En ol ekoskaan elämässäni ennen ollut kateellinen millekään asialla. Mutta nyt on paha tilanne. Olen kateellinen miesystäväni lapsiin liittyen. He ovat urheilullisesti lahjakkaita ja pärjäävät hyvin lajissa kuin lajissa. Minun lapseni harrastavat liikuntaa mutta mutta eivät ole yhtä motivoituneita ja innostuneita asiasta ja se näkyy suorituksissa. Tämä on sairasta, tiedän, mutta ehkä asiaan vaikuttaa sekin että me aikuiset molemmat olemme hyvin liikkuvaisia ja urheilleet molemmat itsekin että lasten liikkumisesta on tullut tärkeää. Häpeän edes kirjoittaa tätä asiaa mutta tuntuu että kateuteni vaikuttaa minuun jo ihan liikaa. Mieheni ei tiedä tästä mitään. Hänellä on tapana tuoda esiin lastensa onnistumisia ja halua minut usein katsomaan kisoja/pelejä. Näen jo silmissäni nämä lapset huippu-urheilijoina ja kuinka meidän aikuisten arkea rytmittää kisat/pelit. Urheilusta puhutaan lähes päivittäin ja vertaillaan lapsiemme treenimääriä ym.
Emme siis asu yhdessä mutta suunnittelemme saman katon alle muuttamista. Tosiasia on, että lapsiemme (yht 4) harrastukset veisivät aikaamme lähes joka päivä ja se ei minua haittaisi. Tämä sairas kateus minua haittaa!! En vaan kestä sitä että omat lapseni eivät pärjää kuten toisen lapset. Tilanne on vielä se, että tyttöni on ihan lahjakas yhdessä lajissa mitä miehenkin tyttö harrastaa. Hän kuitenkin kohta menee (tai oikeastaan on mennyt jo) omasta tytöstäni ohi ja se aiheuttaa minulle lissä kateuttaa. Itse ajattelen elämän asioista niin että pääasia että lapset ovat terveitä ja tulevat elämässään onnellisiksi. Mutta joku vaan saa minut tästä kateelliseksi, en ymmärrä itseäni ollenkaan. Osaisiko joku auttaa?? Asian puheeksi ottaminen on todella vaikeaa.
Emme siis asu yhdessä mutta suunnittelemme saman katon alle muuttamista. Tosiasia on, että lapsiemme (yht 4) harrastukset veisivät aikaamme lähes joka päivä ja se ei minua haittaisi. Tämä sairas kateus minua haittaa!! En vaan kestä sitä että omat lapseni eivät pärjää kuten toisen lapset. Tilanne on vielä se, että tyttöni on ihan lahjakas yhdessä lajissa mitä miehenkin tyttö harrastaa. Hän kuitenkin kohta menee (tai oikeastaan on mennyt jo) omasta tytöstäni ohi ja se aiheuttaa minulle lissä kateuttaa. Itse ajattelen elämän asioista niin että pääasia että lapset ovat terveitä ja tulevat elämässään onnellisiksi. Mutta joku vaan saa minut tästä kateelliseksi, en ymmärrä itseäni ollenkaan. Osaisiko joku auttaa?? Asian puheeksi ottaminen on todella vaikeaa.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Hei!
Haluan kirjoittaa tähän muutaman ajatuksen.
Mielestäni olet jo pitkällä, kun olet myöntänyt tämän asian itsellesi ja olet vielä kirjoittanut sen. Ymmärrän toki, että asian puheeksi ottamien on vaikeaa. Uskon kuitenkin, että jossain vaiheessa aika on kypsy myös yhteiselle keskustelulle miesystäväsi kanssa.
Olet jo pitkällä myös siinä suhteessa, että tunnistat, että kyse on sinun ongelmastasi, jossa toivot muutosta itsellesi, et siis ole muuttamassa ketään toista.
Kirjoitat, että pääasia on se, että lapset ovat terveitä ja tulevat onnellisiksi, mutta oletko tyytyväinen lapsiisi? Voitko rakastaa heitä sellaisina kuin he ovat? Joskus lapsista ja heidän suorituksistaan tulee meidän aikuisten itsetunnon paikkaajia, vaikka emme tietoisesti sellaista haluaisi. Millainen on sinun itsetuntosi, kelpaatko itse itsellesi?
Onko sinulle ok, että urheilu ja myös kilpaurheilu on niin tärkeässä asemassa kodissasi ja (kenties tulevassa yhteisessä kodissa)? Haluaisitko jotain muuta? Entä sinun lapsesi, urheilua voi harrastaa niin monella tasolla ja joskus lapsetkin ryhtyvät tiedostamattaankin täyttämään aikuisten alitajuisia toiveita?
Olisiko sinun helpompi ottaa asia ensin puheeksi vaikkapa jonkun ystäväsi kanssa? Kun keskustelee aiheesta, tietää usein sen jälkeen itsekin paremmin, mitä oikein ajattelee.
Uusperhe on haaste mutta myös hieno mahdollisuus.
Siunausta teidän kaikkien elämään.
Päivi-pappi Hämeestä
Suuri Kiitos !
Olipa rohkaiseva vastaus!
Kuulostaa aika sairaalta, että vielä keskenään vertaillaan lasten suorituksia. Muutakin elämää ja muita harrastuksia on. Jos lapsillasi ei urheilu kiinnosta, miksi sitä vaadit? Uudet harrastukset vois hakea vaikka taiteen, musiikin tai ilmaisun puolelta.
Juuri noin, meillä on taiteellisia että urheilullisia lapsia, joo ovat meidän yhteisiä ja ei olla uusperhe. Lapsia on neljä, kaksosistakin toinen pärjää urheilussa toinen pärjäisi jos haluaisi, muuten on nopeampi oppimaan kuin toinen, eli toisella on älliä mutta on laiska. Kahdesta muusta toinen on musiikillinen (erittäin hyvä siinä, ei niin urheilullinen vaikka urheilee), toinen taas esikoinen urheilisi vain (skeittaa ja lautailee), ei mikään "lukutoukka", eikä takuulla muuta tekisikään. Eli neljään mahtuu neljä erilaista lasta. Jokaisella on se oma juttu, jossa pärjää ja on hyvä, yksi siis (toinen kaksosista) on tehnyt laiskottelusta taidetta, olkoot sitten niin, ehtii tuota hätäileen myöhemminkin.
Koko elämähän on haastetta!
Miksi juuri tuo urheilu on pakkomielle? Mikset mieti omien lastesi vahvuuksia muissa asioissa? Ei ole kellekään - varsinkaan lapsille - verrata heitä toisiinsa.
Hei älä murehdi uusioperheelliseksi alkaminen on aika toivotonta, uusioperheistä onnistuu vain 10 % kateus ei kannata jatkakaa omina yksilöinä jossa kateudellle ei ole sijaa hyvää kesää!
Kun itsestä ei ole tullu huippu- urheilijaa niin koitetaan väkisin lapsista.
On teillä kamalat pakkomielteet.
Ne jotka eivät ole liikunnasta kiinnostuneita pakottavat soitto harrastuksiin.
No ne harrastukset jää pikkuhiljaa kun nuorelle alkaa tulla oma tahto eikä ole enää vanhempien vietävissä kuin pässi narussa. Motiivin ja innostuksen puute on jo ensimmäinen askel että se suorittaminen alkaa kyrsimään.
Älkää muuttako samankaton alle niin vältytte riepottelemasta lapsia huushollista toiseen. Lasten niputtaminen yhteen ja taas erikseen pilaa niiden elämän jo alkuunsa ja repivä aikuisten parisuhde. Ei noin hankalista uusperheistä tule mitään huippu- urheilijoita.
Eikö yhtään erilaista päivää ole kuin joka päivä jauhaa samaa suoritus paskaa.
Olen elänyt lähes viisitoista vuotta uusioperhekuviossa, jossa meillä molemmilla on kaksi lasta. Jännitteitä on ollut koko ajan, alle kouluikäisistä lapsista nyt jo nuoriin aikuisiin.
Me vanhemmat suojelemme omia lapsiamme ja pidämme heidän puoltaan aivan turhissakin asioissa. Molemmilla on säilynyt oma tapansa kasvattaa ja kommunikoida omien lastensa kanssa.
Naisen lapset haistattelevat ja ovat ylimielisiä isäpuolta kohtaan. Sama käytös on jatkunut suhteen alusta asti, toki muuttaen muotoaan lasten kasvaessa.
Uusperhekuviossa pari suhde jää totaalisesti taka-alalle. En ihmettele, jos useat päätyvät eroon.
Ai,? sä et ole ollut kuuntelemassa, kun omat lapses haistattelevat ja uhkailevat äitipuoltaan?
Tyypillinen mies, niin tyhmä ja itsekäs, että oksettaa.
En usko, että ovat haistatelleet, koska ovat harvoin läsnä. Suurempi uhka on isäpuoli äidin ja lastensa väliselle suhteelle. Kaikki kilpailevat äidin huomiosta.
Ehkä et itse huomaa asiaa, jos suojelet samalla tavalla omaa pesääsi?