Jarmo Viinala

Toi valtuuston kokouksessa esille et persut ei vastusta jääkiekkoa Haapavedellä. Nyt sama Viinala on valmistellut valituksen jolla on tarkoitus kaataa uuden hallin rakentaminen. Käytännössä tämä on täysin vastoin hänen puhettaan. valitus mennessään läpi tai edes saadessaan täytäntöönpano kiellon valtuuston päätökselle aiheuttaa sen et kiekkoilu loppuu. Viinalan toivoisin nyt julkisesti vastaavan vastustaako persut kiekkoilua. Eikä riitä vastaukseksi et nykyisessä hallissa voi pelata, koska niin et tapahdu ilman huomattavaa remonttia. joka maksaa lähes saman kuin uuden rakentaminen.
25450
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 25

Vanhimmat

No se on aivan varma että nämä valittajien valitukset lopettaa nyt kiekko toiminnan haapavedellä,Tätä emme olisi kuitenkaan tarvinnut emmekä ole ansainnut. Vaikka kaikkia näitä erimielisyyksiä on ollut koko ajan tämän halli hankeen ympärillä. Oletin että järki olisi voittanut, toisin kävi. Harmittaa monen nuoren puolesta kun hyvä ja suosittu harrastus haapavedellä saa tällaisen päätöksen. Paljon on ollut henkilöitä vuosikymmenien varrella rakentamassa tätä harrastusta nuorille paikkakunnalla. Nyt se sitten muutamien henkilöiden toimesta pyyhkäistään vain pois, Ei voi käsittää tätä tyhmyyttä.

Äänestä
  • kannattanut alkuunsa lopettaa.
    Muistan jo pari vuottasitten ,
    kun vasuri-esko teki valtuustoaloitteen kepulaisten kieroilua koskien ,
    että olisi syytä ruveta todellisuudessa elämään eikä harhoja levittää.

    Äänestä

luistelukeskuksessa pelattiin eikä ollut mitään ongelmia.
Eli kaikki toimii erinomaisesti, vaikka jotku häirikkö-kepulit perättömiä väittäääkin.

Äänestä

Jokohan Viinanen joutunut ottaan irtioton aholasta ja revosta kuulin abc:llä

Äänestä

Ei tohi vastausta antaa

Äänestä

Eihän tuota tarvi jahkailla.
Persut haluaa lopettaa jääkiekkoilun ja kaiken luisteluharrastuksen valituksellaan Haapavedeltä.
Kuka haluaa harrastaa niin käyköön naapuri kunnissa.
Tämähän on Viinalan ja muidenkin persujen kanta.

Äänestä
  • aina oltu kiekkoilua vastaan. Eihän se sovi alkakuunkaan alkiolaiseen opiin.

    Äänestä

  • Eikös ne persut (lue smp:läiset) vastustanu aikoinaan tuon vanhan jäähallinkin rakentamista, ei persut ole nuorten puolue!

    Äänestä

Eläkää taas jauhako täällä tuota kepusontaa. Agitaattorit liikkeellä puoltamassa epärehellisyyttä, siitä tässä on myös kysymys. Eikö teillä mene sinne jakeluun millään vaihtoehto että meillä on jo jäähalli.

Tässä leikkauksien kierteessä jossa lasketaan lapsilta, vanhuksilta se viimmeinenkin sokeripala kahtia, ei kannata rakentaa sellaista joka tuottaa raskaasti tappioita vuodesta toiseen.

Puhumattakaan että uudesta hallista tulee käyttökustannuksineen niin kallis ettei siellä voi harrastaa kiekkoilua kuin hyvin toimeentulevat perheet lapsineen. Eliitiurheilua parhainmillaan.

Valitettavasti näin tulee käymään, joka on tuhoisaa tämän kokoiselle kaupungille.

PS. Minäkin joudun käyttämään tuota " epäkorrektia " kieltä hieman. Sillä olen todella pettynyt kielenkäyttöön jota runsaasti harrastetaan täällä saiteilla perussuomalaisista valtuutetuista jotka puollustavat heikompia kansalaisiaan, sekä tarkkuuta ja rehelisyyttä päätöksenteossa.

Äänestä
  • Miten ne muka puoltaa heikompia, en oo yhtään asiaa kuullukkaan mitä ne ois aikaan saanu, eduskuntavaalivoiton jälkeenkin ryömivät oppositiion vastuuta pakoon, räksyttää ne kyllä mutta se ei auta yhtään ketään eikä mitään.

    Äänestä

  • ei valittajapersu kirjoitti:

    Miten ne muka puoltaa heikompia, en oo yhtään asiaa kuullukkaan mitä ne ois aikaan saanu, eduskuntavaalivoiton jälkeenkin ryömivät oppositiion vastuuta pakoon, räksyttää ne kyllä mutta se ei auta yhtään ketään eikä mitään.

    me kepulit on sentään saatu hoopolan väkiluku roimaan laskuun

    sinä sitten hyväksyt ns. karvoineen päivineen konkurssivaltioiden tukemisen, meidän veroahoilla, miljaardeja euroja mitä sinne työnnetään joita ei koskaan saada takaisin. etkö tajua sitä että se on yksi syy minkätakia Suomi on velkaantunut. mitä sinä olet sannut konkurssi valtioiden tukemisesta??? sen uuden jäähallinko vai sitä parempaa hyvinvointia ???? vai jotakin muuta, kerro meille kaikille.

    Äänestä

  • asiasta tietoinen kirjoitti:

    asiasta tietoinen. tarkoitin tuolle nikille "ei valittajapersu"

    Äänestä

  • asiasta tietoinen kirjoitti:

    http://www.iltalehti.fi/talous/2011092514456456_ta.shtml

    tätäkö perussuomalaisten haukkujat tahtoo ja hyväksyy, hun eivät meneet hallitukseen.

    Tätä kaikkea persuja äänestäneet halusi vastustaa, siksihän ne vaalivoiton sai että ne olisi menny hallitukseen näitä vastustamaan, mutta pötkivät suoraan oppositioon vain räksyttämään.

    Äänestä

  • entinen persu kirjoitti:

    Tätä kaikkea persuja äänestäneet halusi vastustaa, siksihän ne vaalivoiton sai että ne olisi menny hallitukseen näitä vastustamaan, mutta pötkivät suoraan oppositioon vain räksyttämään.

    Älä yleistä.

    satutko tietämään mitä säätytalolla tapahtui, silloin kun hallitusta väännetiin pystyyn, jytkyn jälkeen. minäpä kerron. Herra Katainen näytti ovea perussuomalaisille kun heillä oli vaatimuksena hallitukseen tulosta, konkurssivaltioiden tukipakettien lopettaminen Suomen osalta. kerroppa jokin muu syy ja todista se.

    Äänestä

  • asasta tietävä kirjoitti:

    Samoin käy seuraavissa vaaleissa joten emme enää persuja äänestä jos yksi asia vain noin vaikuttaa, suomen kansan asioista eivät persut välitä ollenkaa ainoastaan ulukoomaat mielessä.

    Äänestä

  • hyvä me kirjoitti:

    me kepulit on sentään saatu hoopolan väkiluku roimaan laskuun

    Palveluiden vähentäminen valittamalla lisää muuttoa naapurikuntiin missä palvelut hoidettu paremmin.

    Äänestä

Haapaveden persut kuuluu olevan mustalla listalla myös Soinin papereissa.

Äänestä
  • Älä levitä väärää tietoa.

    Äänestä

  • jj.vaha-tuisku kirjoitti:

    Älä levitä väärää tietoa.

    haapavesi on tosi pieni ja ahas paikka koi sinne ees muutamaa
    persua saaha mahutettua

    voiko pienempää paikkaa ennä olla ? no ehkä se yks, josta kaikki
    toisinajattelevat pannaan suoraan ulos.

    Äänestä

Avustaja tääl esiintyy asiantuntijana :) Voi polosta.

Äänestä
  • tähän saakka toisiaan tukeneet mutta voivoi nyt unohtunee

    Äänestä

  • Jeppaset kirjoitti:

    tähän saakka toisiaan tukeneet mutta voivoi nyt unohtunee

    Niinpä niin. ei tue enään

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

pekkalaaa kirjoitti:

Toi valtuuston kokouksessa esille et persut ei vastusta jääkiekkoa Haapavedellä. Nyt sama Viinala on valmistellut valituksen jolla on tarkoitus kaataa uuden hallin rakentaminen. Käytännössä tämä on täysin vastoin hänen puhettaan. valitus mennessään läpi tai edes saadessaan täytäntöönpano kiellon valtuuston päätökselle aiheuttaa sen et kiekkoilu loppuu. Viinalan toivoisin nyt julkisesti vastaavan vastustaako persut kiekkoilua. Eikä riitä vastaukseksi et nykyisessä hallissa voi pelata, koska niin et tapahdu ilman huomattavaa remonttia. joka maksaa lähes saman kuin uuden rakentaminen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu