Olen lapsesta asti ollut kiinnostunut jumalastronautti-teoriasta, ensin von Dänikenin villitsemänä, sittemmin hieman asiallisempien ja kenties luotettavampien tahojen kirjoja lueskelleena.
Koen "jumalien" syntyneen joko sen vuoksi, että aikuiseksi kasvanut ihminen on siirtänyt "kaikkivoivan" vanhemman käsitteen taivaaseen, tai koska Maassa on pyöriskellyt teknisesti etevämmän sivilisaation jäseniä hamassa muinaisuudessa. Toki nämä harvalukuiset yksilöt ovat voineet olla melko eristäytyneen ja sittemmin tuhoutuneen Maa-lähtöisen korkeakulttuurin jäseniä, mutta ovat he voineet olla toiselta planeetaltakin.
Ajatusteni keskeinen seikka on se, että voiko ihminen todella keksiä jotakin täysin olematonta? Otan helposti asiat sellaisenaan. Mikäli jostakin tarusta saa vaikutelman ihmistä muistuttaneesta olennosta jolla on ihmiseen verrattuna jonkinlaisia "taika" (=teknisiä?) voimia, niin katson että sellainen olento on voinut olla olemassa aivan oikeasti. Minkä takia se taru muuten olisi olemassa?
Minkä vuoksi intialaisten Mahabharatassa paukutellaan kaikenlaisia aseita ja selvästi lennetään lentokoneilla? Minkä vuoksi Egyptistä on löytynyt epämääräisesti lintua muistuttavia esineitä jotka kuitenkin lentävät kuin lennokki ilmaan heitettynä? Tällaista ja muuta vastaavaa matskua löytyy netistä varmasti pilvin pimein, jos vaan viitsii vähän etsiä. Ovatko nämä kaikki pelkkiä merkityksettömiä kuriositeetteja, koska kertomukset esihistoriallisina aikoina tapahtuneista "jumalten sodista" ovat pelkkää tuulesta tempaistua lätinää, tai jonkin paikallisen humppapumppaheimon keihäin käyty kahakka jossa sattui kuolemaan kolme heimon jäsentä ja päällikkö söi vastustajan päällikön...
Kykeneekö ihminen vääntelemään sinänsä mitättömät paikallishistorian kiekurat aivan ihmeelliseen uskoon, tai kykeneekö hän keksimään päästään kaikenlaisia myrskyn jumalia joiden lentäessä pöllyää, paukkuu ja häikii?
Koen "jumalien" syntyneen joko sen vuoksi, että aikuiseksi kasvanut ihminen on siirtänyt "kaikkivoivan" vanhemman käsitteen taivaaseen, tai koska Maassa on pyöriskellyt teknisesti etevämmän sivilisaation jäseniä hamassa muinaisuudessa. Toki nämä harvalukuiset yksilöt ovat voineet olla melko eristäytyneen ja sittemmin tuhoutuneen Maa-lähtöisen korkeakulttuurin jäseniä, mutta ovat he voineet olla toiselta planeetaltakin.
Ajatusteni keskeinen seikka on se, että voiko ihminen todella keksiä jotakin täysin olematonta? Otan helposti asiat sellaisenaan. Mikäli jostakin tarusta saa vaikutelman ihmistä muistuttaneesta olennosta jolla on ihmiseen verrattuna jonkinlaisia "taika" (=teknisiä?) voimia, niin katson että sellainen olento on voinut olla olemassa aivan oikeasti. Minkä takia se taru muuten olisi olemassa?
Minkä vuoksi intialaisten Mahabharatassa paukutellaan kaikenlaisia aseita ja selvästi lennetään lentokoneilla? Minkä vuoksi Egyptistä on löytynyt epämääräisesti lintua muistuttavia esineitä jotka kuitenkin lentävät kuin lennokki ilmaan heitettynä? Tällaista ja muuta vastaavaa matskua löytyy netistä varmasti pilvin pimein, jos vaan viitsii vähän etsiä. Ovatko nämä kaikki pelkkiä merkityksettömiä kuriositeetteja, koska kertomukset esihistoriallisina aikoina tapahtuneista "jumalten sodista" ovat pelkkää tuulesta tempaistua lätinää, tai jonkin paikallisen humppapumppaheimon keihäin käyty kahakka jossa sattui kuolemaan kolme heimon jäsentä ja päällikkö söi vastustajan päällikön...
Kykeneekö ihminen vääntelemään sinänsä mitättömät paikallishistorian kiekurat aivan ihmeelliseen uskoon, tai kykeneekö hän keksimään päästään kaikenlaisia myrskyn jumalia joiden lentäessä pöllyää, paukkuu ja häikii?
Vastaukset 6
Vanhimmat
Varsinkin, kun tulee kyseeseen asiat, jotka menevät ihmisen normaalin käsityskyvyn ulkopuolelle. Silloin alkavat selittelyt, joissa on rajana vain mielikuvitus. Sen lisäksi ihmisellä tuntuu olevan taipumus sekoitella ja yhdistellä myös sellaisia asioita, joilla ei ole mitään varsinaista yhteyttä. Kyllä näillä kuvioilla saadaan aikaan jo sellaisia käsitteitä, joiden "olemassaolon" asettaminen kyseenalaiseksi on täysin perusteltua.
Ugh.
Kyllähän ihmisellä luovuutta riittää.
Minkä takia ihmisen saavutuksia selitellään aina jonkin muun, vaikkapa maan ulkopuolisen voiman keksintöinä ?
Uskokaa nyt vähän edes normaaliin telluksen tallaajaan.
Jotenkin minusta tuntuu, että tiedät itsekkin vastauksen kysymykseesi..
Onhan aivan selviä merkkejä olemassa muinais astronauteista.. Esim. Sumerilaisten tiedot ja egypti..
Mutta ihmiset ovat myös kovia keksimään tarinoita ja sotkemaan faktoja ja fiktioita..
...sillä maailmankaikkeudessa on enemmän asioita, kuin mitä ihminen ikinä pystyy kuvittelemaan. Mielikuvitus on portti jonnekin...
Tietenkin on yhtälailla mahdollista, että usko jumaluuteen on sisäänrakennettu ominaisuutemme. Siinä tapauksessa esi-isämme olisivat heijastaneet käsityksiään jumaluudesta näkemiinsä astronautteihin. Toisinsanoen he olisivat jo uskoneet jumaliin, mutta astronauttien tapa ilmaantua, liikkua ja toimia, sekä heidän edistykselliset kykynsä ja tietämyksensä olisivat täyttäneet jumaluuden tunnusmerkit. Niinpä astronautteja olisi alettu pitämään materialisoituneina jumalina.
Sinänsä mielenkiintoisesti sivusit tuossa aihetta sivilisaation syntyperästä; sivilisaatio ja sen yhteydessä ihmisyyden tunnustaminenhan ovat mielestäni perusvaatimuksia myös järjestelmälliseen jumaluuteen uskomiselle. Tietyntasoinen älyllisyys on perusvaatimus abstraktien asioiden käsittämiselle. Vai voimmeko ajatella, että myös eläimet uskovat jumalaan tai jumaluuteen?
Ihmiskunnan ja sivilisaation alkuperä on yksi kiistellyistä aihepiireistä. Muinaisaikojen tietämys, kyvyt ja tekninen osaaminen ilman merkkejä asteittaisesta kehityksestä, mikä säilyy arvoituksina nykypäivänäkin, ovat synnyttäneet kaksi teoriaa joista mainitsitkin. Ensimmäinen näistä on "zero-civilization" eli muinainen maan sivilisaatio, joka oli teknisesti edistynyt, ja jonka tuhouduttua luonnonkatastrofin tms. seurauksena jäljelle ovat jääneet vain jotkut artefaktit (esim. pyramidit) sekä joka antoi pohjan myöhempien aikojen takaisin pohjalta lähteneelle tekniselle kehitykselle. Kirjallisuudessa tämä nollasivilisaation lienee yleisimmin käsitetty Atlantiksena. (kts. esim. C.Berlitz: Atlantiksen arvoitus; A.Tomas: Emme ole ensimmäiset)
Toinen teoria on tietenkin muinaisastronautti/jumalastronauttiteoriat, joissa maan sivilisaation synty tai kehitys ovat maan ulkopuolisen sivilisaation aikaansaannosta. Näissä teorioissa taas suuret artefaktit ovat syntyneet heidän tuotoksinaan. Samoin ihmisyyden istuttaminen, jos ei jopa koko ihmiskunnan luomimen geenilaboratorioissa, ole tätä. Tältä kannalta katsottuna he olisivat jumalia, jotka olisivat jopa voineet "ohjelmoida" jumaluusajattelun luodessaan ja muokatessaan ihmistä. Viimekädessä jumaluus kuitenkin liittyy oman alkuperämme lähteeseen eli siihen kuka meidät on luonut; he ovat voineet haluta ohjelmoida meihin "isäntä-käsityksen". Toisaalta nämä astronautit voisivat olla jumalia, mutta eivät Jumalia. He tuskin ovat vaikuttaneet esim. maailmankaikkeuden syntyyn tai omaansa tai edes ensimmäisen elämän syntyyn.
Nämä kaksi teoriaa eivät ole mielestäni ristiriidassa, vaan toisiaan tukevia. Jumalastronautit ovat voineet luoda, kehittää ja opettaa maan rotua (esim. atlantislaiset), joka puolestaan on kehittynyt teknisesti etevälle tasolle muihin nähden. Tätä pohtii jälleen kerran mm. Gary Davis tuoreessa (vol. 48)Atlantis Rising -lehdessä. Sensijaan jos ajatellaan, että nämä muinaisaikojen astronautit tai maan teknisesti kehittyneet sivilisaatiot ovat perusta tarinoille ja uskolle jumaliin, se ei poista sitä tekijää, että näilläkin jumalilla voi vielä olla jumalansa. Kysymys kuuluu: kun mennään ketjussa taaksepäin, niin saavutaanko alkupisteeseen, kaiken luoneeseen alkuvoimaan, jolla ei enää ole jumalaa? Onko kaikille muilla puolestaan jumaluus ja usko jumaluuteen "periytyvä" ominaisuus. Onko usko jumaluuteen kuitenkin elämän pakollinen komponentti, jonka on "asentanut" alkuvoimajumala.
Onko jumalausko oleellisesti ihmispsyyken rakenteeseen liittyvä piirre, vai onko jumalausko syntynyt ulkopuolisen vaikuttajan toimesta (tahallisesta tai tahattomasta). Siinäpä kysymys...
Jos eläimiä tarkastellaan sillä mielellä että näkyykö näissä jonkinlaista edes hapuilevaa henkisyyttä, niin tulos voi olla melkein mitä tahansa. Suhtautuuko isäntäänsä "jumaloiva" koira isäntäänsä kuten susilauman ö-luokan susi alfasuteen, vai onko ihmiseen kohdistuva eläimellinen tunne jotenkin erilainen, kenties jopa rakastava? Pitääkö kissa emäntäänsä jonakin suurempana kuin vain emonaan? Luin juuri Tiede-lehdestä (en muista numeroa) että viittomakieltä osaava gorilla oli "esittänyt huolestuneena kysymyksiä koskien kuolemaa", mutta muuten kuulema esim. simpansseja ei ole jaksanut pahemmin kiinnostaa muu kuin nykyhetki. Tarvitseeko nykyhetkessä elävä olento jumalaa? Vai liittyykö jumalakäsite tarinoihin menneisyydestä ja/tai tulevaisuuteen liittyviin pelkoihin?
Omakohtaisesti pyrin aina huomauttamaan että kiinnostukseni jumalastronautteihin ei ole ufo-uskontoa, enkä odota heikäläisiltä minkään sortin "pelastusta". Emmehän edes tiedä kuinka itsekkäistä vaikuttimista heikäläiset nyt sitten mahdollisesti olisivat ihmiskunnan kehitykseen puuttuneet. Oma "jumala"-käsitykseni, oma varsinainen henkisyyteni on enempi panteismi-sortimenttia, joten persoonallisesta jumalasta/-lista en olekaan kiinnostunut hengellisessä mielessä. Vain kiihkomielisen vaihtoehtohistoriallisessa mielessä...