oveen koputettiin. juoksin ovelle. siinä sankarini oli. tuuli myllyjä ei enään metsästänyt. ovelleni oli saapunut. kepillä tukeän nousi ratsunsa selästä. hevonen valui kuolaa suustaan. aivan ilmeistä juoksutettu piippuun. puuhevonen puuskutti tuskissaan. aapeli virkkomaan. enkelini aukaisit oven. olevaisen kaunis kuvajainen oletko odotellut minua. hetkinen. laitan kaurani ratsuni ulottuville.
kiirettä on pitänyt. onkos päivällinen jäähtynyt.
jatkuu seuraavassa jaksossa.
kopukka
koni
2
359
Vastaukset
- tommi
a. ei ainakaan julkaistavissa. korkeintaan jokunen haluaa kirjan muodossa. muotoile ja muokkaa. kuljet selvästi jälki junassa.
- sirain
kahveesi jatkeesi.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Muovikassikartelli
Kauppaketjut ovat yhdessä sopineet muovikassin yksikköhinnaksi 59 senttiä. Milloin viranomaiset puuttuvat tähän kartell322088Aidon persun tunnistaa Marinin palvonnasta
Oli kyse sitten Halla-ahosta tai Putinista. Ensimmäisenä aidolle persulle tulee mieleen Marin.461705Hallintooikeus..
"Asemakaavapäätös pysyy voimassa.Poikkeamista ja rakentamista koskevat luvat hylättiin" kertoo Pyhäjärven Sanomat netti.1121469Olen rakastunut
varattuun joka ei eroa. Miten tunteista eroon? Tämä ei ole tavanomaista. On elämäni suuri rakkaus.1041216Ootko A-nainen vielä vihainen?
Siitä että en uskaltanut kohdata itseäni silloin kun olit kukassa? Olen tajunnut että tein tosi tökerösti sua kohtaan ja1041014Jos se joskus oli molemminpuolista
niin hyvin me molemmat onnistuttiin pitämään toinen epätietoisena.76958- 59845
Teit yllättävän siirron
Olet tähän saakka ollut tietyllä tapaa varovainen. Voi kai sanoa, että olemme kunnioittaneet toistemme rajoja. Tiedän,31782Laita nyt se viesti
Tiedän että haluat tavata. Kirjoitat, pyyhit, kirjoitat... Lähetä se viesti 😗52779Kaipaatko nainen
Semmoista tosi hankalaa ja arkaa miestä? Pitäisitkö hänet aina omanasi jos saisit hänet? Miten huomioisit hänen herkkyyd100717