

Minulla samoja kokemuksia..
"Kiltin tytön"syndrooma, näin olen kuullut siitä puhuttavan.
Työjutut menee ihan samoin kuin sinulla..
En osaa sanoa ei. Olen yleensä se joka tekee sen mitä muut ei halua tehdä.
Myös tuo mainitsemasi väsymys on tuttua.
Enkä myöskään mielelläni jaa taakkojani muille.
Olen kuitenkin päättänyt että yritän pitää puoliani töissä, jostain sen on lähdettävä.
Olemmehan siellä kaikki samanarvoisia.
Ja täytyy yrittää välittää myös itsestä, ettei tee liikaa hommia.
Tsemppiä sinulle aloittaja:)

Liika empatia ei ole hyväksi,nyt keskittykää itseenne ja korjatkaa elämänne.ihan ensiksi laatikaa Budjetti ja noudattakaa sitä,ettekä tee uutta velkaa vaan pyritte maksamaan entiset pois ja hommatkaa jokin lisä työ (sivu työ) ja maksakaa vauhdilla velkojanne.näin saatte uutta sisältöä elämäänne eikä tarvitse polttaa itseänne lopuun..sillä hyväks käytöltähän nuo asiat haiskahtaa pahemman kerran..sitäpaitsi näin teille tulee kaipaamanne oma elämä..ja ehkäpä sitten löydätte kumppaninkin tosin kukaan ei tule kotoa hakemaan...aktiviisuutta kehiin..ja elämä hymyilee hymyile sinäkin..