Pienenä lapsena olin innokas menemään ja pussailemaan. Mutta muistan sen yhä kuin eilisen päivän kuinka koko ala-asteiän sain kuulla pilkkaa ties milloin mistäkin (eniten toki ulkonäöstäni). Tätä jatkui koko yläasteenkin. Mielestäni en ole ruma kuten minusta sanotaan, mutta ei toki tehnyt hyvää nuoren ihmisen kehitykselle ja itsetunnolle kun kaikki mitä minusta kuulin oli lähinnä negatiivista. Pidin pääni ja veätydyin sitten kokonaan pois. Miksi olla sellaisten ihmisten seurassa, jotka vain satuttavat?
No. Nykyisin uskallan jo sosialisoitua ihmisten kanssa, mutta kyllä sellainen arkuus on jäänyt: mitä jos tuokin henkilö x ajattelee, että vittu mikä idiootti? Yläasteella olin todella ujo tyttöjen suhteen, kun kokemukseni olivat olleet lähinnä tyyliin "painu vittuun siitä saatanan rumilus!" Nykyisin pystyn jo heidän kanssaan juttelemaan, mutta jos tapaan jonkun viehättävän/mukavan naisen, menen jumiin. En pysty katsomaan silmiin saati vaihtamaan sanaa. Jos ihastun, olen aivan jäässä.
Mitä teen, kun pelkään yhä, että nainen vaan sanoo yhtä rumasti kuin mitä minulle on aikanaan sanottu? Olen saanut parilta tapaukselta myös mielestäni suht vahvoja signaaleja kiinnostuksesta, mutta vastapainona parin päivän päästä on oltu kiukkuisia kuin ampiaiset. Olen sitten pähkäillyt ja epävarmuudessani jättänyt asian sikseen. Tiedän, ettei menneisyyden saisi antaa vaikuttaa, mutta luuletteko että haluan olla näin arka ja ujo? En voi tuolle mitään, se on kuin gravitaatiovoima.
No. Nykyisin uskallan jo sosialisoitua ihmisten kanssa, mutta kyllä sellainen arkuus on jäänyt: mitä jos tuokin henkilö x ajattelee, että vittu mikä idiootti? Yläasteella olin todella ujo tyttöjen suhteen, kun kokemukseni olivat olleet lähinnä tyyliin "painu vittuun siitä saatanan rumilus!" Nykyisin pystyn jo heidän kanssaan juttelemaan, mutta jos tapaan jonkun viehättävän/mukavan naisen, menen jumiin. En pysty katsomaan silmiin saati vaihtamaan sanaa. Jos ihastun, olen aivan jäässä.
Mitä teen, kun pelkään yhä, että nainen vaan sanoo yhtä rumasti kuin mitä minulle on aikanaan sanottu? Olen saanut parilta tapaukselta myös mielestäni suht vahvoja signaaleja kiinnostuksesta, mutta vastapainona parin päivän päästä on oltu kiukkuisia kuin ampiaiset. Olen sitten pähkäillyt ja epävarmuudessani jättänyt asian sikseen. Tiedän, ettei menneisyyden saisi antaa vaikuttaa, mutta luuletteko että haluan olla näin arka ja ujo? En voi tuolle mitään, se on kuin gravitaatiovoima.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Tsemppiä, ja ehdottomasti juttelemaan näiden kiinnostuneiden naisten kanssa. :) Yhtä lailla niitä voi ujostuttaa.
Ne naiset varmaan luulee ettet ole kiinnostunut, kun et ole yrittänyt tehdä tuttavuutta vaikka itse ovat kiinnostusta osoittaneet. Käy ylpeydelle jatkaa kiinnostuksen osoittamista, jos toinen ei osoita tarpeeksi vastakaikua.
Jos nainen on kiltin ja hyväntahtoisen oloinen, on turvallista lähestyä.
Mun olisi varmaan pitänyt käydä tällä palstalla aikaisemmin. Ei millään pahalla, mutta viestistäsi tuli jotenkin parempi olo: En ole yksin näine mietteitteni ja pelkojeni kanssa. Historiasikin on kovin samanlainen. Iloisesta viikarista tuli teini-iässä pelokas ja mulla perään masennus. Vielä tänäkin päivänä olen aivan lukossa esim. tänään, kun jouduin tilanteeseen, jossa normi-ihminen olisi saanut sanan suustaan. Pahinta ehkä, että piäksän itseäni siitä siinä toivossa, että "kyllä nyt saatana seuraavalla kerralla pyydät sen sinulle hymyilevän naisen vaikka kahville", vaikka kyllähän sen tietää, että siinä käy kuten ennenkin. Verta päähän, niin että tuntuu näkölähtevän ja naama on kuin palosammutin.