Nuoret pojanklopit syö vanhanliiton miehiltä keikat

Vanhanliiton_mies

Olen itse ns. vanhanliiton tanssimuusikko, eli aloitin tämän muusikon reissuni jo 70-luvulla. Vielä tuolloin oli ravintoloita, jossa muusikko pääsi elättämään itsensä vaikka soittamalla 2-viikkoa putkeen jossain juottolassa.

Mutta nykyään on koko ala muuntunut ja lähinnä tanssilavatkin omistavat enää yksi Turkulainen ohjelmatoimisto mafiatyylin kartellilla. Sitten eipä tarvitse ihmetellä, että kuinka eniten keikkoja tekevät tanssiorkesterit ovat enää näitä nuoria pojan kloppeja, joiden ulkoinen habitus ja ulkonäkö miellyttää eteenkin maksavaa naisyleisöä ja johan löytyy puumaiässä olevia tätejä vanittamaan näitä tanssikansan kestosuosikkiorestereja.

Mutta taas tällaisia jo 50-60 vuotiaita karvaisia isoja äijiä ei suostu enää miltei kukaan ottamaan keikalle. Koska emme täytä noita nuoren pojan ulkoisia komeuden habituksia, emmekä käy salilla sekä bodypumpissa näyttääksemme hyvältä. Siksi meikäläisistä karvaisista keski-ikäisistä muusikoista suurin osa saa pyöritellä peukaloitaan kotona ja odotella, että pääsisi pariin kissanristiäisiin soittamaan valssia ja jenkkaa. Mutta näillä työmäärillä ei voida enää puhua mistään ammatista. Koska nämä nuoremmat jätkät ovat syöneet meidän karvaisten muusikoiden leivän pöydästä.

En ole katkera mutta kuitenkin haluan tuoda tämän totuuden esiin.

Kyllä minäkin menisin Hollywoodiin kasvojenkohotusleikkaukseen ja rasvaimuun, jos olisi siihen varaa. Mutta en kyllä sen uskoisi kyllä parantavan humppa trioni keikkamääriä juurikaan, koska sitten nämä pari muuta muusikkoa ovat edelleen liian rumia karvaisia isoja äijiä, jotka karkoittavat maksavan yleisön pois. Basistikin nojaa kuusikieliseen bassoonsa kuin viilipytty keikalla ja vääntää tuota jo 60-luvulla opittua teko-humppahymyä yleisölle, että en yhtään ihmettele että tällä väsyneellä tanssiorkesterilla riittää kuitenkin edelleen makkara/kahvipalkalla keikkapyyntöjä useista vanhainkodeista ja työväentaloista lähtien. Mutta peräkärry ei liiku ilman bensaa.

Minulla on jopa tullut mieleen, että ehkä tässä pitäisi perustaa bilepändi, koska sellainen tuntuu olevan nykyään enemmän IN kuin nämä vanhanliiton fox ja humppa pändit.

4

435

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Seli seli

      Kysymys ei ole sen enempää eikä vähempää muusta kuin kysynnän ja tarjonnan laista.

      ps. Onhan tässä maassa ainakin yksi tanssiorkesteri, joka on täynnä karvaisia huonolla tempolla soittavia äijiä, joilla riittää keikkaa aivan helvetisti ja se on SOUVARIT.

      Finlanders taas taas on vähemmän karvaisempi, mutta ne sentään osaavat soittaa ja vetää tyylikkäillä sovituksilla, josta on kaukana tuollainen SOUVARIEN Lapin kusen polttama humppa.

      • souvareitten fani

        Suksi suolle ääliö.Souvarit soittaa paljon parenpaa tanssimusikkia ,kuin Finlandes. Mitäs vikaa humpassa on ,ihanaa ainakin tanssia.


      • Jorrma

        Ainakin Finlanders laulaa oikeesti ja ihanasti gay-tyylillä. 👨‍❤️‍👨


    • En fanita kumpaakaan

      Joillakin on tarve puolustaa omaa suosikkiorkesteriaan silmät renkaina ja vaahto suusta tursuten. Ymmärtämättä niinsanotusti musiikista ja sen esittämisestä juurikaan mitään.

      Itsekukin saa tietysti tykätä ja hankkia nautintonsa vaikka sitten pitämällä jääpuikkoa hanurissaan, mutta tosiasiat olisi silti hyvä tunnustaa.

      Jos verrataan noita edellämainittuja orkestereita, niin kyllähän siinä on iso ero ammattitaidossa. Toinen orkesteri kolistelee tempot heiluen molemmin puolin ja sitten taas toinen orkesteri soittaa tyylikkäillä sovituksilla ja hyvällä ammattitaidoilla.

      Makuasia, sanoi koira, kun persettään nuoli, jollekin riittää halpa kiinalainen roju ja toinen vaatii laatua.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Takaisin ylös

    Luetuimmat keskustelut

    1. Lavrov suivaantui Stubbille perustellusti.

      Lavrov perusteli suivaantumistaan tosiasioilla Suomen tarinasta sotiemme jälkeen, tutkija Tynkkynen ja pankkihenkilö Sol
      Maailman menoa
      481
      1765
    2. Sukupuolia on vain kaksi- kohukassista tuli kova tuomio perheenisälle oikeudessa.

      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/4d4db0d9-4dda-4ba6-a699-25d725683ad6 Miten näin normaalista kassissa olevasta tekstis
      Maailman menoa
      378
      1517
    3. Se ei ihan oikeasti vaatisi kuin yhden

      Tekstiviestin... Jos rakastat minua vielä toivoisin että laittaisit minulle viestiä. Rakastatko? Oletko oikeasti niin pe
      Ikävä
      64
      1348
    4. Eronnut Janni Hussi palaa julkisuuteen - Aloittaa uudessa työssä, joka on aivan uusi pesti Suomessa

      Janni Hussi on saanut viime aikoina kohujulkisuutta, kun hänen ja Joel Harkimon avioliitto päättyi eroon kesällä 2025. H
      Suomalaiset julkkikset
      16
      1325
    5. Et saa mua ikinä

      Oma vikasi. Naiselta.
      Ikävä
      100
      915
    6. Ketä ikävöit?

      Tuntomerkkejä jos täällä oikeat kohtaavat❤️
      Ikävä
      51
      879
    7. JM lukkoliike

      Mihin helvetin kuuseen te olette tällä kertaa siirtäneet Lukkoliikkeenne? Sen kerran kun ensimmäisen ja viimesen kerran
      Jämsä
      19
      876
    8. Miten kesäsi meni?

      Oletko tyytyväinen siihen? Oliko kaivattusi mielessäsi? Lähennyitkö vai etäännyitkö hänen kanssaan?
      Ikävä
      65
      746
    9. Pankin avajaiset

      Osuuspankin uuden toimitilan viralliset avajaiset vetävät väkeä. Kyllä oli outo nauhan leikkaus, kun leikkaajat pyllisti
      Kuhmo
      15
      741
    10. Helena Ahti-Hallberg uudessa elämäntilanteessa - Paljastaa eläkehaaveestaan Espanjassa: "Mä.."

      Oi, kuulostaa ihanalta eläkepäivillä! Helena Ahti-Hallberg on ostanut kakkoskodin Espanjasta ja hänellä on puolisonsa ka
      Eläke
      7
      732
    Aihe