Juniorien SM

Näyttäis 50kg sarjassa kaikki olevan kadettipoikia,vieläpä nuoria sellaisia,55kg yksi ekan vuoden juniori,ompas melkoiset juniorikisat,ihan pelkät ikäkausipainit kahden pienimmän sarjan osalta,60kg onkin jo ihan eri asia,tasoa riittää vaikka millä mittarilla katsottais.
291059
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 29

Vanhimmat

Ja tyttöjen sarjassa ihan mahdoton taso olikin. osa ei edes kadetti-ikäisiä, taisi olla peräti 3 juniori-ikäistä mukana.

Ainoa sarja missä joutui ottelemaan oli 59 muut sarjan jäivät tyhjäksi tai se ainoa mitali käytiin pokkaamassa tai kaikki matolle tuleet mitalin saivat.

Noista n kymmenestä kisaajasta ehkä kahta tai kolmea voi nimittää painijaksi. Loput harrastelijoita ja pikkutyttöjä

Äänestä
  • Nimittää painijaksi?
    Minusta sieltä ei voi nimittää ketään painijaksi.
    Ei tyttöjä eikä poikia.
    Sehän olisi sitten jo ammatti.
    Mieti nyt kun kysytään titteliä joltain 15v
    - joo mä oon painija.
    Kyllä ne on kaikki "jotain" harrastelijoita !
    Pikkutyttöjä?
    määrittelemäsi tulee mistä?
    koosta vai iästä?
    Miten sitte oli tuo poikien pienet sarjat?
    Voisin sanoa että siellä oli pikku poikia. Ja jos niitä ei olisi ollut.
    Ketä siellä sitten olisi ollut painimassa?

    1. Olli Rossi Espoon Urheilijat 2000
    2. Leo Westerlund Helsingin Paini-Miehet 1999
    3. Arttu Lähde Vaasan Voima-Veikot 1999

    Nimitätkö näitä poikia jo painijoiksi?

    Huuuuhuu onko siellä ketään,
    kannattaa laittaa suusta torvi korvaan ja vähän kysellä.

    Äänestä

  • Nimittää???????????? kirjoitti:

    Nimittää painijaksi?

    nyt on kyllä kyse Krekon kisoista,Ilmajoella viikon kuluttua

    Äänestä

hakoo pinnoja

Äänestä

jaa onko sun poikas 60 kg:ssa? kyllä tasokkain sarja lienee kuitenkin 66.

Äänestä
  • millä perusteella tasokkain? ei se määrä vaan se laatu!

    Äänestä

  • jaa onko? kirjoitti:

    millä perusteella tasokkain? ei se määrä vaan se laatu!

    Moni 60 kilon jäbä vois voittaa 66 jos vaan haluis
    :)

    Äänestä

  • Tsiigasin listat kirjoitti:

    Moni 60 kilon jäbä vois voittaa 66 jos vaan haluis
    :)

    ??

    Äänestä

  • Tsiigasin listat kirjoitti:

    Moni 60 kilon jäbä vois voittaa 66 jos vaan haluis
    :)

    Moni 55 kilon jäbä vois voittaa 60 jos vaan haluis
    :)

    Äänestä

  • Tsiigasin listat kirjoitti:

    Moni 60 kilon jäbä vois voittaa 66 jos vaan haluis
    :)

    Onpas monella 60 jäbällä sitten tajuttomat vedot !!

    Äänestä

  • Tsiigasin listat kirjoitti:

    Moni 60 kilon jäbä vois voittaa 66 jos vaan haluis
    :)

    Moni 50 kilon jäbä vois voittaa 120 jos vaan haluis
    :)..mut ne ei tiätsä halu..

    Äänestä

  • Tsiigasin listat kirjoitti:

    Moni 50 kilon jäbä vois voittaa 120 jos vaan haluis
    :)..mut ne ei tiätsä halu..

    Moni 42 kaveri on pyöritellyt 60 ihan pystyy.
    Ja kun sama kaveri oli sitten 60 pyöritteli 84 joten kyllä se mahdollista on.
    Ja vielä edustuspainijoita nuo isommat.

    Äänestä

  • 42kg kirjoitti:

    Moni 42 kaveri on pyöritellyt 60 ihan pystyy.
    Ja kun sama kaveri oli sitten 60 pyöritteli 84 joten kyllä se mahdollista on.
    Ja vielä edustuspainijoita nuo isommat.

    60 sarjassa on 5 painijaa jotka voittais myös 66

    Äänestä

  • Joo katoin et kirjoitti:

    60 sarjassa on 5 painijaa jotka voittais myös 66

    Kantsisko sitten mennä sinne 66 suoraan, niin ei tarvi isukkien täällä pullistella asiaa, mikä ei koskaan selviä, koska kaverit ei noissa kisoissa kohtaa.

    Joutavaa tuommoinen, Joku vetää joku ei. Kumpikin ihan sallittua ja oman harkinnan mukaista. Sarjat katsotaan sen hetkisten tavoitteiden, kunnon ja painon mukaan. Jollakin kovatkin vedot, toisilla ei mitään.

    Ihan sama miten tuommoisissa ikäkausikisoissa joissa suurin osa pojista hädin tuskin edes kadetti-iässä käy. Valinnat PM ja EM joukkoon on käytännössä jo tehty.Sieltä sitten katsotaan MM valinnat. Valkut valitsevat ne leireillä,siellä näytöt annetaan, samoin näyte siitä huvittaako reenata vai ei.

    Huolestuttavinta on painijoiden kato, oliko tuolla edes 90 ilmoa, käytännössä mitalit ratkaistaan n 60-70 painijan voimin. Ei se onko joku pikkupoikasarja kova vai ei.

    Äänestä

  • Turhaa löpinää kirjoitti:

    aina se 15 % abouttiapalttiarallaa eli sellasta

    Äänestä

  • Joo katoin et kirjoitti:

    60 sarjassa on 5 painijaa jotka voittais myös 66

    ne 5

    Äänestä

  • 42kg kirjoitti:

    Moni 42 kaveri on pyöritellyt 60 ihan pystyy.
    Ja kun sama kaveri oli sitten 60 pyöritteli 84 joten kyllä se mahdollista on.
    Ja vielä edustuspainijoita nuo isommat.

    Kuka 42kg on voittanut sm kisat sarjassa 60KG ??? EI KUKAAN.

    Kerohan ny ihmeessä kuka tuo kaveri on niin et höpisijäksi höpisijöiden joukkoon..

    Äänestä

  • Joo katoin et kirjoitti:

    60 sarjassa on 5 painijaa jotka voittais myös 66

    ihan kaikki kamarit lämpösenä, eikö pääsisi helpomalla menemällä sitte siihen 66? ei tarvitsisi vetää..NIIN PALJOO, ja voitto varma muutenkin :DDD

    Sais syödä hyvin ja säästellä voimia. Miksi mennä alempaan sarjaan jos voitto varma omassakin painoluokassa ???

    Äänestä

  • Niinpä niin kirjoitti:

    Kuka 42kg on voittanut sm kisat sarjassa 60KG ??? EI KUKAAN.

    Kerohan ny ihmeessä kuka tuo kaveri on niin et höpisijäksi höpisijöiden joukkoon..

    Tutki tarkemmin historiaa.
    Kyllä näin on käynnyt.

    Äänestä

  • Matti.K.K kirjoitti:

    Tutki tarkemmin historiaa.
    Kyllä näin on käynnyt.

    kerrohan hei äläkä viisastele.

    Missä ja koska painin sm kisoissa 42kg painija on mennyt sarjaan 60kg ja voittanut sarjan?

    Lopeta tuo sienien syönti.... (huutonaurua)

    Äänestä

  • Matti.K.K kirjoitti:

    Tutki tarkemmin historiaa.
    Kyllä näin on käynnyt.

    Tutkihan sinä tarkemmin pääsi, kohta kerrot että kyseessä tyttö ??
    Tämä ketju käsittelee jun-sm KREKO kisoja. UROOOSTEN

    http://www.painiliitto.net/fi/tiedostot/2014/maaliskuu/290314_IK_JSM_kr.pdf

    Huomannu että tällä palstalla sekoilet aika ahkerasti sotkien sukupuolet keskenään, dementiako? vai päihteet?

    Äänestä

  • 42kg kirjoitti:

    Moni 42 kaveri on pyöritellyt 60 ihan pystyy.
    Ja kun sama kaveri oli sitten 60 pyöritteli 84 joten kyllä se mahdollista on.
    Ja vielä edustuspainijoita nuo isommat.

    "Moni (huom useaa tarkoittaa moni) 42 kaveri on pyöritellyt 60 ihan pystyy.
    Ja kun sama kaveri (sama kaveri tarkoittaa yhtä) oli sitten 60 pyöritteli 84 joten kyllä se mahdollista on.
    Ja vielä edustuspainijoita nuo isommat."

    Huomaatko itse kuinka typerä kirjoituksesi on ? Eihän tuollaista läppää suolla edes liimanhaistelijat.

    Ensin puhut monista 42 kavereista(monikko) sitten se yhtyy yhdeksi kaveriksi :D

    sm-kisoissa on ensin pyöritellyt kultaa sarjassa 60kg painaen itse 42kg( monistautuneena useaksi kaveriksi), sitten tämä sama ihmemaan asukki on pyöritellyt itselleen sm-kultaa sarjassa 84kg vaikka on itse painanut 60kg.

    Jossain kotisalin nurkissa voi 60kg pyöritellä jonkun 84kg reppanan korvasta talutettavan mutta sm- kisoissa tuo ei ole mitenkään mahdollista.

    Pieni vinkki, jätä huumeet ja muut päihteet, tai ainakin mieti edes sekunti mitä lauot.

    Äänestä

  • Mitä sm kisat kirjoitti:

    kerrohan hei äläkä viisastele.

    Missä ja koska painin sm kisoissa 42kg painija on mennyt sarjaan 60kg ja voittanut sarjan?

    Lopeta tuo sienien syönti.... (huutonaurua)

    hullu?
    Hakeudu hoitoon. Joko joku koputti oveen? Mene avaamaan siellä on hoitajia.

    Äänestä

laitetaanpa tänne nyt sitten ihan oikea asiantuntijakysymyskin. tai siis pari

1) kuka on suomen nuorin meisten sarjan sm-voittaja?

2) kuka painija on voittanut kuusi mestaruutta samana vuonna? eli ollut ykkönen pojissa (=katdeissa"), junnuissa ja miehissä sekä vapaassa että krekossa? yksi löytyy, mutta kuka hän on?

Äänestä
  • 1) Arvaus, Pekka R
    2) Tieto, Pekka R 1976, sarja 48 ja 52

    Äänestä

  • se on toi HPM painija

    Äänestä

  • 1) Jouko Salomäki 42kg
    2) Pekka Rauhala

    Mutta kumpikaan ei paininut 42kiloisena sarjassa 60kiloo

    Sitä temppua ei ole kukaan tehnyt sm-molskilla mies puolella.

    Äänestä

  • 1) Jouko Salomäki 15 vuotiaana 1977 Kankaanpäässä sarja 52

    52 kg
    1. Jouko Salomäki Kauhajoen Karhu
    2. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu
    3. Taisto Halonen Lapin Veikot

    2) Pekka Rauhala
    vuonna 1976, kas näin:

    12. - 14.3.1976, HELSINKI, Viipurin Voimailijat
    48 kg kr
    1. Pekka Rauhala Teuvan Rivakka
    2. Soini Kauppinen Suolahden Urho
    3. Pasi Anttila Oulun Pyrintö

    31.1. - 2.2.1976 Lappajärvi, Veikot
    48 kg vapaa
    1. Pekka Rauhala Teuvan Rivakka
    2. Jouko Salomäki Kauhajoen Karhu
    3. Arto Savolainen Viipurin Voimailijat

    Juniorien kr.room. Painin SM-kilpailut, 10.-11.4.1976, TAMPERE (TaVo)
    48 kg
    1. Pekka Rauhala Teuvan Rivakka
    2. Hannu Kanninen Joensuun Voimailu-Kerho
    3. Aulis Tuomainen Karihaaran Tenho

    Juniorien vapaapainin SM-kilpailut, 23.-24.10.1976, Vähäkyrö (VäVi)
    52 kg
    1. Pekka Rauhala Teuvan Rivakka
    2. Reijo Haaparanta Kauhajoen Karhu
    3. Onni Luokkanen Koskelankylän Riento

    Poikien kr.room painin SM-kilpailut, 4.-6.6.1976 OULU (OP)
    52 kg
    1. Pekka Rauhala Teuvan Rivakka
    2. Hannu Lahtinen Seinäjoen Paini-Miehet
    3. Jorma Rauhala Lapuan Virkiä

    Poikien vapaapainin SM-kilpailut, 10.-11.1.1976 HEINOLA (HI)
    48 kg
    1. Pekka Rauhala Teuvan Rivakka
    2. Martti Mäkinen Kauhajoen Karhu
    3. Esa Juntunen Riihimäen Kisko

    Äänestä

  • 18+4=22 kirjoitti:

    1) Jouko Salomäki 15 vuotiaana 1977 Kankaanpäässä sarja 52

    jäi tuo 42kg kiertämään nuppiin noista aiemmista viesteistä, miesten alinhan oli 52kg tuohon aikaan.

    Mutta noille muille runkkareille: kukaan suomalainen mies/poika/teinipoika tai muu peniksen omistava ei ole voittanut sm-kultaa painissa oman painon ollessa 42kg ja painitun sarjan ollessa 60kg eli yli 18kg alipainolla.

    Se on faktaa

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

paljon osallistujia kirjoitti:

Näyttäis 50kg sarjassa kaikki olevan kadettipoikia,vieläpä nuoria sellaisia,55kg yksi ekan vuoden juniori,ompas melkoiset juniorikisat,ihan pelkät ikäkausipainit kahden pienimmän sarjan osalta,60kg onkin jo ihan eri asia,tasoa riittää vaikka millä mittarilla katsottais.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu