Doksi: Menin 12-tuntisen työpäivän jälkeen Töölöntorin alkoon hakemaan nollausviiniä. No Tuksuhan se siellä oli. Täytti juuri muovipussia täyteen punkkua. Oli aika ryypätyn näkönen, silmät turvoksissa. Seurassaan oli kalju pitkähkö ukko, jonka habitus oli rakennusmestarimainen. Taisivat lähteä siitä farmarimallisella autolla jonnekin.
Kapakasta
Sirkku Immoska
11452
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 11
Vanhimmat
Jarnan ex-miehen kanssa taas liikenteessä.
Ollunna tietenniin sen Luhtorin kaa
Antti Anakonda Käärmeenkantaja Kenealy
Kun toi Paxu saa dokattua itsensä hengiltä, saatetaan saada tosta Mariannesta uus näädintäkohde. Alkaa jo hyvää vauhtia Tuksuuntumaan...
Minäpä kopioin Hymystä Tuksulaan ja tänne: Tänä aamuna vähän vaille 9 myhy spekuloi tällaista:
"Huhu kertoo että Bella olisi otettu tullin suojiin Tallinan (huom!)matkalla? Pitäisikö paikkansa? Olispa hienoa?"
"Huhusi on väärä. Bella on nähty eilen illalla Etu-Töölössä, sen jälkeen kun Tunkki on poistunut Pub Petestä. Riehui siellä pari tuntia kahden naishenkilön kanssa, jonka jälkeen poistui ja ilmestyi takaisin Nurkille Bellan kanssa."
Eipä juuri huvita käydä Muksulassa enää. Kaikki masku kopsattu Kapakasta ja Hymystä.
No, entä sitten mistä ja minne kopsataan? PÄÄASIA kai edelleenkin on että sen liikkeistä kerrotaan? Ihme porukkaa, onko ne mustasukkaisia koko kansan Johannasta vai mikä vit-tu nyt taas kyrsii?
Mikä helvetin kyylä päivystäjä sä oot????
Olen juornalisti ja kerron miten asiat ovat.
Jos on senttaillut joskus johonkin Varkauden paikallislehteen, niin ei se vielä zuurnalistiksi tee.
Ura on kyllä noususuunnassa Tuksun kyylänä ;-)
Hgoopo on idolini!
Joko Tunkeron kielitaitoa kalunneet näätä-ämmät on tyrkätty pilaamaan tämäkin osasto?