Hei
Ostimme äskettäin perhen kanssa Grouponilta matkat Turkin Alanyaan. Esitteessä lukee seuraavasti (suora kopiointi) " Eftalia Aqua -hotellissa pääsee nauttimaan auringonotosta ja uimisesta sekä useista vesiliukumäistä hotellin ulkoaltaalla. Sisätiloista löytyy myös erillinen uima-allas. Hotellilla on mahdollisuus rentoutua erilaisissa hoidoissa, kuten hieronnassa. Aktiviteetteja tarjoavat fitness center ja erilaiset pelit, kuten pingis"
Karu faktahan on se, että vesiliukumäet eivät ole talivisaikaan lainkaan käytössä. Lisäksi happyland on hotellilla kiinni näin "talvella". Happylandissä olisi ollut kaikenmaailman pelejä joita olisi voinut pelata, mutta respassa sanottiin että se ei ole käytössä.
Oltiimme todella pettyneitä matkaan, koska esite lupasi aivan toista.
Ennen kaikkea harmitus oli suurin lasten puolesta, jotka innolla odottivat vesiliukumäkiä.
Esitte on yhtä kusetusta ja kuluttajaa johdetaan niin harhaan kuin olla voi.
Teimme asiasta reklamaation niin Grouponille kuin matkanjärjestäjälle Go Sydenille. Groupon sysää vastuun Norjalaiselle matkatoimistolle, jolta reklamaatioon ei suostuta edes vastaamaan.
Katsotaan jos jaksaisi kuluttaja-asiamieheen ottaa yhteyttä ja mitä hän mahtaisi olla asiasta mieltä.
Tämän haluan jakaa teille hyvät toverit, jotta tietäisitte mitä oikeasti olette ostamassa.
ps. samaa matkaa samaan hotelliin myydään jälleen ja hienot on kuvat vesiliukumäistä...
http://www.groupon.fi/deals/travel/ga-go-international-as-15/36135528
Älkää hyvät ihmiset menkö Grouponin harhautukseen
Groupon ----
2
145
Vastaukset
- Oikein sinulle.
Et sitten lukenut esitettä muilta osin kuin nuo lupaukset.
Lukematta sinulta jäi, että esitteen tarjoukset ja lupaukset eivät ole voimassa talvikaudella koska on hiljaista ja eivät ole toteutettavissa koska Turkissakin on viileää, kylmää ja saattaa tulla luntakin tupaan.
KUKA idiootti menee edes Turkkiin talvella? Kaukomaille on mentävä jos mielii lämpöä. - pñuogb
eikö jengi vieläkään usko ettei halvalla saa hyväá!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Persut eivät ole kertoneet euronkaan edestä säästökohteita
Mutta änkyttävät kysellä niistä muilta jatkuvasti. Vaikuttaa ettei persuilla ole kykyä omaan ajatteluun ja päätöksenteko2723459Työeläkeloisinta Suomen suurin talousongelma
Työeläkeloisinta maksaa vuodessa lähes 40 miljardia euroa, josta reilut 28 miljardia on pois palkansaajien ostovoimasta.1221816Israel euroviisujen 2.
Israel sai taas eniten yleisöääniä. Suomesta täydet 12 pistettä, poliittinen ”ammattiraati” antoi 0 pistettä. Hyvä Is2701539- 731453
- 771396
Mun mielestäni on tosi loukkaavaa
Nainen, että luulet palatan typeriä, sekavia ja ilkeitä viestejä mun kirjoittamiksi. Mä en ole katkera, epätoivoinen, ra2001130Odotettu tulos Taivalvaaran hiihtokeskuksen osalta
"MCS Finland Oy on ilmoittanut Taivalkosken kunnalle 30.4.2026, että se irtisanoo Taivalkosken kunnan ja MCS Finland Oy:531116- 631011
- 22977
IS viikonloppu 16.-17.5.2026
Tänä viikonloppuna on Kärkkäisen ja Skyttän yhteistyönä syntynyt 3.0 arvoinen sanaristikko ratkaistavana.35893