Miten ylitän pelkoni?

Pienenä lapsena olin innokas menemään ja pussailemaan. Mutta muistan sen yhä kuin eilisen päivän kuinka koko ala-asteiän sain kuulla pilkkaa ties milloin mistäkin (eniten toki ulkonäöstäni). Tätä jatkui koko yläasteenkin. Mielestäni en ole ruma kuten minusta sanotaan, mutta ei toki tehnyt hyvää nuoren ihmisen kehitykselle ja itsetunnolle kun kaikki mitä minusta kuulin oli lähinnä negatiivista. Pidin pääni ja veätydyin sitten kokonaan pois. Miksi olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka vain satuttavat?

No. Nykyisin uskallan jo sosialisoitua ihmisten kanssa, mutta kyllä sellainen arkuus on jäänyt: mitä jos tuokin henkilö x ajattelee, että vittu mikä idiootti? Yläasteella olin todella ujo tyttöjen suhteen, kun kokemukseni olivat olleet lähinnä tyyliin "painu vittuun siitä saatanan rumilus!" Nykyisin pystyn jo heidän kanssaan juttelemaan, mutta jos tapaan jonkun viehättävän/mukavan naisen, menen jumiin. En pysty katsomaan silmiin saati vaihtamaan sanaa. Jos ihastun, olen aivan jäässä.

Mitä teen, kun pelkään yhä, että nainen vaan sanoo yhtä rumasti kuin mitä minulle on aikanaan sanottu? Olen saanut parilta tapaukselta myös mielestäni suht vahvoja signaaleja kiinnostuksesta, mutta vastapainona parin päivän päästä on oltu kiukkuisia kuin ampiaiset. Olen sitten pähkäillyt ja epävarmuudessani jättänyt asian sikseen. Tiedän, ettei menneisyyden saisi antaa vaikuttaa, mutta luuletteko että haluan olla näin arka ja ujo? En voi tuolle mitään, se on kuin gravitaatiovoima.