Vertaistukea pakko-oireista häiriötä sairastavalle?

vertaistukeaocdhen

Minulla on siis diagnosoitu OCD sekä lisäksi minulla ilmenee lähestulkoon päivittäin eri asteista ahdistusta (lievästä ahdistuksesta todella vaikeaan). Aikaisemmin olin vaikeasti masentunut, mutta masennuksen olen onnistunut selättämään lähes kokonaan.
Olisin halunnut liittyä vertaistukiryhmään joka on tarkoitettu pakko-oireista kärsiville, mutta täällä paikkakunnalla ei sellaista ryhmää ole. Olen jo pidemmän aikaa toivonut, että pääsisin juttelemaan edes jollekin joka kärsii samasta sairaudesta. Minulle kelpaisi jo sekin jos joku olisi halukas puhumaan vaikka sähköpostin välityksellä. Löytyisikö täällä jotakuta joka olisi kiinnostunut?
Voitaisiin jutella asioista ihan rennosti eikä kaiken tietenkään tarvitse liittyä pelkästään pakko-oireisiin. Olisi mukavaa ensin hieman tutustua, tietää jotain sinusta ja elämästäsi. Jos haluat, voidaan sopia suurinpiirtein kuinka usein meilataan.
Olen 20-vuotias nuori nainen ja mieluiten juttelisin suht samanikäisen (20-30 vuotiaan) naisen kanssa, mutta miksipä en myös miespuolisen kanssa.

5

250

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • samassaveneessä

      Mulla on kans diagnosoitu OCD, oireet alkoivat noin 2 vuotta sitten. Itsekään en tunne ketään, jolla olisi sama sairaus joten olisi kiva jakaa kokemuksia ja ajatuksia. Vertaistukihan on ensiarvoisen tärkeää :) Olen pian 22-vuotias nainen.
      Jos haluat jutella mun kanssa, niin voitais sopia miten oltaisiin yhteydessä. Sähköposti ois ehkä paras. Haluaisitko antaa meiliosoitteesi, niin laittaisin sulle viestiä? :)

      • aloittaja1

        Sori kun on tämä vastaaminen kestänyt miulla! Joo tässä olisi meiliosoitteeni: [email protected]
        Tosi mukava juttu, että haluat laittaa viestiä! :)


    • voisinjutella

      Minäkin haluaisin jutella, minulla on juuri vähän aikaa sitten diagnosoitu OCD ja samaa ahdistuneisuutta löytyy välillä hyviä päiviä mutta sitten iskee se että "entä jos en parane" "entä jos en voi elää enää normaalia elämää" siis minulla on näitä pakkoajatuksia jotka liittyy allergia pelkoon.
      Ja täytän tänä vuonna 20 vuotta.

      • aloittaja2

        Mielelläni juttelisin myös sinun kanssa. Haluatko vaikka laittaa mulle sähköpostia, ^yllä olevaan osoitteeseen? ([email protected]) :)


    • kysynvaan

      Hei laitoin sinulle jo jonkin aikaa sitten s-postia mutta et ole vastannut niin onkohan se edes tullut perille?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kaipaamasi miehen nimi?

      Ja maakunta tai kaupunki?
      Ikävä
      24
      4642
    2. Olit ihan

      Kiihkona silloin. Sen näki ja lähes tunsi. Ei tainnut olla kaukana et olisit vetänyt lähellesi jos siihen olisi hetki tu
      Ikävä
      33
      3533
    3. Oletko keskustellut kaivatustasi muiden

      Kanssa lähiaikoina? Jos, onko keskustelu ollut positiivista tai negatiivista? Vaikuttaako keskustelut mielipiteeseesi ka
      Ikävä
      54
      3414
    4. Ennen ei ollut persuja ja työttömyyttä, lääkäriinkin pääsi

      Ennen oli kaikilla töitä Kauppiaille kelpasi kun saivat voittoa Yritystukia ei ollut Lääkäriin pääsi kaikki haluklaat Nu
      Maailman menoa
      20
      3350
    5. Trump huonommassa kunnossa kuin Usasta virallisesti sanotaan?

      "Terveys on vakaa mutta ei normaali".Uskallan melkein sanoa,että Trumpin terveydentilaa kaunistellaan.Myös se että se nu
      Maailman menoa
      123
      2940
    6. Kyllä on Vasemmistoliitosta Koskelan johdolla tullut todellinen ääripuolue

      se on niin tulipunainen kuin olla voi, ja selvästi haluaa jatkuvasti eripuraa, ja repiä kansaa kahtia. Siinä on jo vuod
      Maailman menoa
      28
      2680
    7. Suomen veroaste 5 %-yks liian matala

      Palauttamalla kokonaisveroaste 1990-luvun tasolle saadaan hyvinvointivaltion palvelut rahoitettua ilman velan ottoa.
      Maailman menoa
      116
      2360
    8. Antifasismi - mitä se on?

      Se on äärivasemmistolaista anarkistista toimintaa joka käyttää fasisminvastaisuutta keppihevosena oikeuttaakseen toimint
      Maailman menoa
      12
      2351
    9. MTV: Harvinainen haastattelu! Vappu Pimiä kommentoi vihdoinkin uutta TTK-juontajaa

      TTK-juontajaspekuloinnit käyvät edelleen kuumana. Kenet sinä haluaisit uudeksi TTK-juontajaksi? Kommentoi alle! Lue,
      Suomalaiset julkkikset
      14
      2175
    10. Yleveron tuotto siirrettävä S-ryhmälle

      Yleisradio on mukana kansanmurhassa. Tuollaista ei voi tukea verovaroin. S-ryhmä on ainoa selkärankainen iso toimija S
      Maailman menoa
      33
      1774
    Aihe