Tuntuu että minulla on masentuneissakin todella vähän kohtalotovereita. Koen syvää surua aina kun kohtaan jotakin kaunista. Kun näen kauniin maiseman, kevään ensimmäisiä kukkia, suloisen koiran tai tunnen puhtaan pyykin tuoksun, sydäntäni puristaa ja minua alkaa itkettää. Tunnen syvää surua ja tyhjyyttä. Mieluiten vältän tällaisia tilanteita. Tuntuu siltä kuin päässä olisi kytkennät pielessä. Kun pitäisi kokea onnea ja iloa, tunnen viiltävää surua.
Luin taas pitkästä aikaa läpi Torey Haydenin tuotantoa ja kirjassa Tiikerin lapsi häiriintynyt tyttö pohtii kaunista auringonlaskua katsoessaan, miksi kaikki kaunis tekee olon niin surulliseksi. Muutoinkin samastun pelottavan pitkälle tämän tytön ajatusmaailmaan. Tuntuu, että osaan selittää syyn tytön kaikelle käytökselle ja mielenliikkeille.
Onko muita, jotka kauniit asiat saavat tuntemaan surua?
Luin taas pitkästä aikaa läpi Torey Haydenin tuotantoa ja kirjassa Tiikerin lapsi häiriintynyt tyttö pohtii kaunista auringonlaskua katsoessaan, miksi kaikki kaunis tekee olon niin surulliseksi. Muutoinkin samastun pelottavan pitkälle tämän tytön ajatusmaailmaan. Tuntuu, että osaan selittää syyn tytön kaikelle käytökselle ja mielenliikkeille.
Onko muita, jotka kauniit asiat saavat tuntemaan surua?
Vastaukset 6
Vanhimmat
kun pyrkii kauniiseen elämään ja sitä masennuksen kanssa on jotain aivan päin vastoin
Joskus mietin, että tunnen surua, koska ikävöin sitä ilon tunnetta, mitä joskus kauan sitten koin tuollaisissa tilanteissa. Tai että koen surua, koska elämäni on jäänyt elämättä ja tuollaisissa tilanteissa sen kokee vahvasti.
Kumpikaan näistä selityksistä ei kuitenkaan jotenkin loksahda, ne tuntuvat hakemalla haetuilta. Tuntuu, että kyse on todellisuudessa jostakin hyvin perustavanlaatuisesta, joka minun tulisi ymmärtää.
"Happy moments can fade like Polaroid,traumatic moments are with you always." J.C. Oates
Itse tunnen pakahduttavaa surua ja katkeruutta nähdessäni jotain kaunista. En nimenomaan usko itse enää kokevani elämässäni sellaista määrää iloa/onnea, mitä joskus olen saanut tuntea. Tiedän liian hyvin, millaisesta jään paitsi. Elämä on muuttanut onneksi hieman kyynisemmäksi, ettei kaikesta kauneudesta nouse pala kurkkuun.
> "Happy moments can fade like Polaroid,traumatic moments are with you always." J.C. Oates
Tuo on vähän sukua ajatelmalle: "Muisto onnesta ei tuota enää onnea, mutta muisto surusta tuottaa yhä surua".
Kuka sadisti on suunnitellut ihmisen?
Tuttu fiilis.
Nautin kyllä kaikesta kauniista, mutta joskus se tempaisee surun puolelle.
Varsinkin lapset saavat usein tällaiset tunteet pintaan.
Jotkut piuhat varmaan kallopallossa ristissä.