Jos joku saisi minut tuntemaan päivittäin itseni hyväksytyksi ja rakastetuksi. Jos minulla oli ihminen, jonka kanssa arki on hyvää. Jos minulla olisi ihminen, jonka kanssa yhdeksän päivää kymmenestä on hyviä, katselisinko silloin eteen, sivulle tai taakse. Etsisinkö jotain parempaa. Haikailisinko jotain muuta. No, en todellakaan.
Jos on niin idiootti, että päästään sellaisen ihmisen elämästään, ei tottavie ansaitse mitään noista. Silloin pitää yrittää korjata, kun ei ole liian myöhäistä.
Mistään en mitään tiedä, mutta jos tuo olisi tilanne, takuulla potkisin takapuoleen ihmistä, joka vinkuu ikävä- palstalla menettämäänsä. Mitä olen menettänyt, sen olen menettänyt ja siihen oli syynsä. Mutta mä en täällä perään itkeskele. Enkä toiste tilaisuuksia hukkaa.
Jos on niin idiootti, että päästään sellaisen ihmisen elämästään, ei tottavie ansaitse mitään noista. Silloin pitää yrittää korjata, kun ei ole liian myöhäistä.
Mistään en mitään tiedä, mutta jos tuo olisi tilanne, takuulla potkisin takapuoleen ihmistä, joka vinkuu ikävä- palstalla menettämäänsä. Mitä olen menettänyt, sen olen menettänyt ja siihen oli syynsä. Mutta mä en täällä perään itkeskele. Enkä toiste tilaisuuksia hukkaa.
Vastaukset 8
Vanhimmat
nyt vain useissa suhteissa pitkän ajan kuluttua käy, että toista ei enää 100% jaksa huomioida. Siksi onnellisuuden pitää lähteä itsestään, eikä siitä, että tekeekö kumppani onnelliseksi.
Lähinnä tarkoitin sitä, että jos on löytänyt elämäänsä jotain hyvää. Jonkun jonka kanssa on lasi on puoliksi täynnä, siitä kannattaa pitää kiinni. Tosielämässä.
paljastuukin kusettajaksi?miten sitten toimia?
No silloinhan mikään aloituksessa kuvaamani asia toteudu pidemmän päälle. Vai mitä?
Sano vaikka niin että: itselläni on kakka housussa, en vain huomannut sitä heti.
ap .tää asia pitäisi olla itsestäänselvyys, jos epailee on jotain jo viassa.
Hyvä sekin jos herää,myöhäisemmässäkin vaiheesa..
"Se on jämpti" Tämä oli hieno kirjoitus ja täyttä asiaa.Valitettavasti niitäkin löytyy jotka eivät osaa arvostaa tälläistä hyvää kumppania, ennen kuin on liian myöhäistä.
On tosiaan hiukan noloa puhua katumuksesta ja ikävästä, jos on turhautunut, tai kyllästynyt liian tasaiseen ja suhteeseen ja kaikinpuolin kunnolliseen kumppaniin ja siksi lähtenyt hakemaan elämäänsä vaihtelua.Ja kun monilla tämä ei tapahdu vain yhden kerran.He eivät opi menneestä, he eivät ole koskaan tyytyväisiä minkäänlaisissa suhteissa.Heille ei riitä kukaan, eikä mikään.
Itselläni on tuollainen kuvaamasi, rakastava puoliso, ollut jo monta onnellista vuotta.
Kunnioitan, häntä paljon, enkä koe koskaan tarvetta vilkuilla sivulle.Olen hänestä tosi kiitollinen.Koska tiedän, ettei tälläinen ole itsestään selvää.
Hyvä. Se on rakkautta, mikä kestää. Ja elää kiitollisena toinen toisestaan.
Sellaisesta minäkin unelmoin. Ehkä joskus....