ylläri viritys

Tuossa tutun omakoti talossa tehtiin julkisivu remontti. Urakan aikana hävisi yksi ulko valaisin. No kysyttyämme saimme vastauksesksi se unohtui ja virraton johto seinän sisällä. Kellarissa käydesä huomasin rasian olevan erin lainen. Avasin syy oli oikosulun aiheuttama palo. Onneksi levyssä (ympärillä) ei pahoja jälkiä. Katsoin minne kaapeli menee ja sehän meni juuri kadonneen lampun paikalle. Kaivaessa johtoa esiin sain tällin johdosta. Kyseisen piti olla jännitteetön. Kysynkin onko oikein jättää johto tuolla tavalla laudoituksen alle (sahattu vain poikki)? Itsellä sähkötöistä tietoa mutta lupia en sua terveys estää. Tämä oli vain yksi vika....
8663
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 8

Vanhimmat

Eihän sitä saa lupia ei jos on henkinen terveys miten on ja saa tällejä jo toisten asentamista johdoista.
Se on tuo sähkötyö yhtä tarkkaa ja ammattiosaamista edelyttävää kuin olisi leikkaava kirurgi.

Äänestä
  • Ei kyse ole henkisestä tervyedestä. Kysy oli siitä että remontin tekijät meinas jättää johdon jossa jännite seinän väliin. Olivat kylläkin katkaisseet sen ja näin ollen polttanut osan rasiaa jossa kytketty. Tiedän kuinka tarkkaa työ on. Kyseiset tekijät sai myös kuulla kaupungin sähkö miehiltä. Olivat onnistuneet polttaa katu jakamosta sulakkee. Kyse on siitä et voiko kaapelin
    vain katkaista ja piilottaa. Ilman että edes
    katsoo onko kiinni missään?

    Äänestä

Jos siellä rasiassa oli oikosulun aiheuttama palo ollut ja sulakekin katujakamosta palanut,ei johdossa enää virtaa ole sen jälkeen.Satuja sepität.

Äänestä
  • Karu jakamo meno kun täräyttivät naulan pää kaapeliin. Ja tuossa missä rasia palanut ei jostain syystä sulake ole mennyt. Kyseisessä talossa kolmessa paikkaa sulakkeet.

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Karu jakamo meno kun täräyttivät naulan pää kaapeliin. Ja tuossa missä rasia palanut ei jostain syystä sulake ole mennyt. Kyseisessä talossa kolmessa paikkaa sulakkeet.

    Ja jakamosta oli vain yksi vaihe pimeenä. Eli kaksi jäljellä. Mutta kun täällä ei saa vastaustausta siihen että saakko kaapelin jättää suojaamattomana rakententeiden sisään. Niin antaa olla....

    Äänestä

  • ???? kirjoitti:

    Ja jakamosta oli vain yksi vaihe pimeenä. Eli kaksi jäljellä. Mutta kun täällä ei saa vastaustausta siihen että saakko kaapelin jättää suojaamattomana rakententeiden sisään. Niin antaa olla....

    Jos sähköjohto on kytketty pois sähkökeskuksesta, saa kaapelin jättää seinän sisään, mutta kyllä se olisi suositeltava vetää pois sieltä jos remonttia tekee. Paljaita johdonpäitä ei kuitenkaan saa jättää. En ole sähkömies, mutta normaali järki kyllä sanoo ettei paljaita johdonpäitä esiin.

    Äänestä

No,ei johtimia saa katkoa,selvittämättä mistä ne tulee.Ja irroitettava keskuksesta,tai jakorasiassa,jos samassa ryhmässä muitakin sähkölaitteita.Kaapelin voi jättää seinän sisään jos hankala purettavamutta mieluummin piiloon,ja selvästi irti rasiasta.Ei edes kytkemättömiä päitä rasian sisään.Tai keskuksen sisään.

Äänestä

Johdon voi jättää seinän sisään vain jos sitä ei millän saada sieltä pois, mutta missään tapauksessa siishen saa olla mahdollista kytkeä mitään vahingossa keskukselta eikä se tietenkään saa olla jännitteellinen.

Räpeltäjien firman vastuu miehen voi tarvittaessa käräyttää tukesille joka sitten käy kurkkaamassa että mitä on tehty ja antaa tuomionsa, pienistä saa sakkoa ja voivat olla ne luvatkin katkolla.
Mutta sen tiedän että jos minä vetäisin sähköjä tuolla tavoin saisin oitis potkut.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


????? kirjoitti:

Tuossa tutun omakoti talossa tehtiin julkisivu remontti. Urakan aikana hävisi yksi ulko valaisin. No kysyttyämme saimme vastauksesksi se unohtui ja virraton johto seinän sisällä. Kellarissa käydesä huomasin rasian olevan erin lainen. Avasin syy oli oikosulun aiheuttama palo. Onneksi levyssä (ympärillä) ei pahoja jälkiä. Katsoin minne kaapeli menee ja sehän meni juuri kadonneen lampun paikalle. Kaivaessa johtoa esiin sain tällin johdosta. Kyseisen piti olla jännitteetön. Kysynkin onko oikein jättää johto tuolla tavalla laudoituksen alle (sahattu vain poikki)? Itsellä sähkötöistä tietoa mutta lupia en sua terveys estää. Tämä oli vain yksi vika....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu