Mitä tämä on?

Noin 3 viikkoa sitten kiinnitin huomiota, että poika 9v juo normaalia enemmän. Mm. pyysi kouluun juomista mukaan, jota ei ole aikaisemmin tapahtunut. Samaan aikaan yökastelu, jota on ollut kyllä koko iän pahentui joka öiseksi vaivaksi. Poika ei myöskään jaksa samalla tavalla kuin ennen liikunta harrastusten parissa. Viikko sitten pyysin sitten terveysasemalta pissakokeet, että nähdään onko pissassa sokeria. Aamunäyte oli tarkoitus viedä mutta yökastelijana pissat tulikin housuun ja näyte otettiin kun virtsa rakossa vain tunnin verran. Pika testissä ei ollut sokeria, mutta viljelyksestä löytyi joku harvinainen bakteeri staph.simulans??? tähän määrättiin kefexin lääkekuuri. Ongelmat jatkuvat samanlaisena. Poika juo paljon ja pissaa yöllä huosuun. Vaadin uuden pissanäytteen huomiseksi. Itse en keksi mitään muuta kuin sen että sokeritauti on nyt puhjennut :(
1158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Virtsakoe ei ole enää nykyisin diabeteksen dignosointitapa koska sokerit pitää olla todella korkealla ennen kuin virtsasta löytyy sokeria. Verensokerit on varmempaa mitata verikokeella ja helpointa pikamittauksella sormenpäästä (joko hoitajalla tai jonkun tuttavan mittarilla). Kun on vähintään 2-3 tuntia syömättä ja juomatta, saadaan jo aika selvä mittaustulos. Tarkin arvo saadaan 12 h paaston jälkeen (esimerkiksi aamulla ennen aamiaista).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


diabeteskö? kirjoitti:

Noin 3 viikkoa sitten kiinnitin huomiota, että poika 9v juo normaalia enemmän. Mm. pyysi kouluun juomista mukaan, jota ei ole aikaisemmin tapahtunut. Samaan aikaan yökastelu, jota on ollut kyllä koko iän pahentui joka öiseksi vaivaksi. Poika ei myöskään jaksa samalla tavalla kuin ennen liikunta harrastusten parissa. Viikko sitten pyysin sitten terveysasemalta pissakokeet, että nähdään onko pissassa sokeria. Aamunäyte oli tarkoitus viedä mutta yökastelijana pissat tulikin housuun ja näyte otettiin kun virtsa rakossa vain tunnin verran. Pika testissä ei ollut sokeria, mutta viljelyksestä löytyi joku harvinainen bakteeri staph.simulans??? tähän määrättiin kefexin lääkekuuri. Ongelmat jatkuvat samanlaisena. Poika juo paljon ja pissaa yöllä huosuun. Vaadin uuden pissanäytteen huomiseksi. Itse en keksi mitään muuta kuin sen että sokeritauti on nyt puhjennut :(

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu