Mitä venäläisomisteisia firmoja Jyväskylästä löytyy? Olisi hyvä tietää, niin tiedän laittaa nämä kaikki henkilökohtaiseen boikottiin. Itse kukin saa liittyä mukaan, jos haluaa. Boikotti on aivan paikallaan, sillä venäläiset tuntuvat käyttäytyvän kuin tiivis kollektiivi, tarkasti Kremlin pillin puhallusten mukaan.
Tietoa venäläisyrityksistä Jyväskylässä?
Kolmas kolonna?
10166
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 10
Vanhimmat
JVA:n asunnossa toimii Russian Transport Oy. Kyseinen yritys varastoi, kuljettaa tavaraa Suomesta Venäjälle. Tämä ainakin Jyväskylässä.
No ei muuta kuin boikottilistalle heti. Henkilökunta karkoitettava Siperiaan.
Kaupunginjohtaja Markku Andersson työskenteli ennen Jyväskylään siirtymistään Lappeenrannan kaupunginjohtajana. Venäjän turvallisuuden, puolustuksen ja lainvalvonnan akatemia, ABOP, myönsi Anderssonille ansiomerkin yhteyksien edistämisestä Suomen ja Venäjän välillä.
Hohhoijaa!
Ei voi olla totta! Onko ukko salapunikki?
Pysykööt ryssät pois on niin sikaa porukkaa ku olla ja voi
Teboil??
JVA:n asunnossa Palokassa toimii Venäläisen perheen yksityinen rahtifirma joka raahaa Suomesta tavaraa Venäjälle. Onkohan tämä tuon Russian Transport Oy:n tytäryhtiö?
Ja tuovat ruohoa sieltä päin - siis tietenkin hevosille.
Venäläiset saavat tehdä ihan mitä vain, säännöt eivät koske kyseistä ihmisryhmää mitenkään. Tästä hyvänä esimerkkinä on Venäläisten autojen parkkeeraaminen kun siinä ryssän rotiskassa on Venäjän kilvet niin se saa seisoa keskellä jalkakäytävää, sairaalan oven edessä, keskellä punaista ruutua mihin ei missään nimessä saa autoa pysäköidä.
Niin ja nämä ihmiset saavat Suomesta ostaa maata kun Suomalaisille ei maata Venäjältä myydä... Kyseinen ihmisryhmä saa suksia sinne minne aurinko ei paista.
Kaikki venäläiset tulisi paketoida samaan läjään ja toimittaa lähelle itärajaa josta Putin voisi noutaa omansa. Ei tarvitsisi sitten laajemmalle alueelle tulla noukkimaan.