Tosi hyvä juttu, jos vihdoinkin lapsilisät viedään verolle. Eiköhän siinä erään uskontokunnan lapsentekokoneetkin vähene. Nykyisellään maksutaulukko on jopa hupaisa, ensimmäisestä lapsesta pitäisi maksaa eniten (vaikka tuplaten), toisesta puolet vähemmän ja kolmannesta neljännes jne.
Perhe, joka ansaitsee yli 100.000 euroa vuodessa ei tarvitse lapsilisiä.
Perhe, joka ansaitsee yli 100.000 euroa vuodessa ei tarvitse lapsilisiä.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Lapsilisä perustettiin aikoinaa huonotuloisille ja köyhille. Nykyään ei köyhillä ole varaa tehdä lapsia ja niille kuuluu lapsilisät. Olen samaa mieltä, niillä joilla on tulot yli 100.000 vuodessa ei tarvitse lapsilisiä.
Mutta nämä hyvätuloisten joukko on kovaäänisimmin vaatimassa niitä kaikille.
Sillä heillä on varaa lisääntyä muutenkin.
Äänekäimpänä eduskunnassa Kokoomus, kaikki sama meillekin, tuloista riippumatta.
Kannatan verollepanoa.
köyhiltä ja juopolta ne lapsilisät täytyy ottaa pois eipähän pääse paskasakki lisääntymään.Köyhille lapsentekokielto.
sen pitäisi mennä. Jos köyhä ei pysty pitämään huolta edes itsestään, miksi samanlaisia avuttomia pitäisi vielä monistaa. Siitäkö pitäisi palkita ettei muuta osaa kuin tehdä lisää avuttomia maailmaan. Tämä koskee samalla myös mamuja sekä neegereitä jotka ovat joloaan sohimassa mihin sattuu.
vois olla hyvä ajatus. Sen saadakseen vanhempien tulisi täyttää tietyt ehdot joita olisivat vaikka säännöllinen työ ja tulot, geenitestit perinnöllisten sairauksien eliminoimiseksi, tunnettu raittius pienin poikkeuksin, sopiva ja tasokas koulutus ym. Saataisiin kansan tasoa nostettua pidemmällä aikavälillä sillä sekä hyvä että huono vanhemmuus näyttävät periytyvän.
.-.
.-.
Savonlinnaan ei syntyis sen jälkeen enää yhtään lasta. Noh, huoli pois. Ei tänne kukaan tervejärkinen perhettä perusta. Viimesetkin muuttaa pois.
.-.
.-.
Vain täydellinen idiootti kannattaa veronkantoa ohi byrokratian supistamisen.
Byrokratian kulut ovat kasvaneet vuodesta 2000 miljardeilla ja samaan aikaan kaikki palvelut ja toiminnot ovat heikenneet. Siellä on jos jonkinlaista pönöttäjien suojatyötä mistä karsia.
Suomessa normikansalaisella on moninkertainen piiloverotus jo muutenkin ja osa jopa vapaaehtoisesti on kannattamassa sen erillisiä rakennelmia( esim. bonusjärjestelmät). Se jos mikä on todellista "hyödyllistä idiotistismia".
.-.
Mitenkäs paljon Savonlinnassa tienaa lapsista? Laittakaa ihan lukuja.
Lehdessä oli joku nuori pariskunta joka kehui kun otti muiden lapsia niin mies jäi kotiin kun niin hyvät rahat sai. Nainen jatkoi opiskelua samaan aikaan.
Kyllä saatana savolaiset jaksaa olla kateellisia joka asiasta.Ryhdy itse sijaisvanhemmaksi,mut eihän savolaisista ole kuin valittamaan.
Mitenkäs paljon Savonlinna tienaa vahuksista? Laittakaa ihan lukuja.
kaupunki tienaa luusereista joita on paljon. Heidän mukanaan olet sinä, vapaamuurarikirjoittelija P.R. Kaltaisistasi ihmisistä ei koko järjestelmälle ole kuin kuluja. Olet selkeästi kirjoittelullasi osoittanut olevasi vanhusten vihaaja sekä kaiken epäsovinnaisen rappion intohimoinen kannattaja. Tyypillistä komukka-anarkistille.
Kuka helvetin P.R.?
Voinko ottaa sijaisvanhuksen ja saan siitä 1000€kk?
Tämän päivän vanhukset eivät ole helpolla päässeet!! Kuuluvat niihin ihmisiin, jotka ovat tehneet pienestä pitäen työtä ja maksaneet itse menonsa ja kasvattaneet kakaransa. Ei turvauduttu äitiin ja isukkiin tai sossuun, vaan tultiin vähemmällä juttuun ja - pärjättiin!
Tuskin olisi maamme asiat edes näin hyvin, jos nämä olisivat jääneet sohvalle mättöjä syömään ja odottamaan apua yhteiskunnalta. Nostan hattua tämän päivän vanhuksille!!
eihän vanhukset lapsilisiä saa/tarvii,ootteks te pönttöjä taitaa tää nuorempi sukupolvi niitä skidiä tehtailla..voi v.... että osaatte olla tyhmiä..
Älä oo sie niin tyhmä et teet toisia tyhmiä!! Jätä situkka juomatta, jos 8€ leikkaus suututtaa! Kaikkihan se pitäs ilmasiks saaha ja yhteiskunnan tukea ja auttaa ja hoitaa ja ymmärtää ja....
Kukaan ei oo vanhuksille antamassa mitään, aikanaan ovat kuitenkin sinunkin hyvinvointis turvanneet! Lue kaikki viestit ennenku rupeet nimittelee!!
Ettäkös työ syvämmettömät yhtää aattele millä myö romaaninuorukaiset pärjätää ko lapslisä loppuu 17 vanhana ja eläkkeel pääsöö vasta 18 vanhana.
Meinataaks työ et kok vuos pitäs pärjätä omillaa.
Mie vaajin selitystä.