SRK numeroiden valossa

on melkoisen hyvin hoidettu, mutta eipä näistä luvuista taida paljoakaan apua olla tavalliselle rivijäsenelle.

TALOUS

Keskusyhdistyksen talouden perustan muodostaa kustannustoiminta. Sen osuus kokonaisbruttotuloista (4 021 000 euroa) on noin kaksi kolmasosaa (2 455 000 euroa). Lehtien tilausmaksutulot ovat 1 185 000 ja Päivämies-lehden ilmoitustulot 400 000 euroa. Ilmoitustuloista pääosan muodostavat eri rauhanyhdistysten toimintailmoituksista saatavat tulot. Varsinaisia päivittäisilmoituksia ei Päivämiehessä ole, kaupalliset ilmoitukset ovat luonteeltaan ns. jatkuvia ilmoituksia. Kustannustoiminnan erilliseksi katteeksi vuonna 2003 muodostui 1 088 000 euroa.

Varsinaista toimintaa kustannustoiminnan ohella on lähetystyö ja leiritoiminta. Näihin käytettiin vuonna 2003 varoja noin 1 123 000 euroa. Kustannuksia katettiin eri tilaisuuksissa kannettavilla kolehdeilla noin 118 000 euroa ja leiritoiminnan tuotoilla 692 000 euroa, joten näistä välittömistä kustannuksista jäi katettavaksi kustannustoiminnan katteella noin 315 000 euroa.

Yhdistyksen varsinainen toiminta tapahtuu Oulussa, omassa toimitalossa, Uusikatu 28. Siellä työskentelee 30 henkilöä. Lisäksi keskusyhdistyksen omistamissa kuudessa leirikeskuksessa on päätoimisia tai osa-aikaisia työntekijöitä. Kiinteistöjen kulut ovat noin 350 000 euroa vuodessa. Leirikeskusten kiinteistöjen ylläpito- ja hankintakustannuksista vastaa kunkin leirikeskuksen tukialue. Keskushdistyksen jäseninä ovat paikalliset rauhanyhdistykset (2003 vuonna 200 yhdistystä). Kukin yhdistys kuuluu jonkun leirikeskuksen tukialueeseen ja vastaa näin osaltaan leirikeskuskiinteistöjen hankinnasta ja ylläpidosta. Kaikkiaan yhdistykset käyttivät varoja tähän tarkoitukseen v. 2003 noin 456 000 euroa.

Jäsenyhdistykset maksavat Keskusyhdistykselle vuosittain jäsenmaksun, 3 euroa jäseneltä vuodessa. Näitä varoja kertyi 99 000 euroa vuonna 2003.

Keskusyhdistyksen tileissä on myös erillinen avustusrahasto. Sen tulot olivat vuosittain noin 74 000 euroa ja joka muodostuu pääasiassa onnittelu- ja suruadressien myynnistä saatavista tuloista.

Keskusyhdistyksen kirjanpidossa olevasta käyttöomaisuudesta tehdään vuosittain noin 221 000 euron suuruiset poistot. Ylijäämäksi jäi 2003 vuonna 237 000 euroa.

Tase

Keskusyhdistyksen taseen loppusumma on 4 608 093 euroa. Korollista vierasta pääomaa ei ole, joten Keskusyhdistyksen talous on vakaalla pohjalla.
271535
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 27

Vanhimmat

Tulot olivat 74000 €, mutta paljonko jaettiin avustuksia kyseisestä rahastosta, eipä löytynyt tietoa.

  • kuka on mie itte, minulle ainakin.

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    kuka on mie itte, minulle ainakin.

    käyttää mopoaan. (ja mitä muita sitten myös käyttäneenkään?)

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    kuka on mie itte, minulle ainakin.

    niin saattaa lipsahtaa. Varsinkin Virossa. :)

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    kuka on mie itte, minulle ainakin.

    onko sittenkään varma, että olen kumpikin, no huomisen jälkeen kumpikin nikki on historiaa minun osaltani, kun joku prkle on rekistöröinyt nikkini, toisin sanoen aloitan uudella rekistöröidyllä nikillä, puhtaalta pöydältä. Adjö

    Äänestä

  • mopo/mie itte kirjoitti:

    ja ei nikki miestä/naista pahenna. On rikkaus palstallekin, että me kaikki olemme erilaisia ja kirjoitamme eri tavalla omista näkökulmistamme ja kokemustemme pohjalta.

    Ei ei ei missään nimessä asia ole negatiivinen, vaikka mopo/mie itte olisikin sama henkilö. Asiahan ei ole minulle varma, eikä sitä varmaksi tarvitse saadakaan, kunhan totesin ääneen luuloni.

    Jatka edelleen palstalla uudellakin nikillä omana itsenäsi.

    See you!

    Äänestä

  • :)) kirjoitti:

    niin saattaa lipsahtaa. Varsinkin Virossa. :)

    ikää tulee, alkaa ajatus kulkea sormia nopeammin.
    Mopo nikkiä olen viime aikoina käyttänyt enemmän tuolla toisilla palstoilla. Sinänsä ottaa jonkun verran aivoon tuo nikkien anastaminen, kun esim. mopo ei ole tullut kertaakaan vastaan näillä palstoilla muitten käyttämänä muuten, kuin feikkinä ja sekin hyvin harvoin.

    useammalla palstalla. Jos jonkun tyypin kirjoitukset ärsyttää jotakin henkilöä, niin tämä kostaa vastaan ja rekisteröi itselleen kyseisen nimimerkin.

    Täällä kun on immeisiä joka lähtöön.

    Äänestä

apua? Voisitko perustella lausumaasi vähän tarkemmin. Minusta siitä on paljonkin apua rivijäsenelle(SRK:ssa ei ole luonnollisia henkilöitä jäseninä), mutta haluaisin kuulla sinun näkemyksen, miten ei olisi apua?

Äänestä

Vakaa talous. Miksi Ylivieskassa kerättiin rahaa vl-liikkeen ulkopuolisilta, jotta saatiin temppeli rakennettua?

Äänestä
  • hyvä täsmentää, että SRK on keskusyhdistys, jossa on jäseninä rauhanyhdistykset, eli SRK:ssa ei ole yhtään luonnollista henkilöä jäsenenä. Luonnollisia henkilöitä on jäsenenä rayhanyhdistyksissä.

    Jokainen jäsenyhdistys hoitaa siten omaa talouttaan ja talouden/varojen keruulle erilaisia tarpeita varten ei ole missään asetettu rajoituksia, kunhan noudattaa lakeja ja asetuksia. Yhdistyksissä on olennaisena osana varojen keruu eri tavoin, koska mitään muuta tuloa yhdistyksellä ei ole.

    Keräys on aina keräys ja siihen osallistuminen on täysin vapaaehtoista kuuluipa VL-liikkeeseen tai ei.

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    hyvä täsmentää, että SRK on keskusyhdistys, jossa on jäseninä rauhanyhdistykset, eli SRK:ssa ei ole yhtään luonnollista henkilöä jäsenenä. Luonnollisia henkilöitä on jäsenenä rayhanyhdistyksissä.

    Jokainen jäsenyhdistys hoitaa siten omaa talouttaan ja talouden/varojen keruulle erilaisia tarpeita varten ei ole missään asetettu rajoituksia, kunhan noudattaa lakeja ja asetuksia. Yhdistyksissä on olennaisena osana varojen keruu eri tavoin, koska mitään muuta tuloa yhdistyksellä ei ole.

    Keräys on aina keräys ja siihen osallistuminen on täysin vapaaehtoista kuuluipa VL-liikkeeseen tai ei.

    keskusjärjestö, eli SOK oli vastuussa osuuskaupoille taloudestaan.
    Kysymys onkin, onko SRK rauhanyhdistysten perustama keskusjärjestö ja kenelle SRK vastaa toiminnoistaan ja taloudestaan.

    Äänestä

  • mopo/mie itte kirjoitti:

    keskusjärjestö, eli SOK oli vastuussa osuuskaupoille taloudestaan.
    Kysymys onkin, onko SRK rauhanyhdistysten perustama keskusjärjestö ja kenelle SRK vastaa toiminnoistaan ja taloudestaan.

    jonka korkeinta pätäntävaltaa käyttää yhdistyksen jäsenkokous.

    SRK vastaa toiminnastaan jäsenyhdistyksille ja jäsenyhdistysten "lähettiläät" valitaan jäsenyhdistysten luonnollisista jäsenistä edustamaan yhdistyksen ääntä SRK:n jäsenkokouksessa.

    Rayhanyhdistyksistä valitaan ihmiset SRK:n jäsenkokoukseen edustamaan kyseisen rauhanyhdistyksen ääntä valtakirjalla kyseisen rauhanyhdistyksen jäsenkokouksessa.

    SRK:n jäsenkokoukseen, jäsenyhdistysten ääntä käyttämään valittavien henkilöiden lukumäärä suhteutetaan jäsenyhdistyksen jäsenmäärään.

    jäsenyhdistysten edustajamäärä on määritelty esim. 1 edustaja jokaista alkavaa sataa jäsentä kohti, en muista tarkkoja lukuja, mutta tähän tyyliin.

    toiminnastaan jäsenistölleen rauhanyhdistysten kautta, koska jäsenistö valitsee rauhanyhdistysten
    toimeenpanevat ihmiset, sinänsä varsin demokraattinen systeemi, kuin valtio pienoiskoossa, kansa-eduskunta-hallitus.

    Äänestä

  • mopo/mie itte kirjoitti:

    toiminnastaan jäsenistölleen rauhanyhdistysten kautta, koska jäsenistö valitsee rauhanyhdistysten
    toimeenpanevat ihmiset, sinänsä varsin demokraattinen systeemi, kuin valtio pienoiskoossa, kansa-eduskunta-hallitus.

    demokratiasta on kyse.

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    jonka korkeinta pätäntävaltaa käyttää yhdistyksen jäsenkokous.

    SRK vastaa toiminnastaan jäsenyhdistyksille ja jäsenyhdistysten "lähettiläät" valitaan jäsenyhdistysten luonnollisista jäsenistä edustamaan yhdistyksen ääntä SRK:n jäsenkokouksessa.

    Rayhanyhdistyksistä valitaan ihmiset SRK:n jäsenkokoukseen edustamaan kyseisen rauhanyhdistyksen ääntä valtakirjalla kyseisen rauhanyhdistyksen jäsenkokouksessa.

    SRK:n jäsenkokoukseen, jäsenyhdistysten ääntä käyttämään valittavien henkilöiden lukumäärä suhteutetaan jäsenyhdistyksen jäsenmäärään.

    jäsenyhdistysten edustajamäärä on määritelty esim. 1 edustaja jokaista alkavaa sataa jäsentä kohti, en muista tarkkoja lukuja, mutta tähän tyyliin.

    KUUKAUDEN HALAUS
    Kirjoittanut: Apulehden seinäkalenteri

       Meille tulee APU-lehti ja vuoden 2008 ensimmäisessä numerossa oli irroitettava seinäkalenteri. Kalenterissa heinäkuun kuukauden- kuvaksi oli valittu: Halaus. Halauskuvassa näkyy, miten vanhoillislestadiolaisten suviseuroissa Perhossa vuonna 2005 nuoret halailee entoollispöydän edessä.

    Toimittaja Joonas Brandt kuvailee suviseuroissa käyntiään näin: Keskikesän viikonloppu vanhoillislestadiolaisten suviseuroissa Perhossa on jäänyt mieleeni. Ihmiset jonottivat ehtoolliselle. Sitä ennen he halasivat ja antoivat toisilleen anteeksi. Lähestyin jonoa hienotunteisesti, pikkuhiljaa ja rauhallisesti kuvaten. Palaset loksahtivat kohdalleen löytäessäni kulman, jossa näkyy tilsanteen rytmi.

    Sitä kysyisin: onko tunnelma niin vakava, kun siinä pitää yleisön ja tiedotusvälineiden edessä estoitta halata.
    Onko kysymyksessä näytös, jossa halutaan julkisesti kaikkien nähden esittää, kuinka suuria syntisiä ja hartaita ollaan.
    Mihin tunteenilmaukset perustuu:
    - syntien anteeksisaamiseen. Koska lestadiolaisen opissa ei syntejä saa ehtoollisessa anteeksi itse leivän ja viinan nauttimisesta sekä polvistumisesta, vaan saadakseen syntinsä anteeksi on pyydettävä anteeksi näyttävästi vieruskaverilta ja sen lisäksi varmistettava saanti vielä ehtoollista jakavalta papilta, jolla on täysi työ joka ikiselle lausua erikseen synninpäästösanat.
    Miksi ehtoollisvieras ei voi uskoa yleisestä saarnasta tässä tilaisuudessa anteeksi, niinkuin seurapenkissä tehdään.
    Varsinkin nuoriso on ottanut tavaksi, että ehtoollistilaisuudessa vetistellään ja halaillaan näyttävästi, kun muualla ollaan jäykkinä kuin aidanseiväs.
    Miksi ehtoollinen on niin hirveän vakava?
    Tarvitseeko sen olla niin vakava?
    Mitä on muualla ehtoollisen jakoa seurannut, niin kaikki sujuu arvokkaasti ilman vetistelyjä ja halauksia nopeasti. Näytökseksi kutsun lestadiolaista ehtoollista siitäkin syystä, koska mentäessä ehtoolliselle tupakka savuaa nuoren suussa ja käytös on muutenkin rehvakkaan näköistä.
    Sitten vakavoidutaan itse ehtoollispöydässä ja kun päästään taas ulkoilmaan, nortti palaa vapautuneesti ilmeen ja puhetavan muuttuessa jälleen rehvakkaaksi.    

    Äänestä

Kiinnostaa, se onkin hyvä työmies mutta huono isänta, TÄHÄN OLISI samomista mutta sensuroin sen, jokainen voi päätellä itse.
Minulla on ollut paljosti mielessä YHDISTYS/ Jumalan valtakunta, ehkä tarkoitus oli hyvä niitä perustaissa, mutta minulle näkyy nyt toisessa valossa kuin se alkuaan on tarkoitettu että Yhdisykset palvalee Jumalanvaltakuntaa , kuitenkin olen näkemässä että Yhdistys on ottanut hallitsevan roolin, tiedän että tämän voi käden heilautuksella ja huumorilla naureskellen mitätöidä, niinkuin avioerostakin jutellen AINA löytuu uusi puolustus jos entinen käy henteloiseksi.

No sanokaa että olen väärässä niin tästä sillä päästään niinkuin avioerostakin.

Äänestä

Nämähän ovat vain verottajaa koskevia tietoja.

Jos Jeesus Kristus ei ole Herrasi, niin ei rahasta tai hyvästä taloudestakaan ole mitään apua.

Äänestä
  • Tarkoitettu ja perustettu palvelemaamn Jumalanvaltakuntaa elikkä rauhanyhdistyksiä.

    Eikä silä ole mitään tekemistä uskon asioiden kanssa, ja on hyvä että SRK-n talouskin on hyvin hoidettu niinkuin toivon että muutenkin.

    Mutta jos sinulla on uskonasioista kyse niin seurakuntien vanhemmat on sitä varten joille voi niiden asioiden kanssa kääntyä.

    Äänestä

Tällä matematiikalla vl-väkeä on 33 000 henkeä. Mistä sitten suviseurapullistelut, sataatuhatta ?

Äänestä
  • saadaan ihan oikea ja luotettava tulos jäsenrekisterin perusteella.

    Rauhanyhdistyksen jäsen voi olla 15 vuotta täyttänyt ja konfirmoitu ihminen. Tuosta Ojalan laskuopista siis puuttuvat alle 15 vuotiaat ja ne, jotka eivät ole muuten virallisessa jäsenrekisterissä.

    Eli puheet 100 000 ei välttämättä ole pullistelua kokonaislukumäärältään. Mielestäni kukaan ei ole puhunut sadastatuhannesta suviseurojen yhteydessä, vaan virallisesti arvioidut kävijämäärät julkaistaan valtakunnan mediassakin ja sieltä valistunut saa läihnnä "oikeinta" tietoa.

    Kukaan ei tiedä paljonko VL:ä on kokonaisuudessaan. Edellä oli puhe jäsenrekisteristä ja siitä voi kyllä virallisen jäsenmäärän laskea helposti.

    Äänestä

  • Kameli kirjoitti:

    saadaan ihan oikea ja luotettava tulos jäsenrekisterin perusteella.

    Rauhanyhdistyksen jäsen voi olla 15 vuotta täyttänyt ja konfirmoitu ihminen. Tuosta Ojalan laskuopista siis puuttuvat alle 15 vuotiaat ja ne, jotka eivät ole muuten virallisessa jäsenrekisterissä.

    Eli puheet 100 000 ei välttämättä ole pullistelua kokonaislukumäärältään. Mielestäni kukaan ei ole puhunut sadastatuhannesta suviseurojen yhteydessä, vaan virallisesti arvioidut kävijämäärät julkaistaan valtakunnan mediassakin ja sieltä valistunut saa läihnnä "oikeinta" tietoa.

    Kukaan ei tiedä paljonko VL:ä on kokonaisuudessaan. Edellä oli puhe jäsenrekisteristä ja siitä voi kyllä virallisen jäsenmäärän laskea helposti.

    100 000 on pullistelua

    Kaikki puhuu, että on Suomessa on 100 000, vaikka tutkijat sanoo mm. Lohi sanoo n.80 000.

    Väittäisin nyt, että Suomessa on enintään 80 000. Jos otetaan ulkomaat mukaan niin 90 000.

    Suomessa on 33 000 jäsentä

    alle 15 vuotiasta on n. 27 000-32 000. ikäluokka koot voidaan päätellä rippikouluoppilaitten määrästä.

    jäsenet =60 000-65 000 varmaa.
    Mistä saadaan ne puuttuvat 40 000 tuohon 100 000:een, niitä pitäis olla enemmänkuin jäseniä, tähän en usko. Joten vanhoillislestadiolaisia on suomessa alle 90 000.

    Kehottaisin kaikkea mieltämään luvun 80 000 ennemmin kuin 100 000. Pursiseurassa Pullistellaan.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Ilmeisestikin tarkistit nuo rippikoululaisten määrät jostakin?

    Mielestäni tarkempaan arvioon päästäisiin, kun arvioitaisiin, kuinka suuri osa 15-, 16-, 17-, ..., jne vuotiaista kuuluu johonkin rauhanyhdistykseen. Väittäisin, että jäsenyysprosentti jossain 18 tai 20 paikkeilla ei ole järin suuri, varsinkin jos ollaan opiskelemassa vieraalla paikkakunnalla jne. Meidän suunnalla eivät kaikki perheellisetkään ole saaneet aikaiseksi liittyä jäseniksi.

    Suuruusluokka on siis 80-100 tuhatta.

    Suviseurojen väkimäärää ei ole mahdollista arvioida tarkasti. Siellä on lisäksi mukana tuhansia ei-vl:iä. (Miksei parikymmentäkin tuhatta, kun mietin omaa sukuani, jossa esimerkiksi viime kesänä jokaista vl-suviseuravierasta kohti oli ainakin yksi ei-vl paikalla;-).

    Äänestä

  • vl2003 kirjoitti:

    Vuoden muistaakseni 95 (vuosikirjasta) ja 04 (päivämiehestä) tietojen rippikoululeiriläisistä peruusteella laskin alle 15 vuotiaat.
    Nythän niitä oli 1750. 95 tais olla 1600.

    Jäsenettömiä ei kertakaikkiaan ole yli 15 vuotiaissa enemmän kuin jäsenetttömiä, joka pitäisi olla mikäli 100 000 saavutetaan. Usko pois. Ei riitä etttä on paljon jäsenettömiä vaan niitä pitäisi olla enemmän kuin jäseniä.

    Suviseurojen käviöiden määrä on nykyään tarkempi vaikka sitä ei tarkasti pysty laskee.

    Vaikka miten arvioisin niin en pääse 100 000:een.
    Esim. 70 000 on paljon mahdollisempi.

    Toisaalta tätä voitaisiin arvioida näinkin:

    Tällä hetkellä rippikouluikäluokan koko on siis 1750. Jos unohdetaan se, että ikäluokkien koot vaihtelevat, niin voidaan siis karkeasti arvioida, että 0-10-vuotiaita on siis 17500. Vielä karkeammin voidaan arvioida 11-20-vuotiaiden määrä samaksi. Jos jatketaan tätä arvailua muihinkin ikäluokkiin:

    -10: 17500
    -20: 35000
    -30: 52500
    -40: 70000
    -50: 87500
    -60: 105000

    Tämä edellyttäisi tietenkin sitä, että ikäluokat olisivat samankokoisia ja että juuri kukaan vl-perheessä kasvanut ei luopuisi uskostaan. Tai että ulkopuolelta tulijoita olisi saman verran kuin luopujia. (Tai että ikäluokat "alunperin" olisivat niin suuria, että luopujista huolimatta ikäluokka säilyisi noin suurena). Näinhän asia ei kuitenkaan todennäköisesti ole. Epäilisin, että vl-liikkeen ikäpyramidi on voimakkaasti ylöspäin kapeneva ainakin alle 50-vuotiaiden ikäluokassa. Vanhoja ihmisiä on sitten taas paljon. Omien kokemuksieni mukaan vl-liikeen ikäpyramidissa on kapea kohta 50-luvulla lapsuutensa ja 60-luvulla nuoruutensa eläneiden kohdalla. Sen vanhempia ihmisiä on mukana paljon, ja sen jälkeen kristillisyys on taas kasvanut runsaasti (myös) sisältä päin.

    Asiaa voitaisiin karkeasti arvioida myöskin niin, että jos jokaiseen perheeseen syntyy lapsi keskimäärin kahden vuoden välein, yhteensä kymmenen lasta, niin tuon 1750-kokoisen ikäluokan syntymiseen tarvittaisiin 3500 hedelmällisen ikäistä vl-perhettä, mikä tekisi noin 7000 jäsenta rauhanyhdistyksiin. Tämäkään ei aikaisemmin esitettyjen lukujen valossa voi pitää paikkansa, jäseniähän oli 33000, vaan tätä sotkee se, että paitsi suuria perheitä, on myös pieniä ja keskikokoisia perheitä sekä lapsettomia. Lisäksi jäsenistä on suuri määrä vanhoja, yksineläviä tai niin nuoria, ettei ole vielä perhettä.

    Taidetaan päätyä Hynden kanssa samoihin lukumääriin. Siellä se pyörii 80.000 ihmisen paikkeilla, vaikkakin itse laittaisin tuohon plusmiinus 15-20 tuhatta epävarmuudeksi.

    Äänestä

  • Hynde kirjoitti:

    Vuoden muistaakseni 95 (vuosikirjasta) ja 04 (päivämiehestä) tietojen rippikoululeiriläisistä peruusteella laskin alle 15 vuotiaat.
    Nythän niitä oli 1750. 95 tais olla 1600.

    Jäsenettömiä ei kertakaikkiaan ole yli 15 vuotiaissa enemmän kuin jäsenetttömiä, joka pitäisi olla mikäli 100 000 saavutetaan. Usko pois. Ei riitä etttä on paljon jäsenettömiä vaan niitä pitäisi olla enemmän kuin jäseniä.

    Suviseurojen käviöiden määrä on nykyään tarkempi vaikka sitä ei tarkasti pysty laskee.

    Vaikka miten arvioisin niin en pääse 100 000:een.
    Esim. 70 000 on paljon mahdollisempi.

    fgngthmjytujyu

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

mie itte kirjoitti:

on melkoisen hyvin hoidettu, mutta eipä näistä luvuista taida paljoakaan apua olla tavalliselle rivijäsenelle.

TALOUS

Keskusyhdistyksen talouden perustan muodostaa kustannustoiminta. Sen osuus kokonaisbruttotuloista (4 021 000 euroa) on noin kaksi kolmasosaa (2 455 000 euroa). Lehtien tilausmaksutulot ovat 1 185 000 ja Päivämies-lehden ilmoitustulot 400 000 euroa. Ilmoitustuloista pääosan muodostavat eri rauhanyhdistysten toimintailmoituksista saatavat tulot. Varsinaisia päivittäisilmoituksia ei Päivämiehessä ole, kaupalliset ilmoitukset ovat luonteeltaan ns. jatkuvia ilmoituksia. Kustannustoiminnan erilliseksi katteeksi vuonna 2003 muodostui 1 088 000 euroa.

Varsinaista toimintaa kustannustoiminnan ohella on lähetystyö ja leiritoiminta. Näihin käytettiin vuonna 2003 varoja noin 1 123 000 euroa. Kustannuksia katettiin eri tilaisuuksissa kannettavilla kolehdeilla noin 118 000 euroa ja leiritoiminnan tuotoilla 692 000 euroa, joten näistä välittömistä kustannuksista jäi katettavaksi kustannustoiminnan katteella noin 315 000 euroa.

Yhdistyksen varsinainen toiminta tapahtuu Oulussa, omassa toimitalossa, Uusikatu 28. Siellä työskentelee 30 henkilöä. Lisäksi keskusyhdistyksen omistamissa kuudessa leirikeskuksessa on päätoimisia tai osa-aikaisia työntekijöitä. Kiinteistöjen kulut ovat noin 350 000 euroa vuodessa. Leirikeskusten kiinteistöjen ylläpito- ja hankintakustannuksista vastaa kunkin leirikeskuksen tukialue. Keskushdistyksen jäseninä ovat paikalliset rauhanyhdistykset (2003 vuonna 200 yhdistystä). Kukin yhdistys kuuluu jonkun leirikeskuksen tukialueeseen ja vastaa näin osaltaan leirikeskuskiinteistöjen hankinnasta ja ylläpidosta. Kaikkiaan yhdistykset käyttivät varoja tähän tarkoitukseen v. 2003 noin 456 000 euroa.

Jäsenyhdistykset maksavat Keskusyhdistykselle vuosittain jäsenmaksun, 3 euroa jäseneltä vuodessa. Näitä varoja kertyi 99 000 euroa vuonna 2003.

Keskusyhdistyksen tileissä on myös erillinen avustusrahasto. Sen tulot olivat vuosittain noin 74 000 euroa ja joka muodostuu pääasiassa onnittelu- ja suruadressien myynnistä saatavista tuloista.

Keskusyhdistyksen kirjanpidossa olevasta käyttöomaisuudesta tehdään vuosittain noin 221 000 euron suuruiset poistot. Ylijäämäksi jäi 2003 vuonna 237 000 euroa.

Tase

Keskusyhdistyksen taseen loppusumma on 4 608 093 euroa. Korollista vierasta pääomaa ei ole, joten Keskusyhdistyksen talous on vakaalla pohjalla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu