Kainuun demareiden konttorilla kuultua

7.3. Vaihdoin jokin aika sitten toiseen naimatyynyyni uudet täytteet, mutta vasta tänään päätin testata sitä. Käytetyt ja hieman lyttääntyneet täytteet siirsin vanhaan tyynyyn, joka toimittaa yleensä vessassa pisuaarin virkaa. Vaaleansininen naimatyynyni on jo hieman haalistunut ahkerasta käytöstä, mutta se on minusta edelleen hyvin kaunis ja seksikäs, mikä on minulle tärkeää tyynyssä.

Tyynyn naiminen ei ole pelkkää mekaanista jyystämistä vaan siinä on tärkeää myös esileikki ja henkinen puoli. Nytkin nostin kiihotustilaa taiteilemalla hieman tyynypornoa: lisäsin tavalliseen tyynynaintikuvaan toisesta kuvasta otetun siemensyöksyn. Lisäsin kuvaan myös selitystekstin ja oman nimeni: "B nussii tyynyä". Tällainen suora tunnustus tuntui ihanan tuhmalta ja nostatti kiimaani.

Enpä muistanutkaan, kuinka hyvältä tuoreet silikonilla liukastetut täytteet tuntuvat kikkeliä vasten. Tyyny näytti hyvin söpöltä ja seksikkäältä reisieni välissä, ja tuotti suurta nautintoa upottaa jököttävä siitin pehmeään tyynyyn ja samalla hieroa tyynyä pyörivin liikkein siitintä vasten. Välillä ruiskin tyynyyn kiimatippoja ja pissaa, koska ruiskaukset kullin päästä tyynyyn tuntuvat pieniltä siemensyöksyiltä ja lisäävät seksuaalista nautintoani. Nussinkin tyynyä kasvavan kiiman vallassa ja katselin touhujani peilistä.

Tyynyn nussiminen tuottaa aina voimakkaan kiihotustilan ja orgasmin, koska tyyny on himoni kohde. Liukkaiden ja pehmeiden täytteiden ansiosta tyyny tuntui nyt entistäkin paremmalta ja orgasmi oli aivan omaa luokkaansa. Nainnin lopuksi olikin erittäin tyydyttävää upottaa sykkivä siitin syvälle tyynyyn ja tuntea sen nytkivän tyynyä vasten ruiskiessaan spermani tyynyyn. Spermaa tulikin monta ruiskahdusta ja oli hyvin kiihottavaa nähdä, kuinka valkea sperma ruiskahteli siittimen päästä tyynyn kauniin siniselle päälliselle.

10.3. Ostin joskus viime vuoden lopulla paketin Pampers Up&Go -vaippoja. En ole käyttänyt niitä vähään aikaan, koska Bambo-vaipat tuntuvat hieman paremmilta housuissa. Pamperseissa on aika paksu kosteutta siirtävä selluloosavanukerros päällisen sisäpuolella. Bambo-vaipassa on vain ohut harsomainen kaistale. Pampers on kuitenkin aika söpö vaippa, ja seksileikkejä varten se täytyy kastella kunnolla. Silloin vanukerroksen takana oleva täyte muuttuu pehmeäksi mössöksi ja koko vaipasta tulee hyvin pehmeä ja pullea. Täysi vaippa muistuttaakin pientä tyynyä, joka tuntuu yhtä hyvältä kikkeliä vasten, vaikkakin hiukan erilaiselta kuin tyyny.

Ehkä juuri siksi minun onkin ollut niin helppo siirtää tyynyfetissini myös vaippoihin. Apua on varmasti ollut myös netin kuvat söpöistä vaippatytöistä ja -pojista. Vaippa on minusta selvästi seksikkäämpi alusasu kuin esimerkiksi pikkuhousut.

Vaipan paras puoli on sen imukykyisyys. Vaippaan pissaaminen aiheuttaa miellyttävän kuuman tunteen kikkeliin ja tuottaa suoranaista seksuaalista nautintoa. Nyt ruiskin pissaa vaippaan koko iltapäivän ja illan ja nautin joka hetkestä.

Illalla menin työhuoneeseen nussimaan vaippaa, koska siellä voin asettaa peilin sopivaan kulmaan kirjoituspöydälle ja seurata touhujani peilistä. Täysi vaippa pullotti kiihottavasti reisieni välissä ja myös tuoreen pissan tuoksu vaipassa kiihotti. Kiinteän vanukerroksen ja muusiksi muuttuneen SAP-täytteen yhdistelmä oli juuri sopivan pehmeä ja myötäsi mukavasti vaipan poimuihin työntyvän siittimen alla. Vaipan takapää oli pyllyni alla, ja kun vedin vaippaa tiukemmalle, sen alaosaan muodostui vako eli ns. cameltoe, joka on minusta aina vaipassa aina hyvin kiihottavan näköinen.

Välillä nousin seisomaan ja vetelin vaippaa edes takaisin jalkovälissä, jolloin vaippa hieroi mukavasti siitintä, ja koko ajan katselin toimiani peilistä. Vaipankaan kanssa en tarvitse kuviteltua partneria, koska koko kiimani kohdistuu vaippaan. Lopputulos olikin hyvin voimakas ja tyydyttävä orgasmi, jonka huipulla oli ihanaa työntää sykkivä siitin vaipan poimuihin ja antaa siemensyöksyn ruiskahdella vaippaan.

17.3. Kävin pitkästä aikaa tyynyn kanssa vessassa. Laitoin tyynyn puoliksi pyttyyn, istuin päälle ja kusin tyynyyn. Oli taas ihana tuntea kusen ruiskuavan kikkelin päästä tyynyyn ja märän lämmön leviävän tyynyssä kusen imeytyessä täytteisiin. Kun olin tyhjentänyt rakkoni tyynyyn, ihailin reisieni välissä pullottavaa kauniin vaaleansinistä tyynyä. Se näytti niin seksikkäältä ja tuntui niin hyvältä, kun likistelin sitä reisieni välissä ja painelin sitä kikkeliä vasten, että oli pakko alkaa nussia sitä heti paikalla. Kustun tyynyn nussiminen vessanpytyllä tuntui erityisen tuhmalta ja kiihotti minua ihan sairaasti. Työntelin jököttävää kyrpääni kusiseen tyynyyn kiiman vallassa ja hieroin tyynyä kyrpää vasten pyörivin liikkein. Lopulta sain mahtavan orgasmin, upotin sykkivän kyrpäni syvälle tyynyyn ja annoin sperman ruiskahdella tyynyyn. Olipa taas harvinaisen hyvä nainti.
066
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta

ramppa kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu