http://www.talouselama.fi/uutiset/yle uimahalli keksi saastoniksin pikkulapset uimaan kylmaan veteen/a2238634
Uusi uimahalli
38
1474
Vastaukset
- kaaliputki
Jos hallihankkessa olisi tilaajan puolelta löytynyt osaamista allastekniikasta edes rahtusen verran, tuon tasoista mokaa ei olisi päässyt syntymään. Vuoksiala vähättelee julkisuudessa tosi isoa ja kalliisti korjattavaa epäkohtaa, mutta esim. vauvauintikurssien pitämiselle voinee nyt samalla heittää hyvästit. Miesten puolella kaakeleiden alareunoissa on jo silmin havaittavia pinttymiä. Ei povaa oikein hyvää tulevaisuutta vielä uutuuttaan kiiltävälle hallille. Henkilökuntaa näyttäisi kuitenkin olevan palkattu pilvin pimein, mutta lieneeköhän töiden organisoinissa, työntekijöiden ammattitaidossa ja asenteessa vielä korjattavaa. Karhulaan on moottoritien valmistuttua vain kymmenen minuutin ajomatka, siellä olosuhteet, hinta/laatu ovat kunnossa. Uutuudenviehätyksen mentyä, etenkin lapsiperheet saattavat äänestää jaloillaan lämpimämpien vesien puolesta. Hyvä hallipäällikkö, uimahallissa vedenlämpötila on viihtyisyystekijä, ei säästökohde!
- Kallis karvahattu...
Kylmää vedenlämpötilaa voi markkinoida mukavuudenhaluisille läskipalleroille laihduttavana tekijänä. Faktahan on, että oleskelu kylmässä kuluttaa energiaa ja täten laihduttaa.
- läskipallero
Kallis karvahattu... kirjoitti:
Kylmää vedenlämpötilaa voi markkinoida mukavuudenhaluisille läskipalleroille laihduttavana tekijänä. Faktahan on, että oleskelu kylmässä kuluttaa energiaa ja täten laihduttaa.
vauvat laihduttamaan kylmään veteen..loistava idea !!
- Kallis karvahattu...
läskipallero kirjoitti:
vauvat laihduttamaan kylmään veteen..loistava idea !!
Älähän viisastele! Haminassa ei ole vauvauintiallasta. Normaalilämpöinenkään lastenallas ei ole vaatimusten( 32 °C) mukainen.
. - läskipallero
Kallis karvahattu... kirjoitti:
Älähän viisastele! Haminassa ei ole vauvauintiallasta. Normaalilämpöinenkään lastenallas ei ole vaatimusten( 32 °C) mukainen.
.toimii karhulassa.vauvauintien ajaksi nostetaan lastenaltaan lämpötila.ei onnistu haminassa,suunnitteluvirheen vuoksi.
- Pieruporeamme
läskipallero kirjoitti:
toimii karhulassa.vauvauintien ajaksi nostetaan lastenaltaan lämpötila.ei onnistu haminassa,suunnitteluvirheen vuoksi.
Se mikään virhe ole, vaan tarkoituksellista säästämistä. Eikös tuo pitäisi olla jo selvä asia!
- Puoliso
no kun miettii kuin vähän henkilökuntaa niin ei mikää ihme ettei kerkeä tekee mitää
- Elina 9v
Onneksi ei tarvi värjötella uimahallin kylmässä vedessä.
- onneksi ei kiinnosta
Menkööt Haminan päättäjien lapset uimaan kylmään veteen.................
- Kallis karvahattu...
Niillä onkin todennäköisesti sukurasitteena paksu kerros läskiä päässä.
- vittu et vituttaa
Köyhät ne täällä taas itkee.
- rannanasukki
mukulathan ui meressä jo heti jäiden lähdön jälkeen. tosin hampaat kalisten, mutta kuitenkin. ihme tissiposkia nämä vinkujat. karaistukoot ja kasvakoot pojat miehiksi.
- 999
jos ei haminan kakaroille 27 asteinen vesi riitä pysyköön mamman helmoissa
- SAALAKL
999 kirjoitti:
jos ei haminan kakaroille 27 asteinen vesi riitä pysyköön mamman helmoissa
Samaa mieltä olen, ihme touhua nykyään pullamössölasten paapominen.
- ei kuntouimari
Jos haluan palella niin menen järviveteen uimaan. Uimahallin lippujen hintaa olisi voinut nostaa roimasti että oltais saatu lämpöä. Kuntouimarit ei tarvii altaita, järviin pääsee suuren osan vuotta uimaan.
- Rapala
Hallimestarin tietäen tulos on tämä! Luuseri koko ukko!!
- lautakunnanjäsen
Älkää syyttäkö hallimestaria, häntä tuskin on päästetty laitteita valitsemaan! Kai?
- uimari4
lautakunnanjäsen kirjoitti:
Älkää syyttäkö hallimestaria, häntä tuskin on päästetty laitteita valitsemaan! Kai?
Se vielä puuttuisi,olisiko vettä ollenkaan
- veronmaksaja4
Herää kysymys?.Tehtiinkö uimahalli veronmaksajien rahoilla Hotellin käyttöön. Koska mainostetaan sitä Hotellin puolelta.
- surullista ahneutta.....
Halli tehtiin venäläisille, ja hotellille. Tätä ajamassa muutamat yrittäjät, jotka vuosia ovat kohkanneet venäläisten eurojen perään, veronmaksajien kustannuksella, valitettavasti. Oman yritykseni jätin ulkopuolelle tästä, painostuksesta huolimatta. Palvelen mielummin paikallisia asiakkaita. Venäläisiä nuolevien yrittäjien yrityksissä kärsii paikallinen asiakas, ja yhteiskunta.
- Ihan hyvä juttu
Noh noh, meillä on Haminassa nyt hyvä uimahalli jonne on helppo päästä sen keskeisen sijainnin vuoksi. Palvelut siellä toimivat ja vedenkin lämpö on juuri sopiva.
Kaiken muun lisäksi se palvelee hyvin viereisen hotellin asiakkaita, onko se muka huono asia? Ei todellakaan. Oli lauantainakin mukava nähdä kuinka hotelliasiakkaita tuli uimahalliin kadun yli rakennettua putkea pitkin, vaikuttivat hyvin tyytyväisiltä.
Josko lopetettaisiin ainainen negatiivisen palautteen antaminen, ei ole hallissa ja sen palveluissa moittimista.- ruplatunneli
Oi oi, hurmaavaa! Montako iloista hotelliasiakasta meni? Montako iloista euroa kilahti hote.. eiku kaupungin kassaan?
- V......uuu
ruplatunneli kirjoitti:
Oi oi, hurmaavaa! Montako iloista hotelliasiakasta meni? Montako iloista euroa kilahti hote.. eiku kaupungin kassaan?
Kyllä on hienoa ja fiksua kun tehdään veronmaksajien rahoilla uimahalli naapurimaan ihmisille, kai ne tulotkin tulee kaupungin eikä hotellin kassaan? Siis valuvat putkea pitkin?
- Veronmaksava asiakas
Kiertohan piti olla monitoimialtaan kanssa samassa, joku ingenjööri mokasi pahan kerran. Eikä siinä muuten mitään, "karaistuminen" on ihan ok asia, mutta kun pienillä lapsilla ei riitä paukut pitämään ruumiinlämpöä yllä noin kylmässä lastenaltaassa. Korjatkaapa virheenne.
- 6v ja 78 kiloo haloo
Kyllä nykyajan suklaansyöjä lylleröille normaali lämpöinen vesi riittää ihan hyvin karaistuuvat vaan ja heistä tulee kovaluontoisia veron maksajia heh.
- Isi
6v ja 78 kiloo haloo kirjoitti:
Kyllä nykyajan suklaansyöjä lylleröille normaali lämpöinen vesi riittää ihan hyvin karaistuuvat vaan ja heistä tulee kovaluontoisia veron maksajia heh.
Olis 1v 10kg ja 2v 14kg, ne ei valitettavasti pärjää noin kylmässä vedessä.
- Äiti .
Isi kirjoitti:
Olis 1v 10kg ja 2v 14kg, ne ei valitettavasti pärjää noin kylmässä vedessä.
No, et kai sinä vaippaikäisiä tuo allasvesiä pilaamaan?
- VAUVASTA VAARIIN
Äiti . kirjoitti:
No, et kai sinä vaippaikäisiä tuo allasvesiä pilaamaan?
Ei taida tää äiti olla itekkää koskaan uimahallissa käyny,jos ei muka lapsia sais uimahalliin viedä!! HALOO..... ??
- Bemmikurko
Noo, venäläiset on tottunu kylmään veten joten nou hätä, heitä tulee paljon uuteen spa haminasn, käyvät pesulla altaassa samallu kun käyvät lidlissä.
- Vaki uija
Vakikäyttäjän mielipide?
Oletteko ruikuttajat käyneet siellä, vai valitatteko kaikesta.
Noin 10 kertaa pn tullut polskittua. Eikä valittamista ,muuta kun joskus liikaa porukkaa. No aina on kuitenkin sovittu.
En usko että ne lapset valittavat lämpötilasta, ne osaa ottaa ilon irti liikkuessa, mutta te pullerot vanhemmat jotka vaan istutte altaan reunalla. Teille tulee kylmä. Opetelkaa liikkumaan lastenne mukana ,saatte itsellennekin lämpimän. Eikä tarvi valittaa.
Puolituntia aluksi vesijuoksua , sen jälkeen kunnon vesijumpat päälle . Ei ole vesi yhtään liian kylmää.
Kiitos kaupungille hienosta hallista. - Reino x
No onko se luuseri jo vastuussa omista mokista?( H.V )
Vai joutuuko tekemäänän jo töitä palkan eteen? - cvbb
Ei tee töitä vieläkään on esimies eli erimies!
- Hautataivas
Nyt on tattoopuudeli lennätettävä etelään kolmasti vuodessa kaupungin kustannuksella, ettei turhakkeen varpaat palellu kylmässä vedessä.
- okokoo
Kuka on tattoopuudeli???
- Allasjumppaaja
okokoo kirjoitti:
Kuka on tattoopuudeli???
On tosi asia,että lasenaltan vesion iva liian kylmää !! Myös terpia-altaan veden kuuluisi olla se 32 a toiseksi terapia-allas on aivan liian matala siihen tarkoitukseen,nihin sitä yleensä käytetää!! Käyn itse pari kertaa viikossa ja kun on 176cm pitkä,on allas liian matala! Mutta vaihtoehtoj ei ole ja TARVIN sen terpaia-altaan,koska muuta liikuntaa en voi harrastaa!!
Myös etenkin hallinpuolella työntekijät tuntuvat olevan hyvin laiskanlutvakoita,ja pidetään melkeen varkaana,jos käy hakemassa tarvikkeita terapia-altaalle jumppaa varten!! Mitä varten välineet ovat,jos niitä ei itse saa hakea,koristeitako?! Eikä edelleenkään ole kaikkia oleellisa välineitä,kuten jalkavastukset.
Muuten saunat ovat hyvät,paitsi myös pesutilat ovat niin kylmät,että jumpan jälkeen taas jännittää lihaksia,että ne on kohta uudelleen kipeät.Tehkää sille asialle jotain!!
- kerran käynyt
Tuli testattua tuo uimala ja sanotaan vaikka niin, että 5€ hintaan saa rahalle vastinetta. Varsin mukava etenkin se osasto, jossa poreamme. Lapset viihtyivät hyvin altaassaan, eikä kukaan valitellut liiasta kylmyydestä. Saunatilat ainakin miesten puolella hyvät ja pehmeät löylyt irtosi. Aion mennä uudestaankin. Ihan OK, mutta jos olisi kalliimpi niin sitten en välttämättä enää menisi.
- P olskija
Vierailtuani isossa kylpylässä , nousi oma uimahalli taas arvoonarvaamattomaan. Lipun hinta 18 e , vaatimattomammat hierontalaitteet kuin omassa uimahallissa.
VALITTAJAT käykää muuallakin ,nin huomaatte miten hyvä halli meillä oikeesti on!
Ja hinta vaan 5e.- Allasjumppaaja
Paljonpa on tullut käytyä ISOISSA KYLPYLÖISSÄ huom. ISOISSA.! Meillä on uimahalli,ei kylpylä,vai löytyykö liukumäkeä,useita porealtaita,erilaisia saunoja,,erilaisia hoitoja ym. niitä on yleensä isossa kylpylässä? Ei ole oikein verrattavissa. Olet todennäköisesti käynyt jossain todella kälysessä paikassa,jota kylpyläksi kutsutaan!
Isoista kylpylöistä löytyy myös terapia-allas,joka ei ole kääpiöille,katsos kun siellä täytyy pystyä jumppaamaanki ihan oikeasti,ei niin kun tässä olen katsellut,kun ihmiset haminan hallissa lilluvat..... en ole oikeita jumppaajia nähnyt,muuta kun näitä ryhmiä.Että hinta ei enenpää voisi ollakkaan !
Palautteen olen myös antanut välineistä ym.suoraan hallin henkilökunnalle joiden tietysti pitäsi viedä palautetta eteenpäin.
Aion tietenkin jatkossa jatkaa hallissa käymistä,mutta sanoin vain mielipiteeni ja puutteet : )
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kuka maksaa Elokapinan töhrinnän?
Vieläkö tukevat Elokapinan toimintaa mm. Aki Kaurismäki, Sofi Oksanen, Paleface, Koneen Säätiö ym. ? Kenen kukkarosta ot5833868Muuttaisiko viesti mitään
Haluaisin laittaa viestin, mutta muuttaisiko se mitään. Oletko yhä yhtä ehdoton vai valmis kyseenalaistamaan asenteesi j483318- 382791
Valpuri Nykänen elokapina
Aikas kiihkomielinen nainen kun mtv:n uutiset haastatteli. Tuollaisiako ne kaikki on.662749Oon vähän ihastunut suhun nainen
Vaikka toisin jokin aika sitten väitin mutta saat mut haluamaan olemaan parempi ihminen :)192134- 322081
Se että tavattiin
Hyvin arkisissa olosuhteissa oli hyvä asia. Olimme molemmat lähestulkoon aina sitä mitä oikeasti olemme. Tietysti pieni121967- 291855
Oot pala mun sielua
Jos toivot, että lähden mä lähden. Jos toivot, että jään mä jään. Koen, että olet mun sielunkumppani, mutta lämmöllä my171800Hei T........
Ajattelin kertoa että edelleen välillä käyt mielessä.... En ole unohtanut sinua, enkä varmasti ikinä... Vaikka on kulunu471749