Ihan käsittämätön muutos.kroppakin yli miehekäs mutta puhun kasvoista.ovat muuttuneet oikeasti gorillamaisiksi.testasin puolisollani joka vihaa turhajulkkuja.vilautin Tiinan kasvoja ja kysyin.tuleeko sulle joku eläin mieleen.puolison vastaus oli,apina tai gorilla. Mikä ihme saa joskus aiemmin ihan nätin naisen kasvot muuttumaan ns luolamiehen näköisiksi ja eikö kukaan läheisistä kehtaa mainita asiasta.
miksi tiina jylhä muistuttaa nykyisin gorillaa
planet tape apes
8338
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Luulen, että kyseessä on Tapen halu muuttaa Tinttu itsensä näköiseksi. Tappi haluaa rakastella itsensä näköistä miestä.
Tappi haluaa että itsensä näköinen rouva rakastelee häntä.
Hyi olkoon, eikös tuo ole kuin siskoaan rakastelisi...
Kun veitsellä leikkaa, niin saavilla saa takas.
Tuo eukko oli parhaimmillaan, kun oli ekaa kertaa mediassa. Sitten on menty alas lujaa. Sama koskee lähes kaikkia suomalaisia taneleita, jotka luulevat veitsen/silikonin tekevän paremmaksi.
Kannattaa kysyy jo ensi treffeillä onko naista korjattu kosmeettisesti. Jos nainen suuttuu se ei ole kysyjälle se oikea.
SEKSI ei tutkitusti PARANE silareilla tai naaman leikkuulla. Rööri on silti sama viemäri.
Viidakkoonhan se apina lähtikin.
päivän parhaat naurut !kiitos 87293.....
Horppaa vetävät salilla ukkonsa kanssa. Sillä ne leukaperät ja nenä kasvaa.
Jos nainen vetää niitä määriä kiellettyjä steroideja mitä tape joka isosta määrästä kiinni,tuleeko Tiinan kaltainen leuka,otsa,posket ja basso ääni?Mites näyttää et Tiinan kasvojen luut kasvanu puolella?