Näin luin lehdestä. Tuntuu näinä vyönkiristys- aikoina aika huimalta summalta, kun peruspalveluita ajetaan alas huimaa vauhtia.
Tapahtumapuistoon verovaroja 2,6 miljoonaa !!!
3,14 ja muuta
118516
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 118
Vanhimmat
Taivastella voi kun laskee vaan menot.
"Taivastella voi kun laskee vaan menot."
Nimenomaan! Hankkeet tuovat työpaikkoja ja puistossa kävijät rahaa. Puisto tuottaa asiakasvirtaa myös muille alueen palveluille kuten kaupoille.
Ihan varmasti juu.
Mitä rahaa se tuo? Autolla lähtevät heti kotiin ellei kulmala ole sitten pysäköintiä järjestämässä 100 euron hintaan.
Tämä koko juttu on suuri sumutus kun kaupunkilaisten rahat siirretään hyvävelikerholle.
Vai työpaikkoja älä hyvä immeinen naurata.
Kokdem osaavat naurattamisen, toiset tahot keskittyvät niiden naruttamiseen.
Päivää perzuikkipäivystäjä.
todellisuudessa "työntekijä" tulee samaan vapaan pääsyn johonkin johonkin tilaisuuteen se siitä palkasta
Tää on vasta alkua, poistavat myrkyt ensin 12 metriin asti ja miettivät mitä lietikolla sitten tehdään.
Pää sekaisin kun kuuntelevat proomoottoreita, yhtään tilaisuutta, esiintyvää artistia ei tulossa. Ei niitä hetkessä buukata, maailman tähtösiä kun kotimaisiakin joutuu venaan melkein vuoden.
Jos sen rakentaa ja laittaa yksityinen taho kuntoon, ok. Kaupunki voi vuokrata alueen ja katsoa miten homma pyörii, sitten aletaan miettiin katujen kunnostusta yms.
Älkää taas menkö perse edellä puihin ja SOKEANA.
tällaisiin hankkeisiin liittyy olennaisesti markkinatutkimus ennen aloittamista!
Ihmetellyt useinkin palstaltako tätä H:linnaamme johdetaankin?
miten sinne pa.....n sekaan voidaan ohjata ihmisiä, koska maassa jyllää peittausaineet ja kaikki lahonsuoja-aineet
Paskan markkinatutkimus kun piti risukko raivata ja festarit pystyyn. Tässä oli alkuperäinen ajatus. Ei mitään miljoonia vaan alue mihin bajanmajat ,vedet ,sähköt jne. ulkopuolelta.
Ei enään kiinnostakkaan "vetäjiä" jos ei kiinteitä yhteyksiä,kiinteistöjä "talon"=haämeenlinnan kaupunki puolesta.
Piti olla tilaa ja lähellä stadia, promot hoitaa loput, kas miten tässä taas kerran näin käymässä?
Ihan tosissaanko työnnätte toisten bisneksiin miljoonia?
Sotkut näistä isännille jää, mitään rahaa minnekkään tullut ja jos jäänyt,ei veronmaksajia hyödytä pätkääkään.
Sinä et tiedä asiasta yhtää mitään ja silti saa aikaan ihailtavan kovan möykän. Saisiko vielä lisää mölyä itse asian vierestä kiitos.
Madonnan yleisöä varten meiltä puuttuu vielä noin 6000 hotellihuonetta.
Jos teiltä puuttuu niin se on teidän ongelma.
Miksi Hämeenlinna ei satsaa kaupunkilaisten hyvinvointiin. Siisteys puuttuu. Kaikki vanha repsottaa. Kadut huutaa rahaa kunnostuksen puutteessa. Rahaa tungetaan utopiaan, lisää massaa vain haaveillaan kaupunkiin. Niittäkää mainetta siisteydellä.
Engelinrantaan muuttaa noin 5000 rikasta helsinkiläistä. Heidän tuomalla elinvoimalla korjaamme kaiken.
2,6 miljoonaa. Niin menee. Nyt näin alkuun, myöhemmin enemmän...
Kehittivät Kantolaan Kankkulan kaivon.
Kaupungin puuhamiehet voisivat ottaa mallia vaikka tapaus SCC:stä ja kuinka prseelleen sekin on sitten loppujen lopuksi mennyt. Tosin vielä on 6 päivää aikaa, kun ne reilut 8 miljoonaa pitäisi taas kerran tulla kaupungin tilille. Toi Kantolan jäteplaani ei tule koskaan tuottamaan kaupungille mitään muuta, kuin menoja. Muutaman kerran siellä joku ruuhkatukka voi esiintyä ja sitten homma kuolee omaan mahdottomuuteensa. Lopulliset "siivoukset" jääkin sitten kaupungin maksettavaksi
Sanoppas muuta itkijä ja sinun ideoilla hml kukostaisi.
Koulut ja terveyskeskukset vaihdettava autokauppoihin, rautakauppoihin ja kulttuuri ja urheiluhalleihin. Kirkkoihin rahanvaihtajia.
Voisitko tarkentaa Jeesus miten vaihto tapahtuu. Keskussairaala siirtyy vai länsiautoihin ja päinvastoin.
Nauhakaupunki, kehityskäytävä, imu&vetovoima, elinvoimatekijät, tähyily Kantolan suuntaan, bulevardi asemalle, Linnanniemen asuinkoelaboratorio, HHT-akseli, väliinputoaminen, kumulatiivinen radikalisointi, potentiaalin etsintä, metropolialue, keskusverkollinen analyysi, mosaiikkimaisen kehityskulun rationalisointi, kasvupaikkatekijöiden määritys, maankäytön strateginen suunnittelu, saumaton integroituminen perustavanlaatuisessa kehityksessä.
Pendolinon pysähtyminen asemalle.
Suunnitellaanko näitäkin Homoksella?
Isosti ajattelu.
Juuri noin!!!
Tänne me jäädään muitten KAUPUNKIEN väliin voivotteleen ja notkuu noitten onnettomien hankkeiden kanssa. Yrittäisivät päättäjät nyt edes jotain realistista, mikä voisi edes teoriassa toimia eikä aina mentäisi mopolla moottoritielle ja sen jälkeen otetaan taas kerran virheistä opiksi ja avoimesti avoimin mielin leuka kohti rintaa ja kohti uusia pettymyksiä.
Himokselta hienoja hiihtoja, havaintoja, hikotuksia, hekotuksia, hoksauksia! Varmaan aivot toimii paremmin Himoksella kuin Hämeenlinnassa
Hienoista termeistä maksetaan 10 000 ekee /kk???
Ja samalla suututetaan yrittäjät. Puhutaan kielillä kaikenlaista paskaa, kun yrittäjä kysyy löytyykö peltihallia tai vaikka paljonks kello on.
e helvetti mitään tapahtumapuistoja ,siinä on tarpeeksi tapahtumaa kun vanhus saa kuivat vaipat ja hoitoa,nyt jäitä hattuun ennen kun homma eskaloituu.
Tapahtumapuistoa varten ollaan kuitenkin rakennettu jo Keinupark. Mitäs sitten jos parkkipaikkoja ei löydy kun niitä tarvitaan? Vaipat maksetaan madonnan katsojien tänne jättämillä miljardeilla.
Mokoma vaiva Matonnan kainalokarvojen takia. Eihän se osaa edes laulaa.
Rollarit haluaa tulla hämptoniin, korkkaan uuden super festati alueen, maailman suurimman sellaisen. Ilmaiskonsertti ja he hoitavat kaikki kulut. // rekkaa tarvitsee parkkialueen, niitä varten rakennetta rekkaparkki jonka yhteydessä hotelli. Lupaavat heittää kuukauden keikkaa ,voi sitä turistien tuomaa raha määrää..turvattu hml talous sadaksi vuodeksi, ainoa ehto ettei matonna tule korkkaan paikkaa,se kun korkattu jo.
tapahtumapuistosta sellainen, jossa tapahtuu silloinkin kun konsertteja ei ole ja mitä tapahtumia?
Kirjurinluotoa ainakin viimeaikoina vaivannut rahanpuute ja uhkauksia toiminnan loppumisesta, mutta siellä ei ollut toimintaa kylläkään muulloin kuin kerran kesässä suurtapahtuma Porissa asumiseni aikana.
Taitaa olla erittäin epävarma ja riskialtis h:linnalaishanke.
Toivottavasti rahoitusta löytyy muilta kuin h:linnalaisilta veronmaksajilta.
Kannattaisin muuten, mutta kun ollaan säästökuurilla koko maassa, ei asia saa puolelleen.
Onkohan hanke edes totta vai pelkkää huhua?
https://fi-fi.facebook.com/KantolaEventPark
Kaikki netissä=totta!!
Hämeenlinnassa ei normaalisti tapahdu mitään. Niin että jos sinne vaikka joku yksinäinen lokki menee paskomaan, niin johan siinäkin on jo tapahtumaa.
Mutta kuka hoitelee sitten toiminnan alasajon jälkeen syntyneet mittavat tappiot? Ja siihen alasajoon ei tosiaankaan mene kovin kauan!
Mitä tarkoitat "Rahamiehetkö hoitaa!" ?
Puhutaan mittavista tappioista ja niiden alasajosta. Mistä ne voisivat syntyä?
Me veronmaksajat.
Mä taksikuskina tääl mietin et miten ne ihmismassat sinne kantolaan menee?Juna kerran tunnis etelästä ja pohjoisesta,bussi suht sama,hotelli majoitus nytkin alimitoitettu edes elomessu tarpeisiin vanajasta puhumattakaan,kantolas ei parkkitilaa,takseja n 75(wanaja ennnätys yleisö yhdeltä päivältä alle 10tuhatta ja ei vaan riitä taksit sen loputtua,kuten loogista lienee)kantola yks kaistatie vanajantieksi niemettu perunapelto.Juu asemat eli linja ja rautatie on kävely matkan pääs
No siitä alueestahan tulee loppupeleissä uusi asunto-alue. Toi tapahtumaryteikköcase on vaan eräänlainen alueen siivousprojekti. Tehdään kunnallistekniikka,infra ja maanpuhdistus valmiiksi ja kun todetaan, että ei sinne sitten tarpeeksi tullutkaan Irwin faneja...lyödään homma pakettiin.Ei meidän päättäjät voi olla niin idiootteja,että uskoisivat johonkin Kantolan Tapahtumaryteikön kannattavuuteen.
Se yksi hönö ainakin uskoo mitä vaan.
Et voi sitten sanoa sille ettei usko mitään eikä varsinkaan mitä sitä sanot.
Voihan sitä yrittää, mutta sitten se väittely vaan jatkuu ja jatkuu ja jatkuu. Ei se vaan usko et se vois olla väärässä missään.
suut tukkeutuvat kun madonna, lady gaga ym nousevat kantolanniemen lavalle...
Madonna hakee juuri konsertin järjestämiseen kolmen vuoden jatkoaikaa.
Palkkiohan jo matonnan tilillä, hän saapuu kun ehtii ja tämä tapahtuu niin ettette huomaakaan.
jepsulleen :)
Asialla kaksikko Mato ja Tonna.
Päättävän kärjen arvomaailmasta kertoo Hämeenlinnassa surullista kertomaa se että vanhusten vaipat maksatetaan lain vastaisesti heillä itsellään, mutta kun rokkipuistoon tarvitaan 3 milliä niin ei edes kyseenalaisteta että mistä se raha otetaan.
Odotetaan nyt rauhassa muutama vuosi (vaikka aluksi 4 vuotta) ja katsotaan sitten kuinka päättäjät luistelevat vastuustaan, kun ei se rock-idea nyt toiminutkaan sillä lailla kun oli konsultit laskeneet. Silloin vastuunkanto ko. utopistisesta hankkeesta on varmaan ihan samaa tasoa kuin tapaus SCC.
Odottaminen on hyvä ehdotus ja niin voisit itseä itsekkin vähemmän. SCC vastuuta on kannettu ja koko kaupunginjohdon toimesta persuista alkaen. Väitteesi ettei kanneta on itkemistä ilman sisältöä.
Koskaan ei kerrota minkä nimisiä nämä konsultit ovat, tai mitä firmaa edustavat.
Olet selvästi konsultti ja vielä paras ja tietty suomalaisittain kateellinen. Mutta kaupunki voisi palkata sinut koska tietäisit jo etukäteen mistä yrityshankkeesta tulee totta ja mistä ei. Tällainen lahja on ääriharvalla konsultilla. Koskaan ei menisi rahaa hukkaan !!!!! No, et tosin ole ainoa selvännäkiä sillä niitä on täällä muutama muukin.
Niitä ilmaiseksi kerrota.
Rakennusliikkeillä on usein omia konsultteja, jotka laskevat asiakkaalle mm. pysäköintitalojen tarpeet ja tuottoennusteet. kauppakeskuksen kävijämäärät ja tapahtumapuiston tuomat turistirahavuoret prikulleen oikein. Jos siis rakennussopimus syntyy halvalla tarjouksella johon lisätään sitten myöhemmin toinen puolikas kuluja, koska pakkanen tuli yllättäen kesken rakentamisen, eikä puolalaisilla raksamiehillä ole pitkiä kalsareita mukana.
Oletko aina sekasi.
Heippa, Iisakki!!
Litran mittana viedään.
Heippa Kari! Litraa perzuikki Perttu.
Uraa!
JUHANNUKSENA SCC RAHAT TILILLÄ,SIITÄ OTETAAN TÄN MAKSUT JA RAHAT VAIPPOIHIN. jIPPII,SÄÄLI ETTÄ KOULUIHIN EI RIITÄ RAHHOO,TENO 5 LAVAA, NOUTOPALVELUNA JAETAAN VANHUKSILLE. JAKO SUORITETAAN SCC TONTILLA SE ON PR....SIIS GOODWILLIÄ KUN RAHOITTAJA WILL TULEE WALO KUVATTAVAKSI,ENSIMMÄISEN LAPION PISTOON..
Älä huuda, menee korvat lukkoon!
AIOT PISTÄÄ LAPIOO. SOON SUN GOODIWILLII.
Tapahtumapuistosta on äänestys valtuustossa 7.4. ja lopputulos on taas 39 - 10 eli kaikki muut vastaan persut. Turpiin tulee taas persuille, vaikka Ilkkala yrittää Kaupunkiuutisissa lobata väkeä vastustamaan puiston rakentamista. Ihan turhaan vouhottaa taas numeroittensa kanssa. Vaikuttaa ennustajaeukolta.
... eikun siis äänestyksen tulos on 49 - 10... tietysti...
Persujen mielestä tässä kaupungissa ei saisi tapahtua mitään, ei saisi rakentaa mitään, eikä mikään saisi muuttua, mieluiten mentäisiin vain taaksepäin pakittaen. Persujen mielestä täällä pitäisi tulevaisuudessa vanhenevien ja vähenevien asukkaitten vain vaihdella toistensa vaippoja. Tämä on persujen tulevaisuuden visio.
Kokdemin järjestämä arkitodellisuus, s.o.
Itse olen vannoutunut Kokoomuksen kannattaja, mutta kyllä tämän kaupungin viimeaikaiset älynväläyshankkeet tuntuvat jo lähinnä säälittäviltä. Kuinka joku normiälyinen voi vieläkin uskoa johonkin tapaus SCC:n tai Kantolan Tapahtumaryteikköön. Ideoita on hyvä heittää ilmoille, mutta ne pitäisivät olla tästä maailmasta ja edes jollain lailla realistisia. Kohta taidan tosiaankin olla persujen puolella näissä valituksissa.
Tarkoitat tietysti että perzuikit on retkellä juuri tällä hetkellä puoluetukirahoilla.
Mee vaan perzuikkeihin kun ainoana puolueena vaatii metroa moreeniin.
Ei sinun auttaisi paljon arvostella, kun me työssäkäyvät Hämeenlinnalaiset maksetaan täysin sinunkin eläminen erilaisten tukien ja avustusten avulla. Ole siitä kiitollinen.
Kantolan seisakkeesta puhumattakaan.
Pusikko olisi kannattava 10 kertaa vuodessa loppuunmyydyllä Matonnan keikalla!
Tarkoitat ilmeisesti Madonnaa. Jos et tuon paremmin osaa kirjoittaa, älä viitsi harjoitella täällä laskemista.
Matonna ei varmaan jaksa - tai ole edes kiinnostunut (kukaan kysynyt?) tuollaista. Suomen oma matonna Airi Salmelin lienee todennäköisin keikkailija, sekä Vaken paikalle hankkimat lessujen liittojuhlat joita silmälläpitäen koko hanke kai onkin...
Päivää vekkakade.
kelpais mulle tulevaisuushanke Tapahtumapuistoon.
Voisi tämä puisto/paikka olla jossain muuallakin, mutta veden äärellä.
Kaipaan niitä kivoja Parolan Juhannusjuhlia, jotka järjestettiin todennäköisesti "oman väen voimalla" kaikelle väelle todennäköisesti ainakin osittain talkootyönä
.
Hernesoppaa, munkkia ja makkaranpaistoa sekä limua ym. kioskitavaraa tarjolla.
Omat eväät joillakin mukana.
Ja ne upeat lentonäytökset!
Vekan bussi toi vielä yömyöhään väsyneitä kotiin.
Mihin,miksi, sellaiset ovat hävinneet?
Ai niin.Ne elintarvikesääntömääräykset ym. turvallisuussäännökset.
Juu.Ei nykyaikaan.
Muutenkin kuka nyt luonnossa viitsisi juhlia.
Ok.Unohdetaan.
Eikä se taitais olla tuottavaakaan.
Päivää vekallekin
Hienoa kun avauduit vekkakade noin ystävällisesti.
On oikein että Sibelius kohtaa raikaa Kantolan kaislikossa, kävihän se täällä sentään syntymässä.
En tajuu, miks mutsi vastustaa tot puistoo, se olis tulevaisuuteen satsaamista. Meitsi ainaskii kävis siellä kaikis konserteis.
Joko se Raffe ny osaa puhua ja kirjottaa? Persut on kyllä yli-ihmisiä jo pienestä pitäen, taitaa vaan tämä Raffe valita ihan oman tiensä. Hyvä!
perzikzikzikkin tukee !
Pitäneekö paikkansa etä 6 bar i tonia buukattu 23 vuodeksi? Yksi on sokea,toinen tyhmä, kolmas ei kuuntele ketään, neljäs rahaton, viides ho ja 6 muuten vaaan typerä=päättäjä.
Alla Pugatsova on koettanut saada varausta Pusikkolavalta maailmankiertuelleen.
hanke on ajatuksena hyvä.
Kari Ilkkala on nähnyt vaivaa ja tehnyt laskelmia, joista saa kuvan miten voisi käydä.
Arvostan.
Nyt tulisi saada myönteiset laskelmat ja perustelut hankkeen puolustajilta.
Odotellaan.
Tämä ei ole kok.sdp.-vastainen kannanotto.
Ainoastaan tietoa janoan.
Ilkkalan laskelmat on persujen propagandaa. Puisto tarvitaan ja sillä siisti! Katsokaas taas valtuustovideo 7.4. Ennustan äänestystä 49-10.
Ilkkalan laskelmistä äänestetään huomenna valtuustossa, 49-10. Eli persiilleen menee laskut.
Mitä peruspalveluita on ajettu alas? Kerro tarkemmin aloittaja, kuulen asiasta nyt ensimmäistä kertaa!
Ei mitään mutta tärkeintä on levittää huhuja.
Hammaslääkäripalvelut, lääkäripalvelut, vammaispalvelut, vanhusten palvelut, mielenterveyspalvelut ja sosiaalipalvelut. Nämä kaikki on ajettu alas vuosikymmenessä. Köyhällä 80-luvulla niihin oli varaa. Nyt niitä ei enää saa, kuin hätätapauksessa, jos silloinkaan. Aika moni turvautuu rahattomanakin yksityisiin apua saadakseen.
Totta kaikki koska ei näitä palveluja ole ollenkaan kaupungissa. Sosiaalipalveluissakaan ei ole mitään jäljellä ja kerroit aivan koko totuuden.
Menin viemään Wetteriin sossuhakemuksen. Rakennusmies veti turpaan.
Totta turiset, onko sinunkin tukesi viikon myöhässä?
https://www.hameenlinna.fi/Palvelut/Sosiaalipalvelut/
(rikos myönnetään julkisilla sivuilla, kannatta tulostaa liitteeksi)
Käytä tätä:
http://www.oikeusasiamies.fi/Resource.phx/eoa/kantelu/kantelu.htx
Uhkasakko kaupungille auttaa usein vähentämään sinuun kohdistunutta lainrikkomusta ja välinpitämättömyyttä kaupungin taholta.
Mitäs kaupunkia syytät, jos valtio voi pahoin. Hämeenlinnassa toimivat kaikki palvelut loistavasti.
Listasta on unohdettu päivähoito ja koulut. Suljettu.
Hauska katsoa taas illalla valtuuston kokous, jossa persut vuodattavat makeanimelällä äänellä valitusvirttään. Onneksi enemmistö on järkevää porukkaa ja äänestää persujen tyhmät esitykset kumoon !!!
Meillä on huippuhyvät palvelut, mutta nyt tarvitaan myös lisää vetovoimaa kaupunkiin. Siispä tapahtumapuisto on huikean hyvä idea ja ansaitsee täyden kannatuksen.
Jos ne päättää siitä avaruuden suurimmasta ,avaruuskeskuksesta? Tuo miljoonan verran työpaikkoja.
Alkakaa nyt puolusteleen tätäkin hanketta, joillekkin tahoille tuo nuoleminen mennyt niin pitkälle,että sama mitä päätetään,kunhan sen tekee oikeat ihmiset.
Toi aloitus sitten herja, karrikoitu esim. jolle löytyisi puolustajia,persuvihaajien leiristä ainakin. Laskekaapa huviksenne kaupungin velkasaldo!? 67.2 x 9000 euroa. Aika hurja summa.
67.1 tuhatta kaupungin väkiluku kertaa velka/asukas.
Madonnan ja Brucen tuplakonsertit tuovat tuon verran rahaa tänne yhdessä viikonlopussa.
Jos konsertti on tupla, paikalla siis Madonna ja Bruce kuka sitten lieneekin, ei voi puhua monikossa konserteista. Yhteinen esiintyminen on tietysti konsertti.
Kyseessä on ns. haamukonsertti, sillä molemmat ovat jo kuolleita silloin kun tapahtumapuisto ei valmistu.
Hienoa! Nyt ymmärrät käyttää yksikkömuotoa. Oppii kun oppii.
Puolen miljardin velka ei kuulosta hyvältä kun otetaan matkaan ne "piiloitetut" ja tulevat velat. Tilinpäätös näyttää siltä,miltä halutaan.
Tilinpäätös on plussalla, koska veloista suurin osa on piilotettu kaupunginyhtiöihin kaupungin takauksilla.
Etkö osaa kirjoittaa niin ettei tarvitse oma kirjoitusta oikaista??
Aika helkutin hiljasta on sen rakentaminen, koskakohan alkaa?Vai meneekö ensimmäiset miljoonat kaikkeen muuhun juhlaan ja herrojen taskuun:)
Eikös siellä tänä kesänä pitänyt jo jotain pientä esiintymistä olla??Varmaankin joo, näkis vaan ja kuulis kolinan:)Mestat on kuin kaatopaikat, aika kiire taitaa tulla...sitten joskus:)
Lopeta jätteiden kippaus sinne.
Sori jos olen kipannut sut sinne.Tuu pois sieltä, ettei jäteauto ota sua kyytiin rumentamasta kaatopaikka maisemaa lisää.
Sori mutta sinä sinne jäit.
Ai sä olet vieläkin siellä?Juutuitko johonkin kiinni?Pysy vaan siellä,kuulut sinne:)
No siellähän vieläkin olet ja taas totaalisekasin kuten yleensäkin ja kuvittelet että sinä oot minä. Pahaa pahaa mutta ole siellä!!!!!!
Ajelin sieltä juuri ohi, siellä sä kökötit pazkojen seassa pää punasena ja odottelet kai jo metallicaa sinne soittamaan.Tarvii varmaan tuoda sulle joku jätesäkki, kun on näin kostee kelikin.Sillä voit piiloutua myös rumentamasta lisää sitä "maisemaa":)