Vanhempi mies tuli rähjään minulle parkkipaikalla että olen muka pysäköinnyt väärin autoni. Mies oli päihtynyt ja kielen käyttö oli todella alarvoista, haukkuen kusipääksi, mikkihiirekis ja jne. Minulla oli kaksi 8 vuotiasta lastani kyydissä sekä 19 vuotias poikani. Pyysin miestä siivoaamaan puheitaan ja poistumaan jolloin hän alkoi uhkaileen turpaanvedolla, huudellen apuun kaveriansa. Sanoin miehelle, että on ongelma, kun sinulla tuota järkeä on niin paljon, miten voisit antaa siitä osan minulle? Tuolloin varoittamatta hän löi, osuen huonosti olkapäähäni. Päätin nousta autosta ja samoin poikani. ovea aukaistessa tämä mies tarttui oveeni kiinni ja koitti runnoa sitä kiinni. loukkasin käsivarttani lievästi. Soitin saman tien hätäkeskukseen pyytääkseni poliisia paikalle, tuolloin mies alkoi haastaa riitaa poikani kanssa. Miehen kaveri pyysi tätä rähinöitsijää nouseen autoon ja he poistuivat paikalta.
Menin tekeen rikosilmoituksen läheiselle poliisiasemalle ja myöhemmin kävin oman paikkakuntani poliisiasemalla kuulusteluissa asianomistajana.
Nyt 6 kuukautta myöhemmin tapahtumapaikkakunnan poliisi soitti ja sanoi että minun pitäisi tulla sinne kuulusteluihin epäiltynä lievästä pahoinpitelystä. Olen kuulemma käynyt rinnuksista kiinni ja siinä astunut tämän miehen jalkaterän päälle.
En koskenut ollenkaan ko. mieheen, poikani sanaili tämän miehen kanssa kasvotusten eikä poikani käynyt häneen käsiksi.
täytyykö mennä kuulusteluihin vieraalle paikkakunnalle, kun omalla paikkakunnalla myös poliisi?
Onko kyseessä perätön ilmianto?
Voinko vaatia todisteeksi hätäpuhelun nauhoitetta?
Onko parasta että vaadin asianajajan kuulusteluihin?
En muuten olisi tehnyt r-ilmoitusta, mutta kun pieniä lapsia on näkemässä/kuulemassa kun isille v.ttuilaan ja koitetaa lyödän ja uhotaan kaikella tavalla turpiin vedolla, katsoin parhaaksi että tämmöisten setien käytöstä pitää ojentaa

Vastaukset 2
Vanhimmat
Ei niihin p*skalakkeihin/pakkovaltion kätyreihin tosimies mitään yhteyttä pidä vaan ratkaisee omat ongelmansa itse. Olisit käskenyt ukkoa painumaan v*ttuun vaan ja jos ei ymmärrä niin laitat ymmärtämään. Otat sen jälkeen vastaan kaiken p*skalakeilta tulleen palautteen koska se valitettavasti kuuluu tähän p*skayhteiskuntaan.... kun otat yhteyttä poliisiin tai joku muu sen tekee, niin silloin alkaa hifistely. Alkaa lain noudattaminen ja lässytys käräjineen tms.
Semmosta tää on.
Toinen vaihtoehto on kääntää vaan nöyrästi se toinen poski ja sanoa amen.
Faktaa
Kuulustelu voidaan hoitaa lain mukaan virka-apuna omalla paikkakunnallasi. Soitat kuulustelijalle ja pyydät, että hän lähettää virka-apupyynnön asuinpaikkakuntasi poliisille. Vasta mahdolliset käräjät käydään tekopaikkakunnalla, tai käräjäoikeudessa, jonka tuomiopiiriin paikkakunta kuuluu.
Kyse ei ole perättömästä, eli väärästä ilmiannosta, sillä osallisilla on oikeus syytellä toisiaan. Vasta poliisi tai syyttäjä ratkaisevat sen, kumpi on syyllinen, vai ovatko kummatkin.
Voit tietysti vaatia mitä haluat, mutta poliisi johtaa tutkintaa, et sinä ja siten poliisi myös vastaa siitä.
Sinulla taitaa nyt piipittää korvien välissä ja käyt kuumana. Poliisikuulusteluun voit vaatia vain esteettömän todistajan. Sinne voi kyllä tuoda mukanasi vaikka varatuomarin avustajaksesi, mutta sinä maksat hänen käyntinsä.