annetaan koira

kashakka

Ostettiin tytölle koira jouluksi, mutta nyt on muuttanut mielensä. Koira pissaa jatkuvasti lattialle, ja kun sitä pidetään tytön huoneessa päivällä ettei menisi sohville niin ymmärrettävästi alkaa palaa pinna, kun aina löytää lirut lattialta. Hänellä on niin paljon harrastuksia ja kavereiden kanssa tekee kauheasti kaikkea, ettei tahdo ulkoiluttaa koiraa koulun jälkeen. Nyt ei sitten ilmeisesti koira pysty pidättämään siihen asti, että mieheni tai minä tulemme töistä. Eli jos joku haluaa poikakoiran, tuommoinen musta, keskikokoinen, kait sekarotuinen, niin sen saa hakea. Ei olla sille mitään temppuja opetettu, joskus näyttää hampaita kun kurittaa jos on vaikka ruvennut haukkumaan, mutten usko että puree.

73

3812

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • al<ihfkkawe

      No oottepa pitkälle miettiny koiran hankkimista. Jos tyttö haluaa koiran, se ei tarkoita, että se oikeasti ymmärtäisi sitä vastuun määrää. Jos te olette valmiita antamaan tytöllenne koiran, myös teidän pitää ottaa vastuu koiran hoidosta. Onko koira vielä pentu? Teidän pitää kouluttaa koira sisäsiistiksi, vie aikaa, että koira oppii pidättämään omistajien kotiin tuloon asti. Pentu tekee tarpeensa kun hätä iskee. Ette ole tainnut ottaaa yhtään selvää koiran hoidosta.

      • Anonyymi

        Voi koiraparkaa. Koiraa ei saa kohdella väkivalloin.

    • luomuhurtta

      todella parempi, että luovutte koirasta. Ei mitään tolkkua koiran tarpeista! Ostakaa seuraavaksi robottikoira, se haukkuu vain napista painaen ja on sisäsiisti valmiiksi.

    • koirafani3

      Hei kashakka! Olen juuri hommaamassa koiraa ja voisin ottaa teidän koiran minulla on paljon aikaa koiralle

      • kashakka

        No voi harmi, vietiin se jo piikille kun muualta sain kuulla, ettei sitä varmaan kukaan halua kun se ei ole sisäsiisti. Pitää parin vuoden päästä katsoa uudestaan, kun tyttö on vähän kasvanut. Toivottavasti löydät koiran jostain :)

        Ja te kaksi muuta, miksi minä ja mieheni huolehtisimme lapsemme koirasta? Emmehän me hänen läskyjäänsäkään tee hänen puolestaan. Kauhea syyttäminen heti taas, semmoinen taitaa olla täällä tapana. Eihän se sitä koiraa haittaa mihin se pissaa, ja nyt se onkin jo kesälaitumilla. Ja sitäpaitsi, onko koiralla muka joku tarve näyttää hampaita? En usko. Luulen, että oli hyvä että lopetettiin se. Välillä tuntui, että sen on sellainen dominoiva koira, ja nehän kuuluukin lopettaa? Ei ole oikein pitää lapsella koiraa, joka on semmoinen, että irvistelee. En tahdo hänen oppivan, että semmoinen käy.

      • Sakemanne
        kashakka kirjoitti:

        Tuntuu vaikealta uskoa, että joku olisi joko

        A) näin uskomattoman hyvä provoamaan, esiintymään näin taitavasti muka äärihuonona ja mistään mitään tietämättömänä koiranomistajana

        Tai

        B) oikeasti noin äärihuono ja mitään mistään tietämätön koiranomistaja

      • haisee
        kashakka kirjoitti:

        No voi harmi, vietiin se jo piikille kun muualta sain kuulla, ettei sitä varmaan kukaan halua kun se ei ole sisäsiisti. Pitää parin vuoden päästä katsoa uudestaan, kun tyttö on vähän kasvanut. Toivottavasti löydät koiran jostain :)

        Ja te kaksi muuta, miksi minä ja mieheni huolehtisimme lapsemme koirasta? Emmehän me hänen läskyjäänsäkään tee hänen puolestaan. Kauhea syyttäminen heti taas, semmoinen taitaa olla täällä tapana. Eihän se sitä koiraa haittaa mihin se pissaa, ja nyt se onkin jo kesälaitumilla. Ja sitäpaitsi, onko koiralla muka joku tarve näyttää hampaita? En usko. Luulen, että oli hyvä että lopetettiin se. Välillä tuntui, että sen on sellainen dominoiva koira, ja nehän kuuluukin lopettaa? Ei ole oikein pitää lapsella koiraa, joka on semmoinen, että irvistelee. En tahdo hänen oppivan, että semmoinen käy.

        Olipas oikein satujen,satu ja vitsien vitsi.

        Tohtorilassa käynti voisi olla tarpeen.

        Hah,hah,haaaaaaaaaaaaaaaaaaa mikä juttu.

      • oikeestiihmiseet
        kashakka kirjoitti:

        No voi harmi, vietiin se jo piikille kun muualta sain kuulla, ettei sitä varmaan kukaan halua kun se ei ole sisäsiisti. Pitää parin vuoden päästä katsoa uudestaan, kun tyttö on vähän kasvanut. Toivottavasti löydät koiran jostain :)

        Ja te kaksi muuta, miksi minä ja mieheni huolehtisimme lapsemme koirasta? Emmehän me hänen läskyjäänsäkään tee hänen puolestaan. Kauhea syyttäminen heti taas, semmoinen taitaa olla täällä tapana. Eihän se sitä koiraa haittaa mihin se pissaa, ja nyt se onkin jo kesälaitumilla. Ja sitäpaitsi, onko koiralla muka joku tarve näyttää hampaita? En usko. Luulen, että oli hyvä että lopetettiin se. Välillä tuntui, että sen on sellainen dominoiva koira, ja nehän kuuluukin lopettaa? Ei ole oikein pitää lapsella koiraa, joka on semmoinen, että irvistelee. En tahdo hänen oppivan, että semmoinen käy.

        tiedän että on vanha juttu jo mutta voi herranjumala!Oisko voinu tulla mieleen semmonen että joku saattais ottaa vaikka pihakoiraks?Mutta ei nyt koiraa tommosen asian takia lopeteta...koska ihmisistä on tullut näin tyhmiä?

      • apuaa
        kashakka kirjoitti:

        No voi harmi, vietiin se jo piikille kun muualta sain kuulla, ettei sitä varmaan kukaan halua kun se ei ole sisäsiisti. Pitää parin vuoden päästä katsoa uudestaan, kun tyttö on vähän kasvanut. Toivottavasti löydät koiran jostain :)

        Ja te kaksi muuta, miksi minä ja mieheni huolehtisimme lapsemme koirasta? Emmehän me hänen läskyjäänsäkään tee hänen puolestaan. Kauhea syyttäminen heti taas, semmoinen taitaa olla täällä tapana. Eihän se sitä koiraa haittaa mihin se pissaa, ja nyt se onkin jo kesälaitumilla. Ja sitäpaitsi, onko koiralla muka joku tarve näyttää hampaita? En usko. Luulen, että oli hyvä että lopetettiin se. Välillä tuntui, että sen on sellainen dominoiva koira, ja nehän kuuluukin lopettaa? Ei ole oikein pitää lapsella koiraa, joka on semmoinen, että irvistelee. En tahdo hänen oppivan, että semmoinen käy.

        joo huomaa että ette tosiaan tarvitse minkäänlaista lemmikkiä jos teillä ei ole aikaa eikä haluja hoitaa ja helliä koska koiran niinkuin muidenkin joita lemmikiksi otetaan kuuluu olla osana perhettä ja sitä pitää myös kohdella kuin perheenjäsentä!!!Se kyllä huomaa jos siitä ei välitetä ja silloin vaikeudet alkavat!!!! Koira on muuten oikeesti ihmisen paras ystävä oikein kohdeltuna!!

      • Kustihrmanni

        Olet täys kusipää.Ei mulla mitään muuta.

        Kauheita raakalaisia.Tappakaa itsenne.

      • Anonyymi
        apuaa kirjoitti:

        joo huomaa että ette tosiaan tarvitse minkäänlaista lemmikkiä jos teillä ei ole aikaa eikä haluja hoitaa ja helliä koska koiran niinkuin muidenkin joita lemmikiksi otetaan kuuluu olla osana perhettä ja sitä pitää myös kohdella kuin perheenjäsentä!!!Se kyllä huomaa jos siitä ei välitetä ja silloin vaikeudet alkavat!!!! Koira on muuten oikeesti ihmisen paras ystävä oikein kohdeltuna!!

        Olin eilen koirani Touhon kanssa näyttelyssä.Ei pärjännyt, mutta tuomarin arvostelussa luki, erittäin mielyttävä ja syympaattinen koira, jola hyvät liikkeet ja lihaksisto, erinonmainen rakenne ja pää. Ihastutav koira, mutta koko liian suuri, joka määrää palkinnon.
        Ei tullut yllätyksenä. tiesin tämän jo etukäteen.. Chihuaihmiset olivat todella ystävällisiä ja sanoivat, että kyllä sinäkin tuomarin valitsit, joka on erityisen tarkka koosta.
        Seuraavaksi mennään Kotkan ruusu näyttelyyn. On onni omistaa Tuhon kaltainen koira.

      • Anonyymi
        kashakka kirjoitti:

        No voi harmi, vietiin se jo piikille kun muualta sain kuulla, ettei sitä varmaan kukaan halua kun se ei ole sisäsiisti. Pitää parin vuoden päästä katsoa uudestaan, kun tyttö on vähän kasvanut. Toivottavasti löydät koiran jostain :)

        Ja te kaksi muuta, miksi minä ja mieheni huolehtisimme lapsemme koirasta? Emmehän me hänen läskyjäänsäkään tee hänen puolestaan. Kauhea syyttäminen heti taas, semmoinen taitaa olla täällä tapana. Eihän se sitä koiraa haittaa mihin se pissaa, ja nyt se onkin jo kesälaitumilla. Ja sitäpaitsi, onko koiralla muka joku tarve näyttää hampaita? En usko. Luulen, että oli hyvä että lopetettiin se. Välillä tuntui, että sen on sellainen dominoiva koira, ja nehän kuuluukin lopettaa? Ei ole oikein pitää lapsella koiraa, joka on semmoinen, että irvistelee. En tahdo hänen oppivan, että semmoinen käy.

        Parempi ettette hanki koiraa tai lisää lapsia!!!Kummastakaan näy olevan mitään tietoa.😂 Nolot.😂😂😂

      • Anonyymi
        kashakka kirjoitti:

        No voi harmi, vietiin se jo piikille kun muualta sain kuulla, ettei sitä varmaan kukaan halua kun se ei ole sisäsiisti. Pitää parin vuoden päästä katsoa uudestaan, kun tyttö on vähän kasvanut. Toivottavasti löydät koiran jostain :)

        Ja te kaksi muuta, miksi minä ja mieheni huolehtisimme lapsemme koirasta? Emmehän me hänen läskyjäänsäkään tee hänen puolestaan. Kauhea syyttäminen heti taas, semmoinen taitaa olla täällä tapana. Eihän se sitä koiraa haittaa mihin se pissaa, ja nyt se onkin jo kesälaitumilla. Ja sitäpaitsi, onko koiralla muka joku tarve näyttää hampaita? En usko. Luulen, että oli hyvä että lopetettiin se. Välillä tuntui, että sen on sellainen dominoiva koira, ja nehän kuuluukin lopettaa? Ei ole oikein pitää lapsella koiraa, joka on semmoinen, että irvistelee. En tahdo hänen oppivan, että semmoinen käy.

        Melkosta läppää sillä vanhemmat ON vastuussa että ne lapset tekee läksynsä,hoitaa eläimensä yms.Kun ei tollasilla vanhemmilla riitä äly tajuta tota niin ei mitään lemmikkejä.Tamagotsiakaan ette saa varmasti pidettyä hengissä.Noinkohan lapsi voi hyvin?

      • Anonyymi
        kashakka kirjoitti:

        No voi harmi, vietiin se jo piikille kun muualta sain kuulla, ettei sitä varmaan kukaan halua kun se ei ole sisäsiisti. Pitää parin vuoden päästä katsoa uudestaan, kun tyttö on vähän kasvanut. Toivottavasti löydät koiran jostain :)

        Ja te kaksi muuta, miksi minä ja mieheni huolehtisimme lapsemme koirasta? Emmehän me hänen läskyjäänsäkään tee hänen puolestaan. Kauhea syyttäminen heti taas, semmoinen taitaa olla täällä tapana. Eihän se sitä koiraa haittaa mihin se pissaa, ja nyt se onkin jo kesälaitumilla. Ja sitäpaitsi, onko koiralla muka joku tarve näyttää hampaita? En usko. Luulen, että oli hyvä että lopetettiin se. Välillä tuntui, että sen on sellainen dominoiva koira, ja nehän kuuluukin lopettaa? Ei ole oikein pitää lapsella koiraa, joka on semmoinen, että irvistelee. En tahdo hänen oppivan, että semmoinen käy.

        Onko tämä jotain provosointia vai onko todella noin tyhmiä ihmisiä. Parempi, kun ette myohemminkää hanki koiraa. Koittakaa huolehtia edes lapsestanne.

    • koira41

      Kiinnostaisi , meillä on ollut kolme koiraa yhteensä 27 vuotta . Nyt ei ole,Asumme Keuruulla järven rannalla omakotitalossa, iso tontti ja 15 km kirkolle .sposti [email protected]

      • kashakka

        Eikä kun siis lopetimme koiran jo, eli ei ole enää tarjolla!

        Ja Sakemanne, tiedän kuule koirista aika paljon. Meillä on ollut kolme koiraa aiemmin, joista kylläkin yksi jouduttiin saman ongelman takia lopettamaan, huono tuuri. Eli olen kuule ennenkin tämän päätöksen tehnyt, ja mielestäni se on oikein. Juurikin siksi, että ne ovat osa sellaisia, että on hyvä lopettaa ne, etteivät jopa pure lasta! Lapseni on minulle tärkeintä maailmassa! Tämäkin koira kun oli marraskuun puolen välin jälkeen syntynyt, niin laskeskelempa tässä, että oli jo 5 ja puoli kuinen, ja vieläkin pissi sisälle. Kyllä koiran pitää sen pidemmän työpäivän ajan olla pissaamatta. Ja lisäksi irvisteli kun painettiin maahan tai jos nosti niskavilloista, tm kuritti, sen se aloitti jo tosi aikasin. Lähinnä ajattelin, että jos joku enemmän kotona oleva olisi halunnut vahtikoiran, mutta en lapsen kanssa halunnut sitä pitää. No, nyt se ongelma poistui, varmaan jotain hamsteria tai jotain yritetään tytölle, kun on harmissaan tästä koirajutusta.

      • Joo voi älynväläys

        Käsittämättömän pashkaa provoamista.....:) :) :)
        Hoijoi eihän kukaan voi olla noin tyhmä...tai jos on, osanottoni. Mullakin on koira ja voi ei siitä lähtee karvaa ja se ei osaakaan puhua.. Ja sitten se haukkuu?!?!?! Miksei se ole jo hiljaa?!?!? On varmaan ongelmakoira ni en voi pitää sitä. Se on 3kk ikäinen ja se ei edes oo sisäsiisti! Voieivoiei........

        Ihmiset: keksikää parempaa tekemistä kun kirjotella täällä älyttömiä tarinoita. Kai teillä provoillakin nyt jotain tekemistä sentään on?!

      • akka vaan

        No, nyt se ongelma poistui, varmaan jotain hamsteria tai jotain yritetään tytölle, kun on harmissaan tästä koirajutusta.

        parasta kun unohdatte sen hamsterin ja kaikki muutkin elävät, tai kohta luetaan valitus, että tyttö ei siivoo hamsun häkkiä tai hamsteri puri pikku kullannuppua, tai jotain vastaavaa..
        Kaikki elikot, hiirestä ja agaattikotilosta alkaen vaativat hoitoa, ja ilmeisesti tyttönne ei piittaa elikoista haluaa vaan kun ne nöyttää söpöiltä, hoidosta viis

      • kyllästynytähänshaipaan
        Joo voi älynväläys kirjoitti:

        Käsittämättömän pashkaa provoamista.....:) :) :)
        Hoijoi eihän kukaan voi olla noin tyhmä...tai jos on, osanottoni. Mullakin on koira ja voi ei siitä lähtee karvaa ja se ei osaakaan puhua.. Ja sitten se haukkuu?!?!?! Miksei se ole jo hiljaa?!?!? On varmaan ongelmakoira ni en voi pitää sitä. Se on 3kk ikäinen ja se ei edes oo sisäsiisti! Voieivoiei........

        Ihmiset: keksikää parempaa tekemistä kun kirjotella täällä älyttömiä tarinoita. Kai teillä provoillakin nyt jotain tekemistä sentään on?!

        Ei niillä oo mitään muuta tekemistä tai elämää, nää provoojathan on vaan sellasia huomionhakusia, tyhmiä ja säälittäviä pentuja (tai erittäin lapsellisia aikuisia). Siks niitten pitääkin tulla tänne keksimään satuja ja saada huomiota edes jotenkin.

      • Joo voi älynväläys
        kyllästynytähänshaipaan kirjoitti:

        Ei niillä oo mitään muuta tekemistä tai elämää, nää provoojathan on vaan sellasia huomionhakusia, tyhmiä ja säälittäviä pentuja (tai erittäin lapsellisia aikuisia). Siks niitten pitääkin tulla tänne keksimään satuja ja saada huomiota edes jotenkin.

        Täytyy olla täysi luuseri kun ainoa missio elämässä on aiheuttaa negatiivista keskustelua ja huomiota. Kiusata muita. Ei pysty käsittämään.

      • miettikääpä sitä
        Joo voi älynväläys kirjoitti:

        Täytyy olla täysi luuseri kun ainoa missio elämässä on aiheuttaa negatiivista keskustelua ja huomiota. Kiusata muita. Ei pysty käsittämään.

        Tai sitten pointti oli aloittajalla kiinnittää lukijoiden huomio siihen, että koiria otetaan liian herkästi, pidetään huonosti ja lopetetaan väärin perustein.

      • uskomaton1
        kashakka kirjoitti:

        Eikä kun siis lopetimme koiran jo, eli ei ole enää tarjolla!

        Ja Sakemanne, tiedän kuule koirista aika paljon. Meillä on ollut kolme koiraa aiemmin, joista kylläkin yksi jouduttiin saman ongelman takia lopettamaan, huono tuuri. Eli olen kuule ennenkin tämän päätöksen tehnyt, ja mielestäni se on oikein. Juurikin siksi, että ne ovat osa sellaisia, että on hyvä lopettaa ne, etteivät jopa pure lasta! Lapseni on minulle tärkeintä maailmassa! Tämäkin koira kun oli marraskuun puolen välin jälkeen syntynyt, niin laskeskelempa tässä, että oli jo 5 ja puoli kuinen, ja vieläkin pissi sisälle. Kyllä koiran pitää sen pidemmän työpäivän ajan olla pissaamatta. Ja lisäksi irvisteli kun painettiin maahan tai jos nosti niskavilloista, tm kuritti, sen se aloitti jo tosi aikasin. Lähinnä ajattelin, että jos joku enemmän kotona oleva olisi halunnut vahtikoiran, mutta en lapsen kanssa halunnut sitä pitää. No, nyt se ongelma poistui, varmaan jotain hamsteria tai jotain yritetään tytölle, kun on harmissaan tästä koirajutusta.

        olette aivan ukomattomia koko perhe,ei ikään koiraa teille enää,seli seli ja ei mitään eläintä teidän huusholliin

      • raumanjussi
        kashakka kirjoitti:

        Eikä kun siis lopetimme koiran jo, eli ei ole enää tarjolla!

        Ja Sakemanne, tiedän kuule koirista aika paljon. Meillä on ollut kolme koiraa aiemmin, joista kylläkin yksi jouduttiin saman ongelman takia lopettamaan, huono tuuri. Eli olen kuule ennenkin tämän päätöksen tehnyt, ja mielestäni se on oikein. Juurikin siksi, että ne ovat osa sellaisia, että on hyvä lopettaa ne, etteivät jopa pure lasta! Lapseni on minulle tärkeintä maailmassa! Tämäkin koira kun oli marraskuun puolen välin jälkeen syntynyt, niin laskeskelempa tässä, että oli jo 5 ja puoli kuinen, ja vieläkin pissi sisälle. Kyllä koiran pitää sen pidemmän työpäivän ajan olla pissaamatta. Ja lisäksi irvisteli kun painettiin maahan tai jos nosti niskavilloista, tm kuritti, sen se aloitti jo tosi aikasin. Lähinnä ajattelin, että jos joku enemmän kotona oleva olisi halunnut vahtikoiran, mutta en lapsen kanssa halunnut sitä pitää. No, nyt se ongelma poistui, varmaan jotain hamsteria tai jotain yritetään tytölle, kun on harmissaan tästä koirajutusta.

        Lastensuojelu ilmotus susta pitäs tehdä,voi jeesus mitä tekstiä. Kasvata mukulas ensin ja hanki itelles elämä.

      • kuiskaaja112.112.112

        koiralle koti tarjolla, koiran ikä yli vuosi voi olla myös ongelma koira eli raakile säkä pitää olla noin 40 cm paino parisenkymmentä tulee harrastus/seura koiraksi
        tulee maalle rotutoiveet austraalinpaimenta bordoo lappista
        pitäisi olla mielyttämisen halu silloin oppii elää..
        rauhallinen
        mitää rahaa anna ei
        muttaa koira tulee kuntoon

      • Anonyymi
        kashakka kirjoitti:

        Eikä kun siis lopetimme koiran jo, eli ei ole enää tarjolla!

        Ja Sakemanne, tiedän kuule koirista aika paljon. Meillä on ollut kolme koiraa aiemmin, joista kylläkin yksi jouduttiin saman ongelman takia lopettamaan, huono tuuri. Eli olen kuule ennenkin tämän päätöksen tehnyt, ja mielestäni se on oikein. Juurikin siksi, että ne ovat osa sellaisia, että on hyvä lopettaa ne, etteivät jopa pure lasta! Lapseni on minulle tärkeintä maailmassa! Tämäkin koira kun oli marraskuun puolen välin jälkeen syntynyt, niin laskeskelempa tässä, että oli jo 5 ja puoli kuinen, ja vieläkin pissi sisälle. Kyllä koiran pitää sen pidemmän työpäivän ajan olla pissaamatta. Ja lisäksi irvisteli kun painettiin maahan tai jos nosti niskavilloista, tm kuritti, sen se aloitti jo tosi aikasin. Lähinnä ajattelin, että jos joku enemmän kotona oleva olisi halunnut vahtikoiran, mutta en lapsen kanssa halunnut sitä pitää. No, nyt se ongelma poistui, varmaan jotain hamsteria tai jotain yritetään tytölle, kun on harmissaan tästä koirajutusta.

        Voi vittu sun kakaras. Tappakaa hänet.
        Vihaan lapsia ja soisin heille arvoisensa kohtelun. Mutta ei mikään ihme, koska vanhemmatkin ovat pedoista pahimpia. Kaikkea pahaa teille.

      • Anonyymi

        Koira on lopetettu jo. Vigaan todella tuonkaltasia, tunteettomia ihmisiä tosi paljon. Kaikkea pahaa toivon heile.

      • Anonyymi
        kashakka kirjoitti:

        Eikä kun siis lopetimme koiran jo, eli ei ole enää tarjolla!

        Ja Sakemanne, tiedän kuule koirista aika paljon. Meillä on ollut kolme koiraa aiemmin, joista kylläkin yksi jouduttiin saman ongelman takia lopettamaan, huono tuuri. Eli olen kuule ennenkin tämän päätöksen tehnyt, ja mielestäni se on oikein. Juurikin siksi, että ne ovat osa sellaisia, että on hyvä lopettaa ne, etteivät jopa pure lasta! Lapseni on minulle tärkeintä maailmassa! Tämäkin koira kun oli marraskuun puolen välin jälkeen syntynyt, niin laskeskelempa tässä, että oli jo 5 ja puoli kuinen, ja vieläkin pissi sisälle. Kyllä koiran pitää sen pidemmän työpäivän ajan olla pissaamatta. Ja lisäksi irvisteli kun painettiin maahan tai jos nosti niskavilloista, tm kuritti, sen se aloitti jo tosi aikasin. Lähinnä ajattelin, että jos joku enemmän kotona oleva olisi halunnut vahtikoiran, mutta en lapsen kanssa halunnut sitä pitää. No, nyt se ongelma poistui, varmaan jotain hamsteria tai jotain yritetään tytölle, kun on harmissaan tästä koirajutusta.

        HAISTAKAA VITTU. KAKARASTANNE EI KOSKAAN TULE IHMISROTUUN KUULUVAA OLIOTA.

    • ölö

      Herramunjee.. Poikakoirilla usein kestääkin kauemmin oppia sisäsiistiksi kuin e. nartuilla. omalla sekarotuisellani meni n.7-8kk ikäiseksi asti kun oli täysin sisäsiisti. Ja mitä puremiseen tulee niin pennut nyt tuppaa maistelemaan kaikenlaista ja reipas 5 kuukautinen koira on vielä pentu. Opettamalla näistäkin "vaivoista" olisi päässyt pois.

      Lapselle ei hankita koiraa ellei myös vanhemmat ole valmiita siitä huolta pitämään. Ei ne lapset aiina niin järkevästi osaa ajatella mitä ja kuinka paljon huolenpitoa se koira tarvitsee. Vielä kun mainitsitte että lapsellanne on paljon harrastuksia ja menoja kavereiden kanssa, niin kuinka edes ajattelitte ettää lapsellanne olisi aikaa koiralle?

      Mitä tuohon dominointiin tulee niin jos kuri ja arvojärjestys ei ole kunnossa alkaa koira luonnollisesti dominoimaan omistajia sillä hän on oppinut siihen että on hierarkiassa ylempänä kuin pitäisi. Optetuksella tästäki oli päässyt eroon.

      Harmi kun luultavasti aivan hyvä koira on nyt lopetettu, mutta hyvä ettei sen tarvinnut enää teidän kanssanne elää. Suosittelen ettette ota lapsellenne mitään lemmikkiä ainakaan niin kauan että hän on vanhempi ja oikeasti ymmärtää paljonko lemmikistä huolehtiminen merkitsee mitä ongelmia saattaa tulla vastaan ja on siihen valmis. Te vanhempina kun ette ilmeisesti ole valmis lemmikin tarpeista huolehtimaan millään tasolla.

      • Ollipekkanevalainen

        Ei eläinlääkärit lopeta tervettä koiraa, eli tää oli ihan provo koko juttu.

      • tai_ladontaa

        No kylläpäs lopettaa ku vaan vie lopetettavaks. Mitä ajattelit, että ne tekee asialle? Ja sitäpaitsi kyllähän voi vaan sanoa, että tää on aggressiivinen tm

    • Blääh

      Hoh hoijaa. 23.3 tarjoat koiraa ja seuravana päivänä se on jo lopetettu. Niimpä vissiin. Älä jaksa.

    • rotskuli

      Tämä oli keksitty juttu..Aivan takuulla!

    • Hennaliisa

      Todellakin toivon, että koko juttu oli keksitty, mutta en kyllä ymmärrä, että miksi joku keksii jotain näin sairasta?

      Todellakin ihmettelen, että ensin tarjoamme koiraa ja seuraavana päivänä olette sen jo lopettaneet, ihan kuin ette olisi voineet odottaa hetkeä, että joku OSAAVA ottaisi koiranne.

      Ja vaikka kuinka sanotte, että teillä on kokemusta koirista, niin ei se todellakaan tarkoita että OSAISITTE kouluttaa koiria saati hoitaa, ja tässähän se nähtiin. Miten joku voi olla aikuisena noin vajaa, että ottaa tyttärelleen koiran, jolle todellakaan koira ei sovi.

      Todellakaan teidän ei enää koskaan pidä ottaa koiraa, että kyllä se on teissä ollut vika kun koiranne ei oppinut, eihän sitä kukaan edes opettanut. Ja pissaamisesta sen verran, että oikeasti vasta 8 kuinen koira hallitsee rakkonsa kunnolla, ja sekin pitää opettaa!!!

      Kyllä todellakin toivon että aloitus oli PROVO tai muuten kyllä tuollaiset ihmiset joutaisivat itse sinne "piikille".

    • Soopaa

      Menepä siitä kirjoittelemaan tarinoitasi sinne pöytäpäiväkirjaasi. Täällä olet väärässä porukassa.

    • mikä vaivana nykään

      Olihan taas satujenkertoja.
      Mutta sai vissiin makeat naurut kun väki oli niin tohkeissaan sen jutuista.

    • solola

      Hei,

      Varmasti näyttää hampaita kun kuritatte. Kyllä tulisi tietää, että koira opetetaan kouluttamalla ja palkitsemalla, kun toimii oikein. Haukun saa pois ennakoimalla ja sekoittamalla koiran aikeet suhina äänellä ja kehumalla.

      Ei lapsesta ole koiran kouluttajaksi. Ja se on koko paerheen asia ja siihen tarvitaan aikaa

      • luomuhurtta

        aloittaja kertoo lopettaneensa aikasemmankin koiran samoista syistä. Eli siis pilasi koiran väärällä käsittelyllä ja sitten lopetti. Harmi kun on tyyppejä, jotka eivät opi omista virheistään.
        Ja lisäksi irvisteli kun painettiin maahan tai jos nosti niskavilloista. Siis liki eläinrääkkäykseen verrattavaa koirankäsittelyä!

        " miksi minä ja mieheni huolehtisimme lapsemme koirasta? Emmehän me hänen läskyjäänsäkään tee hänen puolestaan"
        Ettekö valvo lapsenne läksyjen tekoa ? Läksyt voivat jäädä tekemättä, ne eivät vaadi ruokaa. liikuntaa, seuranpitoa yms. KOIRA on elävä olento ja sillä on liki samat tarpeet kuin sillä lapsellakin, ainakin ravinnonsaannin ja opetuksen suhteen.
        Huolehditteko muuten lapsenne ruokinnasta, puhtaudesta ja esim ajoissa kouluun lähdöstä, aamuherätyksistä, nukkumaanmenosta yms. ja miksi.
        Jos lapsi on mielestänne kykenevä omin päin huolehtimaan kasvavasta koirasta ja sen siisteyskasvatuksesta ja sosaalistamisesta (teidän kirjoitustenne mukaan ette itsekään tosin siihen pystyneet) niin eikä silloin lapsi pysty huolehtimaan myös itsestään, ja siis vaikka asumaan yksin!

    • no todellakin!

      no todellakin koira tarvitsisi paljon paremman kdin ja miksi et tiedä minkä rotuinen? hohhoijaa..Nyt pika vauhtiaettimään hyvä ja loppuelämän koti!!!

    • koirafani1

      Joku siinä äsken mainitsi että lapset eivät voi koiraa kouluttaa se ei ole totta sillä olen itse 12 v ja käyn meidän koiran kanssa rallitokossa ja se ohjaaja kehu mua siitä.. Meillä on ajokoira jostain voi kuulostaa oudolta että ajokoiralla käydään koira koulussa mut ihan sama.. Oon joutunu lopettamaan ratsastuksen jota olin harrastanut 6 vuotta että, saisin käydä koirani kanssa siellä ja olen ajatellut ottaa toisenkin koiran. On mulla myös kaksi marsua joita rakastan todella paljon

    • koira hakusesaa

      Tietääkö joku missä olisi myynnissä shetlanninlammaskoiran pentuja? Jossain pohjois-pohjanmaalla. Pentu ei saisi maksaa yli 1000e. Tarkoitus olisi harrastaa rally tokoa / agilityä. Haluttas pentu ensi kesäksi.
      Vastatkaa pliis jos tiiätte...;)

      • herääääää

        Et kuule löydä jos papereita kaipaat, tuohon hintaan.

    • herääääää

      Ei kuule tarvi olla rekattu eikä tarvi olla papereita!!
      Ja pennun ei tarvi olla näyttely koira...

    • M.P.

      Tuo on just se kaikkein huonoin homma,et lapsen ehdolla ostetaan,koiran pentu ja sit hylätään kun ei oteta huomioon et aikuiset on vastuussa,koiran opetukseen muihin tarpeisiin,,Eipä ole hauvelillekkaan kiva paikasta toiseen uuteen kotiin..Lelu koira on teille sopiva..Toivottavasti ette myöhemminkään ikinä hommaa,minkäänlaista kotieläintä ja ette tajuu et on myös rakkaudella hoitaa,pentua..Äly hoi älä jätä...

    • agi4

      Voi, mitä traumoja oikein laps tällaisesta saa? Kyllä hävettäisi olla tämän lapsen äiti - oikeesti!

    • sdsdgsgsdgsdsd

      Kannttaakohan näille pallopää provoille isosti vastata ??

    • viirukka1

      Etsitään sekarotuiselle 8v. nartulle uutta kotia sydänvian vuoksi. En pysty enää lenkittämään koiraa tarpeeksi,joten mielestäni koira kärsii liian vähästä liikunnasta. On leikkaamaton,tulee myös kissojen kanssa toimeen. Kiltti,seurallinen ja kaipaa hellyyttä paljon. En osaa sanoa sopisiko lapsiperheeseen,koska minulla ei ole lapsia. Koira ei maksa mitään,kunhan saa hyvän loppuelämän rakastavassa kodissa. Koirassa 50% ajokoiraa ja loput jotain? Ollut ajossa ja saalistakin on saatu. Ajaa rusakoita,jäniksiä ja fasaaneja,joten tarvitaan riuska ote koiran ulkoilutuksessa. Ei sovi lällyköille.

    • 9393dkdodk

      Jotkut ostaa koiran samalla periaatteella kuin valitsee juustoa; pidän, en, pidän, en....

      Vittu mitä touhua...

    • sysimetsä

      Viirukka1, ilmoita koirastasi Apulassa niin löydät sille uuden kodin. Täällä provoilevat häiriintyneet henkilöt ja keksivät valheita valheiden perään.

    • koiraparka

      Provoamistako vai antaako joku oikeasti tollaista tapahtua ja tulee kyselemään täältä neuvoja?

    • ibbbbbbbgurjibh

      Muistakaa viedä lapsenne piikille kun teininä alkaa hankalaksi. Ainahan niitä voi hankkii lisää, jos vaikka seuraava olis kiltimpi eikä luonnevikainen teini. =)

      • Anonyymi

        Petojen lapsista tulee väkisinkin luonnevikaisia.

    • mitääää

      Siis mitä ihmettä? Minkä ikänen tää teidän tyttö on? 7-17? Ei tosiaankaan ikinä osteta lapselle koiraa!
      Mä ostin 18vuotiaana HARKIRUSTI koiran ja on edelleen, kun mä oon koulussa niin koira on läheisessä tullissa huumekoirana.

      Aina kun olin töissä niin mummoni hoiti koiraa,aidatimme pihan jotta ei tarvi käyttää ulkona hihnassa.
      nyt 20v ikäisenä opiskelen,heitän koiran aamulenkin jälkeen naapurille joka lähtee hänen kanssaan töihin tullille ja kun mä tuun himaan koira odottaa mua naapurin luona.

      En todellakaan voisi kuvitella tollasta tilannetta itselleni,en ostaisi lapselleni ikinä koiraa ellei perheessä olisi ollut lapsen aikana koiraan.
      koska toi on hetken mielijohteeata haluttu, ensi kerralla kun tyttärenne pyytää koiraa niin älää ostako muuta ku kasvi joka tarvii huolehtimista paljon ja sanokaa että jos tää elä sulla vuoden päivät niin voitte harkita koiran ottoa.

      Miettikää millasia mahdollisuuksia tolla koiralla olisi ollut jos te ette olisi ottanut sitä.

      lapsi on teidän vastuulla ja koira oli teidän vastuulla, sama kuin kaikki mikä teidän himassa on.

      Miten noin huolimattonia ihmisiä voi olla?

    • harmistus

      Olisin maksanut koirasta 500 euroa. Harmi :(

    • Y.Y.K

      AP:n tiedot selvitetty ja lastensuojeluilmoitus pantu vireille

    • Kotiin

      Annan heti hyvän kodin koiraparalle.Missäpäin sijaitsee?

    • 11vSamanKoiranKaveri

      Vanha juttu... mutta jos kyseinen kashAkan juttu ei oo tehty provoksi, niin harvinaisen mielisairas akka kyllä. KashAkkaa pitäs vähä "kurnuuttaa" ja painaa maahan, jos irvistystä tai haukkua tulee, niin henki pois välittömästi.

    • HilperttiHilppa

      Mitä ihmettä nyt taas? ''Ostettiin tytölle koira jouluksi''. Suoraan sanottuna lapsesi ei se tyhmin osapuoli ole, vaan SINÄ ja MIEHESI! Luulisi teidän tuntevan lapsenne...

      Itse sain koiran 13-vuotiaana ja aina hoidin, koira meni kaiken edelle. Riippuu lapsesta, äitini tiesi minun hoitavan, luulisi, että olisitte tiennyt ettei lapsenne hoida koiraa.

      Vastuutonta aikuisilta ihmisiltä, oksettaa lukea tuollaista

    • Koivuleev

      Olisin kiinnostunut koirasta. Tässä on puhelin numeroni ottakaa yhteyttä niin puhutaan lisää

      • Koivuleev

        0466624882

      • Anonyymi

        Neljä vuotta myähemmin annat sitten numeron. joka on väärä

    • Epäreilumaailma

      Nyt voi vittu teiän kanssa, ettekai te tosissanne usko tätä!?

    • Anonyymi

      Koiran kanssa ongelmia? Vie korpeen ja kuula kalloon...olen lopettanut kymmeniä koiria kun käyneet omistajalle työlääksi.

      • Anonyymi

        Ktse olen lopettanut muidenkin koiria kun on ottanut aivoon

    • Anonyymi

      Hyvä provo. Näitä lisää!!!! Ei kusipäät heti dementoidu vouhkaamisen puutteeseen..

    • Anonyymi

      Tämä on selvä trolli

    • Anonyymi

      Voi kauheeta, koi parka. Kuinka kehtaat vielä kirjoittaa noin.
      pISTÄ SCKAKARASI KURIIN PERKELEEN HEMMOTELTU TYTTÖ. hÄN EI TULE PÄRJÄMÄÄN elävässä elämässä aikuisena, kun kaikki ei menekään niin kun hän tahtoo. AI, että vihaan teitä, etenkin piloily hemmoteltuakakaraanne. Kaikkea pahaa teille.

    • Anonyymi

      Toivon kaikkea pahaa tytöllenne ja teille, koska olette kelvottomia jaa pahoja ihmisiä.

    • Anonyymi

      lASTENSUOJELUUN ON jo ilmeisesti ilmoitettu sopimattomista vanhemmista. Hyvä. Kunpa joku vielä ilmottaisi eläinsuojeluun. Toki minäkin voin tehdä sen.

    • Anonyymi

      Siis liki eläinrääkkäykseen verrattavaa koirankäsittelyä!

      Minusta selvää eläinrääkäystä, jokapitää ilmoittaa eläinsuojeluun ja poliisile. Tiedot varmaan saa poliisilta.

    • Anonyymi

      Ettekö lainkaan ajatttele, millainen ihminen lapsestanne kasvaa.Ihminen, josta kukaan ei pidä. Kyllä tulee olemaan ikävä aikuinen.

    • Anonyymi

      Voi kauheaa. Olette eläinrääkkääjiä ja roistoja pahimmasta päästä. Joutaisitte eliniäksi vankilan suljetulle osastolle.
      Tyttärellenne ja teille toivotan kaikkea pahaa.

    • Anonyymi

      Espoolaiset otti koiran :D

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kiitos nainen

      Kuitenkin. Olet sitten ajanmerkkinä. Tuskin enää sinua näen ja huomasitko, että olit siinä viimeisen kerran samassa paik
      Tunteet
      12
      4030
    2. MTV: Kirkossa saarnan pitänyt Jyrki 69 koki yllätyksen - Paljastaa: "Se mikä oli hyvin erikoista..."

      Jyrki Linnankivi alias Jyrki 69 on rokkari ja kirkonmies. Teologiaa opiskeleva Linnankivi piti elämänsä ensimmäisen saar
      Maailman menoa
      82
      2081
    3. Hyväksytkö sinä sen että päättäjämme ei rakenna rauhaa Venäjän kanssa?

      Vielä kun sota ehkäpä voitaisiin välttää rauhanponnisteluilla niin millä verukkeella voidaan sanoa että on hyvä asia kun
      Maailman menoa
      549
      1647
    4. Kirjoita yhdellä sanalla

      Joku meihin liittyvä asia, mitä muut ei tiedä. Sen jälkeen laitan sulle wappiviestin
      Ikävä
      94
      1366
    5. Olet hyvin erilainen

      Herkempi, ajattelevaisempi. Toisaalta taas hyvin varma siitä mitä haluat. Et anna yhtään periksi. Osaat myös ilkeillä ja
      Ikävä
      67
      1117
    6. Yksi syy nainen miksi sinusta pidän

      on se, että tykkään luomusta. Olet luonnollinen, ihana ja kaunis. Ja luonne, no, en ole tavannut vielä sellaista, joka s
      Ikävä
      33
      1038
    7. Hyödyt Suomelle???

      Haluaisin asettaa teille palstalla kirjoittelevat Venäjää puolustelevat ja muut "asiantuntijat" yhden kysymyksen pohditt
      Maailman menoa
      216
      916
    8. Hyvää Joulua mies!

      Toivottavasti kaikki on hyvin siellä. Anteeksi että olen hieman lisännyt taakkaasi ymmärtämättä kunnolla tilannettasi, o
      Ikävä
      60
      883
    9. Hyvää talvipäivänseisausta

      Vuoden lyhyintä päivää. 🌞 Hyvää huomenta. ❄️🎄🌌✨❤️😊
      Ikävä
      171
      854
    10. Paljastavat kuvat Selviytyjät Suomi kulisseista - 1 päivä vs 36 päivää viidakossa - Katso tästä!

      Ohhoh! Yli kuukausi viidakossa voi muuttaa ulkonäköä perusarkeen aika rajusti. Kuka mielestäsi muuttui eniten: Mia Mill
      Suomalaiset julkkikset
      3
      828
    Aihe