Riidan tarkoitus.

Minkähän takia riitojen pitäisi olla loukkaamista ja riehumista? :O

Meillä oikeastaan keskustellaan asioista, ei niinkään riidellä. Vaikka kuinka harmittaisi, niin rauhallisesti puhutaan ja selvitellään. Välillä pääsee itku, mutta ei siitäkään mitään kohtausta tehdä. Tietysti pari kertaa on sattunut niin, että toinen kivahtaa jotain isompaan ääneen, mutta sen jälkeen menee hetkeksi omiin oloihinsa rauhoittumaan, jonka jälkeen jatketaan sivistynyttä keskustelua. Joskus, kun oikein kovasti itseäni raivostuttaa, "mökötän" pahimman kiukun pois välttääkseni juuri tällaiset "purkaukset".

En tosin ole mitenkään hyvä ehkä keskustelemaan parisuhteesta, kun meillä sitä on takana vasta kolme vuotta, josta kaksi saman katon alla. Ei voi kun toivoa, että asiat pystyttäisiin aina jatkossakin hoitamaan näin. On mukavaa, kun ei tarvitse kokea tilannetta uhaksi - sellaisestakin kokemusta!

Olen elänyt elämäni ajatellen että jos pitäisi toista loukata, niin olisi puolison vaihdon aika. Toisen nimittely ei kuulu rakkaudelliseen avioliittoon. Näin se valitettavasti on. Ap taitaa rakastaa miestään, mutta mies ei tunnu rakastavan häntä.

Miltei päivittäisiä. Ne alkaa siitä, kun kumpikaan ei ymmärrä oikein toisen sanomista, vaan ymmärretään väärin. Harvoin ne selviää samantien selittämällä, mitä tarkoitti sanoessaan "xxxx". Melkein poikkeuksetta ne paisuu isoiksi riidoiksi, joista aina jompikumpi mököttää (usein minä) ja toinen paasaa. Ongelmana on se, että toisen mielestä asia pitää selvittää "tässä ja nyt", mutta mä en pysty siihen. Jos sitä koittaa, toinen saattaa olla motivoitunut asioiden selvittelyyn, mutta mä en silloin edes halua yrittää.

Usein se riita alkaa mun sanomisesta (jostain humoristisesta, jota toinen ei hoksaa) ja tulee sanottua milloin mitäkin. Tästä syystä olen vähentänyt roimasti mun heittoja (mustaa huumoria) ja olen nieleskellyt monet omasta mielestäni hauskat jutut juuri sen takia, ettei toinen loukkaannu.

En edes uskalla olla täysin oma itseni. Se stressaa. Mistä seuraa lisää riitoja. Alkaa voimat, hermot ja keinot olla vähissä.

----loukkaatte toisianne mahdollisimman paljon? Riehutteko ja rikotte toisen omaisuutta sekä uhkailette toista? Olette asiallisia ja riitelette aiheesta? Mökötättekö ja olette hiljaa?
Mieheni on sitä mieltä että riidellessä toista täytyy loukata todella paljon (hän loukkaa, minä en). Ja silloin tällöin rikkoo tavaroitakin. Nämä riidat tulevat yleensä milloin mistäkin aiheesta ja yleensä alkoholin vaikutuksen alaisena----

Kuullostaa ennemminkin henkiseltä väkivallalta kuin normaalilta riidalta.
Miksi jäät kuuntelemaan ja jopa sietämään?

Emme koskaan ole riidelleet ja parisuhdetta useita vuosia takana.

Mielestämme riitely on typerää ajan tuhlausta. (Arvasit oikein, kumpikin tekee pitkiä työpäiviä ja se vähä yhteinen aika on liian arvokasta epäsovun kylvämiseen tai pahan mielen hautomiseen)

Tietenkin kummallakin on omia mielipiteitä, niistä keskustellaan ja päätetään kummanko ajatus tuottaa enemmän yhteistä hyötyä. Usein kompromissiratkaisu toimii.

Arvostamme toistamme liian paljon sanoakseen tai tehdäkseen mitään vahingossakaan toista loukkaavaa. Tuo taas saa aikaan että kumpikin pystyy täysillä keskittäytymään yhteisen hyvän eteenpäin viemiseen.

Rakastava, arvostava ja rauhallinen ilmapiiri saa luovuuden ja energiatason pysymään hyvin korkealla

Meillä keskustellaan asioista sillointällöin hyvinkin tunnepitoisesti ja äänekkäästi.
Koskaan emme kuitenkaan loukkaa toisiamme.
Useimmiten kyllä riidellessämme termi on: Se oli mun syy...eikun mun...eikun mun syy...
Onkohan tuo nyt sitten lainkaan määriteltävissä riitelyksi?

Minä olen raivokas riitelijä ja mököttäjä. Mieheni hiljainen sovittelija. Joskus on tullut astioitakin rikottua kun on hermo mennyt. Silti koskaan en ole kaikkia mieleen putkahtavia solvauksia sanonut äänen. Mistä olen kiitollinen, koska takaisin niitä on mahdoton sitten ottaa. Lapsen syntymän myötä olen joutunut tekemään paljon itsetutkiskelua. Olen saanut itseni vähän rauhoittumaan. Välillä napsahtaa, mutta pystyn jo tekemään sen hiljaa ja lapsen uniaikaan.

Mietin juuri viime yön, miten suhtautua riitoihimme.

Olemme olleet n.2 vuotta ystävinä ja noin vuoden intohimoisessa rakkaussuhteessa. Riitamme alkavat niin, että keskustellessamme jostain mies alkaa paisuttaa sanomisiani - jos olen aiheesta x mieltä A, hänen johtopäätöksensä on, että olen myös aiheesta y mieltä A. Enkä minä välttämättä ole - mielipiteeni perustuvat omaan kokemuspiiriini, eikä miehen kokemuspiiri välttämättä perustu samoin, hän ei voi siis olettaa tietävänsä mielipiteitäni minua paremmin. Jatkamme seuraavat pari tuntia veivaamalla aihetta niin, että yritän tehdä selväksi ja selvärajaiseksi sen, mistä olen puhunut eli mikä on aihe x, tarkennan mitä mieltä olen aiheesta x ja että aihe y on tämän ulkopuolella, koska aihepiiri y saattaa esim.olla niin vieras, etten koe voivani vielä määritellä omaa mielipidettäni siihen. Mies kiihtyy jatkuvasti ja puhuu vain aiheesta y, tulistuen siitä, etten ymmärrä häntä. Jossain vaiheessa kun pääsemme pahimman yli, mies on vihainen minulle siitä, etten ole tehnyt selväksi, että puhun vain aiheesta x. Kun mehän hänen mielestämme olemme puhuneet aiheesta y.

Pahimmalle tuntuu se, että miehellä tuollaisesta leppymiseen menee aikaa. Kun näen, ettei aiheesta päästä pitkälle, haluaisin tulla hänen syliinsä ja viheltää pelin poikki. Mutta ei käy, koska hän on vihainen. Tämä vihaisuus jostain minun silmissäni turhanpäiväisestä aiheesta voi sitten kestää monta päivää - emme asu yhdessä, joten hänen puhumattomuutensa onnistuu helposti sillä, ettei laittele viestiä tms. Se päättyy yleensä siihen, että minä haluan sopia ja selvittää asian. Sitten miehen johtopäätös on, että emme varmaan voi puhua tällaisista aiheista - kuten politiikka, arvomaailma tms. Minusta taas tuntuu, että puheenaiheet vähenevät koko ajan... Tuntuu, että häneltä puuttuu uteliaisuus oppia minun maailmankuvaani, koska juuri siihenhän tuollaisista aiheista keskustelu tarjoaisi loistavat eväät.

No, nyt on siis meneillään tämä kotona mököttämiskausi. Raskaalle tuntuu:/

Miehesi ei riitele vaan sairastaa jotain oman päänsä pipiä, psyykkisen puolen ongelmaansa, jota ei osaa hallita eikä saada aisoihin. Oikea, hyvä, terve riita tarvitsee terveet osapuolet, muuten siitä ei tule mitään muuta kuin kuvailemasi laista älykääpiömäistä isottelua.

Suurin osa ns. aikuisista ihmisistä ei tiedä eikä osaa oikein riitelemisen taitoa. Riita on paha sana ja varsinkin miehille se tarkoittaa valtataistelua. Riidassa toinen osoittaa olevansa eri mieltä ja siihenhän edelleen monen miehenpuolen maailma melkein kaatuu.